Sivu 3/4

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 5:51 am
Kirjoittaja aivoriihi
Inkaa kirjoitti: To Loka 23, 2025 7:21 pm Kännissä ja läpällä sponsored by Kela.
Eihän Milja tuossa mielipidekirjoituksessaan miehen mahdollisesta humalatilasta puhu sanaakaan.

Ei myöskään avaa sitä, mikä tilanne tähän suukopuun johti. Tuskin se riita ihan tyhjästä lähti käyntiin?
Ettei olisi Miljan lapsoset olleet hieman äänekkäitä ja riehakkaita sporassa, Miljan antaessa lastensa rauhassa "toteuttaa itseään"? Näitä tilanteita on tullut nähdyksi liiankin monta kertaa.

"On häpeällistä, että jouduimme lasteni kanssa kohtaamaan hyökkäyksen yksin ruuhka-ajan ratikassa. Mietin kaikkia niitä nuoria, lapsia ja aikuisia, joilla ei ole valkoisuuden tuomaa turvaa kuten minulla ja jotka joutuvat vastaaviin ja paljon vaarallisempiin tilanteisiin päivittäin. Mietin lapsiani, jotka eivät vielä tiedä, että jotkut pitävät heitä vähempiarvoisina heidän ihonvärinsä takia ja joille joudun nyt mieheni kanssa ensimmäistä kertaa selittämään, mitä rasismi on."

Miljan kannattaisi myös miettiä niitä lapsia ja nuoria (varsinkin tyttöjä) joille valkoisuus ei todellakaan tuo turvaa vaan päinvastoin asettaa heidät raiskausten ja ryöstöjen kohteiksi.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 6:12 am
Kirjoittaja Rescuer
Jatkuvastihan hoetaan ettei valkoihoisia kohtaan voi kohdistaa rasismia. Mitenkäs nyt sitten Milja, valkoisuuden antamasta suojastaan huolimatta, on joutunut rasistisen hyökkäyksen kohteeksi?

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 7:22 am
Kirjoittaja Slaikka
Eihän tuo Milja ole ulkonäöltään sieltä pahemmasta päästä. Kyllä työmies tarpeensa tekisi. Ei tarvitsisi tälläisiä mielipiteitä lukea jos Milja ei olisi sairastunut viidakkokuumeeseen.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 8:15 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Kriminaalitango kirjoitti: To Loka 23, 2025 11:56 pm Joka ainoa kerta kun Murhainfoa lukee toivoo että olisi edes joskus väärässä. Eli voisiko olla tällä kertaa etteivät kaikki kommentit olisi taas rasistista paskaa, mutta ei, ei petä taaskaan. Kolmen pienen lapsensa kanssa ratikkaan erehtynyt nainen on taas ”husuttaja” ”mamupatja” ja Kelakin tietysti mainittu. Se että ratikasta ei naisenviisivuotiaan pojan lisäksi löydy ketään joka uskaltaisi ”vääränväristä” perhettä puolustaa lienee osoitus suomalaisesta rohkeudesta ja selkärankaisuudesta. Studio, Porilaisten marssi. Aivan helvetin nolo ketju taas.
No ehkäpä se tilanne ajan myötä korjaantuu, kun tänne raijataan koko ajan lisää tuota paskasakkia. Ehkä parempi kuitenkin alkaa sisäistämään, Porilaisten marssia kuunnellessaan, että ulkomaalaisvastaisuus tulee vain kiihtymään tällä nykymenolla.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 10:47 am
Kirjoittaja Backspace
Ruuhka-aikana yksin? Eipä siinä, aika harvoin itseänikään kiinnostaa ottaa osaa muiden kinasteluun, mutta jos tuosta jutusta edes osa on totta, niin luulisi että joku siinä lähellä olevista olisi puuttunut vähintään sanallisesti kun natsi vittuilee äitille ja hänen lapsille. Huvittavaa, että nimenomaan natsitervehdys oli se huipentuma, jos kerta kielenkäyttö on ollut vihamielistä väkivallalla uhkailua.

Ja ihan fyi wokettajille, tuo termi rodullistaminen on ihan perseestä. Ei saa rodullistaa, rotuja ei ole olemassa, eikä ryhmään kuulumisen perusteella voi määrittää yksilöä, mutta samaan aikaan nimenomaan "valko-normatiivisten" pitäisi pyrkiä ehdottomaan antirasistisuuteen.

Milja kertoo myös:
"Mietin lapsiani, jotka eivät vielä tiedä, että jotkut pitävät heitä vähempiarvoisina heidän ihonvärinsä takia ja joille joudun nyt mieheni kanssa ensimmäistä kertaa selittämään, mitä rasismi on."

Miten musta tuntuu ettei tästä aiheesta lapsien valistaminen ole hänelle läheskään niin vastentahtoista kuin hän antaa ymmärtää? Hänellähän on jo termistö hienosti hallussa ja koti täynnä mamulemmikkejä.

Paljostako muuten vetoa, että Milja on seuraavissa vaaleissa vassin ehdokkaana?

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 11:14 am
Kirjoittaja Psykopaatti
Suomalainen nainen. Vasemmistoliitto. Somalimies. Somalilapset. Tämä liitto on taivaassa solmittu. Tämä on varmasti paras lahja suomalaiselle yhteiskunnalle, mitä suomalainen nainen voi tarjota.
Olen aina tiennyt, että vasemmistolaiset ovat todella älykkäitä ihmisiä. Vasemmistoliitosta ei löydy sekopäisiä ihmisiä ollenkaan, sekopäisistä naisista puhumattakaan. Milja Warfa on vahva suunnannäyttäjä muillekin suomalaisille naisille, että ahkerat...rehdit ja kunnolliset somalimiehet ovat hyvä valinta suomalaiselle naiselle. Tällaiset perheet ovat valtava voimavara Suomelle ja heissä piilee valtavaa käyttämätöntä potentiaalia.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 12:14 pm
Kirjoittaja ed_gein
Ei ole helppoa olla heteromies vassareissa. Pitää hymyillen hyväksyä vassarinaisten suhteet mustien miesten kanssa ja odottaa kiltisti vuoroa.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 7:25 pm
Kirjoittaja Villeri
Taksimies Abdirahim Husu Husseinin olisi pitänyt opettaa medialle, että ne tarinat tutkitaan ennen kuin niitä aletaan eteenpäin kertomaan. Ei opettanut. Toivottavasti asia tutkitaan sitten edes jälkikäteen.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 7:35 pm
Kirjoittaja vanhellsing
ed_gein kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 12:14 pm Ei ole helppoa olla heteromies vassareissa. Pitää hymyillen hyväksyä vassarinaisten suhteet mustien miesten kanssa ja odottaa kiltisti vuoroa.
Homomiehenä siellä on varmaan mukavaa, olenkin miettinyt että jos homoksi ryhtyisin niin voisi olla noitten vassarinaisten lemmikkinä, vähän tissiä ja persettäkin voisi välillä puristella kun homothan ei naisista ole kiinnostunut ja siksi turvallista ja kuulluu homojen tapoihin vähän puristella ja suudellakkin, en tiiä sitten että pääsisikö ihan panoille asti, koska homo ei naisia pane, mutta jotain läheisyytä kuitenkin.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 10:38 pm
Kirjoittaja Wow!
vanhellsing kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 7:35 pm
ed_gein kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 12:14 pm Ei ole helppoa olla heteromies vassareissa. Pitää hymyillen hyväksyä vassarinaisten suhteet mustien miesten kanssa ja odottaa kiltisti vuoroa.
Homomiehenä siellä on varmaan mukavaa, olenkin miettinyt että jos homoksi ryhtyisin niin voisi olla noitten vassarinaisten lemmikkinä, vähän tissiä ja persettäkin voisi välillä puristella kun homothan ei naisista ole kiinnostunut ja siksi turvallista ja kuulluu homojen tapoihin vähän puristella ja suudellakkin, en tiiä sitten että pääsisikö ihan panoille asti, koska homo ei naisia pane, mutta jotain läheisyytä kuitenkin.
Äläs ny. Sitähän voisi alkaa luomusiittäjäksi lesbopareille, katos homohan ei himoitse naisia. Sellasen miehen ne hyväksyy.
Näytellä ettei tee yhtään mieli.
Polkasis varmuuden vuoksi parin molemmat osapuolet, kun ei ne tiedä kummalla tärppää ja kumpi haluaa olla "isä" ja "äiti".
Elareista ja jälkikasvusta ei tarvisi välittää kun eihän sellainen pari haluaisi siittämisen jälkeen miestä nähdä missään muodossa.
(paitsi seuraavan tilauksen yhteydessä)
Voisi vaatia pitkät esihieronnat, kun "ei meinaa millään naisvartalo kiihottaa". Teippais vehkeen reiteen kiinni (ja lentäis perseelleen)

Sitten siirtyä seuraavan tilausparin seuraan. ja samat kuviot.

Olis sellainen kolhoosin sosialistinen siemenlinko.

Eniten luonnetta varmaan vaatisi lukea päivät pitkät Marxia pistelevä, lampaalta haiseva luomuvillapaita päällä.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 11:36 pm
Kirjoittaja Kummisetä
ed_gein kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 12:14 pm Ei ole helppoa olla heteromies vassareissa.....
Satuolento kuten Nukkumatti ja Hammaskeijukin puhumattakaan matusta jonka äo on sandaalinnumeroa korkeampi. Mutta erikoista ettei tämän(kään) ketjun aiheen todentamiseksi ole esittää minkäänlaista videota koska näillähän on aina puhelimet kourissaan ja kyttäämällä kyttäävät että saisi kuvattua jotain minkä voi edes teoriassa jotenkin vääntää mukarasismiksi.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: La Loka 25, 2025 12:12 am
Kirjoittaja Countess Bathory
Törkeetä touhua. Tämmöstä sontaa julkaistaan jossain mediassa. Ihan täyttä suomalais vihaa.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: La Loka 25, 2025 12:33 am
Kirjoittaja Jarkallas
Ei tätä koko juttuu oo edes tapahtunut. Joku natsitervehdys voi hohhoijaa. Voiko väsyneempää olla. Tää koko juttu on ihan täys kopio siitä hetken aikaa sitten olleeesta maribelin husutuksesta. viewtopic.php?t=47889

Eikä varmasti oo viimenen tämmönen suvakki vammailu juttu. Nämä jaksaa tarinoida voi hyvänen aika. Hiljaa nää akat on kuitenkin aina kun niggaroidaan ryöstöjä ja joukkoraiskauksia koska ne on yksittäistapauksia. Joukkoraiskauksessakin jokainen neekeri on yksilö. Ei saa yleistää. Silti jos yksi suomalainen kännikala perseilee metrossa koko Suomi on rasistinen. Jos nää suvakkivajakit jotain valehtelun lisäks osaa se on kaksilla rattailla ajelu.

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: La Loka 25, 2025 1:09 am
Kirjoittaja Syksyn sävel
ed_gein kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 12:14 pm Ei ole helppoa olla heteromies vassareissa. Pitää hymyillen hyväksyä vassarinaisten suhteet mustien miesten kanssa ja odottaa kiltisti vuoroa.
Onko OT-vassarointi sallittua palstan säännöissä?

Re: HS Mielipide - Vasemmistoliiton työntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi

Lähetetty: La Loka 25, 2025 1:10 am
Kirjoittaja Syksyn sävel
Kriminaalitango kirjoitti: To Loka 23, 2025 11:56 pm Joka ainoa kerta kun Murhainfoa lukee toivoo että olisi edes joskus väärässä. Eli voisiko olla tällä kertaa etteivät kaikki kommentit olisi taas rasistista paskaa, mutta ei, ei petä taaskaan. Kolmen pienen lapsensa kanssa ratikkaan erehtynyt nainen on taas ”husuttaja” ”mamupatja” ja Kelakin tietysti mainittu. Se että ratikasta ei naisenviisivuotiaan pojan lisäksi löydy ketään joka uskaltaisi ”vääränväristä” perhettä puolustaa lienee osoitus suomalaisesta rohkeudesta ja selkärankaisuudesta. Studio, Porilaisten marssi. Aivan helvetin nolo ketju taas.
Johonkin noiden on paha olo oksennettava. Ihan hyvä,että se tehdään murha.infossa eikä kadulla.