Ifigeneia kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 7:29 pm
Somessa taannoin kyseli joku mies mistä hän löytäisi itsepuolustuslajiryhmän, joka on pelkästään miehille tarkoitettu. Mietitytti että kuvitteliko hän ettei naisparin kanssa voi treenata tarpeeksi kovaa. Mutta taisikin olla niin, ettei hänen periaatteisiinsa käynyt naisen lyöminen edes treenimielessä.
Eipä taida all male -ryhmää löytyä tänäpänä mistään. Muijat mokomat ovat ängenneet joka salille.
Itse olen harrastanut kamppalulajia vuosia, ja alkuun tietysti jännitti miehiä vastaan treenata. Mutta kun kokemusta karttuu, saan jatkuvasti sanoa, että anna tulla nyt. Oikeesti, voimalla.
Treenattiin muutamia otteesta vapautumisia, olin maassa ja mies kuristi. Herramies kun oli, pääsin helposti alta pois. Jouduin perustelemaan pitkään, että tästä ei ole kummallekaan mitään hyötyä. Tule täysillä päälle, niin se tapahtuu tosielämässäkin, jos siis tilanne niikseen menee. Mun taidoistani, jotka olen oppinut hellän ja anteeksipyytelevän miehen otteessa ei ole siinä vaiheessa mitään hyötyä.
Itse olen hyvä jaloistani, ja moni mies meillä pyytää mua potkimaan. Kun on mittaa ja ulottuvuutta, osun myös päähän. Se on aina toivottua, että se tehdään voimalla ja oikein, jotta sen torjunnan sitten oppii myös.
Liikkeiden puhtaus ja toistot ovat samoja sekä miehille että naisille, ja voimaa voi lisätä vasta sitten, kun tekniikka on hallussa ja pariin luottaa. Itselleni on ihan yhtä mieluisaa harjoitella kumman tahansa kanssa. Eniten pelottaa aina syksyisin uudet alkeiskurssilaiset miehet, jotka eivät tajua voimiaan ja luulevat, että täysillä päälle on paras juttu. Ja toki varon satuttamasta heitä, koska uusilla tulokkailla on usein haavoittuva ego
