Sivu 3/9

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:00 am
Kirjoittaja URSA
Kamalaa kun joudutaan pilaamaan rakennuksen design.
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Mikko Syrjänen kertoo MTV Uutisille olevansa tapahtuneesta järkyttynyt. Poliisin mukaan kuolemaan ei liity rikosta ja tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

– Tietynlaisesta tahallisuudesta sen on johduttava, Syrjänen sanoo.

Suunnittelu ollut käynnissä

Syrjänen kertoo, että kuusikerroksisen pysäköintihallin ylimmälle pysäköintitasantaalle pääsy on hyvin helppoa. Syrjäsen mukaan yhtiö selvittää keinoja, miten putoamiset Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan pysäköintihallin katolta voitaisiin estää.

– Ja sitä on aika hankala estää tekemättä järeämpiä toimenpiteitä. Toimenpiteet, joita pystyttäisiin tekemään ovat, että vaikeutettaisiin tai muutettaisiin mahdottomaksi kiipeily julkisivun reunalle tai porrashuoneiden katoille, Syrjänen kertoo.

Syrjäsen mukaan toimenpiteiden suunnittelu on ollut käynnissä jo jonkin aikaa.

– Nyt odotellaan kustannusselvitystä ja sen jälkeen tehdään päätöksiä, Syrjänen kertoo.

Viime vuoden marraskuussa ihminen kuoli pudottuaan samaisen pysäköintihallin katolta. Jo tuolloin Syrjänen kertoi Helsingin Sanomille yhtiön pohtivan keinoja, miten putoamiset voitaisiin estää.

Talvea vasten muutoksia ei voitu Syrjäsen mukaan toteuttaa.

– Suunnitelma on ollut, että jos jotain tehdään, talven jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin, Syrjänen sanoo.

"Vahingossa ei pääse putoamaan"

Syrjäsen mukaan pysäköintihallin katon julkisivukaide on korkeudeltaan toista metriä.

– Pysäköintihalli täyttää kaikki turvallisuusmääräykset. Vahingossa sieltä ei pääse putoamaan, Syrjänen sanoo.

Syrjänen myöntää, että reunalle kiipeily kaiteesta huolimatta on "turhan helppoa." Hänen mukaansa korkeamman kaiteen rakentaminen on kuitenkin hankalaa.

– Saadaanko sellaiselle ratkaisulle lupaa ensinnäkään? Toisekseen, miten se vaikuttaa naapureihin, sillä naapurit näkevät omista ikkunoistaan pysäköintilaitoksen koko ajan. Siinä on monenlaisia asioita, joita täytyy miettiä, Syrjänen sanoo.

Asiaa ei Syrjäsen mukaan ratkaista nopeasti. Päätöksiä tehdään hänen mukaansa kevättalven aikana.

Kuva
Kuusikerroksisen parkkihallin katon kaiteet ovat toista metriä korkeat.

Apua on saatavilla


Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää suomeksi vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111. Puhelimessa vastaavat kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset, ja voit puhua heille nimettömästi ja luottamuksellisesti.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Lasten ja nuorten puhelin on auki joka päivä numerossa 116 111. Tarkemmat tiedot löytyvät verkkosivuilta. Keskusteluapua nuorille tarjoaa myös Sekasin-chat.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mik ... ja/9296270

Maailman onnellisin maa... juupatijuu.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:04 am
Kirjoittaja napalanko
Kannattais varmaan kaupungin laittaa jotku "vaara-putoavia ihmisiä" kyltit tohon jalkakäytävälle ennen kuin joku viaton kulkija jää alle

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:12 am
Kirjoittaja napalanko
Marsumi kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 8:53 am
aivoriihi kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 7:56 am Kyllähän nämä itsemurhahypytkin sivullisia traumatisoivat:

Jo kolmas kuolintapaus samassa paikassa – naapuri järkyttyi: ”En usko, että voin asua enää täällä”
No vittu muuttakoon vinkuja sitten lakeuksille tai johonkin missä ei korkeuseroja tahi korkeita rakennuksia ole.



"Pysäköintitalossa oli määrä tehdä tapausten jälkeen turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä." No je! Sitä "turvallisuutta" itsensä tappamassa oleva vaikkapa korkeampien kaiteiden muodossa juurikin tarvitsee... :P
Vähän Fingerporia mukaillen: muuttakoon tuo vinkuja vaikka tuovinkujalle :lol:
images.jpeg
images.jpeg (15.99 KiB) Katsottu 1658 kertaa

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:13 am
Kirjoittaja McPanty
napalanko kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 11:04 am Kannattais varmaan kaupungin laittaa jotku "vaara-putoavia ihmisiä" kyltit tohon jalkakäytävälle ennen kuin joku viaton kulkija jää alle
Ja tuonne ylös kyltti, missä kehotetaan varmistamaan ennen hyppäämistä ettei ketään/mitään, jota voisi vahingoittaa pudotessaan ole alapuolella.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:35 am
Kirjoittaja Esko Hobitti
Hyppylauta johonkin kohti josta hyppääminen omalla vastuulla, hyppäämällä hyväksyt että on itse vastuussa kaikesta hyppäämisen jälkeisestä. Alas maalattaisiin iso tikkataulu, joka luonnollisesti lämmitetty, ettei talvella peity lumen alle. Veikkaus voisi järjestää pelin ja kaikki tuotto valtion velan lyhentämiseen. Tietty jotain pieniä voittoja jaetaan pelaajille, mutta suurin osa jää valtiolle.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:38 am
Kirjoittaja affa
tomiru kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 9:12 am Ihme parkkihalli, muihinkaan parkkihalleihin pääse noin helposti, ihan jo perustellen sillä että toihan on suojaisa paikka murtautua autoihin yms... tosin saa ne autohallien ovet auki teinit jos älliä. Helsingissä tehtiin valvonta asennuksia, kun teinit halusi skeittaamaan sinne, kaikki lähialueen rappurallit varastettu jolla kammettu ovea auki että yks pääsi pujahtamaan sisälle..
Entäs jos sieltä hyppäsi joku joka ajoi autolla parkkihalliin? Meren ranta on myös aika lähellä... Monet hukuttautuu... Tarvii varmaan jotain aitoja alkaa laittaa rannoille, jos se hidastaisi hukuttautumisia... Aseiden piippuhin tarvii suunnitella myös jotakin suojia, joka estää kuulan lentämisen ulos piipusta... Ja entäs radiotvmastot tms... Monet kuulemma pääsee kiipeilemään niihinkin... Junien eteen pääsee hyppäämään, ehkä jokin pehmuste veturin keulaan olisi paikallaan... Monet hirttäytyy ovenkahvaan... Kahvattomat ovet on saatava!

Ihme meren rantoja, aseiden piippuja, radiomastoja, vetureita ja ovenkahvoja...

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 11:44 am
Kirjoittaja Anoteus
Pitäisköhän tuostakin verottaa, varsinkin kun toiset ei tykkää ja sit toisaalta on niitä jotka voisivat mennä jopa katsomaan tuota(Raqqa)?
Murheelisten laulujen maa... Omaisille kuitenkin osanotto, maailma on julma, eikä kukaan sitä tajua edes elämänsä aikana..

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 12:04 pm
Kirjoittaja Liigo
Kannatan julkisia itsemurhahuoneita tarvittavine varusteineen. Saisivat tällaisetkin surulliset tapaukset inhimillisemmän lopun, ettei tarvitse etsiä hyppäämispaikkoja tai rekan keuloja. Seinällä tietenkin vielä nro auttavaan puhelimeen, jos saataisiin mieli muuttumaan.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 12:07 pm
Kirjoittaja Jagge
Staff Meeting kirjoitti: To Helmi 12, 2026 11:50 pm IS:n uutinen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011815137.html

Parkkitalon katolta on taas hypätty ja taas on tullut kuolonuhri.
Neljäs jo vuoden sisään.
Laki ei kiellä itsensä tappamista. Hyvä ettei ole sivulliset loukkaantuneet.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 12:30 pm
Kirjoittaja Amandalooni
Sairas ketju kommentteineen.
Väännetään huumoria yksilön huonon olon päätökselle.
Joku kerta voi olla sun läheinen. Naurattaako silloinkin?
Normaali ihminen ei väännä vitsiä tämmöisestä.
Sairaita ootte ja voisin kuvitella, et kiusaajia, joilla itsellään myös todella paha olla.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 12:56 pm
Kirjoittaja Johnny
Liigo kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 12:04 pm Kannatan julkisia itsemurhahuoneita tarvittavine varusteineen. Saisivat tällaisetkin surulliset tapaukset inhimillisemmän lopun, ettei tarvitse etsiä hyppäämispaikkoja tai rekan keuloja. Seinällä tietenkin vielä nro auttavaan puhelimeen, jos saataisiin mieli muuttumaan.
Amazonissa myytiin jonkin aikaa itsemurhakittiä joka sisälsi tarvittavat välineet ja oppaan oikeaoppiseen toteutukseen.

Samat välineet ja infot löytää aika helposti vieläkin kun netistä vähän hakee.

Tämä liittyy:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011238095.html

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 1:06 pm
Kirjoittaja URSA
Poliisi tiedottaa nyt kuolleen olleen täysi-ikäinen mutta ei suostu kertomaan sukupuolta.

Vauva av:ssa juorutaan uhrin olleen nainen ja poliisin olleen jo paikalla, kun uhri hyppäsi. Siellä jopa väitetään sivullisten saaneen jo yhden kerran naisen poistumaan reunalta mutta kun poliisit saapuivat käskyttämään, nainen olisi hypännyt. Jos tuo pitää paikkansa, pitäisikö poliiseille antaa koulutusta miten kohdata ja puhutella itsetuhoisia henkilöitä?

"NYT ALAS SIELTÄ! Eikun... "

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 1:09 pm
Kirjoittaja Private dick
McPanty kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 10:24 am
Olisiko muita hyviä tyylejä päästä itsestään eroon kuin hyppääminen ja autolla ajo?
Mielestäni aika armollinen tapa itselleen olisi se mitä eräs masentunut ruotsalainen koomikko käytti. Eli istui korkealle jakkaralle, laittoi silmukan kaulalle ja alkoi ryypätä. Ja ryyppäsi kunnes sammui jolloin tippui jakkaralta ja hirttosilmukka kaulalla viimeisteli hengenlähdön.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 1:43 pm
Kirjoittaja Japääsee
Amandalooni kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 12:30 pm Sairas ketju kommentteineen.
Väännetään huumoria yksilön huonon olon päätökselle.
Joku kerta voi olla sun läheinen. Naurattaako silloinkin?
Normaali ihminen ei väännä vitsiä tämmöisestä.
Sairaita ootte ja voisin kuvitella, et kiusaajia, joilla itsellään myös todella paha olla.
Sairas ja tympeä huumori on puolustusmekanismi silloin kun ei osaa suhtautua asiaan ns. kypsästi.

Re: Jätkäsaaren parkkitalon katolta taas hypätty

Lähetetty: Pe Helmi 13, 2026 1:48 pm
Kirjoittaja Päättelijä
Amandalooni kirjoitti: Pe Helmi 13, 2026 12:30 pm Sairas ketju kommentteineen.
Väännetään huumoria yksilön huonon olon päätökselle.
Joku kerta voi olla sun läheinen. Naurattaako silloinkin?
Normaali ihminen ei väännä vitsiä tämmöisestä.
Sairaita ootte ja voisin kuvitella, et kiusaajia, joilla itsellään myös todella paha olla.
Aivan samaa mieltä.