Sivu 3/3

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 12:21 am
Kirjoittaja lonesjucca
Wow! kirjoitti: Ma Maalis 02, 2026 11:01 pm hieman OT
Muistaaksen se meni niin, että kun ne pilvet meni sinne Ruotsiin pahemmin kuin Suomeen. Ruotsista taisi tulla noottiakin Suomelle, etteivät varoittaneet. MIlläs varoitat kun se ei noussut niin hälyttävälle tasolle.

Kyllä sitä tuli suomeenki. Esim Padasjoen alueelle.
Pari vuotta myöhemmin meidän koulussa oli säteilyspektrometri tms. laite, johon kuului sellainen lyijymöykyssä oleva säteilylähde kokeilua varten. Saatiin tuoda myös omia näytteitä. Luokkakaverin tuomat Pälkäneläiset sienet veti kevyesti "pohjat".
Ja sitten niitä pistemäisiä alueita. Esim. Oriveden ja Kangasalan rajamailla oli järviä, joiden kaloja kehotettiin olemaan syömättä.

Silloin haastateltin jotain asiantuntijiota syövän lisääntymisestä ja vastaus oli, että säteily tulee aiheuttamaan syöpätapauksia, mutta niiden määrä on kuitenkin senverran vähäinen, ettei kyseisiä tapauksia voida yksilöidä tarkasti.

Tuollahan nuo kartat on:
https://stuk.fi/tsernobyl-laskeuma-suomessa-kunnittain
Muistaat sitten väärin.

Suomihan on Ruotsia lähempänä Venäjää, joten säteily näkyi ensimmäisenä Suomessa. Suomalaiset viranomaiset luulivat Ruotsin viranomaisten tapaan aluksi, että säteilyonnettomuus on kotikutoinen ja sen vuoksi suomalaiset viranomaiset eivät varoittaneet kansalaisia ollenkaan ennenkuin oli vasta pakko.

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 12:29 am
Kirjoittaja Koljattii
lonesjucca kirjoitti: Ti Maalis 03, 2026 12:21 am

Millä tavalla Venäjä tähän liittyy? Voimalahan sijaitsee Ukrainassa, josta on etelä-ruotsiin lyhyempi matka kuin mihinkään osaan suomea

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 12:34 am
Kirjoittaja Wow!

Voi olla, että muistan väärin,
Tuossa on pari linkkiä niihin leviämiskarttoihin. Rankankielisessä videossa noin kohdassa 2:10
https://radioactivity.eu.com/articles/n ... obyl_plume
ja sitten hemmetin tiktaktok-sivulta video. Samalta se suurinpiirtein näyttää.
https://www.tiktok.com/@drewdurnil/vide ... 4488238382

Mutt sen muistan, että Ruotsalaiset valittivat sitä, ettei Suomi "varoittanut".

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 12:37 am
Kirjoittaja Koljattii
https://stuk.fi/tsernobylin-onnettomuud ... t-suomessa

Tuossa vähän tietoa. Lopetan OT:n tähän

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 12:45 am
Kirjoittaja Wow!
Koljattii kirjoitti: Ti Maalis 03, 2026 12:29 am
Millä tavalla Venäjä tähän liittyy? Voimalahan sijaitsee Ukrainassa, josta on etelä-ruotsiin lyhyempi matka kuin mihinkään osaan suomea
Ei ole. Etelä-rannikko on lähempänä reaktoria kuin Ruotsi, pl. Gotlanti: (Anteeksi koko. Tietäjät tietää hakea tiedoston nimellä)

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 5:06 am
Kirjoittaja Rescuer
lonesjucca kirjoitti: Ma Maalis 02, 2026 10:32 pm Miks kusetat?
Missä kohtaa muka kusetin?
Lähde väitteellesi?

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ti Maalis 03, 2026 5:08 am
Kirjoittaja Rescuer
Wow! kirjoitti: Ti Maalis 03, 2026 12:45 am
Koljattii kirjoitti: Ti Maalis 03, 2026 12:29 am
Millä tavalla Venäjä tähän liittyy? Voimalahan sijaitsee Ukrainassa, josta on etelä-ruotsiin lyhyempi matka kuin mihinkään osaan suomea
Ei ole. Etelä-rannikko on lähempänä reaktoria kuin Ruotsi, pl. Gotlanti: (Anteeksi koko. Tietäjät tietää hakea tiedoston nimellä)
Etäisyys ei ole se mikä ensisijaisesti tuossa vaikuttaa, vaan ilmavirtaukset, sateet jne. Ei nuo laskeumat lähde tasaisesti joka suuntaan.
Esimerkiksi Tšerykaun alueella Valko-Venäjällä 260 km päässä oli laskeuma yli 1480 kBq/m² (eli samoja arvoja kuin Tsernobylin suljetulla alueella) kun taas Kiovassa alle 100 km päässä laskeuma oli alle 37 kBq/m².

Re: Nimeämätön "vieras valta" vihjannut iskusta Pohjoismaiden sähköverkkoon

Lähetetty: Ke Maalis 04, 2026 12:01 am
Kirjoittaja Amnestia
Kertokaa rikkalapio ja Janita ensi kerralla ajoissa, miten meidän suomalaisten tulisi panikoida. Ettei mene hyvä hybridioperaatio ihan hukkaan, kuten tällä kerralla kävi.