MURHA.INFO

Tää mun kirjallinen ulosanti on vähän mitä on. Mutta siis kouluajoista asti muistan tohon numeroon törmänneeni.

JPa, sinähän näit niitä uniakin noista ydinonnettomuuksista?

Juu. Vähän välein vieläkin. Mutta ne oli ihan pommiunia. Totaalituho jne...

Tämä ei ole sattunut suoraan minulle, vaan ystävälleni, jonka kertomusta en epäile yhtään.

Hän oli joskus nuoruudessaan interrailaamassa pitkin maailmaa, ja päätyi jossain vaiheessa jonnekin Kreikkaan. Olivat kavereidensa kanssa kävelleet maaseudulla ja miettineet, missä nukkuisivat yönsä. Olivat törmänneet rakenteilla olevaan taloon (katto ja pohjarakenteet ainakin olivat paikoillaan, muistaakseni seinäkin), ja majoittuivat sinne. Pistivät keittimen porisemaan ja istuivat iltaa siinä pimeässä. Jossain vaiheessa paikalle saapui muitakin (ei-kreikkalaisia) nuoria, jotka kysyivät, saisivatko hekin majoittua sinne. Se sopi kaikille hyvin, ja ystäväni kehottikin erästä heistä maistamaan keittoa kun sitä riitti kyllä kaikille.

Kului kai vuosi-pari tuosta (80-luvulla joskus tapahtui tämä) ja ystäväni oli Suomessa Akateemisessa kirjakaupassa selailemassa matkaoppaita tms. (hän on amerikkalainen, puoliksi suomalaista alkuperää oleva mies). Hänen vieressään ollut mies oli alkanut keskustella jotain toisella puolellaan olevan miehen kanssa. Ystäväni oli kuunnellut keskustelua, ja miehet olivat puhuneet Kreikasta, kuinka molemmat olivat siellä joskus olleet ja rakastivat kys. maata. Ystäväni kysyi tältä kauimmaiselta mieheltä, missä päin Kreikkaa tämä oli ollut. Kuulemma samassa paikassa kuin ystävänikin, johon hän tarkensi, että minä vuonna ja mihin aikaan. No, kuulemma samana vuonna ja samaan aikaan. Siinä vaiheessa tämä toinen mies oli kuulemma valahtanut kalman kalpeaksi, ja tokaissut ystävälleni, että "You made me soup!!!". Kävi ilmi, että tämä toinen mies oli juuri se, jolle ystäväni oli aiemmin tarjonnut keittoa -Kreikassa, jossain maaseudulla, aivan keskellä-ei-mitään .

Heistä tuli kuulemma parhaat ystävät, mutta sittemmin ystäväni kadotti miehen (joka oli suomalainen) yhteystiedot, ikävä kyllä.

(Toivottavasti en ole tätä jo kirjoittanut tälle palstalle, tuli ikävähkö Deja vu -tunne tästä )

Tapasin nykyisen aviomieheni kummallisella tavalla. Ensimmäisen kerran toisiimme törmättiin nykissä lentokentällä, kun laukustani lähti vetokahva irti ja hän herrasmiehenä tuli siihen auttamaan jonka jälkeen juotiin kahvit vielä jutellen niitä näitä. Yhteystietoja ei kuitenkaan vaihdettu. Meni puolisen vuotta niin osuttiin samaan hotelliin, tällä kertaa Kanadassa. Olin työmatkalla (mies vaan lomalla) ja jouduin lähtemään äkisti, joten vieläkään emme numeroita tai mitään vaihtaneet. Koko tämän ajan olin siis asunut Jenkeissä. Pari vuotta myöhemmin muutin takaisin Suomeen pysytellen saman firman palkkalistoilla, eikä mennyt kun muutama kuukausi niin tämä kyseinen mies sai myöskin siirron Suomeen ja vasta tässä vaiheessa selvisi, että hän on samalla firmalla töissä kun minäkin ja hänellä on lisäksi sukulaisia Suomessa. Myöhemmin ollaan tätä monesti ihmetelty eikä taida sukulaisetkaan uskoa vaan pitävät kummallisena tarinana.

vivy kirjoitti: Myöhemmin ollaan tätä monesti ihmetelty eikä taida sukulaisetkaan uskoa vaan pitävät kummallisena tarinana.

Wau! Todellinen rakkaustarina Teidän piti tavata ja kun ette ekasta tajunneet, ettekä vielä tokastakaan niin...todella ihmeellinen sattuma!

rosamarine kirjoitti:

vivy kirjoitti: Myöhemmin ollaan tätä monesti ihmetelty eikä taida sukulaisetkaan uskoa vaan pitävät kummallisena tarinana.

Wau! Todellinen rakkaustarina Teidän piti tavata ja kun ette ekasta tajunneet, ettekä vielä tokastakaan niin...todella ihmeellinen sattuma!

Kyllä sitä monta kertaa itsekin mietin (ja miksei mieskin) onko tuo nyt se sama heppu kun aikaisemmin vai kuvittelenko vaan. Mutta toisaalta uskonpa ainakin kohtaloon nykyään.

Äitini on kotoisin pienestä kylästä Lounais-Suomesta. Hän asui kotikylässään 18-vuotiaaksi, jolloin muutti Helsinkiin töihin ja jäi sille tielleen.

Kun olin arviolta 12-vuotias, käytimme koko perheen kesken erään syyslomani Lontoon reissuun. Välilasku oli Oslossa. Lentokentällä oli aikaa 45 minuuttia, jonka suurin osa matkustajista käytti lähtöportin penkeillä nuokkumiseen.
En muista, mistä elintarvikkeesta tarkalleen oli kyse, mutta jokin eines oli matkaeväistämme (en ole muuten vieläkään oppinut syömään lentokoneruokia ) kuitenkin loppu ja suuntasimme äitini kanssa lentokentän pieneen kioskiin. Kassajonossa äitini valahti valkoiseksi ja muuttui perin kummalliseksi, tivasin selitystä ja äiti lupasi kertoa myöhemmin.
Kun pääsimme takaisin lähtöportille, äiti kertoi, että meidän takanamme kassajonossa seissyt nainen oli äidin paras lapsuudenystävä, jota hän ei ollut nähnyt ja johon hän ei ollut pitänyt mitään yhteyttä 40 vuoteen. Äitini on perisuomalaista, hieman ujoa sorttia, joten ei sitten katsonut asiakseen käydä esittäytymässä tuolle vanhalle ystävälleen Tuo äidin lapsuudenystävä ei ilmestynyt lähtöportillemme, joten hän ei siis ollut edes kanssamme samalla lennolla.

Vastaava tapaus liittyy myöskin äitini sukujuuriin ja ajoittuu edellisen jutun lähivuosiin.

Kun olin lapsi, vietimme suurimman osan kesälomistani äitini suvun keskuudessa. Tuo kyläpahanen josta äitini on kotoisin, on erään suuremman kaupungin kupeessa ja nykyään taitavat olla jo samaa kuntaakin. Monet kesäpäivät tuli lapsena vietettyä tuon kaupungin torilla jätskiä syöden.
Kerran torikahvilassa istuskellessamme jostain ilmestyi nuori tarjoilijapoika pyyhkimään pöytiä. Rakastuin heti silmittömästi ja tulenpalavasti komeaan nuorukaiseen, jonka kasvonpiirteet muistan vielä näin jälkeenpäinkin tarkasti. Olin ilmeisesti siinä tilanteessa valahtanut aivan tulipunaiseksi ja muistelisin sanoneenikin komistuksesta jotain sukulaiselleni, joka istui samassa pöydässä kanssani. Sukulaismies räjähti nauruun ja totesi, ettei ole tytär paljoa äidistä parantunut. Äitini elämään on kuulunut kaksi suurta rakkautta, joista jälkimmäinen on minun isäni. Ilmeni, että tuo tarjoilijapoika oli äitini ensimmäisen rakastetun poika.

Kun aikoinani pohdiskelin erilaisten uravalintojen välillä, eteeni sattui alan ammattilaisen kirjoittamia kirjoja erityisohjausta vaativista lapsista. Luin kirjoja useita peräkkäin ja olin täysin niiden pauloissa, tunsin voimakasta tarvetta hakeutua erityisohjaajaksi tai lastenpsykiatriksi. En puhunut halustani kellekään ja suvun ja lähipiirini tiedossa oli hyvin, että olin hakeutumassa täysin toisenlaiselle alalle. Seurustelin jo tuolloin nykyisen mieheni kanssa, enkä maininnut hänellekään asiasta mitään. Edes hän ei tiennyt, mitä kirjoja luin, sillä tuo kirjalöytöni oli varsin uusi enkä ollut ehtinyt hehkuttamaan siitä kellekään.

Eräänä iltana valvoin sängyssä pitkään tulevaisuuttani miettien ja viimeinen selkeä ajatukseni oli, että minun pitää päästä auttamaan vammaisia tai muuta erityishoitoa tarvitsevia lapsia. Sitten nukahdin.
Aamulla puhelin soi ja langan toisessa päässä oli perin hämmentynyt tätini, joka nyttemmin on elättänyt itseään meediona. Olen lapsesta saakka ollut tätini kanssa hyvin läheinen. Täti empi hetken ja selitti sitten, että minun tulee ehdottomasti kuunnella häntä, vaikka hänen sanomansa saattaisikin kuulostaa oudolta. Täti oli nähnyt edellisenä yönä minusta näyn. Olin tullut hänen makuuhuoneeseensa ja viipynyt hetken, ja samalla täti oli saanut vahvan tunteen siitä, mitä minun pitäisi tehdä isona. Hän sanoi, että minua tarvitaan alalla, jossa autetaan lapsia, jotka eivät ole tyhmiä, mutta eivät osaa auttaa itse itseään ja tarvitsevat erityisesti itseensä erikoistunutta ohjausta.

Tätini on aina tukenut minua kaikissa päätöksissäni, mutta oli hyvin pettynyt, kun kuuli minun päässeen sisään tavoittelemaani opinahjoon - joka on erityisopetuksesta kaukana. Ehkä päätös kostautuu myöhemmin, ja joudun vaihtamaan alaa

Nimijuttujakin löytyy lähipiiristä: eräällä läheisellä tyttöystävälläni on kolme siskoa, joista yksi on vielä alaikäinen. Nämä kaksi vanhempaa ovat kummatkin menneet tahoillaan naimisiin Mikko-nimisten miesten kanssa. Myös siskosparven isän nimi on Mikko. Ystäväni on ilmeisesti halunnut taistella todennäköisyyksiä vastaan ja on itse pariutunut Miikan kanssa.

Olen muistaakseni viime talvena meuhkannut palstalla jossain ketjussa luvusta numero 4, joka on Japanissa kuoleman luku, minkä vuoksi sen näkeminen hiukan hermostuttaa minua (Japani on itselleni läheinen maa).

Noh, kun olin työmatkalla sinä päivänä kun ranskalainen matkustajakone putosi, niin edellisenä päivänä ehdin käydä neljässä paikassa (tätä ei voinut tietää etukäteen). Illalla kun ehdin syömään, sain numerolapun jossa oli 13. Tämä on kuitenkin itselleni ihan ok luku, joten en ajatellut asiaa (numerologiaa tuntevat tietävät, että nuo numerot kuuluu kymmentä isommissa luvuissa yleensä laskea yhteen, jolloin tietysti tulee 4). Hotellissa sen jälkeen sain huoneen nro 4. Seuraavanakin päivänä ehdin vain neljään paikkaan. Illalla syödessä sain odotusnumeroksi 4. Kun illalla ajoin jo kotia kohti, avasin radion, josta tuli uutinen koneen katoamisesta (ne olivat ensimmäiset uutiset jotka kuuntelin sinä päivänä). Kun sen jälkeen vilkaisin kelloa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, se oli 22:22.

ABC kirjoitti:Kun sen jälkeen vilkaisin kelloa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, se oli 22:22.

...Joka on minun minuutintarkka syntymäaikani. Sairaalan synnytysosaston numero oli myös 2, eikä varmaankaan yllätä että äitini huoneen numero oli 2 sekin. Syntymäpäivämäärässäni ei kuitenkaan esiinny yhtään kakkosta. Tosin, synnyin pari viikkoa etuajassa. Arvioitu laskettu aika oli 4.4.

^Minulla on myös synnytyssattuma. Synnytin isoäitini syntymäpäivänä hänen ensimmäisen lapsenlapsensa. Siihen aikaan vauvoille laitettiin vielä numerolätkällä varustettu kaulaketju, lapsellani oli sitten kaulassa sama tasalukema minkä mummoni sinä päivänä täytti.

Tuo sattuma elämässäni on jäänyt parhaiten mieleen, en sitä ihmeellisenä pidä, mutta hauskana.

^ Noista tuli mieleeni: Kaksi vanhinta poikaani ovat molemmat syntyneet torstaiaamuna kello 06.00. Vuosia välissä n. kolme ja puoli. Olivat myös niin identtisen näköisiä vastasyntyneinä, että vähän deja-vu -ilmiöltä alkoi tuntua.

elisa_day kirjoitti:Itse tunnen monta ihmistä, jotka ovat syntyneet 4.4.

ABC kirjoitti:Olen muistaakseni viime talvena meuhkannut palstalla jossain ketjussa luvusta numero 4, joka on Japanissa kuoleman luku....

joey kirjoitti:Syntymäpäivämäärässäni ei kuitenkaan esiinny yhtään kakkosta. Tosin, synnyin pari viikkoa etuajassa. Arvioitu laskettu aika oli 4.4.

Töissä oli melko ihmeellinen sattuma. Avasin postia ja jäin tuijottamaan kirjettä, joka oli tullut aivan väärään osoitteeseen ja vastaanottajana oli henkilö, jonka nimi oli tuttu jostain. Samalla huoneeseen tuli vuorafirmalta saatu kesätyöläinen kysymään jotain asiaa ja muistin, että kirjeeseen merkitty vastaanottajahan on kyseisen vuokrafirman joku esimies. Hämmentyneenä keskeytin kesätyöläisen kysymyksen ja mainitsin että hänen pomolleen, jonka toimisto on aivan eri postinumeroalueella ja toisella puolella kaupunkia, on tullut kirje tänne. Tyttö katsoi kirjettä ja huudahti että se on hänen lähettämänsä, hän oli pistänyt sen eilen postilaatikkoon kolmannessa kaupunginosassa. Lisäksi hän oli harmitellut kirjeen lähettämistä, koska kuoresta oli jäänyt pois jotain tärkeää, jonka hän nyt saattoi sinne lisätä. Postin virheet ovat kyllä tuttuja, mutta ihmeellistä että tuo kirje saapui juuri meille. Ja jos tyttö olisi saapunut vähän ennemmin tai myöhemmin, olisin vienyt kirjeen uudelleenohjattavaksi ja unohtanut koko asian. Nyt annoin sen tytölle, joka sanoi vievänsä sen tällä kertaa henkilökohtaisesti perille.

ABC kirjoitti:...Kun sen jälkeen vilkaisin kelloa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, se oli 22:22.

Omalla kohdalla, olen samaisen kellonajan nähnyt kymmeniä kertoja.
Monta kertaa olen sattumalta vilkaissut kelloa ja PAM! 22.22pm. Itse pidän tuota outona sattumana tai sitten vain kuvittelen.