Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 11:28 am
Pyörittelin tuossa tunneilla mielessäni tätä tapausta ja kirjoitin pohdintojani ylös:
Jos katoaminen oli tahallista, miksi Rimkus ja Meyer ottivat lapset mukaan? Tarkoitan, miksi vaikeuttaa katoamistaan ottamalla mukaan lapsia, jotka eivät välttämättä edes ymmärrä konseptia "katoaminen" ja jotka aivan varmasti voivat paljastaa todellisen henkilöllisyyden? Lisäksi, jos vain Rimkus aikoi kadota, miksi hän otti kaikki kolme mukaansa? Edelleen, yksin katoaminen on monin kerroin helpompaa.
Miksi Rimkus kirjoitti kirjaan merkinnän, jos hän halusi kadota täysin? Eikö olisi ollut järkevämpää olla jättämättä minkäälaisia jälkiä?`
Miksi osa vaatteista jätettiin jälkeen, jos tarkoituksena oli omatahtoinen katoaminen? Tietenkin, jos porukka lähti etsimään apua, ylimääräiset kantamukset olisivat olleet haitaksi, mutta mikä haitta niissä olisi ollut omatahtoisen katoamisen kanssa? Oliko vaatteet sellaisia, mistä henkilöt olisi tunnistettu?
Mikä syy Meyerillä olisi ollut kadota? Rimkuksesta on monta tarinaa (velat, vihamiehet), mutta Meyeristä ei ole mitään samantapaista. Halusiko Meyer seurata rakastamaansa miestä?
Minua myös pohdituttaa mukana ollut olut. Tietääkseni olut ei ole kovin hyvä reissujuoma Death Valleyhyn, kun siellä vesi on elintärkeää.. Olut kai vaikuttaa vähän nestetasapainoon jne? Joten, miksi olutta? Tietenkin, jos tarkoitus oli vierailla Death Valleyssä vain pikaisesti, juomavalinta ei ole niin ihmeellinen, mutta silti se jotenkin häiritsee...
Sitten kaikkein häiritsevin asia: Jos kyseessä oikeasti oli itse aiheutettu katoaminen ihmetyttää ihan eniten avaimet. Jos tahdot kadota niin, ettei kukaan ikimaailmassa löydä sinua tai tunnista sinua, miksi otat mukaasi vuokra-auton avaimet? Kun miettii lavastusmielessä, avainten ottaminen on joko nerokasta tai todella idioottimaista. Nerokasta siinä mielessä, että tutkijat saattavat uskoa, että avaimet otettiin mukaan siinä uskossa, että matkaajat aikovat palata autolleen lähtiessään. Tyhmää toisaalta sen perusteella, ainakin itse ajattelen ihmisen olevan palaamassa autolleen, kun avaimet ovat paikoillaan, varsinkin kun puhutaan Death Valleystä, jossa autovarkaus ei varmasti ole kovinkaan todennäköistä.