Tekisi mieli ihan oikeasti kamalasti sanoa
Saw, mutta kun ne on olleet aika kuraa kakkosesta eteenpäin. Ykkönen oli loistava, mitä nyt toinen näyttelijöistä oli kyllä draamanäyttelyn surkeus maximus. Adamin näyttelijä oli ihan toimiva, jopa yllätyin, koska samainen heppuhan on myös käsikirjoittajana ja juonenkehittelijänä James Wanin kanssa ensimmäisessä elokuvassa. Yleensä näiden ns. taustajoukkojen näyttelijätaidot kun ei ole sieltä ihan parhaasta päästä. Saw 1 pääsee minun listalleni, mutta en pidä sitä erityisemmin kauhuelokuvana (vaikka yleisen käsityksen mukaan se sinne kuuluukin), vaan enemmänkin gore/psykologisena tapauksena. Loppuratkaisu siinä elokuvassa on upea.
28 päivää myöhemmin kuuluu myös lemppareihini. Senkään kohdalla en pitäisi sitä kauhuelokuvana (muutamaa kohtausta lukuunottamatta) vaan jonain toistaiseksi luokittelemattomana. Danny Boylen kuvaustyyli, tarinankerronta ja musiikkivalinnat ovat uskomattomia. Joissakin elokuvissa tosin kyseinen herra on myös epäonnistunut (Sunshine, Millions), mutta aina kun elokuva käsittelee yhtään synkempää aihetta (Trainspotting, 28 days later), onnistuu Boyle erinomaisesti. Yksi poikkeus tosiin on annettava: Life less ordinary. En yleensä pidä romanttisista komedioista, mutta Boylen huumori iskee, joten se kai on syynä tästä elokuvasta pitämiseen. Näyttelijät on myös valittu todella hyvin, mitään pahempia kompurointeja ei ole ko. elokuvan aikana nähtävissä.
28 viikkoa myöhemmin oli.. erilainen. Ohjaajana ei ollut enää Boyle, ja sen näki. Joitakin kohtauksia tosin oli yritetty saada Boylemaiseksi, mutta siihenpä se jäikin. Jotkin kohdat olivat ihan parhautta, mutta isoja pätkiä oli semmoisiakin, kun ei vain olisi voinut vähempää kiinnostaa. Silti ihan mielekäs pätkä noin jatko-osana.
Resident Evilin ensimmäinen (hitto, kuulostan siltä kuin katsoisin vain mainstream-kauhua..) oli elokuva, josta en aluksi pitänyt, mutta opin pitämään muutaman katselukerran jälkeen. Jatko-osat, ainakin kakkonen, olivat täyttä kuraa. Kolmosella oli hetkensä, mutta erilaisuutensa vuoksi en lähtisi edes RE-sarjaan sitä välttämättä listaamaan, vaikka tähänkin oli osattu ottaa sopivia pätkiä peleistä sinne tänne. RE1 verrattaessa peleihin oli eniten todentuntuinen lopetuskohtauksineen, muut oli kuin suoraan toiselta planeetalta. Sääli, peleistä elokuviin muuntaminen tuntuu olevan suora mahdottomuus lähes poikkeuksetta (tosin Max Payne oli melko toimiva ja pelien tyyli oli saatu aika hyvin mukaan paikoitellen).
Geoul sokeuro on pakko iskeä tässä vaiheessa peliin. Kyseessä on japanilainen kauhuelokuva, jossa entinen poliisi alkaa yövartijaksi ostoskeskuksessa. Hyvin pian hän huomaakin talon peileissä olevan jotain vikaa ja kun murhia alkaa esiintymään ympärillä peilien ollessa syyllisiä, alkaa hän selvittelemään hommaa tarkemmin. Kuulostaako tutulta? Pitäisikin.
Mirrors, eli Kiefer Sutherlandin uusi elokuva on suora kopio tästä japsiversiosta. Muutamia jenkkimaailmaan sopivia poikkeuksia ja hieman erilainen juonenkerronta, niin saadaan muka ihan uusi elokuva. Sääli vain, että pääydin oli sama, kuten myös loppuratkaisu. No, kaikkea ei voi kai saada ja Mirrors, jonka muuten katselin viime yönä, oli paikoitellen oikeasti aika karmiva pätkä (yhtä erikoistehostekohtausta lukuunottamatta). En edes muista milloin viimeksi elokuvan takia olisi jännittänyt niin paljon. Jotkin kohtaukset olivat suoraan kuin Silent Hill-peleistä, mikä taasen oli hiukka masentavaa, koska
Silent Hill-elokuva ei toiminut läheskään yhtä hyvin kuin Mirrors-elokuva kauhuteemansa kanssa. Jos Silentiin olisi kiskottu mukaan se sama kauhutunnelma kuin peleissä on, niin ikäleiman siihen olisi saanut iskeä jonnekin 30 korville, eikä vain K18 (tosin onko lie edes sitä Suomessa...)
K18-leffoista puhuakseni lisää. Ja pelielokuvista. On elokuvia, jotka perustuvat peleihin, pelejä, jotka perustuvat elokuviin ja sitten on elokuvia, jotka käsittelevät kauhuteemaa pelin avulla. Yksi suosikeistani tässä kategoriassa on
Stay Alive-niminen 2006 valmistunut elokuva, jonka pääosissa on mm. Veljemme on nero-sarjan Malcolm, minkä uskoin syövän uskottavuutta todella rankasti, mutta yllättävää kyllä, elokuva toimi silti. Kauhuelokuvana se ei ehkä ole kauheimmasta päästä, mutta idea on mukava. Nuorisojoukko saa käsiinsä kauhupelin, jonka moninpelimoodin tapahtumat alkavat käymään toteen ja porukkaa alkaa tippumaan kuin kärpäsiä. Idea ehkä sinällänsä on kulutettu, mutta jokin saa minut vain pitämään tästä elokuvasta. Lisäksi elokuvan nettisivuilla saa luoda oman hahmon, jonka kuolintavan saa ihan itse päättää - mikä tosin elokuvan katsomisen jälkeen ei ole se järkevin juttu tehdä.
Elokuvassa esiintyvä peli on niin taidokkaan näköisesti tehty, että on oikeasti iso sääli, ettei ko. peliä ole oikeasti olemassa. Ostaisin heti, jos olisi.
Nuorisojoukkoja lahdataan myös lisää elokuvassa
House of Wax (uusintaversio vuodelta 2005) jonka yhtenä lisäkauhuelementtina on näyttelijä Paris Hilton. Yllättävää kyllä, allekirjoittanut jopa oppi tämän elokuvan myötä pitämään Hiltonista, eikä ole vaatimassa elokuvan jälkeenkään tämän päätä pölkylle, vaikka elokuvassa ehkä niin saattoikin käydä. Vaikka tässäkään elokuvassa ei sinällänsä ole mitään kamalan uutta, niin ihan mukavaa viihdettä tuo itselleni oli. Kauhuelementit tästäkin puuttui osaltaan, mutta siitä huolimatta on tuo K18-leima isketty takakanteen. Ehkäpä se olenkin vain minä, joka ei tajua kauhistua niistä asioista, mistä pitäisi. Juonikuviota House of Waxista tuskin tarvitsee kertoa, pitäisi olla kaikille tuttu, eikö? (Mutta silti lyhyesti: Nuoret lähtevät reissaamaan, telttailevat, autot hajalla seuraavana aamuna ja lähin kylä vähäisine asukkaineen ja vahamuseoineen vaikuttaa lievästi sanottuna oudolta.)
Ja kun hypättiin nyt tuohon suurten nimien naisnäyttelijäkategoriaan, niin samapa se on vetää tähän väliin myöskin K18-elokuva
Catacombs, pääosissa Shannyn Sossamon ja.... Pink. Jotenkin aina latistaa tuo kun laulaja isketään näyttelemään, mutta tässä tapauksessa se toimi. Odotin koppavaa akkaa roolisuorituksineen, mutta Pink vaikutti ihan rennolta näyttelijältä, joka suoriutui roolistaan hyvin, ottaen huomioon vähäiset näyttelijätaustat. Catacombsin idea on toimiva ja todellisuuteen sinällänsä pohjautuva, sillä Pariisissa, jossa elokuvassa ollaan, on todellakin katakombit, useiden kymmenien kilometrien pituisia käytäviä maan alla keskellä keskustaa, jonne on haudattu yli kuusi miljoonaa ihmistä aikojen saatossa. Nykyisin paikka on turistinähtävyys, jonne allekirjoittanut aikoo päästä keinolla millä hyvänsä tulevana kesänä. Lisää noista katakombeista voi lukea vaikkapa
täältä.
Elokuvan katakombeissa pidetään salaisia bileitä, jonne vain harvat löytävät tiensä. Poliisin iskiessä paikalle syntyy kaaos, jonka seurauksena Shannynin roolihahmo jää yksin käytäville. Kun sitten jokin alkaa seuraamaan häntä tarkoituksenaan tappaa, alkaa juoksentelu pitkin käytäviä ulospääsyreitin löytämiseksi. Ihan mielenkiintoinen elokuva, jonka loppuratkaisu oli erikoinen. Kauhua tosin en tiedä voiko tältäkään pyytää, mutta siihen genreen kuuluu k18-merkinnän kera.
Lisää muualta-tuttujen näyttelijöiden kauhuleffoja. Jotkut teistäkin ovat kenties seuranneet
Supernatural-nimistä (teini?)kauhusarjaa Suomen telkkarista. Pääosissa olevista veljeksistä ainakin Samin näyttelijä Jared Padalecki on tehnyt muitakin kauhuun liittyviä rooleja, joista uusin on muuten tänään elokuvateatterissa (
Friday the 13th). Sattuneesta syystä ajatuksena oli käydä katsomassa tuo elokuva ystävänpäivän kunniaksi etuajassa, kun ei näy parempaakaan elokuvaa pyörivän tällä hetkellä listoilla. Kuitenkin. Padaleck näyttelee muuten myös tuossa aiemmin mainitussa House of Waxissa. Toinen (vaiko kolmas) hänen tekemänsä kauhuelokuva on
Cry_Wolf, jossa vähemmän yllättäen teinejä listitään. Älkää antako sen faktan säikäyttää, että rooleissa nähdään myös Jon Bon Jovi (
). Kyseessä on perinteisen oloinen teinit yksin kampuksella murhaaja perässään -tarina, joka ei kuitenkaan ihan välttämättä ole sitä mille päälle päin näyttää. Hyvä sade/sairastelupäivän elokuva, jonka jaksaa katsoa loppuun kertaistumalta ilman kuoliaaksi tylsistymistä.
Annetaan myös tunnustusta Supernaturalin kaksikon toiselle osapuolelle, Jensen Acklesille, kauhuelokuvasta
Devour (suomeksi muistaakseni Synninsyöjä tms.) Elokuvassa on mukana myös tuo aiemmin mainittu Shannyn Sossamon, mikä on pitkälti sama kuin laatumerkintä allekirjoittaneen mielestä.
Elokuva on outo ja osittain sekavakin, kauhua löytyy jonkin verran. Erikoistehosteet välillä kökköävät, mutta osa on hyvinkin toimivia. Loppujen lopuksi päällimmäisenä jää mieleen lähinnä kysymys "häh?", mutta tästä huolimatta suosittelen, jos on kiinnostusta jompaan kumpaan pääosan näyttelijöistä tai muuten vain tykkää katsella leffan, jota ei välttämättä täysin tajua. Sukurutsaakin luvassa, joten semmoisista innostuneille.... Go ahead.
K18.
Ja miten voisin olla mainitsematta 28 days laterin jo mainittuani elokuvaa
Dark Floors? Suomivoimaa, jee. Juoni itseasiassa on oikeasti aika hyvä ja näyttelijävalinnat brittimaailmasta rokkaa (pääosan mies esiintyi myös 28 days laterissa pienehkössä roolissa). Suomalaiseksi elokuvaksi ja Lordin ideoimaksi ei tämä huonokaan ollut. Äkkiseltään tulee mieleen paljon huonompiakin elokuvia, eikä niillä ole ollut mitään tekemistä Suomen kanssa. Ihan ensimmäisenä ei toki Dark Floors tule mieleen jos pitää mainita hyviä kauhuelokuvia, mutta tässäkin tapauksessa tuli mieleen kuitenkin jossain vaiheessa. Kauhuelokuva tai ei, kyllähän tämä pitää nähdä jo vähintään sen vuoksi, että voitimme Euroviisut jokunen vuosi takaperin. Eikö siinä ole jo syytä tarpeeksi?
Kovin paljon ei kai nyt sitten ihan oikeasti kauhua tullut tuolle listalle, sori. Mutta en tosiaan ole joko nähnyt oikeasti pelottavaa elokuvaa tai tajuntani sillä alueella on hämärtynyt.
Ai joo,
The Others on pakko mainita tälle puolelle, pidin. Muutenkin pidän sellaisista kauhuelokuvista enemmän jossa kaikki kääntyy ihan nurinniskoin lopulta, eikä oikeana pidetty asia välttämättä olekaan juuri se oikea.
Sitten haukkumalistaan! Lempiosuuteni.
Ring. Mitä oikeasti kamalaa tässä elokuvassa oli? Okei, pari pikkujuttua jotka olisi saattaneet olla kammottavia, jos olisivat sattuneet itselle, mutta noin elokuvana.... Petyin niin perkeleesti, että viimeksi olen pettnyt
Blair Witch Projectiin yhtä rankasti (tosin käsivarakuvauksesta iso plussa sille!). Ja en kuulu siihen porukkaan joka ei osaisi arvostaa japsikauhua (sieltähän ne kamalimmat jutut yleensä tulee), mutta Ring alkuperäisenä ja jenkkiversiona sukkasi yksinkertaisesti 100-0. Hieman saman tempun teki
Kauna, jossa ei ollut kuin pari hyvää ja mehevää kohtausta, muiden osuuksien ollessa lähinnä nukuttavaa roinaa. Kakkonen ei tuonut yhtään pelastusta muuten mukavaan aiheeseen. No, wait. Oli siellä yksi kammottavempi kohtaus, mutta sekin oli niin nopeasti ohi, ettei siinä ajassa kerennyt kunnolla edes tajuamaan mitä tapahtui.
Manaaja... Onko pakko edes sanoa jotain? En tiedä olenko maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka on rehellisesti nukahtanut ainakin kolme kertaa Manaajan aikana, vaikka ei elokuvaa aloittaessa edes ollut väsynyt. Olen ihan oikeasti yrittänyt katsoa sen loppuun useita kertoja, joka kerta epäonnistuen. Ei vain iske, ei sitten millään. Sorry!
Deatwatch oli hieman kaksipiippuinen juttu. Siellä oli ihan oikeastikin hyviä (jokseenkin ei niin kauhuisia) kohtauksia, joista pidin. Näyttelijäkaarti oli myös hyvin valittu, vaikkakin tuntui hullulta katsoa Billy Elliotia sotimassa yhdessä Klonkun kanssa. Loppuratkaisu oli ihan ok, loppukohtaus ei. Piikkilankatappaja tulee, huu. Varokaa tai se piikittää teidät hengiltä, he he.
Hitto, piti olla vielä sata muuta leffaa, jotka oli tarkoitus haukkua ihan lyttyyn, mutta juuri nyt pää on ihan tyhjä. Kenties jatkan tämän listan tekemistä lähitulevaisuudessa. Ehkäpä jo tänä iltana, Friday the 13th:n näkemisen jälkeen, ken tietää.
Until Next Time, Sleep Tight.
