Sivu 3/6

Lähetetty: La Touko 03, 2008 8:27 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Paikalla taitaa nykyisin olla pizzeria (Sturenkatu 35 ).

Juttuhan saattaisi sitten olla hyvinkin vain jonkun hörhön päähänpisto liikkeen ryöstämiseksi. Eli muita kätketympiä motiiveja on turha hakea.
maija turjukka kirjoitti:Ainakin Hannes Markkulan mukaan liikkeestä oli varastettu pieni summa rahaa. Summan suuruutta ei kuitenkaan kerrota tarkemmin.

"Tasan klo 14 Sturenkatu 35:n talonmies havaitsi paksua, mustaa savua tulevan seksiliikkeestä. Hän hälytti palokunnan. pelastusmiehet löysivät hetekn kuluttua liikkeestä surmatun miehen. lisäksi irtaimistoa ja välineistöä oli rikkoutunut kamppailun jäljiltä, verta oli kaikkialla ja tulipalo oli sytytetty tahallaan jälkien peittämiseksi. Itse palo saatiin hetkessä aisoihin. Kun poliisit tulivat paikalle, he saivat lisäksi selville, että liikkeestä oli varastettu pieni summa rahaa"

Lähde: Suomalainen murha 1991-1994 / Hannes Markkula

Onkos muuten missään mainittu, oliko kaikki paikalta löytynyt veri peräisin uhrista? Vai onko Paul Lahti puolustautuessaan onnistunut vahingoittamaan surmaajaansa? Onko DNA-todisteita surmaajasta?

Lähetetty: La Touko 03, 2008 8:28 pm
Kirjoittaja rapier
supernova kirjoitti:minulla oli se käsitys että pajavasara ja massavasara on eri asia. olenko väärässä?

Eli pajavasara metallia ja massavasara jotain muuta?
Pajavasara on terästä, massavasara on ns. rekyylitön vasara, siis muovia jonka sisällä on irtonaista metallikuulaa, joka estää vasaran takaisinpomppaamisen.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 9:12 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Poliisi-tv 1.4.2000. Siinä on pohdintaa tuosta surmasta otsakkeella; tapettiinko pornokaupassa väärä mies?

Täytyy esittää TV2:lle kaino toive, että esittävät tuon lähetyksen vaikkapa netissä. Voisi ilmetä jotain mikä yhdistäisi näitä pohdiskelujamme ja tuolloista teoriaa.

Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 4:47 pm
Kirjoittaja Golden AWe
Tervehdys ketjun avanneelle EuroJR:lle ja täytyy kommentoida että melko mielenkiintoinen tapa huomata lähipizzansa olevan "murhapizza"! Asun juurikin noilla nurkilla, haen tosin evääni yleensä toisesta kuppilasta.

Tuolla Vallilan alueella nyt vähemmän yleensä liikkuu selkeitä narkomaaneja, narkomaanit nyt tuntuvat yleensäkin enemmän olevan omissa asunnoissaan, omissa maailmoissaan. Jostain heidän on tietysti aina kamansa haettava. Kaikenlaista muuta laitapuolen kulkijaa kyllä makaa pitkin Kalliota ja Sörnäisiä, enimmäkseen aika rauhallista kyllä.

Lähetetty: La Tammi 10, 2009 6:34 pm
Kirjoittaja Aevil
Tässä vielä yksi aiheeseen liittyvä kuva Hannes Markkulan Suomalaisesta murhasta.
wessex.jpg
wessex.jpg (167.91 KiB) Katsottu 9269 kertaa
Kuvalinkki oli kadonnut. Tallennettu sama kuva uudestaan.
-NILS-

Lähetetty: Ke Tammi 14, 2009 6:05 pm
Kirjoittaja Aevil
Kuvan tyylistä vasaraa käytetään käsittääkseni lähinnä kohteisiin jotka eivät kestä normaalin vasaran käsittelyä (esim. auton korjaukseen/osien paikalleen "asettamiseen". äkkiseltään tulee mieleen mm. auton puslat, vaikka tuo ei niihinkään se paras työkalu ole)

Lähetetty: La Helmi 07, 2009 5:28 pm
Kirjoittaja TaURi
"Massavasara on" taitaa mennä väittelyksi. varsi yleensä puuta.
ns"massapäästa keski osa rautaa, jossa "lyöntipäihin suuntautuvat rautatapit keskellä, joissa sitten itse päät.toisessa noin "jääkiekon kovuutta" muovi/kumi pää
toisessa päässä erittäin kova "muovipää" johon verrattuna jääkiekko on löysää tavaraa. tuo kovapää on ainakin minun kappaleessani kellertävä hieman läpikuultava.
on erittäin pätevä/tehokas vasara oikein käytettynä.(köykänen ja tekee varmasti yhtä pahaa jälkeä kuin metallivasara kalloon iskettynä.

Lähetetty: Su Helmi 08, 2009 9:45 pm
Kirjoittaja rapier
massavasara

Se on kokonaan muovia sisällä metallikuulia/hiekkaa joka tekee siitä rekyylittömän.

Lähetetty: Ma Helmi 09, 2009 4:28 pm
Kirjoittaja EuroJR
Tuollaisia suunnitelmallisia todistajan/kiristäjän hiljentämisiä saa lukeakseen lähes ainoastaan salapoliisiromaaneissa. Jutun tynkää kun ei oikein ole riittävästi romaaniin, jos tekijä olisi narkki joka päätti ryöstää pornokaupan ja tilanne "eskaloituu", kuten joku täällä asiaa osuvasti kuvasi.

Kyllä mieleen tulee väkisinkin tuo muinainen verovirkailijan surma Merihaassa. Etsittiin kaikenmaailman "katkeria yrittäjiä" tai muuten henk.koht. konkan tehneitä kostajia, muttta jälleen kerran totuus oli tarua ilmeettömämpää. Veriteon oli tehnyt hetken mielijohteesta hörhö ja taisi tuolloinkin olla astalona jonkinlainen leka tai vasara.

Eipä noita hörhöjä tuolta alueelta puutu, joten se siitä. Kaikenmaailman silminnäkijähavainnotkin kannattaa asettaa omaan lokeroonsa. Vaikka niistä usein on tekijä kalastettukin, aivan yhtä usein tai useimminkin on saatu mitä ihmeellisimpiä tekijäkandidaatteja tyrkylle.

Lähetetty: Ma Helmi 09, 2009 10:27 pm
Kirjoittaja vasikka
Hyvin pitkälti samoilla linjoilla motiivin arvailun suhteen kun Euro jr. En millään jaksa uskoa noin dramaattisiin motiiveihin kuin jokin salainen tieto hurjemmista teorioista puhumattakaan. Mullekin tuli tuo Merihaan tapaus mieleen ja tuntuisi, että massavasara on valikoitunut ryöstö/surma aseeksi sattumalta. Vanhaa konnaa lähtisin tekijäksi arvailemaan. Jonkun taparikollisen päähän pisto motiivina ehkä kevyt rahallinen pikavoitto. Hiljattain vankilasta vapautuneet paatuneet konnat ja vankilomilla tuolloin olleet vaan suurennuslasin alle.

Re: Massavasaramurha eli ns. pornokaupan murha

Lähetetty: Su Huhti 19, 2009 6:36 pm
Kirjoittaja 19736
Oliko uhri pornokaupan omistaja vai työntekijä?

Re: Massavasaramurha eli ns. pornokaupan murha

Lähetetty: Su Huhti 19, 2009 6:43 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
19736 kirjoitti:Oliko uhri pornokaupan omistaja vai työntekijä?
Työntekijä. Tilapäinen,tuuraamassa ollut myyjä.

Re: Massavasaramurha eli ns. pornokaupan murha

Lähetetty: Ma Huhti 20, 2009 8:14 pm
Kirjoittaja 19736
Tilapäinen työntekijä. Taitaa olla kyseessä joku psykiatrisen hoidon tarpeessa ollut henkilö.Tekotapa ja teon suunnittelemattomuus vaikuttaa siltä. Tai sitten joku halusi pois tyypin päiväjärjestyksestä ja tiesi milloin henkilö on töissä.

Re: Massavasaramurha eli ns. pornokaupan murha

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2009 12:51 pm
Kirjoittaja Näytöt
Muistanko väärin, mutta oliko niin että ainakin tutkinnan alkuvaiheissa poliisia kiinnosti hyvinkin paljon läheisen tanssiravintola Jortsumestarin asiakaskunta, mm. tekijän vaatetuksen perusteella? Siellä taisivat jotkut päivätanssitkin olla tekoaikaan käynnissä, mutta lopulta tämä tutkintalinja ei tainnut mihinkään johtaa. Jostakin yksittäisestä asiakkaasta taidettiin julkisuudessa pyytää yleisöhavaintoja, mutta lopulta hän taisi itse ilmoittautua poliisille, ja osoittautua henkirikokseen liittymättömäksi henkilöksi(?)

Re: Massavasaramurha eli ns. pornokaupan murha

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2009 1:02 pm
Kirjoittaja Scythe
Markkulan kirjaa lueskellessani jäin ensimmäiseksi pohtimaan, oliko surmaaja tuonut erikoisen surma-aseen liikkeeseen mukanaan vai oliko se jo liikkeessä entuudestaan.

Tuossa aiemmin joku taisi kertoa, että ilmeisesti surmaaja toi massavasaran ns. lentolaukussa, joten teko viittaisi suunnitelmallisuuteen. Toisaalta rikoskomisario Stenbergin mukaan pääepäillyksi jäi ns. neljäs mies, josta ei ole olemassa kunnon tuntomerkkejä. Muut havainnot koskivat ns. lentolaukkumiestä, liikkeestä Inarintien suuntaan poistunutta henkilöä sekä liituraitapukuista miestä, jonka osuus tekoon saatiin myöhemmin poissuljetuksi.

Surmaajalla on ollut päällään sinivihreä, puolipitkä maiharityyppinen takki, jonka sisällä hän on mahdollisesti pystynyt kuljettamaan surma-aseen (28,5 cm pitkä) huomaamatta liikkeen sisälle. Miksi hän jätti massavasaran ja verisen takkinsa surmapaikalle? Ehkä hän luuli että tulipalo tuhoaisi ne samalla. Verinen surma-ase ja takki olisi herättänyt enemmän huomiota, mikäli hän olisi joutunut kuljettamaan niitä näkyvillä.

Miksi hän sitten otti uhrin nahkatakin päällensä? Murha tehtiin tammikuussa, en tiedä kuinka kylmä Helsingissä oli tuohon aikaan, mutta pelkästään paitasillaan liikkunut henkilö olisi ainakin pakkaskelillä herättänyt enemmän huomiota.

Tuossa aiemmin puhuttiin siitä, olisiko massavasara ollut mukana tainnuttamistarkoituksessa. Tuntuu varsin epätodennäköiseltä, koska kyseinen vasara on jo sitä "kaliiberia", eli niin järeä, että sillä päähän lyödessä syntyy pahaa jälkeä. Tietysti otappa aina selvää tekijöiden aivoituksista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että teon motiivina oli ryöstö.