Sivu 3/14

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 8:18 am
Kirjoittaja maija turjukka
ketsku kirjoitti:
maija turjukka kirjoitti:^Olisitko ystävällinen ja luettelisit vaikka kolme... kun blondille ei ainakaan tule ketään muuta yhtä ärsyttävää mieleen. Olkoonkin niin, että otus on tänä viikonloppuna hieman ryhdistäytynyt, niin silti kokonaiskuva on vielä trollin puolella :roll:
1. markja
2. Dr Lecter
3. Tämän sijan jakaa aika moni mutta en nyt ala nimeämään
Kiitos, ketsku, näköjään sentään yritit vastata pyyntööni. Vaikkakin tuo kakkoskohdassa mainitsemasi nikki olikin ilmiselvä jo aiempien postaustesi perusteella.

Olisi kuitenkin vielä mielenkiintoista kuulla perustelujasi siihen, miksi et voi tuohon kolmanneksi nimetä ketään. Vai olisiko niin, että sullakaan ei ole muita perusteluja kuin henkilökohtaiset antipatiat jotakuta/jonkun tekstejä kohtaan? Mainitsen tästä vain siksi, että ainakin otuksen tapauksessa sanktioihin olisi todella hyvät perusteet palstan sääntöjenkin antamissa rajoissa.

Huomauttaisin vielä, että itsekään en ole vaatinut otuksen poistamista palstalta, vaan vain jonkunlaista sanktiota trollauksesta ja sisällöttömien viestien massapostauksesta, joihin hän selkeästi on syyllistynyt koko marraskuun ajan.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:02 am
Kirjoittaja ketsku
maija turjukka kirjoitti:

En halua alkaa "riitelemään" nimeämällä tuolle kolmannelle sijalle nikkejä mutta kyllä niitä tuossa jokunen olisi. Ja juu, ihan henkilökohtaisten antipatioiden vuoksi nämä kolmossijalaiset saisivat lähteä. Otuksen tekstit ei ole käyneet ärsyttämään vaan aina kun törmään niihin ne on olleet ihan asiallisia.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:35 am
Kirjoittaja otus
maija turjukka kirjoitti: Mainitsen tästä vain siksi, että ainakin otuksen tapauksessa sanktioihin olisi todella hyvät perusteet palstan sääntöjenkin antamissa rajoissa.
KYLLÄ SULLA TÄYTYY OLLA TOSI VAIKEA JA IKÄVÄ ELÄMÄ, IHAN SÄÄLIKSI KÄYT..

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:40 am
Kirjoittaja maija turjukka
ketsku kirjoitti:
En halua alkaa "riitelemään" nimeämällä tuolle kolmannelle sijalle nikkejä mutta kyllä niitä tuossa jokunen olisi. Ja juu, ihan henkilökohtaisten antipatioiden vuoksi nämä kolmossijalaiset saisivat lähteä. Otuksen tekstit ei ole käyneet ärsyttämään vaan aina kun törmään niihin ne on olleet ihan asiallisia.
Siinäpä se, kun nuo henkilökohtaiset antipatiat ei oikeuta ketään ehdottelemaan bannia kenellekään toiselle. Bannausten perusteena kun aina pitäisi kuitenkin olla palstan säännöt ja niiden noudattaminen (tai noudattamatta jättäminen)

Melkoisen vähän olet sitten otuksen tekstejä lukenut, jos et ole trollauksiinsa törmännyt :shock: Olisiko kuitenkin kohteliasta ja palstan sääntöjenkin mukaista perehtyä asioihin kokonaisuuksina, ennenkuin itse kommentoi noinkin jyrkästi jonkun puolesta/jotakuta toista vastaan? Täällä lautamiehissä kun on tarkoituskin "riidellä" silloin, kun asiat niin vaativat. Tehkäämme siis sekin oikein (=sääntöjen puitteissa), eikö?

EDIT: kappas vain, itse otuskin vaivautui tänne samanaikaisesti, kun tätä viestiäni kirjoitin. Todella sopivasti tulikin näyttämään esimerkkiä siitä, kuinka helppoa täällä on vajota henkilökohtaisuuksiin.
maija turjukka kirjoitti:
Mainitsen tästä vain siksi, että ainakin otuksen tapauksessa sanktioihin olisi todella hyvät perusteet palstan sääntöjenkin antamissa rajoissa.

KYLLÄ SULLA TÄYTYY OLLA TOSI VAIKEA JA IKÄVÄ ELÄMÄ, IHAN SÄÄLIKSI KÄYT..
Ei ansaitse muuta vastausta taholtani, kun sortuu näköjään huutamaankin.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:52 am
Kirjoittaja Kokki
otus kirjoitti:
KYLLÄ SULLA TÄYTYY OLLA TOSI VAIKEA JA IKÄVÄ ELÄMÄ, IHAN SÄÄLIKSI KÄYT..
Tuota, tuota.
Itse olen sitä mieltä, että aamusta myöhäiseen iltaan/yöhön, viikon jokaisena päivänä tämän foorumin seuraaminen kertoo ihmisestä jotakin. Mahtaakohan olla muuta sisältöä elämässä?

Varsinkin se, että todella moneen ketjuun ja aiheeseen pitää jotain "vitsikästä" veistää, antamatta aiheeseen mitään uutta on aika ärsyttävää lukijan kannalta.

Kaikilla meillä on varmasti parannettavaa, toisilla enemmän, toisilla vielä enemmän.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 3:53 pm
Kirjoittaja otus
Kokki kirjoitti:Tuota, tuota.
Itse olen sitä mieltä, että aamusta myöhäiseen iltaan/yöhön, viikon jokaisena päivänä tämän foorumin seuraaminen kertoo ihmisestä jotakin. Mahtaakohan olla muuta sisältöä elämässä?.
Sitä sopii miettiä onko sisältöä?, sua taitaa itteäs vaan vituttaa niin rankasti se, että joudut todennäköisesti vääntämään vittumaisessa oravanpyörässä 08-17 joka päivä leipäs eteen, onko sellaisessa elämässä sitten yhtään mitään järkeä? Kannattaa käyttää päätään elämässään sen verran, että ei tarvitse heittää hukkaan elämäänsä tuollalailla pienten "pennosten" takia..

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 8:18 pm
Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras
.

No, sinä otus runkkaat siellä tietokoneen ääressä 24/7 viikon jokaisena päivänä, enemmän näkisin sen elämän siinä menevän hukkaan kuin rehellisessä työssä. Mutta rehellisestä työstä otus 13 vee tuskin mitään vielä tietää. Ja onhan se sentään kunnioitettavaa käydä töissä ja tienata itse oma elantonsa toisin kuin loisia isin tai suvun rahojen turvin. Että tämmöstä meininkiä.

.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 8:20 pm
Kirjoittaja otus
synkempi hautajaisvieras kirjoitti:.

No, sinä otus runkkaat siellä tietokoneen ääressä 24/7 viikon jokaisena päivänä, enemmän näkisin sen elämän siinä menevän hukkaan kuin rehellisessä työssä. Mutta rehellisestä työstä otus 13 vee tuskin mitään vielä tietää. Ja onhan se sentään kunnioitettavaa käydä töissä ja tienata itse oma elantonsa kuin loisia isin tai suvun rahojen turvin. Että tämmöstä meininkiä..
Hyi kun sä puhut rumasti..

Toivottavasti pääset vielä joskus noista tuskistas..

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 8:21 pm
Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras
.

Voisit itse opetella puhumaan. :wink:

.

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 8:23 pm
Kirjoittaja otus
synkempi hautajaisvieras kirjoitti:.Voisit itse opetella puhumaan. :wink:.
Voi kun sä yrität täysillä..Tosi Södee.. :mrgreen:

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:35 pm
Kirjoittaja Kokki
otus kirjoitti:
Kokki kirjoitti:Tuota, tuota.
Itse olen sitä mieltä, että aamusta myöhäiseen iltaan/yöhön, viikon jokaisena päivänä tämän foorumin seuraaminen kertoo ihmisestä jotakin. Mahtaakohan olla muuta sisältöä elämässä?.
Sitä sopii miettiä onko sisältöä?, sua taitaa itteäs vaan vituttaa niin rankasti se, että joudut todennäköisesti vääntämään vittumaisessa oravanpyörässä 08-17 joka päivä leipäs eteen, onko sellaisessa elämässä sitten yhtään mitään järkeä? Kannattaa käyttää päätään elämässään sen verran, että ei tarvitse heittää hukkaan elämäänsä tuollalailla pienten "pennosten" takia..
Ei ihan osunut eikä uponnut, olio, eikun otus.
Enpä ole sitten vuoden -91 elokuun ollut mainitsemasi kaltaisessa 8-17 hommassa (silloinkin 8:30-16:30). Sen jälkeen olen hyvinkin vapaasti voinut valita työaikani.
Teen muuten nykyään töitä hyvin harvakseltaan (4 projektia tänä vuonna). Yhteensä työpäiviä n. 20, eli aika ei mene hukkaan "pennosten" takia.
Teen kyllä sitten paljon muuta mielekästä ja vielä on aikaa tännekin.
Ottaisit sinäkin välillä happea, etkä haisisi sen koneesi ääressä.
Sinusta ei kyllä tiedä, oletko lintu vai kala.

Tähän joku semmonen vihreä olion kuvax3 ja hihii!

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:45 pm
Kirjoittaja otus
Kokki kirjoitti:Ei ihan osunut eikä uponnut, olio, eikun otus.
Enpä ole sitten vuoden -91 elokuun ollut mainitsemasi kaltaisessa 8-17 hommassa (silloinkin 8:30-16:30). Sen jälkeen olen hyvinkin vapaasti voinut valita työaikani.
Teen muuten nykyään töitä hyvin harvakseltaan (4 projektia tänä vuonna). Yhteensä työpäiviä n. 20, eli aika ei mene hukkaan "pennosten" takia.
Teen kyllä sitten paljon muuta mielekästä ja vielä on aikaa tännekin.
Ottaisit sinäkin välillä happea, etkä haisisi sen koneesi ääressä.
Sinusta ei kyllä tiedä, oletko lintu vai kala.

Tähän joku semmonen vihreä olion kuvax3 ja hihii!
,

Jaa no selvä Kakki, eiku Kokki.

Mitä jos tähtäisit kuitenkin vaikka siihen, että työt on täysin harrastus pohjalta ja rahaa aina vaan on ja on, et ei millään saa tuhlattua kaikkea vaikka kuinka yrittää, eikö silleen ois siistii, eikö?

Mä käyn suihkussa päivittäin, tiskaan kassini huolella ja tuoksun joka puolelta erittäin kutsuvalle ja kalliille 24/7

Jos mä oonki LentoKala? , Thou ,Tähän semmonen yks "Doctor Lecter" hymiö-> :mrgreen:

Lähetetty: Ma Marras 24, 2008 10:59 pm
Kirjoittaja Kokki
otus kirjoitti: Mitä jos tähtäisit kuitenkin vaikka siihen, että työt on täysin harrastus pohjalta ja rahaa aina vaan on ja on, et ei millään saa tuhlattua kaikkea vaikka kuinka yrittää, eikö silleen ois siistii, eikö?

Mä käyn suihkussa päivittäin, tiskaan kassini huolella ja tuoksun joka puolelta erittäin kutsuvalle ja kalliille 24/7
Ihan näin meidän kesken, nämä työt liittyvät läheisesti harrastukseen, eivätkä aiheuta minkäänlaista epämielyttävää tunnetta, päinvastoin. Niitä aina odottaa.
Valitettavasti matkustan jonkin verran ja joudun katselemaan maailmaa isommasta perspektiivistä, kuin tästä 22" ruudusta ympäri vuorokauden.
Se tietenkin myös maksaa jonkin verran.
Jos taas vain istuisin päivät pitkät koneeni ääressä, tuskin rahaa juuri kuluisikaan.
No onhan se kuitenkin hienoa, että sinulla rahaa piisaa, tekemättä mitään. Muista vaan käydä suihkussa, niin pysyt 24/7 chat ja trolli-iskussa.

Lähetetty: Ti Marras 25, 2008 11:39 am
Kirjoittaja Mike Manner
maija turjukka kirjoitti:Jos ylläpito tahtoo otuksen riehuvan ilman rangaistusta, ei me muut sille näköjään mitään mahdeta.
No ei tässä näytetä voivan millekkään muullekkaan asialle mitään...

Ja otus on kyllä aika närästystä aiheuttava otus noiden lukihairojensa ja tosi huonon vittuilunsa kanssa... Opettelisi edes vittuilemaan kunnolla.

Lähetetty: Ti Marras 25, 2008 12:12 pm
Kirjoittaja otus
Mike Manner kirjoitti:
maija turjukka kirjoitti:Jos ylläpito tahtoo otuksen riehuvan ilman rangaistusta, ei me muut sille näköjään mitään mahdeta.
No ei tässä näytetä voivan millekkään muullekkaan asialle mitään...

Ja otus on kyllä aika närästystä aiheuttava otus noiden lukihairojensa ja tosi huonon vittuilunsa kanssa... Opettelisi edes vittuilemaan kunnolla.
Sinäkin vielä :mrgreen: