Kultamurhat 1990

[Oikeus ennen kaikkea]

Saksalainen Hans - surmaaja?
Yoshio Tani, joka edelleenkin kiisti syyllistyneensä niin Juhani Komulaisen kuin Turkka Elovirrankin surmaamiseen, muutti myös kertomustaan. Nyt hän halusi kertoa kaiken, mitä hän oli tehnyt. Aluksi hän halusi vaimonsa osallistumisesta joihinkin toimiin, joista hän nyt oli valmis kertomaan, sanoa, että Mitsuyo Tanin oli ollut pakko niihin ryhtyä. Vaimo oli joutunut näihin asioihin hänen kehotuksestaan ja varmasti vastoin tahtoaan. Japanissa on asiat niin, että vaimon on toteltava miestään.
Yoshio Tani myönsi aikaisemman kertomuksensa valheeksi. Perusteluna hän kertoi sen tapahtuneen pelosta. Hän nimittäin oli kokenut, että hänellä oli todellinen syy pelätä oman ja perheenjäsentensä hengen puolesta saksalaista Hans-nimistä miestä.
Yoshio Tani kertoi nyt, että Juhani Komulainen oli lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 puolen päivän aikaan soittanut hänelle kotiin ja kysynyt, oliko Pickalassa ketään ja oliko huoneita vuokrattu kenellekään. Tähän oli Tani vastannut, että huoneet olivat vapaina. Tani muisti lisäksi, että Kale oli jo saman viikon alussa soittanut hänelle kysyen samaa asiaa eli, että olivatko huoneet vapaina seuraavana viikonloppuna. Soittaessaan nyt lauantaina Kale oli pyytänyt Tania autonkuljettajakseen kuljettamaan asiakkaita. Tani oli lupautunut kuljettajaksi ja Kalen kanssa oli sovittu tapaaminen Helsingissä Eläintarhan Unionilla samana päivänä eli lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 kello 17–18 aikaan.
Tani oli sitten käytössään olleella valkoisella Toyota Corolla Lift Back-merkkisellä henkilöautolla ajanut sovittuna aikana Eläintarhan Unionille. Kale oli jo siellä häntä odottamassa. Millä kyydillä tämä oli sinne tullut ei ollut Tanin tiedossa. Kale tuli Tanin autoon ja he lähtivät ajamaan Kalen neuvomaan suuntaan ja ensiksi hotelli Hesperiaan, sen kohdalle sivukadulle. Hotellin sivuovesta oli tullut ulos ruskeanväriseen nahkatakkiin pukeutunut pitkä mieshenkilö, jota Tani ei entuudestaan tuntenut. Vieras oli tullut autoon sisälle ja istunut auton takapenkille. Tämän jälkeen Kale oli pyytä nyt ajamaan Turun moottoritielle. Tätä tietä he olivat ajaneet pitkän matkaa. Tani oli jo alkanut väsyä ja kysynyt Kalelta, mikä oikein oli ”homman nimi”. Kale ei aluksi puhunut matkan aikana oikein mitään. Myöhemmässä vaiheessa hän kuitenkin sanoi, että otetaan vielä yksi mies mukaan.
Ajon aikana Tani oli kysynyt Kalelta, puhuuko takapenkillä istunut mies suomea. Tähän Kale oli sanonut, ettei mies paljon sitä ymmärrä. He olivat ajaneet jollekin moottoritien varrella olevalle huoltoasemalle ja poikenneet tällöin jollekin sivutielle. Kun he olivat tulleet huoltoaseman pihaan, Kale oli sanonut, että ”tuolla se onkin” ja osoittanut huolto aseman pihalla pysäköitynä ollutta sinistä isoa Fiat-autoa. Tani oli ajanut autonsa tämän auton luokse, jolloin Kale oli lähtenyt autosta ulos ja mennyt toisessa autossa olleen miehen luokse keskustele maan. Kale oli pian palannut autoon ja sanonut ”Nyt mennään Pickalaan”. Välillä oli poikettu huoltoasemalla hakemassa lisää bensiiniä. Huoltoasemalta oli sitten ajettu Pickalan Golfkartanoon. Tani oli mielessään kiroillut hommaa koko ajan.
Pickalassa Tani oli pysäköinyt Toyota Corolla-auton asukkaiden pysäköintipaikalle. Heidän perässään huoltoasemalta ajaneen Fiat-auton kuljettaja pysäköi autonsa Tanin auton viereen. Kale oli pyytänyt Tania odottamaan pysäköintipaikalla vähän aikaa ja sanonut, ettei heidän käyntinsä kestäisi kauan. Kale oli sitten mennyt ulkomaalaisen miehen ja Fiatilla perässä tulleen miehen kanssa kolmistaan Pickala Golfkartanon sivuovesta sisälle. Tästä sivuovesta pääsee suoraan sille tasolle ja käytävälle, jossa huoneet 108 ja 113 sijaitsivat.
Tani oli lähtenyt myös samanaikaisesti rakennukseen sisälle. Hän oli mennyt kartanon pääovesta hissillä neljänteen kerrokseen ja siellä omassa käytössään olleeseen huoneeseen 401. Tani oli viipynyt huoneessa 5–10 minuuttia ja palannut sitten hissillä alas ja pääovesta ulos sekä edelleen pysäköintipaikalle odottelemaan Kalea, ulkomaalaista miestä ja Fiatilla ajanutta miestä.
Palattuaan Golfkartanosta ulos Yoshio Tani kertoi ehtineensä istua autossaan pienen aikaa, noin 5–10 minuuttia, kun kartanon sivuovesta oli tullut ulos po. ulkomaalainen mies jokin laukku kädessään. Tultuaan Tanin auton vierelle mies oli sanonut Tanille englanniksi ”nyt mennään”. Ulkomaalainen oli mennyt sinisen Fiatin luo ja avannut sen oven sekä sanonut Tanille jälleen englannin kielellä ”sinä ajat”. Tani oli ihmetellyt tilannetta, mutta totellut välittömästi ulkomaalaisen käskyä. Hän oli istunut kuljettajan paikalle Fiatiin ja ulkomaalainen oli istunut hänen viereensä. Kassinsa tämä oli heittänyt auton takapenkille.
Tani oli ajatellut kysyä, mitä oikein on tapahtunut. Mies ei ollut puhunut mitään, vaan vetänyt kainalostaan puseron alta pienehkön automaattipistoolin, jonka piipussa oli kunnollinen Over Ball- tyyppinen äänenvaimentaja. Tani, joka kertoi tuntevansa aseita, oli todennut aseen Walther BB tai PPK-tyyppiseksi automaattipistooliksi. Ulkomaalainen oli osoittanut aseella Tania kylkeen ja sanonut englanniksi ”aja lentokentälle”.
Tanin oli pakko lähteä ajamaan. Hän oli ajanut lentokentälle suorinta mahdollista reittiä. Tani oli matkalla kysynyt ulkomaalaiselta, mitä oli tapahtunut, jolloin mies oli vain ”kiroillut Kalea”. Mies oli kiroillut vuoroin saksan-, vuoroin englannin kielellä. Mies oli sanonut Tanille englanniksi ”Sinä olet Kalen ystävä, minä tiedän kaiken sinusta”. Mies oli sanonut lisäksi, että Kale petti koko asian, Kale temppuili ja petti. Mies oli sanonut vihaavansa myös häntä, Tania. Hän oli käyttänyt koko ajan englannin kieltä. Mies oli sanonut Tanille myös, että tämän tuli siivota ja putsata jäljet ja sotku heti, muutoin hän ampuisi Tanin. Siivoamisesta ja putsaamisesta puhuessaan mies oli sanonut, että ”siellä on vielä rahaa, tuokaa minulle, minä ilmoitan”. Yoshio Tani kertoi ajaneensa Helsinki-Vantaan lentoasemalla pitkäaikaiselle pysäköintipaikalle. Tällöin hän oli todennut, että miehen täytyi olla käynyt Suomessa ennenkin ja nimenomaan lentoasemalla, koska tämä oli tiennyt hyvin pitkäaikaisen pysäköintipaikan. Mies oli englannin kielellä toistanut hokemaansa ”minä ilmoitan”. Tämän hän oli sanonut niin Tanin pysäköidessä auton, kuin miehen avatessa oven. Poistuessaan autosta mies oli laittanut aseen kainaloonsa ja ottanut kassinsa takapenkiltä. Mennessään mies oli vielä sanonut: ”Minä ilmoitan sinulle, tee mitä minä käsken, niin saat osuuden”, ja nauranut perään.
Tani ei ollut lentoasemalla seurannut, minne mies oli mennyt. Tani muisti, että miehellä oli hansikkaat kädessään. Istuttuaan jonkin aikaa Fiatissa ja oltuaan shokissa tapahtuneen jälkeen Tani oli ottanut avaimen auton virtalukosta, lukinnut auton ovet ja kävellyt lentoaseman terminaaliin, mistä oli yleisöpuhelimella soittanut vaimolleen ja pyytänyt tätä hakemaan hänet.

Löysi ruumiit
Vaimo oli tullut hakemaan hänet punaisella Volkswagen Pololla. Matkalla hän oli kertonut vaimolleen suurin piirtein, mitä oli tapahtunut. Tani oli aavistellut, että ulkomaalainen oli surmannut Kalen ja toisen miehen, vaikkei tämä ollut suoraan sellaista hänelle sanonut. Tani oli myös todennut, että hän oli soittanut perjantain-lauantain aikaan Juhani Komulaisen kotiin, mutta ei muistanut olisiko se tapahtunut lauantai-iltana. Hänen muistamansa mukaan puhelinsoitto Juhani Komulaisen kotiin oli tapahtunut paremminkin perjantai-iltana.
Saavuttuaan Pickalan Golfkartanoon Yoshio Tani oli pyytänyt vaimoaan menemään heidän neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseensa 401 ja itse hän oli mennyt katsomaan alakerran huoneita. Ensiksi hän oli mennyt huoneeseen 108, mutta siellä ei ollut mitään. Sen jälkeen hän oli mennyt huoneeseen 113 ja todennut, että lattialla makasivat Juhani Komulainen ja toinen mies, jonka valokuvankin poliisi oli esittänyt hänelle. Molemmat olivat kuolleita. Tani ei voinut muistaa, missä asennossa vainajat lattialla maatessaan olivat. Ruumiit olivat kuitenkin rinnakkain ja molempien päät oveen päin.
Tani oli välittömästi siitä paikasta lähtenyt ylös neljänteen kerrokseen kertomaan vaimolleen, mitä hän oli nähnyt. Tanin kerrottua asian vaimolleen he olivat pohtineet asiaa yhdessä. Toisaalta huone, missä vainajat olivat, oli heidän hallinnassaan ja toisaalta heidän omasta hengestään oli kysymys, sillä olihan häntä, Yoshio Tania, jopa hänen koko perhettään uhattu. Yoshio Tani oli tällöin sanonut vaimolleen, että hänen oli pakko hävittää ruumiit. Jos hän ei sitä tekisi, saattaisi heidän henkensä olla vaarassa.
Yoshio Tani oli ottanut vaimoltaan Volkswagen Polon avaimet ja mennyt alakertaan huoneeseen 113. Siellä hän oli ottanut Kalelta ja toiselta mieheltä näiden hallussa olleet tavarat. Toisella eli Tanille tuntemattomalla miehellä oli ollut ruskea nahkalaukku, jossa oli ollut paljon rahaa. Rahat Tani oli laittanut lattialle sivuun. Molempien miesten takit hän oli laittanut kyseiseen laukkuun. Tämän laukun ja huoneessa olleen toisen laukun hän oli ottanut mukaansa ja kantanut ne volkkariin. Tämän jälkeen hän oli ajanut volkkarilla Kirkkonummen suuntaan ja sieltä ohi. Kun hän oli tullut meren läheisyydessä olevaan paikkaan, hän oli heittänyt laukut mereen. Koko ajan hänellä oli ollut käsineet käsissä.

Ruumiit kuljetetaan pois
Laukkujen hävittämisen jälkeen hän oli palannut Pickalan Golfkartanoon ja siellä huoneeseen, missä ruumiit olivat. Seuraavana vaiheena oli ruumiiden poisvieminen. Yoshio Tani oli yrittänyt ensin yksin viedä Juhani Komulaisen ruumista. Kun tämä kuitenkin oli ollut iso mies, ei Tani millään ollut kyennyt häntä siirtämään. Hän oli ottanut sängystä peitteen ja kieräyttänyt Kalen ruumiin peitteelle. Tämän jälkeen hän oli yrittänyt vetää Kalea huoneesta peiton päällä, mutta hänen voimansa eivät olleet siihenkään riittäneet. Kun hänen oli vaikea katsoa kuolleen Kalen kasvoja oli hän muistanut, että hänellä oli jossakin mustia muovipusseja tai muovisäkkejä, jollaiset hän oli vetänyt kummankin kuolleen miehen päähän, jotta oli saanut heidän kasvonsa piiloon. Tämän jälkeen Tani oli jälleen yrittänyt siirtää Juhani Komulaisen ruumista, mutta siinä taas epäonnistunut.
Näiden yritysten jälkeen Tani oli jälleen mennyt huoneeseen 401, missä hänen vaimonsa oli häntä odottamassa. Siellä hän oli sanonut vaimolleen Mitsuyolle, ettei hän pystynyt tekemään ruumiille mitään. Vaimo, joka oli ollut täysin shokissa, ei ollut sanonut tähän mitään. Hetken mietittyään Tani oli pakottanut vaimonsa auttamaan häntä, koska hänellä oli vain yksi ajatus: hänen oli vietävä ruumiit pois, muuten heidät tapettaisiin. Vaimon oli täten siis pakko häntä auttaa.
He olivat menneet huoneeseen 113 ja alkaneet yhdessä siirtää Juhani Komulaisen ruumista peiton päällä onnistuenkin siinä niin, että olivat saaneet ruumiin oven suuhun. Yoshio Tani ajatteli nyt, että koska käytävässä oli kokolattiamatto, he onnistuisivat saamaan ruumiin peiton päällä pääovelle. Tässä mielessä Tani oli käynyt siirtämässä Volkswagen Polon rakennuksen pääoven eteen.
Tällöin oli ollut hyvin hiljaista ja ihmisiä liikkui vain jokunen. Tani oli laittanut Polon takaluukun auki ja kaatanut takapenkin eteen, jolloin autoon tuli tilaa. Tämän jälkeen hän oli palannut huoneeseen 113 ja yhdessä vaimonsa kanssa raahannut Juhani Komulaisen ruumiin pääovelle ja siitä autoon. Tani muisteli, että Komulaisen ruumis oli peitetty kietomalla hänet siihen peitteeseen, jonka päällä hänet vedettiin pois huoneesta. Kun ruumis oli autossa Tani oli pakottanut vaimonsa autoon mukaan, sillä yksin Tani ei saisi Kalen ruumista pois autosta.
Tämän jälkeen Tani oli ajanut autolla jotakin reittiä Vuosaareen. Tämä paikka oli tullut hänen mieleensä, kun hän oli muistanut, että he olivat olleet kymmenisen vuotta aikaisemmin Vuosaaressa venesataman luona paistamassa makkaroita. Nyt Tani oli ajanut tuosta paikasta vähän eteenpäin, minkä jälkeen hän vaimonsa kanssa oli heittänyt ruumiin jonkin tien varteen. Tämän tehtyään he olivat palanneet Pickalaan. Tani oli jättänyt Polon asukkaiden pysäköinti paikalle. Tämän jälkeen Yoshio Tani oli mennyt yksin huoneeseen 113 ja Mitsuyo Tani yläkertaan huoneeseen 401. Yoshio Tani oli aloittanut nyt siirtää toista ruumista samalla tavalla. Tässä vaiheessa hän oli henkisestikin jo aivan poikki, eikä näin ollen jaksanut enää tehdä yhtään mitään. Hän haki kuitenkin keittiöstä jonkin muovipussin, mihin hän keräsi lattialta kaikki seteliniput ja meni sitten huoneeseen 401 lukittuaan sitä ennen huoneen 113. Uupuneina Tanit olivat levänneet sängyn päällä pitkällään sen jälkeen.
Aamuauringon alkaessa paistaa sisälle huoneeseen Tani oli siinä vaiheessa päättänyt vuokrata pakettiauton, jolla he saisivat toisenkin ruumiin pois. Hän päätti käydä vuokraamassa pakettiauton samalla, kun kävisi ostamassa lentolipun Japaniin. Tämä matka Japaniin oli jo aikaisemmin sovittu. Nyt hän lähti liikkeelle myös Pickalassa edelleen olleella Toyota Corolla Lift Backilla. Käytyään ostamassa lentolipun Tani oli vuokrannut Tikkurilan Essolta Toyota Hiace-pakettiauton. Hän jätti Corollan ko. huoltoasemalle ja ajoi Hiacella Pickalaan.
Käytyään ensin vaimonsa luona huoneessa 401 Tani oli mennyt yksin huoneeseen 113, missä nyt uusin voimin oli yrittänyt siirtää siellä ollutta ruumista nytkään siinä onnistumatta. Tämän vuoksi Tani oli päättänyt käydä ostamassa peitteen, jotta ruumis saataisiin siirrettyä pois. Tani oli ajanut Hiacella Kehä Ulille ja sieltä eräälle ajosuunnasta katsoen oikealla olleelle huoltoasemalle, joka luultavasti oli Esson huoltoasema.
Kun Tani oli käynyt huoltoasemalla katsomassa sopivaa muovipeitettä ostaakseen sellaisen, hän oli myymälätiloissa nähnyt myytävänä olleen mustan suksiboksin. Paikalla ollut nuori myyjä ei ollut osannut, kun isäntä ei ollut paikalla, sanoa luultavasti tarjoushinnalla myytävän suksiboksin hintaa. Näin ollen Tani olikin sanonut myyjälle vievänsä pakettiautossa olevan kuorman kotiinsa ja palaavansa takaisin. Hänellä oli todellakin pakettiautossa huoneista 108 ja 401 kerättyjä huonekaluja ja tavaroita. Tani oli vienyt tämän kuorman kotiinsa Lepsämään ja sieltä palatessaan poikennut huoltoasemalla ja ostanut sieltä vihreän muovipeitteen ja suksiboksin, joita hän oli menomatkalla katsellut. Tämän jälkeen hän oli ajanut Pickalaan, missä hänen vaimonsa häntä odotti.
Yoshio Tani oli vienyt muovipeitteen ja suksiboksin Golfkartanon huoneeseen 113. Siellä Tani oli käärinyt ostamaansa muovipeitteeseen ruumiin, jonka päällä jokin muukin peite taisi olla. Hän oli saanut laitettua ruumiin yksin suksiboksiin. Suksiboksin kantta hän ei kunnolla onnistunut saamaan kiinni.
Huoneessa oli ollut muutamassa paikassa vähän verta, minkä Tani oli pyyhkinyt WC-paperilla pois ja huuhdellut paperin pois. Tani oli sitten hakenut vaimonsa avuksi sulkemaan suksiboksin kantta. Tähänkin tehtävään hän joutui pakottamaan vaimonsa. Yhdessä he olivat sitten saaneet kannen kiinni. Kun Tani ei ollut kyennyt saamaan suksiboksia liikkeelle hän oli lähtenyt noutamaan hinausköyttä. Tällaisen hän oli ostanut joltakin huoltoasemalta ja palannut Pickalan Golfkartanoon.
Tämän jälkeen Tani oli sitonut hinausköyden suksiboksin ympärille, suksiboksia oli helpompi vetää kuin kantaa. Siinä yhteydessä Yoshio ja Mitsuyo Tani kantoivat myös sängyt huoneesta 113 Hiaceen. Samaa reittiä sivuoven kautta, mistä he olivat kantaneet sängytkin, he vetivät suksiboksin ulos. Tehtyään kovasti työtä he saivat nostetuksi suksiboksin Hiaceen. Ennen lähtöään Golfkartanosta Tanit olivat siivonneet huoneen 113. Huoneessa olleet rahat otettiin mukaan.
Yoshio Tani oli ajanut Hiacella ja Mitsuyo Tani tämän perässä Volkswagen Pololla. He olivat pysähtyneet Keimolan Kesoililla, jonne Yoshio Tani oli jättänyt Hiacen. Yoshio Tani oli siellä siirtynyt Mitsuyo Tanin kuljettamaan Volkswagen Poloon, minkä jälkeen he olivat ajaneet kotiinsa Lepsämään. Tällöin oli jo iltapäivä.
Kotona Tanit olivat levänneet ja ruokailleet. Illalla he lähtivät hakemaan Hiacea Keimolasta. Sinne he olivat ajaneet jälleen Volkswagen Pololla, joka nyt vuorostaan jätettiin Keimolaan. Hiacella he olivat Yoshio Tanin toimiessa kuljettajana ajaneet Valtatie 3:a pitkin Hyvinkää-Hankotielle, minkä läheisyydessä metsätiellä pakettiauto oli aikaisemman kertomuksen mukaisesti jäänyt pehmeään maahan kiinni ja hinattu siitä pois. Ruumis oli ollut koko ajan mukana autossa.
Kun Tanit olivat päässeet jatkamaan matkaansa Yoshio Tani oli ajettuaan eteenpäin kääntänyt kuljettamansa auton oikealle ylämäkeen ja pysäytettyään auton vetänyt hinausköydellä suksiboksin alamäkeen ulos Hiacesta ja ottanut ruumiin pois siitä. Yoshio Tani oli vienyt sitten tyhjän suksiboksin ja hinausköyden takaisin autoon. Tämän jälkeen he olivat ajaneet Hiacella Keimolan Kesoilille, missä Mitsuyo Tani oli siirtynyt jälleen kuljettamaan Volkswagen Poloa, ja jatkaneet peräkkäin ajaen matkaa kotiinsa Lepsämään. Pickalaan he eivät olleet palanneet.

Yöllinen puhelu
Sunnuntain, 22. ja maanantain 23. päivän huhtikuuta 1990 vastaisena yönä keskiyöllä Tanille oli tullut puhelinsoitto, jonka hän ajatteli tulevan Japanista. Se ei tullutkaan sieltä. Puhelimessa oli miesääni kysynyt englanniksi, että onko asia kunnossa? Tähän Yoshio Tani oli vastannut, että kyllä on. Mies oli pyytänyt Tania tuomaan rahat Saksaan Frankfurtiin. Tähän Tani oli sanonut, ettei se olisi mahdollista, koska hän oli menossa Japaniin liikematkalle. Mies vuorostaan oli sanonut, että "poikkea sitten Frankfurtin kautta" ja uhkaillut kovasti. Mies oli antanut Tanille oman puhelin numeronsa Frankfurtiin ja sanonut, että ota kaikki rahat mukaan. Tani oli tähän sanonut, ettei hän voi kaikkia ottaa mukaan. Keskustelun jälkeen tuli lopputulokseksi, että hän ottaisi mukaan rahoista mahdollisimman paljon ja hän soittaisi miehelle, kun asia olisi selvä. Puhelu oli katkennut. Tani laittoi miehen puhelinnumeron muistiin ja muistilapun lompakkoon ja meni jatkamaan nukkumistaan.
Seuraavana aamuna eli huhtikuun 23. päivänä 1990 Yoshio Tani oli ottanut suksiboksin pois Hiacesta. Suksiboksin hän oli toimittanut Nurmijärvellä olleeseen Savolaisen autokorjaamoon maalattavaksi käytössään olleen punaisen Pontiac-auton väriseksi eli punaiseksi. Hiacen Yoshio Tani oli samana aamuna palauttanut aikaisemman kertomuksen mukaisesti Tikkurilan Essolle ja palannut sieltä Corollalla. Ennen lähtöön samana päivänä eli maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 Japaniin Yoshio Tani oli kätkenyt kotinsa keittiön jääkaapin yläpuolella olevaan tilaan suurin piirtein puolet kaikista niistä rahoista, jotka hän oli ottanut Pickalan Golfkartanon huoneesta 113. Tämä rahamäärä oli noin 2,5 miljoonaa markkaa. Rahat laitettiin nipuissa piiloon sokkelilaudan taakse jääkaapin päälle. Toisen puolen rahoista Yoshio Tani oli laittanut paperipusseihin ja pannut ne matkalaukkuun. Näitä rahoja oli varmaan saman verran kuin keittiöön piilotettuja eli 2,5 miljoonaa markkaa ja kaikki 1 000 markan seteleinä.

Matka: Helsinki-Tokio-Frankfurt-Zürich- Geneve-Chamonix-Zürich- Helsinki
Maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 Yoshio Tani lähti matkalle Japaniin. Mitsuyo Tani vei hänet Volkswagen Pololla lentoasemalle. Matkalla he olivat poikenneet kahvilla Kehä III:n varrella olleella huoltoasemalla. Lento Tokioon lähti kello 19 tienoilla.
Tokiossa Yoshio Tani oli oleskellut lauantaihin, huhtikuun 28. päivään 1990 saakka. Hän oli asunut Tokiossa Hyat-nimisessä hotellissa ja neuvotellut liikeasioista sijoittajien, pankkien ja vakuutusyhtiöiden edustajien kanssa. Pääasiassa hän oli yrittänyt tehdä kauppoja erään matkailualan yrityksen puitteissa. Näissä kaupoissa hän oli osittain onnistunut, osittain ei. Kaupanteoissa oli kysymys uskottavuudesta. Toinen asia oli myös se, että Japanin jenin kurssi oli tuolloin hyvin matala. Nämä molemmat seikat olivat vaikuttaneet kauppojen onnistumismahdollisuuksiin.
Tokiossa Tani oli käynyt jossakin pankissa kysymässä, vaihdettaisiinko siellä mahdollisesti 1 000 markan seteleitä muuhun valuuttaan, koska hänellä oli tiedossaan, ettei niitä vaihdettaisi. Tiedustelun hän oli tehnyt ottaakseen selvää, olivatko tällaiset säännökset mahdollisesti vielä voimassa. Hän oli saanut vastaukseksi, ettei niitä vaihdettaisi.
Perjantaina, huhtikuun 27. päivänä 1990 Tani oli käynyt vaihtamassa paluulippunsa Tokio-Helsinki suoraan reittilentoon välille Tokio-Frankfurt- Helsinki. Samana päivänä Tani oli soittanut Tokiosta Frankfurtiin puhelinnumeroon, jonka ulkomaalainen mies oli hänelle edellisen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä soittaessaan antanut.
Lauantaina, huhtikuun 28. päivänä 1990 Tani oli matkustanut Frankfurtiin ja Frankfurtin lento asemalla hän oli tavannut saman miehen, jonka hän oli edellisenä lauantaina eli 21. päivänä huhtikuuta 1990 vienyt Pickalasta Fiatilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Miehen etunimi oli Hans, mutta sukunimi ei ollut tullut Tanin tietoon. Hans oli yli 180 cm pituinen, hoikka ja hänellä oli lyhyehköt tummanruskeat hiukset. Hän käytti silmälaseja ja hänellä oli viikset. Hansin vasemmassa kädessä oli tatuointeja. Miehen ikä oli arviolta 30–40 vuotta. Tanin mielestä Hans muistutti jotenkin Charles Bronsonia nuorempana eli silloin, kun tällä ei ollut vielä ryppyjä.
Hansin seurassa oli nyt kaksi muuta miestä. Tapaaminen oli tapahtunut välittömästi heti Tanin tullista pääsemisen jälkeen. Kun Tanilla oli mukanaan paljon rahaa, hän pelkäsi, että miehet ampuvat hänet. Miehet olivat vieneet Tanin lentoaseman lähellä olleeseen parkkitaloon. Siirtyminen parkkitaloon oli tapahtunut hissillä. Parkkitalossa he olivat menneet tummaan Mercedes Benz-henkilöautoon. Hans oli avannut mersun takakontin. Tässä vaiheessa Tani oli erityisesti pelännyt, että hänet tapetaan ja laitetaan takakonttiin, kun ketään ihmisiä ei ollut läheisyydessä.
Takakontissa avattiin kuitenkin vain Tanilla ollut rahasalkku. Tani oli antanut kaikki hänen käsityksensä mukaan 2,5 miljoonaa markkaa Hansille. Tani ei ollut muistanut, puhuttiinko tässä yhteydessä mitään. Hans oli ottanut rahat ja miehet olivat menneet kauemmaksi keskustelemaan. He olivat puhuneet saksaa, jota Tani ei paljon ymmärtänyt. Hans oli varsin selvästi saksalainen, sen Tani oli itselleen selvittänyt. Sitten Hans oli kumppaneineen palannut Tanin luokse. Hans oli tällöin sanonut englanniksi joko niin että ”tämä ei käy” tai ”tämä ei ole hyvä”, joka tapauksessa oli kysymys siitä, etteivät rahat kelvanneet hänelle Suomen markkoina, hän käski nimittäin vaihtaa rahat Sveitsin frangeiksi.
Tani oli yrittänyt vastustella sanoen, ettei hän voinut sitä tehdä. Hans oli uhkaillut kovin. Hans oli viitannut siihen, että olihan Tani vaihtanut rahaa jo ennenkin, Kalen kaveri kun oli. Tani katsoi nyt, että hänen oli pakko suostua Hansin vaatimukseen vaihtaa Suomen markat Sveitsin frangeiksi.
Keskusteltuaan seurassaan olleiden muiden miesten kanssa Hans oli tullut Tanin luokse ja määrännyt hänet majoittumaan Sveitsissä Zurichissä hotelliin, jonka nimi oli BAUR AU LAC.
Yoshio Tani kertoi vuokranneensa Avis-nimisestä autovuokraamosta Volkswagen Golf-merkkisen henkilöauton, jolla hän oli lähtenyt ajamaan kohti Zürichiä. Tuntiessaan itsensä väsyneeksi hän oli pysähtynyt yöpymään lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa sijainneen pienen kylän hotelliin.
Seuraavana päivänä eli huhtikuun 29. päivänä 1990 Tani oli jatkanut matkaansa Zürichiin, missä hän oli majoittunut Baur Au Lac-hotelliin omalla nimellään. Kun huhtikuun 29. päivä 1990 oli sunnuntai ja pankit olivat tuolloin kiinni, Tani oli vaihtanut Suomen rahaa asematunnelissa sijainneessa rahanvaihtopisteessä ja lentoaseman rahanvaihto pisteissä. Passinsa hän oli näyttänyt joissakin, muttei kaikissa rahanvaihtopaikoissa.
Samana päivänä eli huhtikuun 29. päivänä 1990 Tani oli soittanut Saito-nimiselle ystävälleen Ranskaan Chamonixiin. Tämän jälkeen hän oli ostanut lentolipun Geneveen, jonne oli matkustanut maanantaina 30. päivänä huhtikuuta 1990 ja tavannut Saiton siellä lentokentällä. Tani oli Genevessä vaihtanut jäljellä olleet Suomen rahat Sveitsin frangeiksi. Jäljellä oli rahaa tuolloin yli miljoona markkaa. Rahat Tani oli vaihtanut kolmessa neljässä pankissa. Useimmissa pankeissa hän oli näyttänyt myös passinsa.
Kun Saiton kotiin Chamonixiin oli Genevestä lyhyt matka Tani ja Saito olivat menneet sinne Saiton autolla. Tani oli palannut sieltä kuitenkin samana päivänä Geneveen, mistä edelleen viimeisellä lennolla Zurichiin ja takaisin Baur Au Lac- hotelliin odottamaan Hansin yhteydenottoa. Hans oli sitten Tanin muistaman mukaan soittanut hänelle vappuna, toukokuun 1. päivänä 1990 aamulla ja kysynyt, että ”onko se onnistunut?” Tähän oli Tani vastannut, että oli. Hans oli sanonut, että ylihuomenna eli toukokuun 3. päivänä 1990 kello 10 aikaan hän odottaa samassa paikassa eli Frankfurtin lentoasemalla, jossa he olivat tavanneet. Vapunpäivän Tani oli viettänyt Zürichissä ja 2. päivänä toukokuuta 1990 lähtenyt käytössään olleella Volkswagen Golfilla takaisin Frankfurtiin. Seuraavan yön Frankfurtissa hän oli yöpynyt jossakin pienessä hotellissa. Muistamansa mukaan jo samana päivänä, kun hän oli palannut Frankfurtiin, hän oli palauttanut Volkswagen Golfin siihen autovuokraamoon, mistä hän oli sen vuokrannut.
Seuraavana aamuna eli toukokuun 3. päivänä 1990 Tanin majoitushotellin autonkuljettaja oli vienyt hänet Frankfurtin lentoasemalle. Siellä kello 10 maissa hän oli sitten tavannut Hansin kumppaneineen samassa paikassa kuin aikaisemmallakin kerralla. He olivat menneet jälleen lentoaseman parkkitaloon hissillä. Siellä Yoshio Tani oli Hansin ja tämän kumppaneiden auton luona antanut laukustaan kaikki vaihtamansa rahat Hansille. Rahat olivat monessa vaihtopussissa. Rahat vastaanotettuaan Hans 011 mennyt vähän matkan päähän keskustelemaan kavereidensa kanssa ja laskenut rahat. Tämän jälkeen Hans oli palannut Tanin luokse ja sanonut: ”Hyvä on.” Lisäksi hän oli sanonut, että ”kyllä minä ilmoitan vielä”, ja naureskellut päälle. Tämän jälkeen Hans oli käskenyt Tanin poistua paikalta. Hans oli tietoinen siitä, että Tanilla oli Suomessa vielä paljon rahaa. Summasta Hans ei ollut puhunut mitään, vaan oli tyytynyt sanomaan, että kyllä hän ilmoittaa vielä. Samana päivänä iltapäivällä Tani oli palannut takaisin Helsinkiin.

Rahanvaihtoyritys Tokiossa
Poliisin suorittamissa tutkimuksissa ilmeni, että japanilainen mieshenkilö oli soittanut huhtikuun 25. päivänä 1990 Tokiossa sijaitsevaan Kansallis-Osake-Pankin edustustoon ja kysynyt mahdollisuudesta vaihtaa 2 500 000 Suomen markkaa Japanin jeneiksi. Mies oli kertonut asuneensa 20 vuotta Suomessa ja saaneensa rahat talonsa myynnistä Suomessa. Edustustossa oli miestä neuvottu menemään Bank of Tokion konttoriin, jossa vaihto ei kuitenkaan ollut onnistunut. Mies oli soittanut uudelleen ja kysynyt mahdollisuudesta rahojen vaihtoon Hong Kongissa tai muualla Aasiassa. Lisäksi hän oli tiedustellut mahdollisuuksia tilin avaamiseen. Miestä Kansallis-Osake-Pankin edustustossa palvellut virkailija kertoi Tani-nimen kuullessaan, että rahan vaihdosta tiedustellut mies oli todennäköisesti Tani.

Ei matkailualan yrityksen toimeksiantoa
Matkailualan yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ilmoittivat, ettei Tanilla ollut yhtiön toimeksiantoa Japanin matkalle. Japanin matkasta ei ollut sovittu mitään yhtiön ja Tanin kanssa. Matkalle Tani oli päättänyt lähteä ilman, että yhtiö oli antanut hänelle toimeksiantoa. Tani oli soittanut yhtiön toimitusjohtajalle sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 tämän muistaman mukaan keskipäivän aikoihin ja kertonut, että hänelle oli soitettu Japanista ja pyydetty äkkiä lentämään Japaniin järjestämään asioita. Tarkempaa matkan kohdetta Tani ei ollut puhelimessa maininnut, vaan ainoastaan kertonut vahvistaneensa lentokentältä itselleen paikan maanantaina lähtevälle lennolle.
Koska toimitusjohtaja ei ollut tiennyt, kuka Taniin oli ottanut yhteyttä, hän ei ollut voinut antaa tälle mitään ohjeita toiminnasta Japanissa, vaan oli sanonut hänelle ainoastaan, että hoitakoot asiat niin kuin parhaalta näyttää.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja oli saanut kuulla Tanin matkasta toimitusjohtajalta, joka oli kertonut Tanin soittaneen siitä hänelle sunnuntaina 22. päivänä huhtikuuta 1990. Hallituksen puheen johtaja ilmoitti, ettei Tania ollut yhtiön toimesta lähetetty Japaniin. Hän piti Tanin matkaa Japaniin todella yllättävänä. Näin oli jo erityisesti senkin vuoksi, että japanilaiset liiketuttavat ovat todella tarkkoja siitä, milloin sinne mennään ja kuka menee. Kaiken piti olla selvillä etukäteen. Niin ikään hallituksen puheenjohtajalle oli yllätys, että Tani soitti hänelle kotiin huhtikuun 24. päivänä 1990 ja kerrottuaan olevansa Japanissa, kertonut tapaavansa henkilöitä yhtiön yhteisissä liikeasioissa.
Yoshio Tani oli yhtiön edustajien Japaniin tekemillä matkoilla ollut mukana lähinnä vain tulkkina.

Luoteja verrataan keskenään
Rikoslaboratorion lausunnosta ilmeni, että Komulaisen ruumiista löytynyt luoti ja Elovirran ruumiista löytyneet luodit oli ammuttu samalla aseella. Lisäksi lausunnosta ilmeni, että Komulaisen ruumiista löydetty luoti oli painoltaan ja ulkoisilta ominaisuuksiltaan samanlainen kuin Yoshio Tanin kotoa takavarikoitujen patruunoiden luodit. Lisäksi lausunnosta ilmeni, että luodit oli erittäin todennäköisesti valmistettu samalla koneella.

Lisää näyttöä
Ekonomi Asko Niemi oli toiminut työsuhteessa yhtiössä, josta Juhani Komulainen omisti suurimman osa. Komulainen oli kertonut kultakaupasta Niemelle. Komulainen uskoi vakaasti kullan olemassaoloon. He olivat usein keskustelleet kullasta, jota Komulainen välitti. Komulainen oli Niemen kysyessä, kenen kulta oli sanonut, että kulta oli kenraalin. Niemellä oli selvä käsitys siitä, että Tani oli kullan välitysketjussa myös mukana. Niemi tiesi myös, että kultakaupan piti tapahtua salaisesti, koska kullan omistaja halusi pysyä tuntemattomana. Tanin Niemi oli tavannut vain yhden kerran. Se oli tapahtunut vuodenvaihteen 1989–1990 tienoilla hotelli Intercontinentalin kahviossa. Tuolloin Komulainen oli esitellyt Tanin Niemelle. Puhelimessa Niemi oli kyllä aikaisemmin keskustellut Tanin kanssa, kun tämä oli soitellut yhtiöön ja kysellyt Komulaista. Tämä tapaaminen Intercontinentalissa oli tapahtunut erään sahan kaupan merkeissä, missä kaupassa Tani toimi välittäjänä. Niemi tiesi myös, että Komulainen oli tapaillut myös kultakauppa-asiaan liittyviä henkilöitä Intercontinentalin kahviossa.

Velkaantunut Tani vangitaan
Poliisin hankkiman selvityksen mukaan Yoshio Tanilla sekä hänen määräysvallassaan olleella kahdella yhtiöllä sekä rouva Mitsuyo Tanilla oli maksamatta myönnettyjä luottoja ja laskuja yhteensä 2 682 462 markkaa.
Helsingin raastuvanoikeus julisti toukokuun 7. päivänä 1990 Yoshio Tanin vangituksi syylliseksi epäiltynä kahteen murhaan ja törkeään ryöstöön, ja Kirkkonummen kihlakunnantuomari Nils af Björksten määräsi häntä koskevan jutun käsiteltäväksi Kirkkonummen kihlakunnanoikeudessa toukokuun 30. päivänä 1990.

Oikeudenkäynti
Lääninsyyttäjä, Uudenmaan läänin poliisitarkastaja Lauri Lausmaa vaati Kirkkonummen kihlakunnan oikeuden istunnossa toukokuun 30. päivänä 1990 Yoshio Tanille rangaistusta kahdesta murhasta, törkeästä ryöstöstä ja valuutan salakuljetuksesta sekä Mitsuyo Tanille rangaistusta ruumiin ilkivaltaisesta pitelemisestä, ruumiin kätkemisestä ja varastetun tavaran kätkemisestä.
Yoshio Tani kiisti häneen kohdistetun syytteen kaikilta osiltaan uudistaen esitutkinnassa antamansa kertomuksen. Tani myönsi menetelleensä Juhani Komulaisen ja Turkka Elovirran ruumiiden siirtämisissä siten, kuin oli esitutkinnassa kertonut ja myönsi näin ollen syyllistyneensä korkeintaan rikoslain 24 luvun 4 §:ssä kuvattuihin rangaistavaa ruumiin käsittelyä tarkoittaviin tekoihin. Samoin hän myönsi käsitelleensä Pickalan Golfkartanon huoneesta 113 löytynyttä 5 000 000 markan rahamäärää kuin myös sen, että hän oli vienyt maasta noin 2,5 miljoonaa markkaa, jotka hän sittemmin oli vaihtanut Sveitsin frangeiksi, suurimman osan Genevessä ja pienen osan Zürichissä.
Mitsuyo Tani kiisti niin ikään häneen kohdistetun syytteen ja katsoi, ettei hän ollut syyllistynyt tahalliseen rikokseen, koska hän oli toiminut miehensä pakottamana. Mitsuyo Tani ei ollut tietoinen siitä, että rahojen kätkemiseen liittyisi rikoslain 32 luvun 16 §:ssä mainittu varastetun tavaran kätkeminen, koska hän ei ollut tietoinen rahojen alkuperästä.
Juttua käsiteltiin toisen kerran Kirkkonummen kihlakunnanoikeudessa kesäkuun 11. päivänä 1990. Tässä istunnossa, samalla kun kihlakunnanoikeus lykkäsi jutun käsittelyn kesäkuun 21. päivänä 1990 pidettävään istuntoon, kihlakunnanoikeus läänin- syyttäjän kihlakunnanoikeudelle esittämän pyynnön mukaisesti päätti pyytää Sveitsin viranomaisilta oikeusapua sen seikan selvittämiseksi, oliko Yoshio Tanin nimellä avattu johonkin Sveitsin pankkiin tiliä, ja että mikäli selvityksissä näin todetaan, takavarikoimaan tilillä tai tileillä olevat varat.
Yoshio Tania ja Mitsuyo Tania vastaan nostettua syytejuttua käsiteltiin Kirkkonummen kihlakunnanoikeudessa kaikkiaan yhdessätoista istunnossa, ja tuolloin kuultiin yhteensä kolmeatoista lääninsyyttäjän nimeämää todistajaa ja yhtä Yoshio Tanin nimeämää todistajaa. Juttua jouduttiin käsittelemään näin monessa istunnossa lähinnä odoteltaessa oikeusministeriön kautta oikeusapuna tulevaa Sveitsin viranomaisten selvitystä siitä, oliko Tani tallettanut varoja sikäläisiin pankkeihin.
Väliraportteja Sveitsin viranomaisilta kuitenkin saapui. Kihlakunnanoikeuden istuntoon elokuun 29. päiväksi 1990 oli saapunut Sveitsin viranomaisten ilmoitus, että virka-apupyyntö oli Sveitsissä vastaanotettu ja selvittäminen oli siellä vireillä. Seuraavaan istuntoon eli syyskuun 12. päivänä 1990 pidettyyn istuntoon oli jälleen saapunut Sveitsin viranomaisten ilmoitus selvitystyön edelleen vireillä olosta ja että asiakirjat voidaan toimittaa syyskuun 1990 puolivälissä. Tähän määräajankohtaan mennessä asiakirjoja ei kuitenkaan saapunut.
Jutun ollessa täten kihlakunnanoikeudessa esillä varsin monta kertaa, ei Yoshio Tani sen enempää kuin esitutkinnassakaan esittänyt minkäänlaista selvitystä Juhani Komulaisen ja Turkka Elovirran surmaajaksi kertomansa saksalaisen Hans-nimisen miehen henkilötiedoista, olinpaikasta ja osoitteesta eikä myöskään selvitystä siitä, että hän olisi vaihtanut rahaa Sveitsissä antaakseen sitten rahat Hansille. Hän ei myöskään ollut voinut selvittää, miten ulkomailla oleva Hans oli voinut pakottaa hänet disponoimaan haltuunsa ottamat 5 miljoonaa markkaa siten, kuin Tani oli kertonut tehneensä. Tani ei myöskään kyennyt selvittämään, kuinka hänen kertomansa Hans surmattuaan kaksi henkilöä olisi säästänyt Tanin hengen jättäen tämän lentoasemalle ja määrännyt Tanin huolehtimaan rahojen toimittamisesta Länsi-Saksaan. Niin ikään Tani ei ollut voinut selvittää vakuuttavasti silloista pelkoaan. Niin esitutkinnassa kuin oikeuskäsittelyssäkin Tanin kertomus Hans-nimisestä henkilöstä oli niin epätodennäköinen, ettei sitä voitu pitää uskottavana. Kihlakunnanoikeuden lokakuun 10. päivänä 1990 pidettyyn istuntoon, johon jutun käsittely edelleen oli lykätty, Sveitsistä oli jälleen saapunut väliraportti, jonka mukaan Yoshio Tani-niminen henkilö oli vaihtanut eräässä sveitsiläisessä pankissa 300 000 Suomen markkaa. Sen sijaan selvitystä siitä, oliko Tani Sveitsin pankkeihin tallettanut varoja, ei tuossakaan raportissa ollut.
Tässä kihlakunnanoikeuden istunnossa Turkka Elovirran oikeudenomistajien asiamies katsoi, että juttu voitaisiin ratkaista, mikäli virka-apupyyntö Sveitsin viranomaisille pidettäisiin edelleen voimassa. Lääninsyyttäjä ilmoitti yhtyvänsä Elovirran oikeudenomistajien asiamiehen esittämään ja jätti jutun päätettäväksi pyytäen myös virka-apupyynnön edelleen voimassa pysyttämistä.
Lääninsyyttäjä huomautti, ettei Sveitsistä tullut tähänastinen selvitys tukenut sitä seikkaa, että Yoshio Tani ei olisi tallettanut rahaa Sveitsissä. Hänen mukaansa Tani oli ilmeisesti vaihtanut Suomen markat Sveitsissä frangeiksi, koska Sveitsin valuutan tallettaminen Sveitsissä oli paljon helpompaa.
Lääninsyyttäjä oli jo jutun aikaisemmissa käsittelyissäkin korostanut sitä, ettei sillä, vaikka Sveitsistä ei saataisikaan selvitystä Tanin tallettamisista, ollut syyllisyyttä poistavaa merkitystä niihin tekoihin, joista tälle oli vaadittu rangaistusta, koska näyttö Tanin syyllisyydestä muutoinkin oli sitova. Tanihan oli tallettaessaan voinut käyttää välikättä tai esiintyä väärällä nimellä.

Kirkkonummen kihlakunnanoikeuden päätös
Kirkkonummen kihlakunnanoikeus piti lokakuun 10. päivänä 1990 antamassaan päätöksessä selvitettynä, että Yoshio Tani oli surmaamisen ja ryöstämisen aikomuksessa vakaasta harkinnasta ottanut hengen Juhani Salmelaiselta ja Turkka Valojoelta ampumalla heitä molempia niskaan ja Elovirtaa myös rintakehään ja sen jälkeen anastanut Elovirran salkussa olleet 5 miljoonaa markkaa. Niin ikään kihlakunnanoikeus piti selvittynä, että Tani oli salaa ja ilman asianmukaista lupaa kuljettanut maasta 2,5 miljoonaa markkaa vieden tämän määrän seteleinä mukanaan lentäessään Suomesta Japaniin. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus tuomitsi Yoshio Tanin murhasta elinkaudeksi vankeuteen, yksin teoin tehdystä murhasta ja törkeästä ryöstöstä elinkaudeksi vankeuteen sekä valuutan salakuljetuksesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen, eli kun nämä kaikki rangaistukset yhdistettiin, pidettäväksi elinkausi vankeudessa.
Mitsuyo Tanin osalta kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että Mitsuyo Tanin oli täytynyt olla tietoinen siitä, että hänen asuntonsa jääkaapin yläpuolelle piilotetut rahat oli saatu rikoksen kautta. Tämän vuoksi ja kun Mitsuyo Tani oli myöntänyt syytteen muissa kohdissa hänen tekemikseen ilmoitetut teot, kihlakunnanoikeus tuomitsi Mitsuyo Tanin jatketusta rikoksesta, joka käsitti ruumiin ilkivaltaisen pitelemisen ja ruumiin kätkemisen kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen ja varastetun tavaran kätkemisestä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, eli kun nämä rangaistukset yhdistettiin, pidettäväksi vankeudessa yhdeksän kuukautta. Kihlakunnanoikeus määräsi kuitenkin Mitsuyo Tanille tuomitun rangaistuksen ehdolliseksi joulukuun 31. päivänä 1991 päättyvin koetusajoin.
Kihlakunnanoikeus määräsi vielä, että kihlakunnanoikeuden Sveitsin oikeusviranomaisille esittämä oikeusapupyyntö jäi edelleenkin voimaan siihen saakka, kunnes Sveitsin viranomaiset ilmoittavat suorittaneensa heiltä pyydetyn oikeusavun, taikka kunnes kihlakunnanoikeuden päätös saa lainvoiman.

Helsingin hovioikeuden päätös
Yoshio Tani ja jutun asianomistajat valittivat kihlakunnanoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamisen jälkeen, mutta ennen hovioikeuden jutussa tekemää ratkaisua, Sveitsistä oli saapunut jälleen kansainvälisen oikeusapupyynnön perusteella asiakirjoja, joiden mukaan ei tällöinkään ollut saatu selvitystä Tanin mahdollisista talletuksista Sveitsin pankkeihin.
Helsingin hovioikeus pysytti päätöksessään huhtikuun 11. päivänä 1991 Kirkkonummen kihlakunnanoikeuden päätöksen Yoshio ja Mitsuyo Tanille tuomittujen rangaistusten osalta

Kultasurmien hypoteesi
Vaikka Yoshio Tanin todettiin niin kihlakunnan oikeudessa kuin hovioikeudessakin syyllistyneen surmaamisen ja ryöstämisen aikomuksessa tehtyihin Juhani Komulaisen ja Turkka Elovirran surmaamisiin, eikä epäilystä ollut siitä, etteikö Yoshio Tani olisi näitä surmatöitä tehnyt, ei kuitenkaan selvyyttä ole saatu siitä, kuinka kaikki Pickalan Golf- kartanon huoneessa 113 huhtikuun 21. päivänä 1990 oikein tapahtui, ja mikä oli kokonaisuudessaan Ha radan juoni niin kultakaupassa kuin sen päätöksessä, kahden ihmisen surmaamisessa. Yoshio Tanihan oli kiistänyt tekonsa ja Komulainen ja Elovirta, joille kultakaupan koko juoni kaikessa karmeudessaan paljastui heidän elämänsä viime sekunteina, olivat vainajia.
Kultasurman esitutkinnasta ja oikeuskäsittelystä kertyneen aineiston perusteella voidaan kuitenkin laatia hypoteesi niin kultakaupasta kuin sen lopputapahtumastakin, surmateoista.
Taustaksi tällaiselle hypoteesille on paikallaan luoda lyhyt silmäys Tanin vaiheisiin Suomessa. Yoshio Tani oli tullut Suomeen 1970 luvun alkupuolella ja toiminut maahan muutettuaan eräässä vaiheessa autoliikkeessä myyjänä, mutta pääasiallisesti liikemiehenä, jonka tehtäviin kuului välittäjänä toimiminen monenlaisissa kaupoissa. Näissä liiketoimissa hän tutustui henkilökohtaisesti myös Juhani Komulaiseen ja ilmeisesti myös tämän luonteeseen. Yoshio Tani oli mukana perustamassa myös eräitä yhtiöitä, joissa hän toimi määräävässä asemassa. Hän toimi myös konsulttina ja tulkkina Japaniin suuntautuvissa kaupoissa. Jossakin vaiheessa Yoshio Tani oli toiminut myös itsepuolustuksen kouluttajana ja oli hyvin kiinnostunut ampuma- aseista. Yoshio Tanin ja eräiden hänen määräys vallassaan olleiden yhtiöiden, joissa hänellä oli myös taloudellinen vastuu, kuin myös hänen vaimonsa Mitsuyon erääntyneet velat olivat huolestuttavissa määrin kasvaneet.
Yoshio Tani oli nyt joutunut ajattelemaan, miten hän voisi selviytyä kasvaneesta ja yhä kasvavasta velkataakastaan. Oli keksittävä keino, millä saada suuri summa rahaa velkojen maksuun, mutta myös selviytyä elämässä eteenpäin. Yoshio Tanin päässä välähti ajatus saada tarvittava raha huijaamalla, mutta miten? Hän mietti ja mietti.
Yoshio Tani oli ilmeisesti nähnyt amerikkalaisen jännityselokuvan, jossa oli kysymys ns. natsikullasta eli Saksan valtion omistuksessa aikanaan olleesta kullasta. Jollei hän ollut nähnyt tätä elokuvaa, hän oli ainakin kuullut tällaisista kultavaroista. Niinpä hän ryhtyi kehittelemään kultakauppaideaansa, jolla hän saisi tarvitsemansa rahat. Kullan olemassaolo Suomessa, ja että kulta oli kaupan, piti saada uskottavaksi. Kullalle piti saada paitsi uskottava alkuperä, myös omistaja tai henkilö, jonka hallussa kullan kerrottaisiin olevan. Tämän henkilön tuli olla sellainen, että voitiin uskoa tällä olleen suhteita toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan. Yoshio Tani ajatteli ”mikä se olisikaan uskottavampi tällainen henkilö kuin vanha suomalainen kenraali”.
Hän seurasi televisiota sekä aikakausi- ja sanomalehtiä. Niinpä hän keksi tällaisen henkilön, kenraalin, jolla oli sama etunimi kuin Saksan kolmannen valtakunnan johtajalla ja sukunimi taas sama kuin eräillä tunnetuilla suomalaisilla suurteollisuusjohtajilla, jotka edustavat myös huomattavan varakasta sukua. Oliko asianomaisella kenraalilla sodan aikana tai myöhemmin edes yhteyksiä Saksaan, Tani ei kuitenkaan välittänyt selvittää. Kun Tani itse halusi pysyä ulkopuolisena, jopa salassa, mikä oli välttämätöntä hänen voidakseen toteuttaa ideansa, tuli löytää myös henkilö, joka kauppaisi kultaa. Tämän henkilön piti olla sellainen, joka uskoisi kullan olemassaoloon näkemättä sitä. Tällaisen henkilön Tani tuntemuksensa perusteella löysi Juhani Komulaisesta. Tani saikin Komulaisen puuhaan innostuneena mukaan. Komulainen uskoi kullan ole massaoloon sekä vakaasti myös tarinaan kenraalista kullan omistajana. Tani hankki jostakin pienen pieniä kultalastuja, joiden aitoudesta Komulainen hankki virallisen asiantuntijalausunnon.
Ostajan hankkimiseen ryhdyttiin innolla. Tietyn salaperäisyyden, kiehtovuuden ja myös ilmeisesti uskottavuudenkin ylläpitämiseksi tarvittiin välikäsiä hankkimaan ostajia, mutta myös tekemään välikauppakirjoja. Muodostui myös eräänlainen myyntiketju. Ketjun välikäsille oli luvattu palkkiona osuus kauppahinnasta. Kaupan olevan kullan määrä vaihteli 200 kilosta 100 kiloon. Ostajaehdokkaita ilmaantui, myös ulkomailta. Kun kaupantekotilaisuuden ilmoitettiin aina tapahtuvan salaisissa paikoissa, sillä verukkeella, että vanha herra, eli kullan omistaja, halusi välttää julkisuutta, monet ostajat ja erityisesti ulkomaalaiset perääntyivät kaupanteosta.
Tani oli varsin ärsyyntynyt ulkomaalaisten ostajien perääntymisistä, sillä ilmeisesti tällaiset ostajat olisivat varsin hyvin sopineet hänen huijauksensa lopulliseen toteuttamiseen. Niinpä hän voimakkaasti vaati ulkomaalaisia ostajia hankkineelta Preisfreundilta nimenomaista vastausta ulkomaalaisten ostajien kaupasta vetäytymisen syistä, ilmeisesti saadakseen selville, oliko näillä ostajaehdokkailla mahdollisesti aavistus huijauksesta.
Yoshio Tanin suunnitelmiin huijauksen toteuttamisesta kuului luonnollisesti myös se, että hän itse pysyttelisi tuntemattomana ja sivussa koko kultakaupasta. Sellaisena hän pysyikin lukuun ottamatta sitä, että Komulaisen omaiset ja ystävätär tiesivät Tanin liittyvän merkittävällä tavalla kultakauppaan. Ilmeisesti aivan vahingossa itseään kuitenkaan Michael Preisfreundille esittelemättä hän esiintyi valkoisessa Toyota-autossaan tivatakseen tältä ulkomaalaisten ostajien kaupasta vetäytymisen syitä. Tanin suunnitelmiin kuului myös, että jos jotenkin oli käy nyt selville, että kultakauppaan liittyi joku aasialainen mies, oli pyrittävä pitämään yllä käsitystä, ettei mies ainakaan ollut Tani. Tähän perustuivat kertomukset salaperäisestä Wangista tai Wongista.
Millä tavoin Yoshio Tani sitten oli tarkoittanut toteuttaa suunnitelmansa saadakseen rahat haltuunsa? Ainoa mahdollisuus oli toteuttaa se surmaamalla kaupanteko- ja rahojen luovutustilaisuudessa ostajana oleva henkilö. Tani päätti tehdä täydellisen rikoksen, eli olla joutumatta kiinni teostaan. Tämän onnistumiselle oli välttämätöntä paitsi se, että hän pyrki pysymään salassa myös se, ettei teol la saanut olla silminnäkijöitä. Tämän lisäksi oli välttämätöntä, että kauppahinta tuli maksaa seteleinä, eikä esim. shekkinä. Yoshio Tanin tuli toteutettuaan tekonsa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimenpiteisiin, jottei häntä vain epäiltäisi syylliseksi. Sopivaa ostajaa etsittiin jatkuvasti. Ostajia hankkineen välitysmiehen avulla lopulta löytyi tällainen, turku lainen Turkka Elovirta.
Elovirta oli valmis ostamaan edustamansa yhtiön lukuun 100 kiloa kultaa 5 miljoonan markan hinnasta. Rahoituskin järjestyi. Kaupan tuli tapahtua perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990. Tani oli kutsunut Komulaisen ja ostaja Elovirran tekemään kauppaa tuona päivänä kotiinsa Nurmijärven Lepsämään. Kauppaa ei tuolloin kuitenkaan ollut tapahtunut sillä verukkeella, ettei vanha herra, eli kullan omistaja, ollut lentonsa myöhästymisen vuoksi ehtinyt saapua tilaisuuteen kullan kanssa. Tosiasia kuitenkin oli se, että Tani halusi tuolloin varmistautua siitä, että Elovirta tulisi maksamaan kauppahinnan käteisenä eli seteleinä.
Se, että Tani tuolloin oli ampunut asuntonsa ikkunasta äänenvaimentajalla varustetulla pistoolilla. tuntuu merkilliseltä. Ehkä hän halusi kokeilla, kuinka Komulainen ja Elovirta reagoivat hänen ottaessaan aseen esille tai, että jos hän seuraavana iltana epäonnistuisi suunnitelmissaan hän voisi silloinkin antaa sen kuvan, että hän jälleen vain leikki aseellaan.
Juhani Komulainen ja Turkka Elovirta saapuivat pahaa aavistamattomina Pickalan Golfkartanoon lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990, jolloin Tani oli päättänyt toteuttaa tekonsa. Hän ohjasi Komulaisen ja Elovirran huoneeseen 113 ja ilmoitti heille menevänsä hakemaan paikalle muualla talossa oleilevan kullan omistajan ja tämän mukanaan tuoman kullan, mutta menikin huoneeseen 401, josta haki äänenvaimentimella varustetun aseensa ja palasi huoneeseen 113.
Oli selvää, että hän ampuisi Elovirran saadakseen tämän mukanaan tuomat rahat haltuunsa. Mutta mitä hän tekisi Komulaiselle? Hetkisen hänen mielessään ehkä häivähti ajatus ottaa Komulainen erilleen ja esittää, että hän antaisi osan rahoista tälle, jotta tämä vaikenisi näkemästään hänen surmatessaan Elovirran.
Toinen vaihtoehto oli surmata myös Komulainen. Oli vähän sääli surmata tätä. Olihan Komulainen hänelle vanha tuttu ja merkittävä tekijä kaupatessaan tosin itse sitä tietämättä hänen, Tanin, olematonta kultaansa. Toisaalta Tania kismitti se, että Komulainen oli haalinut liian monta välikättä tähän kultatouhuun. Jospa Komulainen ei suostui sikaan ensimmäiseen vaihtoehtoon ja huijauksen paljastuttua lähtisikin ilmiantamaan Tania! Sen Tani myös tiesi, että Komulaisella oli ase mukanaan. Suostuminen ensimmäiseen vaihtoehtoon tulisi merkitsemään Komulaiselle osallistumista raskaaseen rikokseen. Tuskinpa Komulainen missään tapauksessa tällaiseen suostuisi. Ainoaksi vaihtoehdoksi Tanin päätöksenteossa tuli täten toinen vaihtoehto eli, että myös Komulainen oli surmattava.
Kun Yoshio Tani saapui huoneeseen 113 Komulainen ja Elovirta istuivat huoneessa olleella vuoteella (rikoslaboratorion kuitunäytteet Komulaisen housuista ja näytteet Elovirran hiuksista). Silminnäkijä ja aseistautunut Komulainen oli eliminoitava ja surmattava ensin. Siksi Tani asettui seisomaan tämän taakse ja tähtäsi äänenvaimentajalla varuste tulla aseellaan Komulaista niskaan. Tämä lyyhistyi maahan ja kuoli välittömästi. Mahdollisesti Tani saattoi myös nopealla karateiskulla lyyhistää tämän maahan ja erittäin nopeasti tämän jälkeen ampua häntä.
Luonnollisesti Elovirta on pelästyneenä reagoinut tähän yllättävään tapahtumaan ja noussut seisomaan, ehkä ottanut jonkin askeleenkin. Salaman nopeasti Tani on kohdistanut aseensa kohti Elovirtaa ja laukaissut, jolloin luoti on osunut Elovirtaa oikeaan kylkeen, edeten sieltä edelleen rinta kehään lävistäen muun muassa sydänpussin. Elovirta lyyhistyi heti maahan kyljelleen tai vatsalleen, minkä jälkeen Tani ampui häntä vielä niskaan.
Tani odotti vielä hetken varmistautuakseen, että Komulainen ja Elovirta olivat todella kuolleet. Seuraava vaihe oli kerätä rahat talteen. Niitä oli Elovirran laukussa 5 miljoonaa markkaa, mitkä Tani oli tarkoittanut saada itselleen. Rahat hän keräsi nopeasti muovipussiin. Elovirran Fiat-auto oli saatava pian pois Pickalasta. Komulaisen ja Elovirran ruumiit oli myös saatava pois Tanin hallinnassa olleesta huoneesta samoin Elovirran mukana olleet tavarat. Elovirran auton Tani päätti ajaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle pitkäaikaiselle pysäköintipaikalle ilmeisellä tarkoituksella, että kun Elovirran katoaminen todettaisiin, hänen luultaisiin matkustaneen ulkomaille. Jossakin vaiheessa hän heitti auton avaimen pois. Tuohon autoon unohtui kuitenkin pieni lappu, jossa oli hänen omassa käytössään olleen auton rekisterinumero, pieni kohtalokas virhe, jonka tapainen useinkin saattaa sattua täydelliseen rikokseen pyrkivälle. Vaimo Mitsuyo soitettiin kotoa Lepsämästä hakemaan aviomies Yoshio pois lentoasemalta, muttei suinkaan Lepsämään, vaan Pickalaan.
Yoshio Tani oli kertonut vaimolleen tarinan saksalaisesta miehestä, joka ilmeisesti oli surmannut vaimonkin tunteman Juhani Komulaisen ja toisen hänelle tuntemattoman miehen. Palattuaan Pickalaan ja käytyään huoneessa 113 Tani oli kertonut vaimolleen nähneensä ruumiit ja tarinan, että saksalainen mies oli käskenyt siivota huoneen, jolla tämä ilmeisesti oli tarkoittanut ruumiiden poisvientiä, muuten ei Haradoille hyvää seuraisi.
Yoshio Tani piti välttämättömänä ruumiiden siirtämistä mahdollisimman kauaksi Pickalasta ja eri paikkoihin. Kun ilmeisesti Komulaisen katoaminen melko pian havaittaisiin, ei sillä ollut väliä, vaikka ruumis jätettäisiinkin Vuosaareen helposti havaittavaan paikkaan. Sen sijaan Elovirta, jonka ruumis vietiin Hyvinkää-Hanko-maantien lähimaastoon ja jonka auto vietiin lentoasemalle, oli syytä kätkeä Komulaista paremmin.
Mikäli poliisi sittenkin surmatekojen tultua ilmi saattaisi kohdistaa epäilyjä häneen, Yoshio Tanian, Tani suunnitteli myös kertomukset, mitä hän poliisille kertoisi. Ensimmäiseksi vaihtoehdoksi hän suunnitteli kertomuksen, ettei hän tiennyt asiasta mitään, vaan oli tuona iltana tullut yhdessä vaimonsa kanssa Pickalaan, missä he olivat viettäneet seuraavan yön ja seuraavana päivänä puuhailleet huoneita siivoten ja kuljettaen huonekaluja Pickalan huoneista kotiinsa Lepsämään. Näin oli kerrottava, koska Tanit varmasti tuolloin oli siellä nähty kuljetuspuuhissa ja myös siivoaminen oli saatettu huomata.
Jos tämä kertomus ei tyydyttäisikään poliisia Tani suunnitteli myös kertomuksen saksalaisesta Hansista, sekä siihen liittyen uhanalaisena ja pelosta tapahtuneet ruumiiden siirtämiset, kuin myös rahojen toimittamisen Hansille Frankfurtiin. Myös vaimo Mitsuyo piti valmentaa kertomaan poliisille ensin ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti, ja jos se ei poliisia tyydyttäisi, vaimo sai ohjeet kertoa myös toisen vaihtoehdon hänen kanssaan yhdenmukaisesti.
Yoshio Tani sai tarvitsemansa 5 miljoonaa markkaa. Puolet siitä kätkettiin velkojen maksua varten Haradojen asunnon jääkaapin yläpuolella olevaan tilaan ja toisen puolen Tani matkusti tallettamaan Japaniin. Hän ei tähän Japanissa kuitenkaan onnistunut, kun po. 2,5 miljoonaa Suomen markkaa ei siellä suostuttu vaihtamaan Japanin jeneiksi. Näin ollen myöskään talletus japanilaisiin pankkeihin ei onnistunut. Yoshio Tani muisti nyt ja ilmeisesti se oli hänen suunnitelmissaankin toisena vaihtoehtona, että Sveitsiinhän yleensä ns. pimeää rahaa käydään tallettamassa. Koska hänellä tuolloin oli jo suunnitelma tarpeen vaatiessa kertoa saksalaisesta Hansista, hän lensi ensin Tokiosta Frankfurtiin.
Sveitsin viranomaiset eivät kyenneet antamaan Suomen viranomaisille oikeusapua Tanin tallettamisista sikäläisiin pankkeihin, mutta varsin todennäköisenä on kuitenkin pidettävä, että Yrityskolmio Oy:n 2,5 miljoonaa markkaa ovat talletettuina sveitsiläisessä pankissa tai pankeissa.
Yoshio Tanin täydellinen rikos, jonka onnistumisesta hän oli täysin varma, eihän hän tähän huolellisesti suunnittelemaansa rikokseen muutoin olisi ryhtynytkään, ei onnistunut.
Yoshio Tanin kertomusta salaperäisestä Hansista eivät uskoneet esitutkintaa suorittanut keskusrikospoliisi, ei Uudenmaan lääninsyyttäjä, ei Kirkkonummen kihlakunnanoikeus eikä Helsingin hovioikeuskaan.

[Oikeus ennen kaikkea]

Eläintarhan Union.jpg (195.63 KiB) Katsottu 1405 kertaa

Tekijä liikkui valkoisella Toyota Lift Back-merkkisellä henkilöautolla.jpg (210.86 KiB) Katsottu 1405 kertaa

Pickalan Golfkartano.jpg (205.42 KiB) Katsottu 1405 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Marjapuuronvärinen Volkswagen, jolla Juhani Komulaisen ruumis kuljetettiin Vuosaareen.jpg (199.85 KiB) Katsottu 1400 kertaa

Rikoksen toisen uhrin, Turkka Elovirran, ruumis vietiin tällä sinisellä Toyota H iac e-pakettiautolla Hyvinkäälle metsään.jpg (189.75 KiB) Katsottu 1400 kertaa

Turkka Elovirran ruumis muovipeitteeseen käärittynä Hyvinkäällä.jpg (182.39 KiB) Katsottu 1400 kertaa

[ViidakonCasanova]

Olisin odottanut vapautumista, ja ehkä jopa yrittänyt asettua Sveitsiin asumaan, jolloin rahoja ei olisi tarvinnut kuljettaa rajojen yli. Mutta sitä edelleen mietin, miksi toimi niin kuin toimi. Oliko esim. jotain pimeitä velkoja, jotka olisi ollut pakko maksaa? Vai tehtiinkö Sveitsissä noihin aikoihin jotain purkuja pankkisalaisuuteen? Mutta niin kuin sanoit, niin tuossa kyllä oli monia riskejä rahojen menetykseen, niin kuin sitten tapahtuikin.

Oletteko ihan kännissä kaikki vai mitä se sekoilette? rahat oli MARKKOINA ja Tani kuuli että ei helvetti Suomi siirtyy euroihin 1.1.2002... oli vähänniinku pakko saada haettua markat lokerosta etteivät muutu vessapaperiksi

Rahat oli sveitsin frangeina, eli ei ollut mitään hätää rahojen suhteen. Olisi aivan hyvin voinut odottaa vapautumista, ja käydä hakemassa rahat itse. Mutta ei tainnut tällä kaverilla olla pahemmin järkeä päässä.

[Joosua]

Kiitos taas Oikeus ennen kaikkea.
Hyvän tarinan oli Tani kehitellyt. Ja lopulta löytyi turhia ajattelematon liikemieskin, joka ahneudessaan uskoi kertomuksen Natsikullasta. Moni ostajaehdokas oli viisaasti luopunut ostosta juuri siihen liittyvien epäilyttävien piirteiden takia. Se että juuri suomalainen liikemies kultaan innostui, kertoo ahneuden lisäksi myös historian tietämättömyydestä. Eihän Ehrnrooth ollut missään vaiheessa sotaa niin pohjoisessa missä saksalaiset olivat. Hän taisteli paljon etelämpänä eikä ollut edes esimerkiksi yhdysupseerina Saksassa.

Toisaalta, onhan monissa elokuvissa ja kirjoissa ollut kertomuksia salaperäisestä Natsikullasta, joten tässä mielessä tarinalle oli eräänlaista pohjaa. Ja nyt kulta olikin löytynyt suomalaisen sota-aikaisen kenraalin kellarista. Joten tietynlaista uskottavuutta tarinassa oli. Ja lopulta pitkän etsinnän jälkeen löytyi tarinan uskova liikemies jonka ahneus vielä sokaisi varovaisuudenkin.

Eipä ollut ihan uskottava kertomus Hans -nimisestä tappajasta. Se osa tarinaa olisi vaatinut lisää perustetta. Olisi ehkä pitänyt liittää joku sopivan oloinen Saksaa puhuva mies juttuun niin että hänet olisi nähnyt joku kauppaan liittyvä henkilö.

Myös tekoaseen ja patruunoiden löytyminen oli jäänyt miettimättä.

Raaka ja armoton Tani oli. Oli valmis liikemiehen tappamaan vanhan tuttavansakin ettei jää todistajia.

Poliisi kehui Tanin olleen koko tutkinnan ajan erittäin kohtelias.

Oliko tällä Tanilla jossain vaiheessa joku asekauppakin Helsingissä?

Jossain oli muistaakseni juttua että kenraali Ehrnrooth harkitsi oikeustoimia hänen nimensä sotkemisesta murhajuttuun. Mutta taisi viikatemies päättää iäkkkään kenraalin suunnitelmat.

[ViidakonCasanova]

Jossain oli muistaakseni juttua että kenraali Ehrnrooth harkitsi oikeustoimia hänen nimensä sotkemisesta murhajuttuun. Mutta taisi viikatemies päättää iäkkkään kenraalin suunnitelmat.

Ehrnroothan kuoli vasta 2004, eli todennäköisesti ihan hyvissä mielenvoimissa silloin kun näitä natsikultakauppoja on mainostettu. Ei näillä ostajilla käynyt mielessä ottaa yhteyttä Ehrnrootiin tai johonkin joka hänet tuntee, varmaan aika hyvin olisi tiennyt vastauksen kerta 200 kiloa kultaa säilytetty hänen kotonaan Tai miettiä sitä, miten 200 kiloa kultaa olisi päätynyt Ehrnrootilta tuntemattomalle japanilaiselle joka nyt kauppaa sitä?

[Joosua]

Jossain oli muistaakseni juttua että kenraali Ehrnrooth harkitsi oikeustoimia hänen nimensä sotkemisesta murhajuttuun. Mutta taisi viikatemies päättää iäkkkään kenraalin suunnitelmat.

Ehrnroothan kuoli vasta 2004, eli todennäköisesti ihan hyvissä mielenvoimissa silloin kun näitä natsikultakauppoja on mainostettu. Ei näillä ostajilla käynyt mielessä ottaa yhteyttä Ehrnrootiin tai johonkin joka hänet tuntee, varmaan aika hyvin olisi tiennyt vastauksen kerta 200 kiloa kultaa säilytetty hänen kotonaan Tai miettiä sitä, miten 200 kiloa kultaa olisi päätynyt Ehrnrootilta tuntemattomalle japanilaiselle joka nyt kauppaa sitä?

Kyllä. Näyttää siltä että hyvä tarina uppoaa yllättävän hyvin. Jopa kokeneisiin liikemiehiin. Eikä sekään ole häirinnyt että jos joku Natsikultaerä olisikin ollut olemassa ja jonkun kenraalin hallussa, olisi ollut syytä vahvasti epäillä saannon laillisuutta. Ja ryhtyminen tällaiseen tavaraan olisi todennäköisesti täyttänyt jonkun rikoksen tunnusmerkistön. Mutta se ahneus...