konsta kirjoitti: Modet epäonnistuu tehtävässään, eivätkä hallitse tilannnetta.
Juuri näin, vaikka nimenomaisesti tuosta yhdestä ilmiöstä etukäteen varoitin. Naureskelin juuri sille, että Bodom-osiossa kaksi otsikkoa, vielä hetki sitten useampi, laukkaa hurjaa tahtia nettisadun perässä. - Siis ajatelkaa, eläkeiässä oleva Maza pyörittää Arksa/kopla-9/Zodiac -showta ja saa, huom!, varoituksista huolimatta ison joukon aikuisia mukaansa. - Myönnän epäonnistuneeni todella pahasti, kun ihan fiksutkin nikit, menevät mukaan eivätkä millään malta olla kysymättä, että "hei, mikä tää kopla-9 on?" - Vastaus: Se on Mazan kirjoittama nettisatu ja sen ympärille kehitelty nettiforumnäytelmä. Mitään kopla-9:ää ei ole koskaan ollut.
Kirjoitan tähän näytelmän juonen kulun. Tämä ei todellakaan ole mikään tarkka versio, koska a) en ole kaikkea viitsinyt seurata b) nimimerkkien suojassa käytävästä keskustelusta ei voikaan selvitä kaikki.
Esinäytös, joka oli ihan todellisuutta sikäli, että henkilöt ovat olemassa:
Wagner, os. Hitriikka, kirjoitti kiihkeästi herraslapsi Arnold R:stä, nimikirjaimet CAR, lempinimi Arska, ja kertoi tämän miehen tunnustaneen hänelle Bodom-murhat. Arska oli vielä näyttänyt sen kadonneen kassinkin, ja on täysi syy uskoa, että Wagner uskoi tunnustuksen, johon sisältyi kai vielä viittaukset tuohon Zodiaciinkin. Useat vanhat forumilaiset tietävät Wagnerin oikean nimen, ja se on myös mainittu täällä. Wagner on tehnyt Arskasta Bodomiin liittyen myös rikosilmoituksen.
Wagner on verbaalinen lahjakkuus, ja hänellä oli Bodom-keskustelulle paljon annettavaa paikallistuntemuksensa ansiosta. Hän mm. ensimmäisenä kertoi, ettei Rackaruddenilla suvaittu vieraita. Wagner sortui kuitenkin siihen, että hän epäili monia kirjoittajia Arskaksi, milloin mistäkin syystä. Esim nimimerkki Jarrea, koska nimimerkissä on a ja r peräkkäin. - Ehkä kaksimetrisen Arskan touhut kännissä ovat olleet sen verran pelottavia, että tähän oli ahettakin. Joka tapauksessa Maza huomasi jossain vaiheessa tilaisuutensa tulleen, kun Wagner alkoi epäilemään häntä Arskaksi. Jossain vaiheessa Maza sitten kehitteli kopla-9:n tarinan, ja kuin taikaiskusta vanhat Olarin räkänokat löysivät Muuralan foorumin, joka täyttyi viesteistä, "mitä Ristolle kuuluu, vieläkö kalja maistuu", "kiitos hyvää, Timppa vaikenee Bodomin tapauksesta". Nihin aikoihin järjestettiin äänestys bodomin syyllisestä, ja kas kummaa, multinikkimazan aktiivisuus tuotti kopla-9 teorialle selkeän voiton. Lopulta ylläpidon käämit sitten paloivat, ja Maza sivunikkeineen sekä Espoon kirjastojen asiakkaat saivat bännin Muuralan palstalle. Maza muuten tunnusti viimeisessä viestissään silloin joukon sivunikkejä omakseen.
Eli deja vu? - Mitä kirjoitin, kun Maza rekisteröityi tänne? Kysyin Pharaohin perää, ja Maza totesi, että ilmaantunee pian. Niin kävikin, ja yks kaks olikin jo pystyssä kopla-9:n sadun ympärillä keskustelu. Mikäs minä olen noita tuomitsemaan, aikuisetkin saa leikkiä, mutta olin aikanaan siinä käsityksessä, että ylläpito haluaa säilyttää tietyn tason, mistä olikin ilahduttavia merkkejä näkyvissä.
En oikein tiedä mitä sanoa Mazalle aka Jürgen Assmannille (sorry Maza, siitä sivunikistäsi minulla on sisäpiirin tieto). Pitäisikö paheksua eläkeiässä olevan miehen lapsellisisa leikkejä, vai onnitella siitä, että pystyy lapsellisella tarinalla vedättämään aikuisia kuin joku suurikin humoristi. Joku nörtti voisi myös kertoa, kuinka tuollainen multinikkihämäilykäytännössä hoidetaan. Olen siinä käsityksessä, ettei Maza enää hölkkää kirjaston koneelta toiselle, vaan nyt on käytössä kehittyneemmät keinot.
Tuossa siis surutta risuja ja pikkusen ruusujakin touhulle. Tässä osiossa kai piti saada vähän heitelläkin, eikö niin ollut? Ja kuten jo mainitsin, ihan tieteelliseen tarkkuuteen en edes voi päästä. Periaate kai tuli kuitenkin selväksi, kopla-9 tarina on Mazan kehittelemä satu Arska - eli Arnold R-man epäillyn ympärille.