Sivu 3/84

Lähetetty: Pe Touko 18, 2007 9:13 pm
Kirjoittaja Kekkonen
Kanervolla oli lähes täydellinen alibi. Vain 20 minuutin jakso murhapäivästä on hänen osaltaan selvittämättä. Murhapäivänä hän oli 60 km päässä eikä hänellä ollut ajokorttia. Asia on selvitetty Hannes Markkulan kirjassa.

Lähetetty: Pe Touko 18, 2007 9:53 pm
Kirjoittaja pete 31
papin nimi oli muuten Kauko KanervO joka oli isojoen pappina kyllikin ollessa rippikoulussa ja sen jälkeen isosena. Kanervo lähti kirkkoherraksi kihniöön noin 3 viikkoa ennen kuin kyllikki katosi ja tilalle tuli Yrjö Alaopas tosiaankin sen ajan kiemuraisia hiekkateitä ajellen matka olisi kestänyt Kihniöstä Isojoelle noin 1tunti 10min jos matka olisi ollut noin 60 kilometriä. olin saanut minäkin ajokortin juuri toukokuun alussa 53 ja muistan että silloisilla autoilla jotka pääasiassa olivat 30 luvun foortteja ja letukoita ja sitten oli tietysti venäläisiä popedoita ja pikku mosseja joita silloin sai uutena oli matkanopeus noin 50-60 km tunnissa. ei kanervo ollut missään tapauksessa syyllinen kyllikin surmaamiseen ja hänen syyllisyydestään ruvettiin puhumaan vasta 5o luvun lopulla. sitä vastoin muutamat muut isojoen silmäätekevät "herrat" olivat tarkan syynin alla silloin esim kunnan kauppias muistaakseni.

Lähetetty: To Heinä 12, 2007 3:50 pm
Kirjoittaja Pharaoh
Tampereen Tyttö kirjoitti:Kanerva toimi myös Kihniössä ja aiheutti siellä jonkinlaisia skandaaleja vokottelemalla rippikouluikäisiä...

Mutta käsittääkseni oli vanhahko irstas äijä, enkä ole kuullut, että olisi mitenkään ollut Kyllikin ihastuksen kohteena. Toisinpäin kylläkin. 8)
Oliko tämä sama pappi ollut Afrikassa lähetystehtävissä, ja lähetetty sieltä kotiin pedofiliaepäilyjen vuoksi?

Lähetetty: To Heinä 12, 2007 4:11 pm
Kirjoittaja Urho
Kanervo oli "irstaillut" Afrikassa ihan täysikäisten kanssa.

Kyllikki oli ihastunut Kanervoon ja kirjoitti asiasta tunnustuksia päiväkirjaansa. Kanervon vastarakkaudesta ei ole oikein tietoa.

Kanervo sopii mustan työasunsa ja taustojensa takia jokaisen Kyllikki Saari dekkarin epäiltyjen listaan kuin nenä päähän. Mikäs sen sopivampi murhamies kevätöiselle suolle kuin irstaita mielihaluja toteuttava kirkonmies. - Mikään tosiseikka ei kuitenkaan tue näitä epäilyjä.

Lähetetty: La Heinä 14, 2007 9:51 pm
Kirjoittaja Pharaoh
Eikös KRP:n tutkija ilmoittanut ratkaisseensa tämän jutun profiloinnilla? Profiiliin sopi muistaakseni joku Vihtori.

Lähetetty: La Heinä 14, 2007 9:54 pm
Kirjoittaja Maza
Urho kirjoitti:Kanervo sopii mustan työasunsa ja taustojensa takia jokaisen Kyllikki Saari dekkarin epäiltyjen listaan kuin nenä päähän. Mikäs sen sopivampi murhamies kevätöiselle suolle kuin irstaita mielihaluja toteuttava kirkonmies. - Mikään tosiseikka ei kuitenkaan tue näitä epäilyjä.
Kanervon alibi vuotaa kuin seula. Kun pintaa vähän raaputtaa, niin se menee palasiksi.

Lähetetty: La Heinä 14, 2007 10:43 pm
Kirjoittaja Tiina
Jossain vanhassa hymyssä tai jossain oli juttua että tää pappi oli kovasti kiinnostunut nuorista tytsistä ja jollekkin rippikoulutyttöselle lähetellyt rakkauskirjeitäkin. :?

Lähetetty: La Heinä 14, 2007 11:55 pm
Kirjoittaja DonHessu
Turhan moni pappi on nykyään julkisuudessa seksiskandaaleista syytettyinä :/

Lähetetty: Su Heinä 15, 2007 12:00 am
Kirjoittaja Tiina
Pitäisiköhän Suomessakin vaatia tuota täysselibaattia papeille?
Mut kuka meitit sitten kastas tai vihkis ja hautaan siunais?
Kysynpä vaan? 8)
Taitas kato käydä kappelissa...

Lähetetty: Su Heinä 15, 2007 2:06 pm
Kirjoittaja Urho
Maza kirjoitti: Kanervon alibi vuotaa kuin seula. Kun pintaa vähän raaputtaa, niin se menee palasiksi.
Olisi kiva kuulla enemmän tästä.

Lähetetty: Su Heinä 15, 2007 7:13 pm
Kirjoittaja Maza
Urho kirjoitti:[Olisi kiva kuulla enemmän tästä.
Urho ei ymmärrä sarkasmia.

Lähetetty: To Heinä 19, 2007 7:03 pm
Kirjoittaja lost
Luin yhdestä lehdestä, että Kyllikin tapaus voitaisiin selvittää dna tutkimusten avulla, mutta se ei kuulemma ole kanattavaa koska tekijä olisi profiloinnin mukaan jo kuollut tai ainakin hyvin vanha. Ärsyttävää :evil:

Lähetetty: To Heinä 19, 2007 9:00 pm
Kirjoittaja Quorthon
Siis poliisilta vuotaneiden tietojen mukaanhan tekijä on 99% varmasti tiedossa ja kuollut jo. Eikös näin nyt ole? Jos tällästä tietoa on tullut, niin voitaisi vaikkapa tyytyä siihen, kaiken maailman pappispekuloinnit Hans False-Manista puhumattakaan saisi jo riittää. Assmannin täytyi olla vaan huomionkipeä hörhö. Ja huonomuistinenkin, kun ei muistanut lisätä meriittilistaansa Martin Luther Kingiä, Josef Stalinin myrkytystä tai Olof Palmea.

Lähetetty: To Heinä 19, 2007 9:31 pm
Kirjoittaja Michaelm
Joo näin minäkin oen ymmärtänyt, että tekijä hyvin hyvin suurella todennäköisyydella on tiedossa, mutta kukaan ei sitä ajan/rahan/huvituksen puutteessa jaksa toteen näyttää. Turhaahan se periaatteessa on, jos syyllinen kumminkin jo tiedetään. Iltapäivälehtien kannessa se tietysti näyttäisi hyvältä...

Lähetetty: To Heinä 19, 2007 10:35 pm
Kirjoittaja Quorthon
No en mä tiedä voisko sitä mitenkään näyttää oikeudessa toteen enää sitäkään. Siis jos ajatellaan että tää syytetty oliskin elossa kuten bodomissa. Tuskin sille enää ihmeitä voi tehdä, lähinnä koluta vanhaa matskua ja tehdä omia johtopäätöksiään. Samoin kävisi kuin bodomissa, luulisin. Voihan asioita todeta selvitetyiksi silti...