MURHA.INFO

Ei ole lapsia eikä tule, ainakaan biologisia. Olen vähän sitä mieltä, että pidetään nyt ensin huolta tämän hetkisistä lapsista ennen kuin tehdään lisää. Avopuolisoni haluaisi biologisia lapsia, mutta ymmärtää etten minä halua. Kannatan adoptiota vaikka itselläni olisikin kaikki edellytykset saada oma, biologinen. Tämä on aate -kysymys. En silti syyllistä ihmisiä, jotka tekevät lapsia vaan olen vilpittömästi iloinen heidän puolestaan ja tuen miten vain pystyn. Tämä on vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, jonka mukaan toimin omassa elämässäni.

Tälläkin hetkellä miltei puolet ystävistäni ovat joko raskaana tai koittavat lasta ja olen iloinen heidän puolestaan.

Kaksi löytyy, enempää ei tule.

Ei ole, eikä tule. En ole koskaan oikein käsittänyt, että miksi jotkut niin kauhean kovasti haluaa niitä toukkia saada. Mietin, että joskus voisi sukusoluja luovuttaa, kun ihan hyvät geenit kai on ja kun liberaalisuus ja konservatiivisuus kuulemma osittain periytyvät, niin olisipa sitten yksi vapaamielinen lapsi enemmän. Omien geenien jatkuminen on myös plussaa, mutta itse en pysty kuvittelemaan, että koskaan valitsisin itselleni elämää, jossa olisi niin voimakkaasti rajoittava tekijä kuin lapsi. Voi olla kyllä että joskus mieli muuttuu, mutta en välttämättä usko.

Oon tähän näköjään jo aiemmin vastannut, mutta vastaus on edelleen sama, eli ei ole lapsia, mutta toivottavasti jonain päivänä on.

Ikää tulee syksyllä täyteen 25

Ei ole, eikä tule, syntynyt olen 1983. Olen aina tiennyt, että en halua lapsia. Onneksi mies on samaa mieltä, että näitä geenejä ei kannata panna jakoon.

Multa varmaankin puuttuu joku hoivavietti tms, sillä lapset eivät aiheuta minussa minkäänlaisia tunteita eikä vaistoja. Huutava lapsi lähinnä ärsyttää. Toki ymmärrän, että pieni lapsi ei tee sitä tahallaan, vaan se on lähestulkoon sen ainoa tapa kommunikoida ympäristönsä kanssa.

Notta tämä olisi riittävän paradoksaalista, niin teen töitä lasten kanssa. Olen mielestäni ihan empatiakykyinen yksilö, ja omasta sekä kollegoiden mielestä olen tehnyt työni hyvin. Omien lasten puuttuminen kun ei tarkoita sitä, etteikö osaisi kasvattaa muiden lapsia!

^Okei.. Miten sä voit olla työpaikassa jossa sun hoidettavat ei aiheuta muita tunteita kun välillä ärtymystä? Ilmeisesti et ärsyyntymistäsi näytä työpaikallasi, koska olet saanut työkaverisi ja itsesikin luulemaan olevasi empaattinen? Hui kamala.

Hairahtelija kirjoitti:^Okei.. Miten sä voit olla työpaikassa jossa sun hoidettavat ei aiheuta muita tunteita kun välillä ärtymystä? Ilmeisesti et ärsyyntymistäsi näytä työpaikallasi, koska olet saanut työkaverisi ja itsesikin luulemaan olevasi empaattinen? Hui kamala.

Nyt vasta hokasin, että oli tullut kommentti mun viestiin.

Mitenköhän mä selittäisin tämän asian? Mä tykkään työstäni, mä olen tehnyt sitä jo monta vuotta, ja työnantajalla olisi ollut useita mahdollisuuksia olla jatkamatta työsuhdetta, jos joku taho (työnantaja/lähiesimies/työtoverit/lasten vanhemmat/muu yhteistyötaho) olisi ilmineerannut, että en ole sovelias työhöni.

Lähinnä tuolla hoivavietin puuttumisella tarkoitan sitä, että esim. vauvat eivät herätä mussa mitään "lässytysvaihetta" tai tunnetta siitä, että pitäisi ottaa syliin ja hoivata, enkä erityisesti halua olla vauvojen tai päiväkoti-ikäisten kanssa tekemisissä. Lapset mun työpaikalla on jo koululaisia, joten he on vähän isompia. Riittävän isoja olemaan itsenäisiä, mutta riittävän pieniä, että aikuisen sana menee vielä läpi. Tuon ikäiset lapset ei aiheuta ärtymystä paitsi silloin, kun hölmöilevät. Silloin kuuluukin ärtyä, mutta hillitysti - ei tietenkään voi rähjätä eikä huutaa, mutta tiukkana pitää osata olla ja maltin pitää säilyä aikuisella.

Mulla on ihan normaali empatiakyky - pystyn asettumaan toisen asemaan aivan ok, mutta joskus yltiörealistisuus vie pahimman terän empatialta. Jos lasta sattuu polveen, voin ottaa syliin ja lohduttaa, totta kai, mutta mä toisaalta vuosien kokemuksella tiedän, että kohta se kipu on pois ja lapsi mennä viipottaa entiseen malliin.

Yksi noin 10-vuotias poika on. Hieno muksu ja parasta mitä minulle on tapahtunut on hänen saamisensa ja hän parasta mitä olen elämässäni saanut aikaan.

Ihka ensimmäinen viesti palstalle kun rekisteröityminen jossain vaiheessa onkin mennyt läpi, ja mitäpä äiteellä muuta olisikaan palstalle annettavaa kun kertoa että lapsia on ja niitä on riittävän monta, lisää ei ole tulossa.

Ei ole lapsia, enkä oikein tiedä haluankokaan. Itse työskentelen teini-ikäisten nuorten kanssa ja tämä kaikki mitä näen heissä, en tiedä haluanko lapsia, koska nämä teinit pahenevat vuosi vuodelta. Olen myös sitä mieltä, että on paljon lapsia joita ei olisi koskaan pitänyt tehdäkään, varsinkin kun näkee kuinka paljon näillä teini-ikäisillä on ongelmia juurikin vanhempien takia. Vanhempia ei kiinnosta tai jotain muuta vastaavaa.

En minäkään koskaan oikein "tykännyt" lapsista enkä viihtynyt heidän kanssaan, siis nuorena. Kaksi kuitenkin sain, ovat jo aikuisia. Ja pitää sanoa, että kyllä se rakkaus ja kiintymys ja viihtyminen tulivat samassa paketissa, vaikka vähän ennen molempien syntymää pelottikin. Ennen ensimmäistä se, etten osaa olla lapsen kanssa, ennen toista se, etten pysty rakastamaan toista yhtä paljon kuin ensimmäistä. Turhia pelkoja molemmat!

En ole koskaan työskennellyt lasten tai nuorten kanssa, enkä ole halunnut. Tiedän, että ahdistuisin heidän ongelmistaan. Ja samaa mieltä siitä, ettei joidenkin vanhempien olisi kerta kaikkiaan pitänyt saada lapsia. Sen vuoksi hyväksyn abortin (vaikkei se tähän keskusteluun kuulukaan).

Ei ole eikä tule. Viniseville sukulaisille, jotka "kannustavat" lastentekoon sanon harmitellen, ettemme voi saada lapsia, koska tulen aina vaimoni naamalle. On saanut vaihtaa puheenaihetta sen jälkeen.

Vanhempi on ala-asteella, nuorempi ei vielä muutamaan vuoteen. Ikää on nyt vajaa 40v. Ei enempää lapsia meidän perheeseen.

Thor Steinar kirjoitti:Ei ole eikä tule. Viniseville sukulaisille, jotka "kannustavat" lastentekoon sanon harmitellen, ettemme voi saada lapsia, koska tulen aina vaimoni naamalle. On saanut vaihtaa puheenaihetta sen jälkeen.

Tästä tulikin mieleeni (on kyllä nyt melko ot) kun anoppi kerran kauppareissulla (olimme siis kahdestaan) jankutti sellaisella ärsyttävän kitisevällä äänellä vieressä "mitä aiot antaa xxx:lle isänpäivälahjaksi, mitä aiot antaa, mitä aiot antaa" kun yritin ankarasti miettiä yhtä aivan muuta juttua. Palo sitten käämit ja sanoin sille ehtimättä harkita ensin, että "annan sille pillua!!" Anoppi hiljeni ja sanoi hetken kuluttua: "entä jos ei se halua, mitäs sitten?" Siitä lähtien on joka isänpäivä virnuillut, että hän kyllä tietää jo mitä aiot antaa isänpäivälahjaksi...

Kaksi on: 16 ja 18.