MURHA.INFO

Kun on kakaroita niin sattuu ja tapahtuu. Tässä kuvaus viime lauantaista, joka on tähän asti yli 14-vuotisen äitiysurani mustin päivä.

14-vuotias veli ja 12-vuotias sisko rähinöivät (muistaakseni kyse oli siitä että veli kimeällä äänellä toisti noin 50kertaa peräjälkeen "hyvää päivää kaveriina", mikä siskon mielesä oli ensin hassua,sitten ärsyttävää, sitten piinallista ja lopulta jumalattoman raivostuttavaa). Sisko löi veljeä. Koston välttääkseen sisko sitten syöksyi sängylleen selälleen ja alkoi huitoa vimmatusti jaloillaan. (Tämän puolustusmekanismin tuntevat kaikki naispuoliset isoveljien omistajat.) Veli yritti päästä siskoon käsiksi sillä seurauksella että pikkusormen keskinivel meni todella omituisen näköisesti sijoiltaan. Sairaalaan.

Kun palasin kotiin poika käsi paketissa mies tuli ulos vastaan kiljuvaa verta valuvaa kolmivuotiasta kantaen. Oli keikkunut tuolilla ja iskenyt yläleukansa pöydän reunaan, etuhammas irtoamaisillaan. Sairaalaan.

Ensiavun vitsikäs hoitajatar heristi sormeaan ja kielsi minua leikkimieliseen sävyyn enää tuomasta yhtäkään lasta ensiapuun. Vein yhtä hammasta köyhemmän lapsukaisen kotiin. Olisin mielelläni pitänyt lupaukseni mutta huoneeseensa arestiin määrätty jo edellä mainittu 12-vuotias on katsonut ilmiselvästi liikaa telkkaria ja päätti karata yläkerran ikkunastaan lakanasta askartelemansa "köyden" avulla. Loput 1,5 metriä maanpinnan yläpuolella päätti hypätä. Sairaalaan, nilkan nivelsiteet revähtäneet.

Nurich, musta jotenkin tuntuu, että en ole kateellinen Ja taidan olla aika onnellinen siitäkin asiasta, että mulla ei ole vielä lapsia, eikä siis tuollaisia huoliakaan Huh! Jopas voi yhden päivän aikana sattua paljon tapaturmia. Ne päätti kaikki tapahtua kerralla!

Ai, että mä repeilin täällä, kun luin noita

Isälleni sattui vaikka kuinka ja paljon kaikkea kummallista, ei muuten saanut henkivakuutustakaan
no joo, mutta tässä yksi "hassu" tapaus jota sain olla todistamassa:

Isällä oli näössä perinnöllinen vika, joka ei onneksi mulle tullut, ja näkö meni jo noin 20vuotiaana ja hän joutui jäämään eläkkeelle, koska oli kova touhuamaan, eikä osannut yhtään olla toimettomana ja kotipiirissä osasi liikkua ja toimia, teki kaikenlaisia juttuja aina, kuten autoremontteja, hitsaustöitä etc aamusta iltaan.

Kerran sitten kaatoivat äitini kanssa pihasta koivuja ja isä niitä alkoi joutessaan pilkkomaan....
seisoin vieressä, koska autoin niiden pois siirtämisessä ja pinoamisessa.
Isä humauttaa klapia kirveellä ja näen, kun toinen putoaa maahan ja toinen lähtee tikkusuorana kohti taivasta, isä sitten siinä käsikopelolla etsii toista klapia, vaan eihän sitä löydy, tähän menee hetken aikaa, koska näkö on tosiaan huono ja toimet siksi hitaita, menen auttamaan ja etsin puuta...ei löydy, tähän kaikken on jo mennyt aika tovi, koska minäkin etsiskelin aika laajalta alueelta, isä nostaa uuden koivun pöllin päälle ja alkaa pilkkoa sitä ja samassa PAM perkeleen koivuklapi pamahtaa suoraan isäni päähän
pää auki ja vekki päässä, isä sisälle ja minä tutkimaan päätä, mitä en haluaisi tehdä, no tikattava haavahan siellä olla möllöttää, käsken lähteä lääkäriin, vaan eihän se lääkäriin lähde, ei edes silloin, kun äitini tulee kotiin, molemmat sanomme, että on kesä ja noin 30 asteen helteet, voipi tulla ongelmia ja kaipa sitä nuppia muutenkin olis tutkittava, kun isku on ollut todella kova, vaan ei lähde ja hyvin se parani, ei tämä tässä tule ilmi niin karuna, kuin mitä se oli todellisuudessa, puu on käynyt ihan sairaan korkealla, koska siinä ei ollut mitään esteitä jossa se olisi voinut olla jumissa ja sitten pudota.
Sairaan kovaa se pamahti takaisin ja aivan samaan kohtaan mistä lähti.

Lyhennetty versio eräästä toisesta onnettomuudesta:
Kerran se löi kirveellä toisen peukalon irti niin, että se roikkui nahkan varassa, oli pokkana soittanut taksin, kun pikkusen sattui, jos terveyskeskukseen pääsis....onneks kuski kiikutti sairaalaan, saivat sormen takaisin kiinne, hiukan oli jäykempi ja kylmällä kuulema kolotteli, mutta toimi silti.
Tämä johtui siitä, kun pitkävartisella kirveellä poisti kuorta isoista koivun paloista, että kuivuvat ennen halkomista, varsi ottikin kylkeen ja lipsahti käteen jolla piti pöllin reunasta kiinne, its een olisi varmana pystynyt huononäköisenä kävelemään sisälle, etsimään pyyhettä, jonka kietoa käden ympärille ja soittelemaan taksia, minä nukuin, kun menin kouluun myöhään, ei edes herättänyt, jättänyt vaan lapun pöydälle, menin käymään lääkärissä, verivana tuli ulkoa sisälle ja kirveskin oli nätisi lyöty omalle paikalllen

Hitsasi erittäin hyviä hitsisaumoja ja oli erittäin kätevä käsistään, vaikka olikin aika heikkonäköinen, koska näkö oli huono, koitti sormella onko sauma hyvä, sen kun savu nousi, mutta sormet olivat niin kovettuneet, että ei sattunut

Paljon meillä oli ongelmia luonteidemme takia, mutta näin 12 vuotta kuolemastaan (ei ollut oma onnettomuus, hoitovirhe ja muuta mukavaa) niin monen asian on oppinut ymmärtämään ja antamaan anteeksi, tai oppi jo ennen kuolemaansa, kun itsekkin on vanhentunut ja alkanut aivoillaan ajattelemaan

Mun pikku-sisko oli kerran suutuspäissään tehny ansan mulle vanhasta muovisesta kukkaruukusta. Se oli rikkonu siitä reunat niin, että yksi ainoa reuna törrötti keihäsmäisesti. Sisko piilotti sen fiksusti puun alle lumipenkkaan.Se vissiin ajatteli että tallaan siihen, ja karjun sille sen jälkeen naama punasena, ja jahtaan sitä pitkin. Sitte äiti voi tulla huutamaan mulle, ja joudun sisälle arestiin yms.
Noh, näin ei kuitenkaan käynyt.
Kiipesin puuhun. Hyppäsin puusta polvilleni siihen lumipenkkaan. Se perhanan potta oli mulla vasemmassa polvessa, lumpion välissä pystyssä. En ekaks edes tajunnu sitä, sattu vaan pirusti siihen. Kinkkasin se härpäke jalassa sisään, ja näytin äitlille sormella. Äiti valahti valkoseksi ja pyörtys .

Itse olen nuorempana ollut ainakin aika tapaturma altis. Ja lähes aina polvet on siitä saanu kärsiä.
Pyörällä on tullut toheloitua parisen kertaa.

Meidän koti oli bussipysäkiltä sen verta kaukana, että pyörällä kesällä/keväällä/syksyllä kuljettiin. Olimpas palaamassa eräänä sateisena päivänä kotiin. Minulla oli siihen aikaan sellainen pyörä missä oli kippurasarvet. Joku 500metriä ennen kotia on sellainen pienehkö mäki ja ajattelin, että polkasempas tuon mäen päälle seisoaltaan. Eipäs ollut hyvä idea, koska pyörän poljin oli märkä ja lenkkarini lipesi pois polkimelta ja itse rämähin pyörän sarvien päälle. Sarvet meni ihan vinoon ja olin olkapäitä myöden ravassa. Loppu matka meni hitaasti kävellen ja kiroillen.

Toinen kerta oli talvella, kun kaverillani oli tapana kyyditä minua keskustaan koulusta. Laskettiin mäkeä alas ja siellä mäen alapuolella käveli joku juoppo. Kaverini joutui väistämään tuota juoppoa pois normaalireitiltä suoraan peilikirkkaalle jäälle. Kaatuminenhan siinä tuli. Minä jäin pyörän alle niin, että olin taas ravassa olkapäitä myöden ja kävely meni linkkaamiseksi. Kaverille ei käynyt mitenkään.

Olen myös saanut taidokkaasti kaaduttua postinhaku reissulla polveni. Menin hakemaan postia kengännauhat auki ja kun olin palaamassa takaisin kotiin. Katselin siinä samalla postia ja kengän nauhani siinä samalla takertuivat toisiinsa. Minä rävähin soralle suoraan polvi edellä postit leves ympäriinsä. Ei muuta kun linkuttamaan taas kotiin. Samalla siinä kun vaikeroin ja yritin etsiä jotain millä verta vuotavaa polveani putsaisin, ovikello soi ja oven takana oli ADSL-asentaja. Mies katsoi minua hieman hämmentyneenä ja minä vain sormella osoitin mihin äijän pitää mennä ja jatkoin oman polveni hoitamista. Tuo kaatuminen oli niin paha, että polveeni jäi arpi ja se turposi niin,ettei muutamaan päivään kävely oikein onnistunut.

Joskus nörttiyden alkuaikoina hiiri ( siihen aikaan langallinen ) alkoi kränätä ja ajattelin että se on niin täynnä pölyä että sille yksinkertaisesti pitää tehdä "ruumiin"avaus. Näppäränä flickana päätin käyttää kyseiseen toimenpiteeseen leathermania kuten moni varmaan tietää tämän jokamiehen perustyökalun http://toolmonger.com/wp-content/upload ... ol-300.jpg
Leatherman on jäykkä avata ja nopea menemään kiinni, sillä sain onnistuneesti hiiren korjattua mutta sulkemisvaiheessa tuppas sormi unohtumaan väliin ja verta sinkosi suihkuna pitkin makuuhuonetta, Ensiapuna kokeilin kylmää vettä ja aina kun otin paineen sormesta pois, sinkosi oikein kunnon verisuihku. taas ( tällä kertaa kylpyhuoneessa ) eihän siinä auttanut muu kuin lähteä terveyskeskukseen, sen verran nuorikin olin ettei ollut vielä ajokorttia joten ei kun fillarin selkään sormi pystyssä polkemaan. Etusormeen tullut haavani oli mennyt luuhun asti ( ihme ettei sen syvemmälle) ja sain onnettomaan sormeeni 7 tikkiä.

Kotiin palatessani vastassa olikin poliisit jotka isäni oli hälyyttänyt paikalle, verta oli makuuhuoneessa eteisessä kylpyhuoneessa sekä ulosmenoreitilläni. Tähän aikaan ei ollut vielä kännyköitä niin ei tullut vanhempia varoiteltua mahdollisen karmaisevasta näystä kotiinpalatessaan.

On se muuten uskomatonta miten paljon sormesta voi suihkuta verta, tosin sormenpääni on edelleenkin tunnoton kun hermopäätteet tuhoituivat kyseisessä tapaturmassa täysin, mutta sormi sentään säästyi.

Onhan tuota sattunut ja tapahtunut. Ei onneksi mitään luupoikki-meininkiä, mut... Tälläinen tuli ekana mieleen. Kerran heräsin sit lattialta, verta kivasti siin ympärillä jä meikä ihan wtf kun ei hajuakaan mitä tapahtunut. Lyhyen pohdiskelun ja tarkastelun jälkeen päättelin että oli käynyt niin että imuroidessa olin jotenkin sotkeutunut virtajohtoon ja siitä otsa edellä kaapinkulmaan. No ei mitään, verentulokin oli lakannut herättyäni.

Kaverini oli muuttamassa työn perässä ulkomaille ja etsi uutta kotia käärmeelleen. Mikälie tilapäinen mielenhäiriö iski, kun lupauduin lieron ottamaan. Torppaan muutti käärme ja laatikollinen, jos jonkin sortin kirjallisuutta. Ennen kuin ehdin perehtymään valistavaa kirjallisuuteen huomasin käärmeen silmien muuttuneen oudon sameaksi. Tokihan tuota omituisuuttaa piti tarkistaa lähempää, kun ison terraarion sisältä ei tarkemmin päässyt näkemään. Nostin toista kertaa eläissäni vapisevin käsin käärmeen terraariosta ja nostin lieron lähemmäs kasvojani tutkiakseni ovatko silmät todella sameat ja näkyykö niissä jotain ylimääräistä. Otus ei tainnut pitää siitä, että hengitin liian lähellä sen päätä ja niinpä se iski hampaansa ylähuuleeni. Huuli turposi palloksi ja pallon pinnassa oli kaksi reikää. Seuraavina päivinä huuli turvotuksen lisäksi tummui ja muistutti harvinaisen vähän huulta. Jouduin sitten käväisemään lääkärissä hakemassa sairaslomaa, koska se pallukka naamassa olisi ollut hankalaa hoitaa töitäni, jonka puitteissa olisin joutunut paljon tapaamaan asiakasyritysten edustajia.

Tämän aiheen tiimoilta kovin itse tekemäni suoritus: Juotin juotostinalla silmäluomet yhteen toisesta silmästä. Onneksi näkökyky säilyi

Olen onnistunut hajottamaan vasemman polveni kierukan kaksi kertaa varsin omituisesti.
Ensimmäisellä kerralla olin 15-vuotias ja istuin keittiössä tuolilla siten,että vasen jalkani oli tuolin jalan takana(tätä on hieman vaikea selittää)ja toin jalan nopeasti takaisin eteen.Kuului ikävä naksahdus ja jalkani jäi 90-asteen kulmaan siten etten saanut sitä suoraksi.Kivut oli aivan kaameat.Heinä-elokuun nilkutin kepeillä ja vasta elokuun lopussa pääsin leikkaukseen Taysiin.Meni siinä kesäloma pilalle.

Toinen kerta tapahtui vuonna 2008 pohjoisessa opiskelupaikkakunnalla.Luin tenttikirjaa sängyllä siten,että nojasin seinään ja jalkani olivat koukussa ja tenttikirja niiden päällä.Kesken lukemisen tunsin kovaa kipua vasemman jalkani takana.Ajattelin,että kyseessä on suonenveto ja lähdin tuomaan vasenta jalkaa suoraksi,mutta miten kävikään!En saanut koko jalkaa suoraksi lainkaan vaan se jäi 90-asteen koukkuasentoon.

Sairaalassa lääkärin ilme oli katsomisen arvoinen,kun hän ei meinannut millään uskoa,että olen sängyllä maatessa polveni hajoittanut!Näemmä nämä polvivammat ovat sukuvika,kun siskollani on jäänyt polvi suoraksi eikä hän ole saanut sitä koukkuun.

Isävainaani ajoi myymäläautoo ja oli kierroksen kauimmaisessa kulmauksessa lähdössä kotia kohden. Takaovea oli laittamassa kiinni (seisois siis itse auton sisällä) ja kun veti oven kiinni huomasi yllätyksekseen jättäneensä vasemman peukalon saranapuolelle. Matkaa n. 30 km kylän keskuskseen ja terveykeskukseeen. Kun viimein pääsi terveyskeskukseen kivun hämärtämillä silmillä niin lähetettiin sitten sairaalaan (n. 100 km suuntaansa) onneksi ambulanssilla (tai taksilla en nyt ihan varma kumpi). Siellä oli lääkäri tutkinut peukalon ja todellut sen olevan erittäin pahasti a) litistynyt ja b) käytännössä olevan vain jänteellä kiinni kädessä. Oli ollut sitä mieltä että pitää amputoida. Isä oli sitten kiivastunut ettei kukaan leikka mitään häneltä pois. Olivat väitelleen jonkin aikaa mutta viimein lääkäri oli suostunut siihen että laittavat peukalon kääreeseen ja lasta tueksi ja eikun ukko kotiutetaan lääkkeiden kanssa. No seuraava ongelma tuli sitten kotona. Peukalo sojoittaa siis n. 90 asteen kulmassa ja isä lähdössä kahden viikon lomamatkalle. Ei mene kauluspaita eikä puvuntakki päälle (koska peukku estää). Isä menee uudestaan terveyskeskukseen ja selittää ongelman nuorelle lääkärille. Lääkäri toteaa että ongelma on helposti hoidettavissa. Lääkäri ottaa kiinni siitä peukalosta ja vääntää nopeella liikkeellä peukalon etusormen viereen. Isä kertoi että on ollut ainut hetki jolloin meinasi lyödä lääkäriä. Oli kuulemma koskenut todella paljon. No matka meni hyvin. Ja peukalokin tervehtyi pikkuhilnaa. Oli loppuajan (n. 25-30 vuotta) sellainen pehmeä hieman kuin neulatyyny ja kynsi kasvoi useita vuosia ylöspäin. Mutta toimiva peli siis kumminkin tuli. Useita vuosia myöhemmin isä oli ollut käymässä sairaalassa jonkin muun asian takia niin oli tavannut sen ensimmäisen lääkärin. Lääkäri oli tunnistanut isän ja muistanut peukalon. OIi kovasti ihmetellyt peukalon paranemista ja sitä miten hyvin sitä voi edelleen käyttää. Oli todennut että olisi ollut todella tyhmä teko se amputointi näin jälkikäteen ajateltuna.

Mä olen aika kömpelö ja sitä myöten onnettomuusaltis tyyppi. Tässä helmiä:

Olin siivoamassa uunintausta. Tiedättehän, uuni kiskotaan paikaltaan ja ei kun kuuraamaan. No, eiköhän siellä ole sitten ruoantähteitä ynnä muuta sellaista ja polvillani ollessa jotain terävää ja kipeää painautui oikeaan jalkapöytään. Oletin että se oli vain leivänmuru tai vastaava josta ei painaumaa kummempaa tulisi joten suoritin homman loppuun.

Lasinsiruhan se oli. Verta tuli kiitettävästi ja arpi on edelleen.

Viime kesänä olin shortsit ja sandaalit jalassa menossa puistoon naapurin mamman kanssa soratietä pitkin. Jotenkin onnistuin vääntämään oikean jalkateräni vedestä tulleeseen uomaan poikkiteloin ja rämähdin persuksilleni tielle. Vasen pohje oli täynnä haavoja joita putsailin sitten bideesuihkulla. Voin muuten kertoa etten ennen tuota operaatiota edes tiennyt, miten paljon mä osaan kirosanoja. Taisi joku ihan uusikin tulla mukaan. Tietenkin tyttäreni oli viereisessä huoneessa, joten sihisin kuin mikäkin uhattuna oleva kyykäärme ettei neiti oppisi tuhmia sanoja enää yhtään enempää.

Hauskaa tässä on se, että viikon kuluttua oli perheenjäseneni häät, mutta onneksi minulla oli pitkä mekko. Arpeni eivät siis näkyneet. Isäni vaan soitti pari päivää haavoittumiseni jälkeen ja tiedusteli vienosti, josko voisin kirjaimellisesti olla hänen oikea kätensä kirkonmenojen musiikkitarjonnassa. Hän oli kaatunut työpaikan portaissa ja murtanut oikean käden rystysensä porraskaiteeseen. Menihän ne häämarssit hyvin kun muutamaan kertaan harjoitteli eikä kukaan häävieraista edes onneksi tajunnut että soittajia olikin kaksi normaalin yhden sijaan.

Kymmenen vuotta sitten onnistuin murtamaan isovarpaani parvekkeella olleeseen vesikouruun. Silloisen poikaystäväni avustuksella kinkkasin vessaan antamaan kylmähoitoa itselleni ja muistan vieläkin miten gutaa se teki.

Tämän vuoden alussa muuttotouhuissa rontattiin isännän kanssa poisheitettäviä tavaroita sorttiasemalle. Tulipa mukaan melkoisen painava kuvaputkitöllö. Jotenkin mä onnistuin jättämään vasemman pikkurillini töllön ja rompelavan väliin. Seurauksena oli eläimellinen karjunta jossa livahteli varmaan useampikin epäkorrekti maininta manalan johtajasta, ukkosen jumalasta, naisen sukupuolielimistä ja ulosteista. Ihmiset saattoivat vähän ihmetellä. Sormi on vieläkin kipeä mutta turhaan sitä ulisemaan. Murtuma olisi pitänyt paikata jo kuuden tunnin sisällä eikä ollut aikaa lähteä mihinkään. Kaipa se tuosta paranee.

Yhtenä viikonloppuna vuonna 2000 puhkesi rengas 4 kertaa saman viikonlopun aikana. Kolme kertaa uskalsin pyytää paikkausapua, mutta kun 4.s kerta sunnuntaina kolmen aikaan iltapäivällä tuli päätin että on parempi hoitaa paikkaus itse. No hyvän tovin siinä askartelin paikkaa renkaaseen joka siten onnistuikin. Kun sitten kävin pumppaamaan rengasta hankalassa asennossa ja huonokuntoisella pumpulla tapahtui jotain, joka sai lonkkaluuni napsahtamaan poiki. Ei kun sairaalaan, josta katkeamattoman diagnoosivirheketjun takia muutamaksi päiväksi korjaamattomalla luulla kotiin, ja torstaina uudelleen sairaalaan, jonka jälkeen kaikki menikin taulukkoarvojen mukaisesti.

Mä kunnostauduin taas viime viikolla.

Meillä on suihkussa sellainen iso lavuaari jonka päällä seistään kun peseydytään. Koska lavuaari on irtonaisena siellä, päätin katsastaa sen alle ja pestä saippuajäämät pois. Kiilasin lavuaarin 45 asteen kulmaan suihkunurkkauksen seinämien väliin ja aloin kuurata. Seuraavaksi pitelinkin pakastevihannespussia palloksi turvonneen ranteen välillä ja odottelin isäntää kotia jotta pääsisin tk:n päivystykseen. Lavuaari kun ei ollut pysynyt seinämien välissä vaan pamahti suoraan ranteeseen reuna edellä. Kahden surkean tunnin, parin kipulääkkeen ja sekalaisen potilaslauman seuraamisen jälkeen pääsin röntgeniin eikä kädelleni ollut ihme kyllä käynyt mitään pahempaa.

Viime kesänä tuli hankittua maastopyörä. Ensimmäistä kertaa eräänä kauniina, aurinkoisen autereisena aamuna, päätin että olenpas reipas ja menen pyörällä töihin. Ei sillä että duuniin on matkaa reilu kilometri, mutta sillähän nyt ei ole merkitystä.

No, takaisin asiaan. Läksin kotipihasta liikkeelle, hyppäsin seisaalleen polkaistakseni reippaat alkuvauhdit ja silloin Rouva Fortuna näytti känsäistä persettään minulle ensimmäisen kerran: vaihde hyppäsi ns.tyhjää. Siitä sitten tultiin tangolle nopeammin kuin olisin koskaan uskonut mihinkään suuntaan liikkuvani. Onneksi olin hieman vinossa, joten ainoa vamma oli kipeytynyt reisi. Epäilen, että jos olisin aarteet edellä mennyt tangolle, olisin kuollut kipuun ja vitutukseen. Jos kuolemaa ei tuosta olisi seurannut, olisi The BeeGees (http://www.youtube.com/watch?v=JHK0eao7Qlk) saanut neljännen laulajan riveihinsä.

Tästä suomalainen mies ei lannistu, päinvastoin. Adrenaliini virtasi ja näyttämisen halu oli kokoluokaltaan Siperiaan verrattava, kun hieman varovammin lähdin liikkeelle. Matka sujuikin kuin tanssi... seuraavat 100m. Irrotin kädet hetkeksi ratista ja oikaisin selkääni, kun yhtäkkiä satula irtosi taaksepäin nojatessa. Olin satulan korkeutta säätäessä jättänyt havannoinnit sikseen ja iskenyt penkin sille korkeudelle, mikä nyt nopealla sovituksella tuntuu hyvältä. Ja kun satula on rungon sisässä n.3mm matkalta, niin eihän tuo riitä tällaiselle 100kg erotiikkaa tihkuvalle miesvartalolle.

Satulan irrottua tipahdin suoraan perseelleni takarenkaan päälle, ja jos muistatte lapsuudesta, miltä tuntuu kun pulkan kyydistä tipahtaa täydestä vauhdista perseelleen jäiseen tantereeseen, niin tämä kokemus oli lähes vastaavanlainen; tuntui kuin persesilmä olis revennyt ristiselkään saakka. Toki samassa rytäkässä toinen pohje aukesi oikein kunnolla osuttuaan metalliselle ja terävälle polkimelle. Myös kämmenet aukesivat. Pohkeen arvet muistuttavat vieläkin tapahtuneesta, ja jalassa ollut sukka + lenkkari kostuivat verestä.

Tuosta jälkimmäisestä alkoi semmoinen vitutus puskea huokosista läpi, että katsoin perisuomalaiseen tyyliin ensimmäiseksi ympärilleni; "näkikö kukaan?". Kun ketään ei näkynyt, niin pyörästä kaksin käsin kiinni ja vitunhuudon saattelemana pyörä lensikin lyhyellä kaarella lepikkoon. Sitten hengittelin hetken, keräsin pyöränromun (josta heiton myötä lokarit olivat lunastuskunnossa) ja ylpeyteni rippeet pusikosta ja lähdin polkemaan töihin. Loppumatka menikin ilman kommelluksia, ja työkavereilla oli vähintäänkin hauskaa, kun lompsin silmät kiiluen ja otsa vitutuksesta kiiltäen työpaikalle. Ja sitä verta oli joka paikassa, kyselivät että olinko jäänyt auton alle vai mitä helvettiä onnistuin kilometrin matkalla tekemään tuohon kuosiin päästäkseni... hyväntahtoisen vittuilun määrä oli runsaanlaista, kun kerroin Kunnon Miehen tekemästä aamuisesta pyörämatkasta.

Muita vastaavia ei nyt äkkiseltään tule mieleen, yläasteella tosin mursin nenäni, kun näytin moshaamisen mallia maalaisille.