Kapteeni Mekon kaksoiselämä
Poliisipäällikkö ja naisten oikeuksien puolustaja eli vuosia kaksoiselämää, jossa hän raiskasi sadistisella tavalla alaikäisiä tyttöjä. Lopulta totuus paljastui uskomattoman takaa-ajon seurauksena.
Tammikuussa 2007 sairaalaan saapui 17-vuotias
Therese. Tyttö kertoi, että vanhempi mies on ostanut häneltä seksiä kahdesti, pakottanut hänet siihen, ollut hyvin väkivaltainen ja pahoinpidellyt häntä. Therese asui Tukholman alueella nuorisokodissa ja hänen rohkeutensa puhua käynnisti suuren vyyhdin purkautumisen.
Myöhemmin käräjäoikeus kuvaili Theresen kokemuksia sadistiseksi seksuaaliseksi väkivallaksi, mutta se oli vasta alkua. Järkyttävät tapahtumat jatkuivat vielä vuosia.
Feministipoliisi
Therese oli päätynyt myymään seksiä, sillä hän oli tavannut nuorisokodissa toisen tytön, joka oli suositellut seksin myymistä tapana ansaita omaa rahaa. Vaikka Therese ei ollut innostunut seksin myymisestä, häntä kiinnosti päästä pois nuorisokodista. Hän kärsi kovasta ahdistuksesta, jota hän yritti hoitaa muun muassa juomalla alkoholia ja viiltelemällä itseään.
...
Vaikka ensimmäinen tapaamiskerta oli ollut kammottava, mies vakuutteli edelleen auttavansa tytön pois nuorisokodista. He päättivät tavata toisen kerran. Tällä kerralla mies vei Theresen hotellihuoneeseen, ja tapaaminen oli vielä aiempaa väkivaltaisempi. Therese huusi kivusta ja siksi, että joku kuulisi ja tulisi auttamaan.
Tapaukselle löytyikin todistaja, joka oli kuullut huudon. Sairaalassa saatiin lisäksi DNA-näyte miehestä. Poliisin rekisteristä ei kuitenkaan löytynyt osumaa. Tapaus jäi toistaiseksi ratkaisemattomaksi.
Osumaa poliisin rekisteristä ei löytynyt, sillä tekijä oli itse poliisi – entinen poliisipäällikkö ja intohimoinen naisten oikeuksien puolustaja.
Ylpeä haukkumanimestään
Entinen lääninpoliisimestari (toim. huom. nykyisin vanhentunut virkanimike) ja Ruotsin poliisikoulun aiempi rehtori
Göran Lindberg oli jo 1990-luvulla tunnettu työstään naisten oikeuksien puolustajana. Hän kertoi avoimesti olevansa feministi, mikä ei tuohon aikaan ollut kovin tavallista. Lindberg myös luennoi naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä palkkasi naisia johtotehtäviin poliisissa.
Kun Lindberg aloitti Uppsalassa lääninpoliisimestarina vuonna 1997, hän sai poliisin sisällä pian lempinimen Kapteeni Mekko, Kapten Klänning. Vaikka nimitys oli tarkoitettu haukkumanimeksi, Lindberg kantoi lempinimeään ylpeänä.

- Korkea-arvoinen poliisi Göran Lindberg (vasemmalla) paljastui sarjaraiskaajaksi. LEHTIKUVA / PER-OLOF SÄNNÅS
- jöörani.jpg (40.39 KiB) Katsottu 703 kertaa
Se toinen puoli
Lindberg, nyt 75, eli kuitenkin kaksoiselämää. Vaikka hän työelämässä oli intohimoinen naisten oikeuksien puolustaja, hänellä oli toinenkin puoli. Hän oli omien sanojensa mukaan aloittanut seksin ostamisen vuonna 2006, 60-vuotiaana. Vaikka hän hyvin tiesi sen olevan laitonta, ”se toi hänen elämäänsä hieman jännitystä”, hän kuvaili myöhemmin oikeudessa.
Yksi Lindbergin uhreista oli niin ikään 17-vuotias
Ulrika. Myös hänellä oli ongelmia ja itsetuhoista käytöstä. Hän hoiti ahdistustaan huumeiden avulla. Huumeita hän taas rahoitti seksin myymisen avulla, jonka oli aloittanut 15-vuotiaana.
Yksi seksinostajista oli vakituinen, mies nimeltä
Kenneth, joka halusi tavata “nuorempia tyttöjä”. Mies kertoi asuvansa Suomessa ja työskentelevänsä Ruotsissa, mutta tästä tiedosta ei ole varmuutta.
Kerran Kenneth toi mukanaan toisen miehen, joka oli kiinnostunut seksistä Ulrikan kanssa. Tämä mies oli Lindberg. Kuten myös aiemmilla kerroilla, Lindberg oli tapansa mukaan hyvin väkivaltainen ja dominoiva. Ulrika ei tiennyt, mikä miehen nimi oli.
Lindbergillä oli tapana istua tyttöjen kasvojen päälle niin, että he hädin tuskin saivat hengitettyä. Tyttöjen oli mahdotonta liikkua tai päästä irti, kun tuolloin 130-kiloinen Lindberg istui heidän päällään.
Myöhemmin Ulrika ja Kenneth keskustelivat tapahtuneesta. Kenneth kertoi, että oli nähnyt miehen Dagens Industri -lehdessä hiljattain. Hänelle oli selvinnyt, että mies oli korkeassa asemassa poliisissa. Myöhemmin juuri tämä yksityiskohta, lehtijuttu Dagens Industrissa, johtaisi Lindbergin tunnistamiseen myös rikollisena.
Kennethin kuolema
Seksinostaja Kenneth, mahdollisesti suomalainen mies, kuoli väkivaltaisesti vielä vuonna 2009, muutamia kuukausia sen jälkeen, kun hän oli tavannut Lindbergin. Yksi tytöistä, joilta Kenneth oli ostanut seksiä, oli jäänyt poikaystävälleen kiinni seksin myymisestä. Poikaystävä oli pakottanut tytön kutsumaan Kennethin heille kotiin, jotta hän voisi pahoinpidellä miehen.
Se ei kuitenkaan jäänyt pahoinpitelyksi, vaan lopuksi Kenneth putosi tai pudotettiin parvekkeelta maahan ja kuoli. Olosuhteet jäivät osin epäselviksi.
Tapausta tutkivalle poliisille tuli olosuhteista epäilys siitä, että Kenneth saattaisi olla osana paritustoimintaa tai ihmiskauppaa. Poliisi ohjasi tapauksen eteenpäin ihmiskauppaa ja paritusta tutkivalle ryhmälle. Vanhempi konstaapeli alkoi tutkia tapausta.
Kennethiltä löytyi kaksi puhelinta, ja poliisi alkoi tutkia tallennettuja yhteystietoja. Ensin poliisi soitti läpi luettelosta löytyviä tyttöjen numeroita. Vain yksi heistä halusi puhua poliisin kanssa, mutta se riitti. Kyseessä oli Ulrika. Hänelle oli tärkeää, että tuo väkivaltainen poliisi saataisiin kiinni.
Ulrika kertoi tästä vanhemmasta miehestä, joka oli ollut väkivaltainen ja pakottanut hänet asioihin, joita hän ei ollut halunnut tehdä. Hän kertoi myös Kennethin kertoneen Dagens Industrista, ja että ilmeisesti mies oli jonkinlaisessa päällikköasemassa poliisissa.
Juttua tutkiva poliisi suuntasi lehtitalolle käymään läpi lehtiä. Jossain täytyi olla jonkinlainen lehtijuttu, jos tarina piti paikkansa. Dagens Industri on Suomen Kauppalehteä vastaava lehti, eivätkä jutut poliiseista olleet kovin yleisiä lehdessä.
Kun poliisi oli selannut lehtiä kauan, tuli viimein osuma. Koko aukeaman suuruinen juttu poliisipäällikkö Göran Lindbergistä otsikolla ”Hän opettaa yrityksille tasa-arvoa”. Voisiko kaikkien tuntema feministipoliisi olla todella sama mies, josta Ulrika oli kertonut? Se kuulosti uskomattomalta.
Operaatio Arvopohja
Epäily vahvistui entisestään, kun poliisi kävi vielä tarkemmin läpi kuolleen Kennethin puhelinta. Hän soitti muiden miesten nimiä läpi luettelosta, ja yhden miehen puhelinvastaajan ääni oli tuttu, vaikka nimi olikin toinen. Kun puhelin jäljitettiin, se oli yhdistettävissä poliisikoululle, Lindbergin kesämökille, hänen omistamalleen hevostilalle sekä hänen kotiosoitteeseensa.
Alkoi operaatio Arvopohja, jonka tarkoituksena oli saada Göran Lindberg kiinni. Operaatiosta tiesi aluksi vain kaksi poliisia, lehtilöydön tehnyt vanhempi konstaapeli ja poliisin tiedusteluryhmän päällikkö. Myöhemmin mukaan liittyi useampia ihmisiä, sillä tarvittiin lisää poliiseja, jotta Lindbergiä voitiin seurata ja tarkkailla. Mukaan operaatioon liittyi muun muassa poliisi, joka oli saanut oman poliisikoulun valmistumistodistuksensa silloiselta rehtorilta Lindbergiltä.
Poliisit päättivät käydä läpi Lindbergin työhuoneen poliisikoululla. Se päätettiin tehdä täysin salassa, ja siksi ajankohdaksi valittiin joulupäivä vuonna 2009. Lindbergin odotettiin olevan nauttimassa jouluateriaa suvun kanssa kotonaan. Poliisit vahtivat tätä hänen asuntonsa ulkopuolella.
Työhuone oli täysosuma: nyt saatiin todisteita. Työpöytä oli täynnä post it -lappuja, joissa luki puhelinnumeroita sekä sanoja kuten ”huora”. Löytyi puhelinlasku puhelinseksilinjalle soittamisesta ja myös Viagra-tabletteja. Työhuoneessa oli myös treenikassi, joka Lindbergillä oli mukana aina, kun hän oli menossa tapaamaan tyttöjä. Kassi oli täynnä seksivälineitä, joita poliisi kuvaili “lähes kidutusvälineiksi”.
– Tavallaan oli helpotus nähdä se kaikki, mitä kassissa oli. Olimme päätyneet oikeaan päätelmään, ja kassin sisältö todisti sen, kertoi mukana operaatiossa ollut poliisi Ruotsin TV4:n aihetta käsittelevässä dokumenttisarjassa.
Takaa-ajo
Lindbergiä varjostettiin useamman kuukauden ajan, ja hänen puheluitaan kuunneltiin. Oli kerättävä tarpeeksi materiaalia todisteiksi. Sitten oli enää otettava hänet kiinni.
Poliisit saivat selville puhelinkuunteluiden avulla, että Lindberg oli sopinut tapaamisesta 14-vuotiaan tytön kanssa. Oli kuitenkin vielä epäselvää, koska se tapahtuisi.
Tammikuussa 2010 puhelinseurantaa tekeviltä poliiseilta tuli ilmoitus: Lindberg on poliisikoululla hakemassa kassiaan.
– Joka kerta kun hän haki kassinsa työhuoneestaan, tiesimme mitä tulee tapahtumaan, kertoi operaatioon osallistunut poliisi, tiedusteluryhmän johtaja TV4:n dokumentissa.
...
Kun Lindberg tuli huoltoasemalta maksamasta, hänet otettiin kiinni. Lindberg ei vastustanut pidätystä.
Tuomio
Kun tapaus käsiteltiin Södertörnin käräjäoikeudessa vuonna 2010, syytelista oli pitkä. Lindbergiä syytettiin muun muassa törkeästä raiskauksesta, valmistelusta törkeään lapsen raiskaukseen, useista raiskauksista, parituksesta ja pahoinpitelystä. Näistä Lindberg myönsi ainoastaan seksin ostamisen.
...
Käräjäoikeudessa tuomio tuli muun muassa pahoinpitelystä, törkeästä raiskauksesta, kahdesta raiskauksesta, kolmesta kerrasta paritusta sekä 28 seksinostokerrasta. Vankeustuomion pituudeksi tuli 6 vuotta ja 6 kuukautta.
Tapaus siirtyi Svean hovioikeuteen, jossa tuomio lyheni kuuteen vuoteen. Korkein oikeus ei ottanut juttua käsittelyyn, ja hovioikeuden tuomiosta tuli lainvoimainen.
Ratsastuskoulu lapsille
Ehdonalaiseen Lindberg pääsi vuonna 2014, suoritettuaan kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan. Sen jälkeen hän on jatkanut Vimmerbyssä sijaitsevan hevostilansa toimintaa. Tila on ollut hänen omistuksessaan 1980-luvulta saakka, ja Lindberg on pyörittänyt siellä viime vuosina ratsastuskoulutoimintaa muun muassa lapsille ja nuorille tytöille.
Viime vuonna Lindberg yhdistettiin jälleen rikostapaukseen, kun rikollisjengin johtajana tunnettua miestä epäiltiin mittavasta huumekaupasta. Jengipomo oli kirjoilla ja asui Lindbergin luona hänen hevostilallaan Vimmerbyssä.
Kun ruotsalaisen iltapäivälehden Expressenin toimittaja haastatteli Lindbergiä tämän hevostilalla vuonna 2019, Lindberg ei vaikuttanut katuvan tekojaan. Toimittaja kysyi Lindbergiltä, aikoiko tämä pyytää anteeksi uhreiltaan.
Lindberg vastasi:
– Ai miltä uhreilta?