Koko artikkeli käännettynä
Rodney Alcala, yksi Kalifornian tunnetuimmista tappajista ja kuolemaantuomituista, voidaan tuomarin tällä viikolla antaman päätöksen mukaan, luovuttaa New Yorkiin vastaamaan syytteisiin kahdesta vuosikymmeniä vanhasta murhasta.
Rodney Alcala, 68, asetettiin viime vuonna New Yorkissa syytteeseen Cornelia Crilleyn ja Ellen Hoverin kuristamalla tehdyistä murhista jotka tapahtuivat 1970-luvulla.
Syyttäjät esittävät Alcalan raiskanneen ja kuristaneen Crilleyn, 23-vuotiaan lentoemännän, tämän omassa asunnossa Manhattanilla 1971.
Viranomaiset ilmoittavat syyttävänsä Alcalaa myös Ellen Hoverin murhasta,
23-vuotias Hover oli yökerho-omistajan tytär, joka 1977 löydettiin surmattuna läheltä perheensä tiluksia Westchesterin maakunnassa.
Näiden murhien aikaan Alcala asui New Yorkissa. Hänen luovutuksensa on alustavasti päätetty tapahtuvan kuudes huhtikuuta ellei ylempi oikeusaste päätä puuttua siihen. Alcala, valokuvaaja ja kerran myös "Napakymppi" osallistuja, istuu nyt osavaltion vankilan, San Quentinin kuolemansellissä tultuaan kaksi vuotta sitten tuomituksi neljän naisen murhista Los Angelesin alueella ja 12-vuotiaan tytön Huntington Beachissä tapahtuneesta murhasta, tyttö siepattiin tämän pyöräillessä balettitunnille.
Ennen vuoden 2010 oikeudenkäyntiään Orangen maakunnassa, Alcala oli tuomittu kahdesti 12-vuotiaan Robin Samsoen murhasta. Aiemmat tuomiot oli kuitenkin peruutettu.
Alcalan muut uhrit Kaliforniassa olivat Jill Barcomb, karannut 18 -vuotias joka murhattiin Hollywoodin kukkuloilla kymmenes marraskuuta 1977; Georgia Wixted, 27-vuotias laillistettu sairaanhoitaja joka murhattiin 16 joulukuuta 1978; Charlotte Lamb, 32, joka surmattiin 24 kesäkuuta 1978; Jill Parenteau, 21, joka murhattiin 14 kesäkuuta 1979.
Tuomion jälkeen poliisi julkisti yli 100 naisia ja tyttöjä esittävää valokuvaa jotka oli yli 30 vuotta sitten takavarikoitu Alcalan vuokraamasta varastosta.
Alcalaa on epäilty myös 19-vuotiaan Pamela Jean Lambsonin, 1977 San Josessa tapahtuneesta murhasta. Lambson joka oli pyrkimässä korkealle mallin uralla, jätettiin kuristettuna Mt.Tamalpaisille sen jälkeen kun ammattivalokuvaajana esiintynyt mies oli houkutellut hänet kuolemaansa.
Viranomaiset sanovat 1970-luvun valokuvan Alcalasta muistuttavan hyvin paljon San Franciscon lahden alueella tapahtuneen murhan epäillystä tehtyä luonnosta. Tästä huolimatta viranomaiset ilmoittavat ettei heillä ole aikomusta syyttää Alcalaa Lambsonin kuolemasta koska DNA-todistusaineisto on päässyt liian huonolaatuiseksi.
***
Pienen päivityksen lisäksi ei tuossa jutussa paljoa ollut sellaista mitä täällä ei ole jo kerrottu, joitain tarkennuksia joita vaikea irroitella, käänsin nyt kuitenkin kokonaan ettei tartte miettiä puuttuiko jokin olennainen vai ei, pahoittelut.
Lueskelin Websleuths sivustolla ketjuja joissa pähkäilty kuvissa esiintyviä naisia, yksikin nainen näytti olevan jossain pöllyissä ja keskustelijat uskoivat kyseisen naisen joutuneen Alcalan uhriksi, tunnistettiin kuitenkin yhä elossa olevaksi henkilöksi, onneksi. Aika moni on jo tunnistettu ja elossa ovat olleet, mutta vaikeahan noita on kaivella kun monet ei tunnista edes itseänsä niista kuvista tai muista tulleensa kuvatuksi, ja Alcalahan ei tunnusta mitään.
Ja mitä tuohon herran "viehätysvoimaan" tulee niin minuun toi tyyppi ei iske lainkaan,
makukysymyksiähän tälläiset vain on, toiset kiertää toiset kiehnää.