Surmavälineet: veitsi ja astalo
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Miksi veitsi oli jäänyt takkahuoneen lattialle ja viimeistely piti tehdä jollain muulla? Ihan absurdi ajatus, että murhaaja tulisi taloon ja sillä olisi asearsenaali matkassa kaikkia mahdollisuuksia varten ("... otanpa tuon sorkkiksenkin veitsen lisäksi matkaan, jos ei veitsellä sattuisi kuolemaankaan").
Minä luulen näin maalaisjärkeä käyttäen, että A, siinä vaiheessa kun soitti häkeen, luuli L:n jo kuolleen. L kuitenkin oli tullut tajuihinsa ja kuuli, että häkeen soitettiin ja rupesi huutelemaan sieltä. Onhan hän voinut ajatella, että A tuli järkiinsä ja lopetti hakkaamisen. Onpa fiksuna miehenä osannut ajatella sitäkin, että häkessä tiedetään hänen vielä olevan elossa, jos koki A:n vielä uhkana.
A taas huomasi, että veitsi oli lasinsirujen päällä, eikä sitä enää voinut mennä ottamaan kun oli hävittänyt hanskankin ja lasin päällä kävelemisestä olisi kuulunut ääniä. Sen sijaan hän otti pitkävartisen ******:n ja kävi sillä antamassa pari "hyvän yön suukkoa" pesuhuoneen oven kautta.
No, spekua yhtäkaikkia, mutta mahdollista.

~ Even a clock that is not going is right twice a day ~
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Jos murhaaja oli ottanut veitsen lisäksi mukaansa välineen jolla rikkoa ikkuna.Sippura kirjoitti:Miksi veitsi oli jäänyt takkahuoneen lattialle ja viimeistely piti tehdä jollain muulla? Ihan absurdi ajatus, että murhaaja tulisi taloon ja sillä olisi asearsenaali matkassa kaikkia mahdollisuuksia varten ("... otanpa tuon sorkkiksenkin veitsen lisäksi matkaan, jos ei veitsellä sattuisi kuolemaankaan").
Mikäs sen parempi kuin sorkkarauta, pituuttakin mukavasti niin ylettyy kauempaakin huitomaan.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Mutta jos murhaajalla oli sorkkarauta, niin mihin hän tarvitsi FILEERAUSveistä??? Eiköhän koko projektin olisi saanut hoidettua pelkällä sorkkiksella?
-
- Javier Pena
- Viestit: 1846
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Mitäs varten se rikkoi ikkunan jos sillä oli sorkkarauta ? Sorkkaraudallahan vääntää oven hetkessä auki.Elpukka kirjoitti:
Jos murhaaja oli ottanut veitsen lisäksi mukaansa välineen jolla rikkoa ikkuna.
Mikäs sen parempi kuin sorkkarauta, pituuttakin mukavasti niin ylettyy kauempaakin huitomaan.
-
- Harjunpää
- Viestit: 322
- Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Jos sioittaa toisenkin henkilön syytetyn kaveriksi, mukiloimaan nukkumaan mennyttä syytetyn miestä hengiltä puukolla ja metalliastalolla, tähän teoriaan natsaa aihetodisteet parhaiten.
Kolmas perheradekiaan osallistunut aikuinen henkilö poistui paikalta ennen hätäkeskuspuhelua etuovesta josta saapuikin sisälle päästettynä. Tämä henkilö vei tekovälineet ja kadoksiin jääneet tavarat mennessään, joten niitä ei tarvinnut pilottaa, olisihan ne tutkioitten toimesta sieltä myös löydetty.

- Neuvoja-Jack
- Viestit: 569
- Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
"Jos sioittaa toisenkin henkilön syytetyn kaveriksi, mukiloimaan nukkumaan mennyttä syytetyn miestä hengiltä puukolla ja metalliastalolla, tähän teoriaan natsaa aihetodisteet parhaiten.
Kolmas perheradekiaan osallistunut aikuinen henkilö poistui paikalta ennen hätäkeskuspuhelua etuovesta josta saapuikin sisälle päästettynä. Tämä henkilö vei tekovälineet ja kadoksiin jääneet tavarat mennessään, joten niitä ei tarvinnut pilottaa, olisihan ne tutkioitten toimesta sieltä myös löydetty."
Tai jos sijoittaa paikalle täysin ulkopuolisen tappajan joka vei kaiken menneessään.
Jos olisi rikostoveri AA ei olisi sanonut tappajan vielä olevan paikalla, helpompaa olisi ollut sanoa hänen jo lähteneen.Helpompaa olisi myös ollut sanoa tappajan poistuneen ovesta, miksi sepittää ikkunasta poistuminen.Ja kolmanneksi miksi jättää veitsi ja viedä muut tavarat, astalo, kengät, ruskea vaate.
Tappaja poistuu häkepuhelun aikana ja kiireessä pudottaa veitsen, joutuu poistumaan ikkunasta mistä tulikin koska ovi ei niin vaan aukeakkaan.
Kolmas perheradekiaan osallistunut aikuinen henkilö poistui paikalta ennen hätäkeskuspuhelua etuovesta josta saapuikin sisälle päästettynä. Tämä henkilö vei tekovälineet ja kadoksiin jääneet tavarat mennessään, joten niitä ei tarvinnut pilottaa, olisihan ne tutkioitten toimesta sieltä myös löydetty."
Tai jos sijoittaa paikalle täysin ulkopuolisen tappajan joka vei kaiken menneessään.
Jos olisi rikostoveri AA ei olisi sanonut tappajan vielä olevan paikalla, helpompaa olisi ollut sanoa hänen jo lähteneen.Helpompaa olisi myös ollut sanoa tappajan poistuneen ovesta, miksi sepittää ikkunasta poistuminen.Ja kolmanneksi miksi jättää veitsi ja viedä muut tavarat, astalo, kengät, ruskea vaate.
Tappaja poistuu häkepuhelun aikana ja kiireessä pudottaa veitsen, joutuu poistumaan ikkunasta mistä tulikin koska ovi ei niin vaan aukeakkaan.
-
- Harjunpää
- Viestit: 322
- Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Hätäkeskuspuhelukin oli osa ulkopuolisen teoksi suuntautuvaa lavastustoimenpidettä ja lasten puolelleen käännytystyötä. Yllätys oli kylläkin uhrin virkoaminen kesken pulhelua.
Tekopaikalle aivan hyvin voi jättää kyseisen veitsen, siinä ei ollut syytetyn sormenjälkiä.
Täysin ulkopuolisen tappajan joka on kulkenut terassinovenikkunan kautta mennentullen jaa sulkea pois.
Tekopaikalle aivan hyvin voi jättää kyseisen veitsen, siinä ei ollut syytetyn sormenjälkiä.
Täysin ulkopuolisen tappajan joka on kulkenut terassinovenikkunan kautta mennentullen jaa sulkea pois.
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
No sitä tässä on miettineet esim. Jukan siskojen miehet jo silloin 2006 ja 2007.Peräkylän Maigret kirjoitti:Mitäs varten se rikkoi ikkunan jos sillä oli sorkkarauta ? Sorkkaraudallahan vääntää oven hetkessä auki.Elpukka kirjoitti:
Jos murhaaja oli ottanut veitsen lisäksi mukaansa välineen jolla rikkoa ikkuna.
Mikäs sen parempi kuin sorkkarauta, pituuttakin mukavasti niin ylettyy kauempaakin huitomaan.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Jos nyt ovat menneet sekaisin ulkopuolisen surmaajan ja Anneli Auerin temperamentit?v-a-45 kirjoittaa:
Enemmänkin tuo kuvastaa Annelin luonnetta ja sitä äkkipikaisuutta, esim. kertonut, että hänellä on tapana heitellä esineitä, kun suuttuu.
Muuten, sivumennen, missähän on ollut tällainen tavaroiden heittelykommentti?
Alethes doksa meta logu
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Tuot sitten ihan muusta ketjusta tähän, minun kirjoittamia kohtia, jotka ei edes kuulu tähän ketjuun ja irrotettu asiayhteydestä. Voi helvetti sanon jo.Sirpa kirjoitti:Jos nyt ovat menneet sekaisin ulkopuolisen surmaajan ja Anneli Auerin temperamentit?v-a-45 kirjoittaa:
Enemmänkin tuo kuvastaa Annelin luonnetta ja sitä äkkipikaisuutta, esim. kertonut, että hänellä on tapana heitellä esineitä, kun suuttuu.
Muuten, sivumennen, missähän on ollut tällainen tavaroiden heittelykommentti?
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Minun jutuista voit ottaa ihan minkä kohdan tahansa ja siirtää ihan mihin tahansa Ulvila-ketjuun, ja linja pitää... ei kait asiat nyt sellaisia ole, että toisessa ketjussa nypitään toisella tavalla samoja asioita kuin toisessa ketjussa, jotka koskevat samaa tapausta, höh?
Ja minä sanon hyi helvetti teidän juoruamiselle, röh!
Ja minä sanon hyi helvetti teidän juoruamiselle, röh!
Alethes doksa meta logu
-
- Harjunpää
- Viestit: 322
- Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Pojan kertomus osoittaa astioitten heittelystä lattiaan, oli tottunut lasin helinään eikä katsonut tarpeelliseksi nousta sängystään, tuona kyseisenä yönä.Sirpa kirjoitti:Jos nyt ovat menneet sekaisin ulkopuolisen surmaajan ja Anneli Auerin temperamentit?v-a-45 kirjoittaa:
Enemmänkin tuo kuvastaa Annelin luonnetta ja sitä äkkipikaisuutta, esim. kertonut, että hänellä on tapana heitellä esineitä, kun suuttuu.
Muuten, sivumennen, missähän on ollut tällainen tavaroiden heittelykommentti?
Katsoisin tuon taipumuksen olevan yleisempää naispuolisilla henkilöillä, niinkuin oli meikäläisenkin "mutsilla".
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Jep, astioilla on tapana mennä rikki jos ne tippuvat esim. lattialle, ja voi kuvitella, että jos on neljä pientä lasta, niin lasitavaraakin tippuu melkoisesti. Mutta siis, sanoiko poika, että Anneli Auerilla on ollut tapana heitellä laseja ja lautasia seinään?
(Niin, siis kyseessä ei ollutkaan Anneli Auerin kommentti.)
(Saas nähdä tuleeko bannia, viimeksi kun sain ko. nimimerkin kiinni p-puhumisesta, paineltiin kantelunappia niin tiuhaan, että huilin törkeyksistäni viikon, puhumattakaan seikkaperäisistä selvityksistä lautamiehissä - jännä nähdä kuis nyt käy, heh...)
(Niin, siis kyseessä ei ollutkaan Anneli Auerin kommentti.)
(Saas nähdä tuleeko bannia, viimeksi kun sain ko. nimimerkin kiinni p-puhumisesta, paineltiin kantelunappia niin tiuhaan, että huilin törkeyksistäni viikon, puhumattakaan seikkaperäisistä selvityksistä lautamiehissä - jännä nähdä kuis nyt käy, heh...)
Alethes doksa meta logu
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Sippura kirjoitti:Miksi veitsi oli jäänyt takkahuoneen lattialle ja viimeistely piti tehdä jollain muulla? Ihan absurdi ajatus, että murhaaja tulisi taloon ja sillä olisi asearsenaali matkassa kaikkia mahdollisuuksia varten ("... otanpa tuon sorkkiksenkin veitsen lisäksi matkaan, jos ei veitsellä sattuisi kuolemaankaan").
Minä luulen näin maalaisjärkeä käyttäen, että A, siinä vaiheessa kun soitti häkeen, luuli L:n jo kuolleen. L kuitenkin oli tullut tajuihinsa ja kuuli, että häkeen soitettiin ja rupesi huutelemaan sieltä. Onhan hän voinut ajatella, että A tuli järkiinsä ja lopetti hakkaamisen. Onpa fiksuna miehenä osannut ajatella sitäkin, että häkessä tiedetään hänen vielä olevan elossa, jos koki A:n vielä uhkana.
A taas huomasi, että veitsi oli lasinsirujen päällä, eikä sitä enää voinut mennä ottamaan kun oli hävittänyt hanskankin ja lasin päällä kävelemisestä olisi kuulunut ääniä. Sen sijaan hän otti pitkävartisen ******:n ja kävi sillä antamassa pari "hyvän yön suukkoa" pesuhuoneen oven kautta.
No, spekua yhtäkaikkia, mutta mahdollista.
Olen näiden syiden kannalla. Lisäksi jos otetaan huomioon että puukotus on tapahtunut jo aiemmin ja Lahden luullaan jo kuolleen kun veitsi on jätetty lattialle 'todisteeksi' ulkopuolisesta surmaajasta - veitsihän ei haittaa Aueria koska Auer käytti iskiessään hanskoja joten Auerin jälkiä ei veitsestä löytyisi - niin Lahden virotessa lapsikin on ollut jo hereillä. Lapsen nähden Auer ei voi napata veistä uudestaan lattialta ja mennä lopettamaan Lahtea vaan se on täytynyt tehdä kiertotietä kodinhoitohuoneen kautta ja jollakin toisella aseella. Muuten tarina ulkopuolisesta tuhoutuisi eikä kai Auerkaan halua lapsen sentään näkevän kuinka äiti murhaa isän.
Ja "Navetanhajuinen" - muuten loogista että ulkopuolinen tappaja vei kaiken kadonneen mukanaan poistuessaan _ennen_ häke-puhelua mutta noin ei voi olla koska Jukka kuoli vasta puhelun aikana eikä häntä siis oltu todennäköisesti isketty vielä kertaakaan tuolla sittemmin kadonneella astalolla ennen häke-puhelua.
-
- Olivia Benson
- Viestit: 704
- Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm
Re: Surmavälineet: veitsi ja astalo
Veitset jäävät taphtumapaikalle kännisten tappotappeluissa. Määrätietoinen murhaaja ei jätä veistä tapahtumapaikalle IMO. Onko Jukan liikelahjoja kartoitettu ja tutkittu? Astalo voi olla uniikkikappale.
Hys hys!