Sivu 3/9
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 3:44 pm
Kirjoittaja surfergirl
Toijalan "ratapubin" luota löytyneen irtonaisen pään omistajaa ei ole vieläkään tunnistettu, vaikka keho löytyikin Toijalan lähimetsästä. Varmaan on se, että uhri on noin 50-vuotias mies, joka on ollut kuolleena ainakin vuoden vaihteesta lähtien.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Heijari kertoo, ettei uhrista tiedetä juuri mitään.
- Emme löytäneet ruumiin luota mitään, minkä avulla olisimme voineet hänet tunnistaa.
Poliisi on ottanut kiinni noin 50-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen, joka on tunnustanut osuutensa irtopään mysteeriin alustavissa kuulusteluissa. Heijari ei kuitenkaan kommentoi, liittyykö miehen kiinniotto tapon epäilyyn vai pään kuljettamiseen.
Irtonainen pää oli tuotu löytöpaikalle Toijalan "ratapubiin" ilmeisesti maanantaina tai tiistaina. Sen löysi sivullinen ohikulkija tiistaina. Siitä, miksi pää oli tuotu juuri ratapubiin, selvitetään parhaillaan. Toistaiseksi poliisi pitää piilossa vainajan kuolinsyyn. Asiaa kuitenkin tutkitaan tappona.
Pää ei löydettäessä ollut vielä täysin mädäntynyt, mutta prosessi oli ehtinyt jo alkaa.
Pirkanmaan poliisi kertoi eilen, että pää liittyy todennäköisesti kadonneeksi ilmoitettuun henkilöön.
- Kadonneita on kuitenkin aika paljon, totesi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Heijari.
Pirkanmaan poliisi pyytää kaikkia asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä Akaan poliisiin tai puhelimitse numeroon 07187 46285 tai 07187 46298.
Miika Viljakainen
Aamulehdestä.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/181766.shtml
Jaa'a. Tuossa sanotaan että uhri on noin 50-vuotias mies joka on ollut kuolleena vuodenvaihteesta ja että pää liittyy todennäköisesti kadonneeksi ilmoitettuun henkilöön. Tämä on monitulkintainen, voi olla vaan yleinen kuvaus siitä mitä voidaan jäänteistä päätellä tai sitten poliisilla on mielessään joku tietty n. 50-vuotias kadonnut. Toisaalta sitten sanotaan että uhrista ei tiedetä juuri mitään eikä löydetty mitään mistä hänet olisi voinut tunnistaa, ja mainitaan että kadonneita on aika paljon mikä voisi viitata että kadonneiden listoja seulotaan vielä eikä varmahkoa oletusta ole.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 3:50 pm
Kirjoittaja v-a-45
Metsäpääkallon mysteeri ratkeamassa - poliisi otti kiinni miehen
16.06.2010 13:07
Poliisi on ottanut kiinni noin 50-vuotiaan miehen, joka on myöntänyt, että hänellä on osuutta Akaan Toijalassa epäiltyyn keski-ikäisen miehen tappoon.
Uhrin pää löytyi metsiköstä tiistaina. Muut ruumiin osat löytyivät keskiviikkona Toijalan keskustan ulkopuolelta.
Poliisin mukaan uhri on keski-ikäinen mies. Vainajan henkilöys ei vielä ole selvinnyt.
Pää oli tuotu metsikköön radan varrelle ilmeisesti tiistaina jostain muualta. Paikkaa kutsutaan "ratapubiksi". Laitapuolen kulkijat viettävät siellä aikaansa juomia nautiskellen.
Muutama vuosi sitten Toijalassa epäiltiin laitapuolen kulkijoiden hukuttaneen toisiaan paikalliseen jokeen. On mahdollista, että irti leikattu pää liittyisi samojen piirien tekoihin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2202609

Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 4:03 pm
Kirjoittaja VoDKa
Varmaan on se, että uhri on noin 50-vuotias mies, joka on ollut kuolleena ainakin vuoden vaihteesta lähtien.
Pää ei löydettäessä ollut vielä täysin mädäntynyt, mutta prosessi oli ehtinyt jo alkaa.
Missä ruumis/pää on siis viilettänyt tämän ajan? Puoli vuotta kuitenkin ja prosessi on vasta ehtinyt alkaa. Lämpimiä säitä on ollut jo sen verran kauan, että oltaisiin jo pidemmälläkin jos pää olisi koko ajan ulkosalla aikaansa viettänyt.
Entä ruumis, täsmäsikö sen mätäneisyysaste pään kanssa, eli ovatko molemmat olleet piilossa jossain (pakkasessa) tähän asti?
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 4:32 pm
Kirjoittaja LAWoman
Aika kammostuttava juttu. Tulee silti mieleen, että olisiko nyt kyseessä paikallisen ratapubin "asiakkaiden" tekoset jollekkin kaverille. Toisaalta tuli mieleen myös Nahka-Tapsan tapaus, mutta ikäluokat ei siinä kyllä mielestäni sovi yhteen. Onneksi ei nyt ilmeisesti Elo kuitenkaan ole, olisi ollut kamala päätös sille tarinalle, vaikka eihän sitä tiedä mitä tästä paljastuu... Toivottavasti poliisi puhuisi pian.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 5:07 pm
Kirjoittaja John Doe
Toijalassa surmatun henkilölisyys selvisi
16.06.2010
Toijalassa surmattu mies on paikkakunnalla asunut 61 vuotias mies.
Miehen henkilöllisyys selvisi poliisin teknisissä tutkimuksissa.
Mies oli ilmoitettu kadonneeksi marraskuussa 2009.
Poliisi jatkaa surmatyön tutkintaa.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa ... 44004A44C5
Kukahan on kyseessä? Muistaako kukaan tuolta seudulta kadonneita ja noihin tuntomerkkeihin sopivaa ja vielä tuolta ajalta?

Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 5:37 pm
Kirjoittaja Ilona80
Melko omituinen tarina.
Kiinnostaa kyllä kohtuu paljon tietää, miksi pää on kuljetettu tuonne.. Jos on ollut hyvässä jemassa tämän (reilun) puolivuotta niin oisko voinut olla vaikka hamaan loppuun asti..
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 5:59 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
John Doe kirjoitti:
Kukahan on kyseessä? Muistaako kukaan tuolta seudulta kadonneita ja noihin tuntomerkkeihin sopivaa ja vielä tuolta ajalta?

Ei tunnu Googlella löytyvän mitään. Ilmeisesti laitapuolen kulkija, josta ei ole viitsitty julkisuudessa kirjoitella.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 6:16 pm
Kirjoittaja surfergirl
Luulisi olevan kohtuullisen epämiellyttävää kuljetella mädäntyviä ruumiinosia pitkin. Jos pään kuljettelun pointtina oli ruumiin esittely kavereille pelottelu- tai kerskailutarkoituksessa niin miksi puolen vuoden päästä, miksi ei heti rikoksen jälkeen? Yks mahdollisuus on että ruumis on ollut jossain jemmassa ja nyt syystä tai toisesta tuntui siltä että se oli pakko siirtää sieltä pois. Pakastin meni rikki eikä ole varaa ostaa uutta, äiti on tulossa kotiin sairaalasta, sitä autiota taloa aletaankin kohta purkaa. Ei saanut kuskattua kaikkea kerralla ja päänvientireissulla joku tai jokin pelästytti niin että pudotti kassin siihen ja pinkaisi pakoon.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 6:37 pm
Kirjoittaja LAWoman
Hyviä ajatuksia. Voisi hyvinkin mielestäni olla noin. Paloiksi siksi, että on ollut helpompi kuljettaa eikä oikeen tiennyt mihin laittaa. Tuskin tässä mikään aiemmin mainittu sairas paloittelusurma on taustalla, vaikka tosin sairastahan tälläinenkin jo on. Ehkä kuitenkin ymmärrätte pointtini.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 6:57 pm
Kirjoittaja taavetti
Tai jospa joku (ei tekijä) on tiennyt kadonneen kohtalon ja ruumiin sijainnin. Virkavalta ei ole tapausta saanut selvitettyä eikä hän halua kenellekään mitään tiedoistaan ilmoitella. Tämä henkilö vie pääkallon paikalle, josta tietää jonkun sen piakkoin löytävän.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 7:03 pm
Kirjoittaja DollariExpress
taavetti kirjoitti:Tai jospa joku (ei tekijä) on tiennyt kadonneen kohtalon ja ruumiin sijainnin. Virkavalta ei ole tapausta saanut selvitettyä eikä hän halua kenellekään mitään tiedoistaan ilmoitella. Tämä henkilö vie pääkallon paikalle, josta tietää jonkun sen piakkoin löytävän.
ei sitten keksinyt tehdä kirjeitse/yleisöpuhelimella poliisille ilmoitusta vaan kävi repimässä pään irti ja lähti kylänraitille viemään..
ajattelepa omalle kohdalle:
tiedät jossain olevan tapetun ihmisen,niin käyt hakemassa siltä pään ja lähden kantelemaan sitä,mitäpä sitä selittäisi kun jäisi poliisille kassi kädessä kiinni jostain mystisestä syystä..

Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 10:29 pm
Kirjoittaja Teleksi
Oli aika kylmä talvi, joten luonto on voinut toimia luontevana pakastimena.
Poliisi varmaan hyvin pian tiesi kenestä kadonneesta oli kysymys ja osasi kääntyä oikean ihmisen puoleen, jotta tämä pystyi kertomaan mistä loppu ruumis löytyy ja tunnustaa. Muuten tämä asia ei olisi edennyt niin nopeasti.
Ehkä joku joka tiesi ruumiin paikan halusi tällä tavalla tuoda kuoleman julkisuuteen ilman että häntä yhdistetään asiaan. Nimetön soitto olisi tietty ollut fiksumpi, mutta kaikilla ei välttämättä aivot toimi ihan samalla tavalla kun keskivertojannulla.
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: Ke Kesä 16, 2010 11:33 pm
Kirjoittaja vivy
LAWoman kirjoitti:Aika kammostuttava juttu. Tulee silti mieleen, että olisiko nyt kyseessä paikallisen ratapubin "asiakkaiden" tekoset jollekkin kaverille. Toisaalta tuli mieleen myös Nahka-Tapsan tapaus, mutta ikäluokat ei siinä kyllä mielestäni sovi yhteen. Onneksi ei nyt ilmeisesti Elo kuitenkaan ole, olisi ollut kamala päätös sille tarinalle, vaikka eihän sitä tiedä mitä tästä paljastuu... Toivottavasti poliisi puhuisi pian.
Nahka-Tapsahan on löydetty jo ajat sitten, vai mitä tarkoitit?
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: To Kesä 17, 2010 12:06 am
Kirjoittaja Nooruska
Miehen henkilöllisyys selvisi poliisin teknisissä tutkimuksissa. Mies oli ilmoitettu kadonneeksi marraskuussa 2009.
iltasanomat.fi
Re: Toijalasta löytyi miehen pääkallo
Lähetetty: To Kesä 17, 2010 9:32 am
Kirjoittaja LAWoman
Nahka-Tapsahan on löydetty jo ajat sitten, vai mitä tarkoitit?
Aivan. Tarkoitinkin juuri sitä jutun selviämistä, että mikä se todellisuus siinä oli ja, että tuskin tässä nyt mistään vastaavasta on kyse.