Sivu 3/54
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 1:08 pm
Kirjoittaja Näytöt
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 2:09 pm
Kirjoittaja Judge Dredd
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 4:58 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 5:00 pm
Kirjoittaja Sajaki
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 9:40 pm
Kirjoittaja Tay77

Yhtäkkiä jostain kuului
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 9:41 pm
Kirjoittaja Mariacka

Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 9:45 pm

Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 10:48 pm
Kirjoittaja Nooruska
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan.
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 11:00 pm
Kirjoittaja Maybrick
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 11:01 pm
Kirjoittaja Spider
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 12:20 am
Kirjoittaja Näytöt
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 8:40 am
Kirjoittaja Chopper
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 10:46 am
Kirjoittaja Mariacka
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä.
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 11:51 am
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 12:04 pm
Kirjoittaja John Doe

Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija,