Sivu 3/5
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 3:32 pm
Kirjoittaja Siru83
Ja btw; valitettavaa se näyttää olevan, että näissä on useimmiten ulkomaalaistaustainen takana.
Nykyisin poliisille ilmoitetaan hieman yli 500 raiskausta vuodessa. Vuodesta 1993 raiskaajaksi epäillyt on tilastoitu etnisen taustan perusteella. Syntyperäisten suomalaisten osuus raiskausepäillyistä on ollut noin 80 prosenttia, loput ovat ulkomaalaistaustaisia (ulkomaan kansalaisia tai Suomen kansalaisia, joiden syntymämaa on jokin muu kuin Suomi).
Mitä ulkomaalaisten suhteelliseen osuuteen tulee, niin:
Suomessa asuva ulkomaalaisväestö on erittäin nuorta verrattuna kantaväestöön, jonka vuoksi prosenttiosuudet nousevat korkeiksi.
Suomalaisten joukossa on suhteellisesti paljon enemmän vanhusväestöä, jotka tekevät raiskauksia hyvin vähän verrattuna ulkomaalaisiin, joiden joukossa on paljon nuoria miehiä.
Täällä on varmaan monia, jotka eivät välttämättä halua nähdä mitään groteskeja ruumiin kuvia, mutta kun linkki on tossa tyrkyllä, katsovat uteliaisuudesta. Ja täällä tosiaan on myös alaikäisiä lukemassa, joten jo senkin takia tuollaisia suoria linkkejä ei pidä laittaa tänne. Mitään hyvää perustetta niiden julkaisemiseen täällä ei ole.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 3:38 pm
Kirjoittaja Nooruska
Enpä ole koskaan kuullut kenenkän selittelevän tekoaan valokuvilla, joista sai virikkeen...
Asiat ei katoa, vaikka ne lakaistaisiinkin maton alle.

Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 4:06 pm
Kirjoittaja Siru83
No mun mielestä ruumiin kuvien tai niihin johtavien linkkien julkaisu täällä on väärin, ja joku syy sille on miksi sellaisia kuvia ei yleensä julkisesti saa näyttää. Ilmoitin viestin; ylläpito saa linjata, onko julkaisu sopivaa vai ei.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 5:20 pm
Kirjoittaja neitix
Onhan se ihan selkeesti kerrottu ja varoitettu, että hei tää linkki sisältää tämmösiä kuvia. Ei niitä oo pakko käydä kattomassa. Eikä se kuvien katsominen varmaan sitä sairautta laukaise vaan se on jo olemassa...
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 6:08 pm
Kirjoittaja Nooruska
Siru83 kirjoitti:No mun mielestä ruumiin kuvien tai niihin johtavien linkkien julkaisu täällä on väärin, ja joku syy sille on miksi sellaisia kuvia ei yleensä julkisesti saa näyttää. Ilmoitin viestin; ylläpito saa linjata, onko julkaisu sopivaa vai ei.
Ainoa asia millä näkisin tämän kuvien julkaisun negatiivisena on omaisten näkökulma.
Eikä noi kuvat nyt ees ollu niin tarkkoja.

Elokuvissahan näkee monesti paljon tarkempaa ja suurempaa silpomista "lähietäisyydeltä" ja yhtälailla lapset ja nuoret saa niitä käsiinsä.

Sori OT!
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 7:05 pm
Kirjoittaja TheBride
^ Mutta niissä on se vissi ero, että elokuva on elokuva, eli fiktiota. Ja nuo kuvat on ihan oikeasta, elävästä elämästä.
Itse en kuvia tohtinut katsoa, mulle riittää pelkkä mielikuva.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 7:47 pm
Kirjoittaja neitix
Mä katoin noi kuvat ja vaikkei niissä nyt mitn kovin pahaa ollukaan, niin sanon että kipeä on sellanen ihminen, joka ei tunne yhtään mitn tollasia kuvia nähdessään. Kyllä normaalille ihmiselle herää sellanen sääli ja ajatus, että kyllä on ollu karu ja yksinäinen kohtalo ja viimeiset hetket kamalat. Että miten kukaan voi tehdä kellekään noin. Eri asia tietysti on ihmiset, jotka työkseen on tekemisissä ruumiiden kanssa, nehän tietyllä tavalla tottuu siihen, mutta tuskin nekään kokonaan turtuu...
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 8:00 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
onnetar kirjoitti:Voi,luoja.Tyttö-ressu oli alusta asti nalkissa.Mitä hän olisi voinut tehdä?
Kyllä hän varmasti jäi odottamaan,että mies poistuisi,sen takia matkusti pitkälle.Vaan miespä oli päättänyt jo alusta asti asiat toisin.
Olisi voinut käyttää puhelinta jo aiemmin tai ottaa yhteyttä kuljettajaan(jälkimmäinen ei toimiva, koska varmaan samanuskoinen mies...)
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 8:19 pm
Kirjoittaja jenni82
Tääkin palsta on täynnä paljon pahempiakin kuvia ja niistä on taisteltu monin sanoin. Niissä on varoitukset että ei herkille, jos joku menee kattomaan ja näkee painajaisia ni se on omaa mokaa. Alaikäisten lukeminenkaan ei riitä perusteluksi. Vastuuhan on edelleen lukian ja jos alaikäsistä kyse ni silloin vanhempien. Tää palsta on rikosaiheinen ja silloin voi olettaa että tulee linkkejä kamaluuksiin, niin kuviin kuin suoriin juttuihin ja jopa video materiaaliin. Mä luulene ttä ylläpito on linjannut jo oman tuomionsa kun ne kuvat on täällä jo keikkunut vaikka kuinka kauan.
Harmillinen ja kamala kohtalo tytöllä

Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 8:26 pm
Kirjoittaja Siru83
Palstan säännöt
*7 §* Odotamme kaikkien kirjoittajien noudattavan yleistä netikettiä ja
ymmärtävän hyvän maun käsitteen.
Se on tietysti tulkinnallista, että mikä on hyvän maun mukaista mutta mun mielestä raiskatun ja surmatun tytön ruumiin kuvien levittely tapauksessa josta on vasta vähän aikaa ei ole. Eikä tässä oo kyse siitä, mitä joku yksittäinen aikuinen keskustelija kuvista ajattelee, niitähän voi ihan hyvin katsella myös vaikutuksille altis 12-vuotias Pikku-Petteri.
Mä luulene ttä ylläpito on linjannut jo oman tuomionsa kun ne kuvat on täällä jo keikkunut vaikka kuinka kauan.
Voi olla, mutta ei pari kuukautta niin hirveän kauan ole.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 8:46 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
jenni82 kirjoitti:Tääkin palsta on täynnä paljon pahempiakin kuvia ja niistä on taisteltu monin sanoin. Niissä on varoitukset että ei herkille, jos joku menee kattomaan ja näkee painajaisia ni se on omaa mokaa. Alaikäisten lukeminenkaan ei riitä perusteluksi. Vastuuhan on edelleen lukian ja jos alaikäsistä kyse ni silloin vanhempien. Tää palsta on rikosaiheinen ja silloin voi olettaa että tulee linkkejä kamaluuksiin, niin kuviin kuin suoriin juttuihin ja jopa video materiaaliin. Mä luulene ttä ylläpito on linjannut jo oman tuomionsa kun ne kuvat on täällä jo keikkunut vaikka kuinka kauan.
Harmillinen ja kamala kohtalo tytöllä

Kunhan kaikki jatkossakin ymmärtää laittaa kaikki vähänkin "hurjat" kuvat erikseen linkin taakse ja liittää siihen tuon varoituksen niin en näe estettä kuvien laitolle. (Silloin kun ne liittyvät itse ketjun aiheeseen, ei niitä turhan takia ja huvin vuoksi tarvitse linkkailla)
Pikku-Petterin netin käyttö on vanhempien vastuulla. Miten se pikku-Petteri muuten löysi minfoon? Googlasi sanan murha? Sillä sanalla löytyy kuvahaustakin varmaan materiaalia joka nostaa heikoimpien karvat pystyyn. Nuo kuvat nähdäkseen tarvitsee kuitenkin ensin tulla minfoon, mennä oikeaan ketjuun, löytää oikea viesti, lukea varoitus ja olla välittämättä ja klikata. Eli melko vaikea sinne on vahingossa eksyä ja joka tarkoituksella menee katsomaan ja järkyttyy niin saapi syyttää itseään koska kuvista varoitetaan kyllä.
Jollain muulla saattaa olla toisenlainen linjaus, itse koen itseni kuitenkin kykeneväksi päättämään mitä voin tai en voi katsoa ja oman lapsen tietokoneen käyttö on hyvin valvottua, netistä puhumattakaan.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ma Heinä 11, 2011 11:19 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Aiemmin ylläpidon linjaus on ollut se, että kunnolliset varoitukset tällaisiin kuvalinkkeihin pitää laittaa, mutta koska tällainen "erikoissivusto"olemme, niin aiheisiin liittyviä kuviakin on saanut linkittää. Kannatan tällaista linjausta.
Lasten nettikäyttäytymistä on vanhempien syytä seurata ja rajoittaakin.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2011 1:45 pm
Kirjoittaja Siru83
Jos suomalaisesta 2000-luvun aikana surmatusta uhrista laitettais tänne ruumiin kuvia tai linkkejä niihin, niin aika varmasti omaiset vaatisivat niiden poistamista ja juttu etenisi poliisille. En sanonut, ettei kuvia saisi laittaa lainkaan mutta juttujen pitää olla vanhempia.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Pe Heinä 15, 2011 7:42 pm
Kirjoittaja Dead_End
Sinä se, Siru83, jaksat nillittää joka asiasta.
Nuo kuvat muuten löytää helpommin ainakin yhdeltä toiselta sivustolta, jossa esitellään muitakin tavalla tai toisella järkyttäviä kuvia. Siksi en olisi huolissani minfossa olevista ruumis- tai muistakaan karuista kuvista, koska täältä ne ovat ns. hakuammunnalla kovin vaikeita löytää - ja hyvä niin.
Re: Elin Teresa Krantzin murha Göteborigissa
Lähetetty: Ti Heinä 19, 2011 10:19 pm
Kirjoittaja Wincentius
Göteborg'in hovioikeudessa on tänään alkanut jutun käsittely.
Ephrem Yohannes vill bli helt frikänd och fortsätter att neka till både mord och våldtäkt.
– Han menar bestämt att han är oskyldig, säger hans advokat Claes Östlund.
Åklagaren Stina Lundqvist vill å sin sida få straffet höjt till livstids fängelse och utvisning.
– Jag anser också att han bör dömas för våldtäkt. Tingsrätten menade att han endast gjort sig skyldig till våldtäktsförsök, säger hon.
Ephrem Yohannes haluaa täydellisen vapautuksen syytöksistä ja kieltää yhä osallisuutensa sekä murhaan että raiskaukseen.
- Hän on omasta mielestään ehdottomasti syytön, sanoo miehen asianajaja Claes Östlund.
Syyttäjä Stina Lundqvist haluaa puolestaan rangaistuksen koventamista elinkautiseen vankeuteen, jonka jälkeen tekijä karkoitettaisiin maasta.
- Mielestäni hänet pitäsi myös tuomita raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan Yohannes syyllistyi vain raiskausyritykseen, sanoo Lundqvist.
Lähde