Kiitoksia jälleen asiallisista vastauksista! : )
Ihan alkuun Meriltä terveisiä koskien Potterin suhdetta tilanteeseen(koskien sekä tilannetta, että Meriä itseänsä ihmisenä):
Potter on mitä mainioin kirjasarja, mutta se on asiassa täysi sivujuonne -vaikkakin on selkeästi saatanalliseksi todettu
eräiden tahojen mukaan. Tälle ilmeisen korruptoivalle materiaalille altistuminen ei siis näyttele merkittävää osaa tässä. Meri myöskin vakuuttaa, että paholainen ei ole onnistunt sieppaamaan hänen sieluansa edes kaikkien sarjan osien perusteellisen läpikahlauksen jälkeen.
Yritän vastailla tässä ylläolevista kirjoituksista poimimiini keskeisiin pointteihin. Mikäli jotkin asiat jäävät käsittelemättä kyseessä ei ole se, että pitäisin näitä näkökulmia huomionarvottomina, vaan yksinkertaisesti oma ajallinen rajallisuuteni kyetä käsittelemään kaikkea. Kommentaariani rajoittaa myöskin edelleen rajoittuneisuus henkilökohtaisiksi laskettavien seikkojen julkaisemisen suhteen foorumilla.
Ikäeroamme koskevaan kysymykseen: vuosia minulla on mittarissa 22. Äidin ja sosiaalitoimen taholta ikäeroamme on saanut jokseenkin negatiivisen leiman, vaikka minusta ja Meristä tuntuu perin oudolta, että suhdettamme peilataan ikiemme erotuksen kautta. Toki hahmotan katsomuksen, jonka pohjalta näihin kyseisiin arvostelmiin päätyy, mutta katsomus joka samaistaa ihmiset pelkästään heidän ikäänsä -ja kahden ihmisen suhteen laadun/luonteen heidän ikiensä erotukseen- on perin kummallinen. Kuten yllä mainittiin, niin ikä itsessään ei kerro biologisesti täysikasvuisesta yksilöstä mitään. Yksilön katsomista pelkästään (biologiseen) ikäänsä samaistettuna kutsutaan ageismiksi, ikäsyrjinnäksi.
Merin "ongelmia" koskien: Mitä ikinä "ongelmia" Merillä on instituutioiden ja äidin taholta nähty olevan, niin nämä ongelmat ovat loistaneet poissaolollansa Meriin myönteisesti tai neutraalisti suhtautuvien läheisten silmissä. Mitä tämä kertoo? Joko
a) että Merin läheiset ovat sokeita, eivätkä näe näitä suurenluokan oikaisua tarvitsevia räikeitä ongelmia ja vaikeuksia tai
b)mitään "ongelmia" ei ole olemassakaan, on vain olemassa ympäristöjä(ihmisiä), jotka ovat kasanneet & asettaneet Meriä kohtaan paineita ja näiden ympäristöjen ollessa poissa "ongelmatkin" ovat poissa
KyllikkiS: Kyllä, kyseessä on juurikin linkin Leinolan perhetukikeskus
rosamarine kirjoitti:... Nyt kyllä vähän ihmettelen, sillä oppivelvollisuushan on suoritettu. ... Opiskelun pitäisi olla tuon ikäisellä jo vapaaehtoista ja näinollen tällaiset pyynnöt tuntuvat epäinhimillisiltä. Laitos itsessään tuntuu rikkovan lasten ja nuorten oikeuksia jokaisella teollaan.
^Tähän ei mitään lisättävää -_-
Kärsinyt_ kirjoitti:Voi voi voi, kuinkan voinkaan tietää tuon laitostoiminnan arvet...
Jos Meri tätä vielä lukee, tiedän todella juuri miltä tuo tuntuu.
Ja kaikille niille jotka kannattavat lakeihin vetoamista ym. tiedoksi, että käytännössä se ei toimi. Kyllä ehdotus esim. omaan asuntoon siirtymisestä pitää tulla sosiaalin puolelta ennenkuin siihen on yhtään luottamista, tämä vain on fakta. Kuinka monessa tapauksessa lapsen oma mielipide sysätäänkin suoraan syrjään, ja sossuille olet todella lapsi täysi-ikäisyyteen saakka. Siihen asti ollaan
"todella" huolissaan
"hyvinvoinnistasi", ja kun 18v tulee täyteen sinulla ei ole enää mitään väliä.
edit. Huomaa kuinka sokeana ihmiset luottaakaan sosiaaliseen toimintaan...
+
Wildzared kirjoitti:
... itse asuin nuorisokodissa (Lasten ja nuorten psykiatrinen kuntoutusyksikkö, leivokoti). Sain paikan eräästä hyvin menestyvästä ja laadukkaasta ja halutusta ammattikoulusta, mutta minua estettiin ottamaan paikka vastaan vetoamalla siihen että se ei ole turvallinen ja suljettu ympäristö kaltaiselleni herkälle, kasvavalle, nuorelle naiselle. Minut PAKOTETTIIN ammattiopisto Luoviin (Ihan siisti mesta, jos tykkää kuolaavista ja haisevista, älyltään enemmän tai vähemmän jälkeenjääneistä otuksista. Onneksi muutama fiksu kaveri seassa.. Luoja että meinasin kuolla sinne) opiskelemaan alaa joka ei kiinnostanut minua, koska "pakkohan tytön on opiskella!". Että nii. Joka aamu soitettiin kouluun että olenko perillä, ja joka iltapäivä soitettiin että loppuiko koulu siihen aikaan kuin olin ilmoittanut jne. Kaikki tentit ja koulutehtävät piti tuoda näytille etc etc etc. Että näin meillä. ja muunmuassa koululla luokan ohjaaja annosteli minun koululounaani, etten vain pääse lihomaan.
^ Nämä kaksi ylintä lainausta tiivistänevät sen, miksi Merin ei ole järkevää antaa itseään ilmi ja palata laitokseen. Ensimmäinen kuvailee erittäin osuvasti kaikkien lakien ja säädösten ongelman: ne vaikuttavat hyviltä ja lupaavat paljon, mutta niiden olemassaolo ei takaa yhtään mitään.
*Edit* Jälkimmäinen taas ilmaisee hyvin mitä perhe
tukikeskusten neutraali julkisivu voi pitää sisällänsä ja miksi laitokset eivät välttämättä olekaan sitä paljon peräänhuudeltua "nuorten hyvinvointia" edistäviä paikkoja. Ja se, että viestin kirjoittaneen nimimerkin takana on joku, tarkoittaa sitä, että joku samanlainen olento kuin
sinä on joutunut käymään tuon
kokemuksena läpi. Tämäkin -tuskin kokijalleen kovin mieluinen muisto- olisi voitu välttää...
Kuten tuossa Neiti etsivä mainitsi, niin Merillä on oikeus pyytää laitoksen vaihtoa, tulla kuulluksi etc., mutta nämä ovat nyvin tyhjiä oljenkorsia: Pyytäminen ei tarkoita toteutumista, kuulluksi tuleminen ei tarkoita, että sinua kuunnellaan ja sanomallesi annetaan painoarvoa.
Puhun tähän väliin henkilökohtaisella äänelläni: Koko systeemin vikana on se, että yksilö pelkistetään passiiviisen alamaisen asemaan, jossa hän voi esittää vain nöyränä pyyntöjä, toiveita ja vetoomuksia saadakseen sellaisia asioita, joiden pitäis olla itsestäänselvyyksiä. Systeemi, jossa yksilöltä voidaan viedä oikeus tietyn leiman perusteella(alaikäinen, ongelmanuori tms.) valita oma olin/asuinpaikkansa, tulla otetuksi sanomansa perusteella otetuksi vakavasti ja ylipäätänsä mahdollisuus omin riippumattomin vallinnoin suunnata ja säädellä elämänkulkuansa on epämielekäs.
On totta, että on varmasti yksilöitä,joiden kohdalla ulkoinen säätely on tarpeen, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa on kyseessä olosuhteiden uhri, jonka voimavaroja on jo aivan tarpeeksi syöty pyytävän ja toivovan alamaisen asemassa pitämisellä.
Aikaisemmassa postauksessani käsittelin lyhesti aihepiiriä, joka liittyy laitosolosuhteiden ja niissä tehtyjen arvioiden objektiivisuuden ja neutraaliuden kritiikkin. En vetoa itseeni auktoriteettina, vaan kirjoittamani perustuu ihmistieteisiin ja niiden toimitaa&vaikutuksia tutkiviin lähteisiin. En myöskään opiskelujeni puolesta ole ummikko yhteiskunta- ja kasvatustieteiden saralla, sekä psykologian suhteen. Esittämäni instituutiokriittiset näkökulmat(esim. laitoksissa sovellettavan psykologian kohdalla) pohjautuvat lähteisiin, joiden alkuperä liittyy hyvin lähelle niitä tutkimuksen aloja, jotka näkyvät lopuksi käytäntöinä laitoksissa.
Ne teoriat ja näkemykset, jotka tuolla käytännön elämän intituutioissa vaikuttavat kulkevat pitkän matkan tiedon tuottajilta ennen kuin päätyvät tiedon käyttäjille. Alkuperäiset teoriat ja tutkimuksetkaan eivät ole ongelmattomia, saati niiden soveltaminen käytännössä sellaisten tomesta, joilla ei juuri ole nimeksikään tuntemusta ja tietoa tutkimuksen alkuperästä, taustasta ja ongelmista sekä teoreettisen tiedon suhteesta todellisuuteen, jota niillä kuvataan.
Lisäksi käytännön instituutiot ovat useimmiten erittäin arvovärittyneitä, samoin kuten monet kasvatustieteelliset tutkimuksetkin ponnistavat valmiilta annetulta arvopohjalta.
Eettiset näkökulmani liittyvät taas hyvin vahvasti mm. näiden asioiden kanssa painiessa heränneisiin ajatuksiin, sekä omaan pohdintaani
Merin tapauksessa tulisi ensisijaisesti tietenkin kiinnittää huomio häneen itseensä, mutta kyseessä on myöskin laajempi kuva. Vallitsevat käytännöt, jotka ihmisten käsittelyä ja luokittelua yhteiskunnassa määräävät ovat kaikessa kasvottomuudessansa epäinhimillisiä ja jo sinällänsä periaatteessa vastustettavia. Koneisto, joka tuottaa mm. Meriä koskevia ja Wildzaredin tapauksen kaltaisia tilanteita on arkisesti sanottuna väärin ja täysin perseestä.
Merin palauttaminen laitokseen olisi itsessänsä tragedia ja tällaisten toimintamallien vahvistamista.
Olisi ihan jees, jos jengi (Suomessa) avaisi silmänsä ja huomaisi, että koko tää kakku ei olekkaan kermakuorrutetta...
