Sivu 21/231
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 10:52 am
Kirjoittaja inka
Ei helvetti mitä väkee!!
Mikähän mahtoi olla (muka) syynä tälläiseen tekoon?
En löytänyt uutisesta millä herrasväki selitteli tekoaan, löysikö kukaan muu?
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 11:10 am
Kirjoittaja taavetti
Tosiaankin, miten tämä on edes mahdollista?
Ilta-Sanomat paljastaa: Lastensuojelu palautti 8-vuotiaan isälle ennen surmaa
IS:n eri lähteistä keräämien tietojen mukaan 8-vuotiaan tytön väkivaltainen kuolema Helsingin Puotilassa olisi voitu estää.
Sosiaaliviranomaiset olivat tienneet tytön huonoista kotioloista jo vuosia. Loppuvuodesta 2011 tyttö otettiin jälleen kerran huostaan ja sijoitettiin tilapäisesti vastaanottokotiin Meripihan perhetukikeskukseen Herttoniemeen.
Muutaman kuukauden laitossijoituksen jälkeen sosiaalityöntekijät kuitenkin päättivät, että isälle ja tämän uudelle naisystävälle annetaan vielä mahdollisuus yrittää vanhemmuutta.
Esitutkinta on paljastanut, ettei tyttö olisi halunnut lähteä sijoituspaikastaan kotilomille isän luo. Monet merkit viittasivat siihen, ettei kotona kaikki ollut kunnossa. Tytöltä saattoi muun muassa puuttua suuria tuppoja hiuksia päästä.
Sijoitus kuitenkin purettiin ja tyttö palautettiin asumaan isänsä, 35-vuotiaan laulajan, ja tämän 47-vuotiaan naisystävän luo.
Vain kaksi kuukautta myöhemmin viime äitienpäivänä tyttö kuoli kotonaan aamuyöllä. Eilen isää ja äitipuolta vastaan nostettiin syytteet murhasta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 39718.html
Pitävätkö huhut isän puolen sossusukulaisista paikkansa vai mitenkä tämä on selitettävissä?
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 11:20 am
Kirjoittaja Martti
Mitä vikaa olisi kuolemanrangaistuksen käyttöönotossa? Ei noista kumpikaan ansaitse enää päästä vapaaksi ja vankilassa kuluttavat vain turhaan verorahoja.
Soskuntädit ja -sedätkin voisivat mennä itseensä ja muistaa käyneensä.
Yököttävää!
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 11:24 am
Kirjoittaja Martti
Mitä vikaa olisi kuolemanrangaistuksen käyttöönotossa? Ei noista kumpikaan ansaitse enää päästä vapaaksi ja vankilassa kuluttavat vain turhaan verorahoja.
Soskuntädit ja -sedätkin voisivat mennä itseensä ja muistaa käyneensä.
Yököttävää!
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:04 pm
Kirjoittaja MurderMama
Noita isän oikeuksia on täs kyl nähty.. Minne unohtukaan lapsen oikeudet..
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:10 pm
Kirjoittaja Luupää
http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=96008285
Lastensuojelun toiminta saattaa päätyä rikostutkintaan henkirikoksen uhriksi joutuneen 8-vuotiaan tytön tapauksessa. Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski harkitsee erillisen esitutkinnan pyytämistä asiassa.
Helsinkiläisestä tytöstä oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia. Lapsi oli ollut huostaanotettuna, mutta hänet palautettiin isän ja tämän naisystävän luo noin pari kuukautta ennen kuolemaa.
- Kaikesta päätellen lasta ei ole pystytty suojelemaan. Syytä en tiedä. On hyvin paljon mahdollista, että haluamme selvittää asian myös lastensuojelun osalta, kertoo Velitski.
Syyttäjä vaatii isälle ja tämän naisystävälle elinkautista vankeutta tytön murhasta Helsingissä toukokuussa.
Haastehakemuksen mukaan tyttö sidottiin tiukasti ja kiinnitettiin vuodesohvan runkoon. Häntä pahoinpideltiin muun muassa käsillä, jaloilla ja virtajohdolla. Kuolinsyy oli pahoinpitely ja tukehtuminen.
Syytetyt ovat myöntäneet sitomiset. Helsingin käräjäoikeus määräsi syytetyt aamupäivällä mielentilatutkimukseen.
Isä ja tämän naisystävä saivat syytteet myös vapaudenriistoista ja pahoinpitelyistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012083 ... 4_uu.shtml
Syyttäjä harkitsee lastensuojelun ratkaisujen selvittämistä
Torstai 30.8.2012 klo 13.09 (päivitetty klo 13.18)
Syyttäjä vaatii isälle ja tämän naisystävälle elinkautista vankeutta 8-vuotiaan tytön murhasta Helsingissä toukokuussa.
Haastehakemuksesta ilmenee, että lapsesta oli oltu yhteydessä lastensuojeluun. Ilta-Sanomien mukaan tyttö oli jo otettu pois isältään, mutta hänet palautettiin juuri ennen kuolemaa.
Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski harkitsee parhaillaan, pitäisikö lastensuojelun ratkaisuja selvittää erillisessä esitutkinnassa.
Isä ja tämän naisystävä saivat syytteet myös vapaudenriistoista, joita syyttäjän mukaan oli tapahtunut sitomalla tyttö yöksi liikuntakyvyttömäksi 25 kertaa huhti-toukokuussa. Heitä syytetään myös lapsen pahoinpitelyistä muun muassa lyömällä ja pakkosyöttämällä.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:26 pm
Kirjoittaja poikkeus
Toivottavasti voitais tuomita samanlaiseen kuritukseen noi aikuiset mitä lapsi joutu kokee. Voisin ilmoittautua vapaaehtoiseksi tuomion täyttöönpanijaksi. S**tana kun pistää vihaksi tollaset ihmiset
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:31 pm
Kirjoittaja eldd
taavetti kirjoitti:
Muutaman kuukauden laitossijoituksen jälkeen sosiaalityöntekijät kuitenkin päättivät, että isälle ja tämän uudelle naisystävälle annetaan vielä mahdollisuus yrittää vanhemmuutta.
Jos itse möhlisin omassa työssäni yhtä pahasti, kenkää tulisi. Tässä tapauksessa asianomaisten pitäisi ymmärtää erota, ennen kuin aiheuttavat enemmän pahaa ihmisille.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:35 pm
Kirjoittaja m.i.b
MurderMama kirjoitti:Noita isän oikeuksia on täs kyl nähty.. Minne unohtukaan lapsen oikeudet..
Sama tilanne kuin yleensä tekijän/uhrin oikeudet, jostain syystä uhrin/uhrin omaisten puolia ei välttämättä pidä kukaan, jos heillä itsellään ei siihen voimat riitä.
Tekijöillä on ansioituneet juristit verovaroin huolehtimassa minimaalisesta rangaistuksesta, käyden läpi tarvittaessa kaikki oikeusasteet.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:37 pm
Kirjoittaja Westi84
Ei vittu mitä paskaa!! Isälle ja äitipuolelle ek ilman pääsyä vapauteen.
Siellä joka päivä sidotaan heidät tunniksi ulos. Kesällähän se on vielä ihan kivaa mutta kovalla pakkasella voi alkaa jo tuntua epämukavalta. 50 raipanlyöntiä per päivä myös molemmille.
Sossutyöntekijöille potkut ja sakkoa niin vitusti että maksavat niitä loppuelämän ajan.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:38 pm
Kirjoittaja Westi84
Sanoispa kaikki juristit että eivät puolusta pariskuntaa asiassa. Pakkohan se tietty on mutta oispa munaa sanoa että ei kiitos en ota tätä juttua.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:39 pm
Kirjoittaja poikkeus
eldd kirjoitti:taavetti kirjoitti:
Muutaman kuukauden laitossijoituksen jälkeen sosiaalityöntekijät kuitenkin päättivät, että isälle ja tämän uudelle naisystävälle annetaan vielä mahdollisuus yrittää vanhemmuutta.
Jos itse möhlisin omassa työssäni yhtä pahasti, kenkää tulisi. Tässä tapauksessa asianomaisten pitäisi ymmärtää erota, ennen kuin aiheuttavat enemmän pahaa ihmisille.
Valitettavasti jos ei henkilö itse tajua erota niin tuskin erotetaankaan. Käsittääkseni kyseiset virkamiehet ovat suhteellisen hyvin "suojattuja" mahdollisten virkavirheiden osalta. Lisäksi otettava huomioon että lastensuojelussa on oikeesti kyse vanhemmuuden tukemisesta. Näin ollen vaikka vanhempi olisi millainen heittiö tahansa niin heidän "oikeudet" valitettavasti menevät lapsen edun yli / ohi. Varsinkin kun puhutaan pienistä lapsista, murrosikäisten kohdalla asia ei ole ihan noin yksioikoinen, vaikka sielläkin viitteitä kyseiseen toimintaan löytyy.
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:51 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Asiat pitää puida perinpohjin. Selitys myös viranomaisten toiminnalle on saatava. Miksi lapsi pakotettiin takaisin isälleen. Tekivätkö sijoituspaikan työntekijät kunnolliset ilmoitukset pahoinpitelyistä?
Miten ihmeessä sijoitus edes saatiin purettua, kun monilla palstoilla vanhemmat valittavat että lapset on pakolla viety, eikä millään saa takaisin...
Kyllä myös lähisukulaiset ovat väkisin huomanneet lapsesta pahoinpitelyn jäljet, heidän olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus. Jos tekivät, eivätkä johtaneet mihinkään, niin julkaistakoon tieto miksi näin oli.
Pidettiinkö lasta jotenkin vaikeana tapauksena ja siten "hyväksyttiin" kuritus?
Ja vielä, MIKSI isä halusi lapsen takaisin, kun kuitenkin pahoinpiteli tätä lakkaamatta, eli ilmeisesti ei mitään rakkautta tuntenut ainakaan?
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:54 pm
Kirjoittaja devil_doll
Puskaradio kertoo jo, että tämän murhaajaisukin mutsi olisi Askolassa sosiaalijohtajana. Eli mummo on saattanut hommata tytön kotiin isukin hellään huomaan tietämättä edes halusiko isukki lasta vai ei?
Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012
Lähetetty: To Elo 30, 2012 2:55 pm
Kirjoittaja llewellyn
Tässä tapauksessa on tietysti selvää, että viranomaiset tekivät räikeän virheen, josta täytyy tulla sanktioita. Mutta seuraavaksi kohuotsikoita voi syntyä siitä, kun yleisen mielipiteen mukaan viatonta perhettä on riepoteltu huostaanottojen kautta, ja sitten sosiaaliviranomaisia kirotaan asioihin puuttumisesta. En usko, että tuo homma on ihan niin yksinkertaista ja helppoa kuin sontamedian kohuotsikoista voidaan päätellä.
En oikein myöskään usko, että noiden sadististen rikollisten kiduttamisella tai tappamisella saavutettaisiin mitään suurta hyötyä: mitä brutaalimmat rangaistukset, sitä brutaalimpi on yhteiskuntakin. Selvää tietysti on, että Somaliassa ja Afganistanissa rangaistukset olisivat kidutus-luokkaa. Ensisijaisesti tulisi pyrkiä siihen, että lapsilla olisi Suomessa aina turvalliset olot omissa perheissään. Siihen vakavasti pyrkiminen voisikin vaatia muita uhrauksia kuin oman kauhistuksen purkamista kovilla rangaistusvaatimuksilla. Itse antaisin viranomaisille enemmän resursseja ja myös enemmän valtuuksia nopeaankin puuttumiseen - olen varma, että tämä johtaisi myös virkavallan väärinkäytöksiin, mutta lastensuojelu on kuitenkin niin keskeisen tärkeä asia, että siinä pitää olla käytössä tarpeeksi resursseja ja valtuuksia virheidenkin uhalla.