Lähetetty: La Elo 30, 2008 9:14 am
Kirjoittaja Loka
Muistin virkistystä:
Tuntematon vainaja | Taivaasta tippunut?
08.06.2007 - 13:52
Kuollut nainen löytyy koivun juurikuopasta keskeltä hakkuualuetta. Ei henkilöpapereita, ei mitään henkilökohtaiselta vaikuttavaa. Häntä ei löydy edes kadonneiden henkilöiden listalta. Kuka hän on? Miksei kukaan kaipaa häntä?
Ilman Rouvarin pariskuntaa vainaja ei olisi löytynyt. Risto Rouvari epäilee, että ehkä sienestäjä olisi joskus ruumiin löytänyt. Aukealla kun kasvaa korvasieniä. - Onneksi sudet ja supikoiratkaan eivät olleet häntä vielä löytäneet, Rouvari pohtii.
- Oikeuslääkärin tehtävänä on kirjoittaa ihmisen tarina loppuun. Jos tiedän kuolinsyyn, pitää löytää vastaus siihen, mitä tapahtui, että ihmisen elämä päättyi näin. Ihminen yleensä kuolee niin kuin on elänyt. Jos alkoholisti kuolee humalassa, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta jos joku muu kuolee humalassa, sitten täytyy selvittää enemmän, Sirkka Goebeler kertoo.
Kuolleena löydetyn naisen tavaroita.
On tuulinen pitkäperjantaiaamu. Pirkkalalainen heräilee vaimonsa kanssa kesämökillään Orivedellä. Yöllä lämpötila on pudonnut pakkasen puolelle, joten edellisillan lämmitysurakka on ollut tarpeen.
Pariskunta aikoo viettää rauhallisen pääsiäisen. He juovat aamukahvia ja päättävät lähteä kävelylle. He tekevät tuon muutaman kilometrin mittaisen, Orituvan lenkiksi kutsumansa matkan usein.
Ensin mökkitieltä Oriveden tielle, sitten hieman Orituvan ohi toiselle metsäautotielle ja sitten hakkuuaukean läpi omalle mökille. Tai toisinpäin.
Kävellessään he juttelevat ohjelmasta, jonka Rouvari on nähnyt muutamia päiviä sitten. Ohjelmassa mies sahasi moottorisahalla tukista ruumisarkun äidilleen ja suunnitteli oman ruumisarkun tekemistä.
Keskustelu tuntuu sopivan pitkänperjantain henkeen. Pariskunta ei tosin vielä tiedä, että he tulevat pitämään tuota keskustelua etiäisenä päivän muille tapahtumille.
Hakkuuaukealla on vaikea kävellä. Lunta ei ole enää paljon ja aurinko lämmittää kylmentynyttä maata. Muutaman vuoden takaisen myrskyn jäljet näkyvät yhä: polut ovat hävinneet ja maassa on vain risuja, juurakoita ja kantoja. Kävelijän on katsottava jalkoihinsa koko ajan.
He ovat jo tarponeet kilometrin mökin pihasta. Myrskyn kaatamien kolmen koivun ryhmän keskellä lojuu kolme puolen litran kivennäisvesipulloa. Ne kiinnittävät saman tien Rouvarin huomion.
Ollaan keskellä ei mitään. Rouvarista tuntuu omituiselta, että joku olisi tuonut sinne pulloja. Vai olisiko joku tullut metsään ryyppäämään?
Ajatus vahvistuu, kun mies huomaa ihmisen yhden koivun juurikuopassa.
Samassa hän tajuaa, ettei kaikki olekaan kunnossa. Ihminen on vääntynyt sammakkomaiseen asentoon ja ainoa hänestä näkyvä paljas ihokaistale, käsi, on muuttunut siniseksi.
- Täällä on ruumis, hän huudahtaa vaimolleen katsoessaan oksentavaa naista muistuttavaa hahmoa.
Hän on hankkinut uudet vaatteet. Hän on kiinnittänyt omien, ruskeiden hiustensa päälle vaaleanruskean tupeen. Kaikki henkilöllisyyspaperit, kännykkä, avaimet ja kalenterit on hävitetty. Kukaan ei voi häntä tuntea. Hän on kuin joku muu.
Hänellä on uudet vaatteet, uudet kengät ja asusteet. Kaikki samaa merkkiä. Uudessa laukussa on kolme juomapulloa. Ne riittävät.
Se kaikkein tärkein on takin taskun kätköissä.
Näky hätkähdyttää. Nainen on maastonvärisissä vaatteissaan ja tummanruskeissa hiuksissaan niin näkymätön, että ilman pulloja pariskunta olisi kävellyt vahingossa ohi. Koivun juuripaakusta on vielä varissut naisen päälle vaaleaa hiekkaa.
Rouvari tietää, mitä tehdä. Hän kävelee lähimmälle metsäautotielle tarkoituksenaan soittaa poliisille. Jo sitä ennen puhelin soi. Aikuinen tytär soittaa ja saa ensimmäisenä kuulla löydöstä. Tunnelma on jännittynyt.
Hätäkeskuksen ei tarvitse rauhoitella miestä. Hän vastailee kuuliaisesti kysymyksiin. Kyllä, on selvästi kuollut. Vainaja on nainen. Ihan tavalliset vaatteet. Kyllä, ihan keskellä metsää. Makaa pikkuvauvojen asennossa. Ei, poliisi ei pääse autolla perille.
Sitten alkaa pitkältä tuntuva odotus.
Vanhempi konstaapelityöskentelee rauhallisesti työpöytänsä ääressä Oriveden poliisitalolla.
Yhden aikaan hän saa erikoisen puhelun: poliisipartio välittää hätäkeskuksen ilmoituksen metsästä löytyneestä ruumiista.
Olo on epäuskoinen. Kuollut nainen löytynyt puun alta? Onko hän jäänyt sinne puristuksiin? Siis keskellä metsää?
Kaartinen hyppää autoon. Paikalle lähdetään neljän poliisin voimin, niin erikoiselta tapaus kuulostaa.
Matkalla Teerirantaan tulee uusi hälytys: epäily rattijuoposta. Toinen partio kaartaa auton perään.
On kulunut melkein puoli tuntia hälytyksestä, kun he saapuvat metsäautotien päähän. Siitä on vielä ainakin kymmenen minuutin kävelymatka. Epäuskoinen tunnelma hälvenee vasta, kun Kaartinen näkee ruumiin. Kamera alkaa laulaa.
Ajatukset pyörivät päässä. Miksi hän on täällä? Onko hän tullut tänne itse? Miksi hän on valinnut tämän paikan? Onko kyseessä henkirikos?
Kaartinen vetää kumihanskat käteen. Tehtävää on paljon, mutta ensin täytyy todeta ruumis kuolleeksi. Siitä ei ole epäselvyyttä, eikä paikalle tarvitse kutsua lääkäriä.
Sekundaarisista kuolemanmerkeistä, kuten lautumista ja kuivettumisesta, poliisi saa todeta kuoleman. Kaartinen näkee heti, että nainen on ehtinyt olla metsässä pitkään.
Sitten hän tarttuu puhelimeen ja soittaa Tampereen poliisin tekniseen rikostutkintaan ja hauturille. Molempien apu on nyt tarpeen.
Orituvalla hän pysähtyy. Ajatukset sekoittuvat toisiinsa ja ihmisten puheet kaikuvat päässä. On huono olo. Vähän surullinenkin.
Huoltoaseman kohdalla hän ylittää tien ja aloittaa viimeisen matkansa.
Rouvari seuraa, kun poliisit nostavat jäätyneen ruumiin kuopasta. Ei hän oikein osaa vielä poiskaan lähteä. Naisen alta paljastuu olkalaukku ja kivi, jota nainen on käyttänyt viimeisen unensa tyynynä.
Huomio kiinnittyy naisen silmiinpistävään hoikkuuteen ja tunnistamattomiksi muuttuneisiin kasvoihin. Osa kasvoista on pitkästä mahallaan olosta ja kiveen painautumisesta valkoinen, osa sinertävänpunainen. Hampaiden välit ovat täyttyneet kuivuneella verellä.
Rouvari on varma, ettei häntä kukaan tuttukaan enää tunnistaisi.
Poliisit kokoavat ympäristössä olevia tavaroita, kuvaavat ja laittavat ne suuriin jätesäkkeihin. Sitten he tarttuvat saksiin ja leikkaavat vaatteita irti. Samalla ruumiin kankeus alkaa murtua.
Rouvari lähtee mökilleen, kun ruumiilta on lähtenyt paita. Ei tunnu enää sopivalta olla paikalla. Hän on tyytyväinen, että on saanut seurata poliisin työskentelyä. Asia tuntuu olevan hyvissä käsissä.
Ajateltavaa on niin paljon, että lenkki saa jäädä väliin.
Poliisit uppoutuvat urakkaan. Kaartinen lähettää tiedotteen löydöstä Suomen Tietotoimistolle keskusteltuaan asiasta esimiehensä kanssa. Hänellä on alusta asti ollut vahva tunne siitä, ettei kyseessä ole henkirikos. Väkivallan ja kamppailun merkkien puuttuminen vahvistavat tunnetta. Siksi asiasta päätetään antaa tietoja ja kysellä yleisövihjeitä.
Pääsiäisen aikana ruumiskoirat nuuskivat löytöpaikalla. Poliisipartiot kiertelevät teitä ja metsiä sekä haastattelevat mökkiläisiä. Löytöpaikalla ollut jalanjälki paljastaa, mistä nainen on tullut, mutta kukaan ei ole nähnyt mitään.
Läheiseltä Orituvalta tarkastetaan kaikki pidempään seisoneet autot ja etsitään naisen nähneitä. Eräs ambulanssissa työskentelevä kertoo nähneensä tuntomerkkeihin sopivan, erikoisesti käyttäytyvän henkilön 24. maaliskuuta. Orituvan sisätilojen valvontakamerakuvat ovat jo tuhoutuneet tuolta ajalta, ja nainen on kiertänyt ulkokamerat kaukaa.
Sitten annetaan vihje Ruutanan Shelliltä liftanneesta naisesta. Hänellä on ollut kolme laukkua ja hän on puhunut suomea. Toive herää. Olisiko tämä sama nainen? No ei. Nainen löytyy hengissä.
Poliisi tarkistaa kaikkien Suomessa kadonneiksi ilmoitettujen, muutamien kymmenien naisten tuntomerkit, mutta kukaan heistä ei ole oikea.
Muutaman viikon kuluttua löytyy tienvarresta kännykkä. Tulee ilo, kuten heti silloin löytöpaikalla, kun naisen laukusta löytyi rahapussi. Kuvitelma siitä, että nyt henkilöllisyys ratkeaa. He saavat naiselle nimen, löytävät omaiset, saavat naisen hautaan ja jutun päätökseen.
Vaan ei sittenkään. Puhelimen omistaja löytyy hengissä. Hän on vain hukannut puhelimensa lenkillä aikoja sitten.
Vihjeitä saadaan vähän ja suurin osa niistä tulee muilta poliiseilta. Kukaan ei tunnu naista kaipaavan. Vaikuttaa ihmeelliseltä. Eikö naisella todellakaan ole ketään läheistä?
Muutamia ilmiantoja tulee virolaisista ja venäläisistä prostituoiduista, joita ei ole vähään aikaan alueella nähty. Heilläkin on ollut hiuslisäke ja he ovat olleet hoikkia. Mutta ei. Lisäke on ollut aivan erilainen, poninhäntämäinen, eivätkä tuntomerkit muutenkaan sovi vainajaan.
Monet arvelutkin tyrehtyvät nopeasti. Vainaja ei ole kahdeksan vuotta sitten kadonnut , jota on Orivedeltä aikaisemmin etsitty. Vainaja ei näytä pitkältä koripallotytöltä.
Maaliskuisessa metsässä on vielä lunta. Hän tarpoo ja tarpoo. Kompastelee välillä, mutta jatkaa matkaa. Voimat ovat vähissä ja hänellä on kylmä.
Tuuli käy yli hakkuuaukean. Hän hakeutuu puun juuren suojaan. Se on kuin sateenvarjo, jonka takana on rauhallista. Joku varmaan sanoisi, että hänen mielensä on järkkynyt. Häntä ei enää kiinnosta, mitä muut hänestä ajattelevat.
Ruumiinavaus järjestyy seuraavaksi arkipäiväksi. Oikeuslääkäri on edessään poikkeuksellinen tapaus. Vain pari kertaa seitsemän vuoden urallaan hän on tehnyt ruumiinavauksen vainajalle, jonka henkilöllisyydestä ei ole ollut aavistustakaan.
- Yleensä tiedämme, kuka henkilö voisi olla, mutta hänessä saattaa olla niin paljon kuolemanjälkeisiä muutoksia, ettei katsomalla voi sanoa, että Veijohan se siinä. Silloin pitää löytää varmuus vainajan henkilöllisyydestä.
Henkilöllisyyden selvittämistä vaikeuttaa erikoinen löytöpaikka. Usein kuolinpaikan perusteella voi päätellä, kuka henkilö voisi olla.
Esimerkiksi palaneesta talosta löytynyt ruumis kuuluu todennäköisesti jollekin asukkaalle. Nyt ei ole edes arvauksia.
Ruumiinavauksen tunnelma on kaukana televisiosarjojen ruumiinavauksista. Oikeuslääkäri ei tule paikalle minihameessa ja korkokengissä, sali ei sijaitse ikkunattomassa kellarissa, eikä hän tee avausta pienellä veitsellä yksin ison spottivalon loisteessa.
Ei, ei. Salissa on valoisaa ja Goebeler sekä häntä avustava obduktiopreparaattori ovat pukeutuneet leikkaussalivaatteisiin ja muovisiin esiliinoihin. Veitsien rivi on kattava. Niitä ei kuitenkaan käytetä ennen kuin poliisi kertoo, mitä tutkitaan, mistä aloitetaan ja mitä epäillään.
Esiin kaivetaan Interpolin tunnistuskaavake, jota käytettiin jo Thaimaassa tsunamionnettomuuden aikaan. Kaikki silmien väristä kulmakarvojen paksuuteen kirjataan ja tärkeimmät yksityiskohdat kuvataan.
Paareissa oleva vaaka todistaa naisen hoikkuuden: 166 senttiä pituutta ja painoa vain 52 kiloa.
Ruumis käydään sentti sentiltä läpi. Etsitään ruhjeita, tatuointeja, leikkausarpia. Mitä tahansa, joka voisi antaa vihjeen henkilöllisyydestä. Unelmana on löytää proteesi, sydämentahdistin tai Ruotsista hankitut tekohampaat. Niissä jokaisessa olisi tunnistenumero.
Mitään erikoista ei löydy.
Vainajan ikää etsitään luustosta, ihosta ja sisäelimistä. Ne voivat kertoa vastauksen, sillä viisikymppisillä on erilaisia tauteja kuin kahdeksankymppisillä tai parikymppisillä. Röntgenkuvista selviää, että naisella on alkavaa luukatoa. Sen avulla naisen ikä tarkentuu 25-40 vuoteen.
Kuolinajan määrittäminen on vaikeinta. Vainaja on ollut pitkään ulkona, joten sää on vaikuttanut ruumiiseen. Ei puhettakaan, että oikeuslääkäri voisi televisiosarjojen tapaan kertoa kuolinajan minuuttien, tuntien tai päivien tarkkuudella.
Jotain voi kuitenkin päätellä vainajan ja vaatteiden kunnosta sekä kevään säätilasta: ruumis ei todennäköisesti ole ollut metsässä koko talvea. Sarjakuvakirjakin olisi luultavasti täysin kostunut, jos se olisi ollut lumipeitteen alla.
Oikeuslääkärikään ei pysty asiaa täysin varmasti sanomaan. Ehkä se oli maaliskuuta, jolloin hänen päivänsä päättyivät. Ehkä.
Metsässä on pimeää. Hän kaivaa laukustaan esiin taskulampun ja lukee sen valossa Calvin and Hobbes -sarjakuvaa. Weirdos from Another Planet lukee sen kannessa. Hänkin on välillä ajatellut olevansa kummajainen vieraalta planeetalta.
Hän ottaa huikan juomapullostaan. Sitten vielä toisenkin. Hän laittaa kuulokkeet korvilleen ja eläytyy musiikkiin.
Alusta asti Kaartisella on vahva tunne siitä, ettei nainen ole suomalainen. Ehkä tunteen aiheuttavat englanninkielinen sarjakuva-albumi tai saksalaiset kahden sentin kolikot. Tai ruumiinrakenne. Erittäin kapeavyötäröinen ja leveälanteinen vartalotyyppi ei ole yleinen suomalaisnaisen malli.
Käsitystä vahvistavat myös vaatteet ja asusteet. Melkein kaikki ovat samaa, brittiläistä merkkiä. Onko hän tilannut Next-merkkiset vaatteensa verkkokaupasta, ostanut niitä Suomen liikkeistä vai onko hän matkustellut Britanniassa?
Eikä mikään laukussa oleva tavarakaan viittaa siihen, että kyseessä olisi suomea puhuva henkilö. Ainoat tekstiä sisältävät tavarat ovat tupakka-aski, pieniksi revitty, helmikuussa ostettu bussilippu Jämsästä Tampereelle ja juomapullot. Niiden tekstit ovat tietenkin suomenkielisiä.
- Toisaalta, jos nainen on halunnut heittäytyä tuntemattomaksi, englanninkielinen sarjakuva voi olla vaikka hämäystä, Kaartinen pohtii.
Myös Rouvari epäilee vainajan suomalaisuutta. Perustelut ovat samat: vainaja tuntuu liian hoikalta ollakseen suomalainen ja irtolisäke vaikuttaa omituiselta. Rouvari uskoo naisen olevan Venäjältä tai Virosta.
Hammaslääkäri tutkimukset hämmentävät arvioita. Hän käy ruumishuoneella tutkimassa vainajan suun ja toteaa, että hammashoidot on tehty kuten Suomessa tehdään.
Reikiä on paikattu ensin amalgaamilla ja sitten muovilla. Ihan niin kuin muillakin 30-40-vuotiailla suomalaisilla. Suusta ei löydy kultauksia, kuten venäläisillä voisi olla, eikä siltojakaan, joita on usein saksalaisilla. Oikaisuhoidot ja viisaudenhampaiden poisto on tehty suomalaisen tavan mukaan.
Dick-Röstad ei voi kuitenkaan varmistaa naisen kansalaisuutta, sillä tarkkoja koulukuntaeroja eri maiden hammashoitojen välillä ei ole.
- Hän voi olla yhtä hyvin suomalainen, pitkään Suomessa asunut ulkomaalainen tai jostain sellaisesta maasta, jossa hampaita hoidetaan kuten Suomessa. Selvää on se, että nainen ei ole laitapuolen kulkija, vaan hän on elänyt hyvissä oloissa ja pitänyt huolta itsestään, hammaslääkäri toteaa.
Miksi ihminen haluaa kadota? Mitä on tapahtunut, että hän on halunnut hakeutua keskelle metsää kuolemaan? Miksi hänellä ei ole mitään henkilökohtaista tavaraa mukana?
Ei edes viestiä. Ei edes ympyröityjä kirjaimia sarjakuvista.
Nuo kysymykset ovat pyörineet niin tutkija Kaartisen kuin löytäjä Rouvarin mielessä. Keskivertonaisen laukku on tavaroita pullollaan, samoin rahakukkaro. Missä ovat vainajan muut tavarat?
Kaartisella on yksi selitys tapahtumille: naisen mieli on järkkynyt. Hän ei ole halunnut itseään jäljitettävän, joten on hankkinut uudet vaatteet ja raaputtanut jopa laukkuun jätetystä voidepurkista tekstit pois.
- Nainen on voinut kuolla esimerkiksi hypotermiaan. Paleltumisen loppuvaiheessa ihmiselle tulee niin lämmin, että hän alkaa riisua vaatteita, Kaartinen kertoo.
Rouvarilla teorioita on kolme. Joko kyseessä on ollut masentunut ihminen, joka ei ole välittänyt enää mistään. Hän on vain lähtenyt harhailemaan, mennyt kylmyydeltä suojaan juurakon taa ja elämänmittari on lopulta tullut täyteen. Tai ehkä kyseessä on ollut levoton sielu, esimerkiksi huumeita käyttänyt prostituoitu, joka olisi ollut matkalla jollekin lähimökeistä ja eksynyt.
- Mutta eihän kukaan ihminen lähde vieraassa maastossa oikaisemaan metsän poikki! Enkä nyt haluaisi epäillä ketään lähialueen mökkiläisistä prostituoidun hankkimisesta, Rouvari miettii.
Monen televisiosarjojen katselijan tavoin hän uskoo henkirikoksen mahdollisuuteen. Jospa nainen olisi esimerkiksi myrkytetty ja tapaus olisi lavastettu itsemurhaksi tuomalla nainen metsään kuolemaan.
- Asento oli niin erikoinen. Vaikuttaa siltä, että joko henkilö on alkanut oksentaa tai sitten hänet on asetettu tuollaiseen asentoon.
Tulee kylmä. Hän asettuu maahan pieneksi kasaksi. Laukun hän laittaa vatsansa alle. Siinä se on turvassa. Siinä se lämmittää kehoa parhaiten. Kaulaliina lämmittää ihanasti kaulaa.
Hän palelee. Tulee hyvin kylmä. Kovan kylmyyden jälkeen tulee kuitenkin lämmin. Hän riisuu takin pois ja heittää sen viereensä.
Vielä muutama huikka pullosta.
Runsaan kuukauden kuluttua löytöhetkestä Kaartinen saa vahvistuksen epäilylleen. Kyseessä ei ole henkirikos. Kuolinsyykin selviää. Sitä Kaartinen ei halua aivan tarkkaan kertoa. Koska kyse ei ole tapaturmastakaan, jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa: itsemurha tai sairauskohtaus.
Vainajan takin taskun saumoihin kerääntynyt valkoinen mönjä varmistuu lääkkeiksi. Asia tuntuu selvältä: nainen on päättänyt päivänsä itse. Hän on napsinut lääkkeitä ja juonut pulloista vettä päälle.
Tai hetkinen. Eikö ole mahdollista, että dekkareiden tapaan naisesta olisi haluttu eroon ja hänet olisi huumattu lääkkeillä ja heitetty metsään kuolemaan? Jos kyseessä olisi itsemurha, eikö nainen olisi jättänyt viestin jälkeensä ja halunnut tulla löydetyksi?
Kaartinen pyörittelee päätään. Naisen leuassa olisi varmasti mustelmia, jos häntä olisi pakotettu nielemään jotain. Ja miksi ihmeessä hänet olisi surmattu niin vaikeasti, eikä yritetty edes hävittää ruumista, kuten tappajilla on tapana.
- Millä tällaisen henkirikoksen näyttäisi toteen, kun siitä ei ole mitään merkkejä. Eikä itsemurhan tekijöillä ole mitään vakiintunutta kaavaa, että kaikki jättäisivät jonkinlaisen viestin, Kaartinen toteaa.
Toukokuussa poliisi on saanut uuden vihjeen. Nimettömänä pysytellyt rekkakuski on kertonut oululaisesta naisesta, joka on liikkunut vuosia kuorma-autojen kyydissä ja halunnut pysytellä sukulaistensa tietämättömissä. Veljensä hän on tavannut kymmenen vuotta sitten, äitinsä kuusi vuotta sitten.
Naisen äidiltä on otettu dna-näyte ja tuloksia odotellaan. Niitä vertaillaan vainajan näytteisiin kansanterveyslaitoksella.
Jos dna-tutkimuksen vastaukseksi saatu prosenttiluku on suuri, tutkimus kiihtyy. Silloin tiedetään mahdollinen nimi ja voidaan etsiä nimen avulla hammaskarttoja, joista varmuus saadaan.
- Hammaskartat ovat yleensä hyvä ja nopein tapa. Sormenjäljet ovat tällaisissa tapauksissa huonoja. Usein sormissa on sen verran kuolemanjälkeisiä muutoksia, että täytyy tehdä erilaisia kikkoja, että ne saa otettua. Esimerkiksi kuumaa vettä käyttämällä harjanteet saadaan nousemaan ylös. Poskiontelot sen sijaan ovat parempi tunnistuskeino. Ne ovat yksilöllisiä, joten niitä voi vertailla, obduktiopreparaattori Mänttäri kertoo.
Kaartinen on skeptinen, että kyseessä olisi tuo oululainen nainen. Hän onkin oikeassa. Ennen kuin dna-tulokset ovat tulleet, nainen tavataan Kajaanissa. Paikallinen poliisi on kysynyt erikoisesti käyttäytyvältä kulkijanaiselta henkilöllisyyspaperit ja merkintä tapahtuneesta näkyy poliisien rekistereissä.
Koska vihje raukeaa, laitetaan naisesta kuulutus Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Iso-Britanniaan, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.
Sitten tulee uusi vinkki. Joku alueella liikkunut liftari on puhunut Vilppulassa sijaitsevasta, teosofisten ihanteiden mukaan elävästä Ihmisyyden tunnustajat -asuinyhteisöstä. Voisiko vainaja olla joku siellä asuvista? Vai olisiko hän joku, joka olisi vieraillut siellä viime aikoina? Poliisi käy paikalla, mutta ainakin kaikki yhteisön asukkaat ovat tallessa.
Kaartinen toivoo, että nainen saataisiin pian hautaan. Siihen voi kuitenkin kulua vuosia, jos vihjeitä ei tule lisää. Vainajan kohtalona on odottaa ruumispussissa Tampereen yliopistollisen sairaalan pakastimessa niin kauan, että nimi ja omaiset löytyvät tai hänet päätetään haudata oikeuden päätöksellä.
Kymmenen vuoden kuluttua hänet voitaisiin julistaa kuolleeksi.
Kaksi pulloa on jo tyhjentynyt. Hänellä on raukea olo. Hieman sekava, mutta hän on tähän varautunut. Se on varmasti lähellä.
Sitten tulee pimeys.
Kuin haudan merkkinä paikalle on laitettu puunrunko nojalleen. Rouvari on käynyt laittamassa sen yhdellä niistä useista reissuistaan, jonka on paikalle tehnyt. Heti seuraavana päivänä pariskunta teki kesken jääneen lenkin uudestaan.
- Olen käynyt siellä myöhemminkin sammalia potkimassa. Jossain naisen henkilöpaperien on pakko olla piilossa.
Miehen mielessä on käynyt ristin tekeminen paikalle.
- Jos omaiset joskus löytyvät, ehkä he haluaisivat käydä täällä katsomassa paikkaa, jossa elämä päättyi. Ainakin itse uskoisin vastaavassa tilanteessa haluavani, mies pohtii.
Rouvarista tuntuu oudolta, ettei kukaan ole kaivannut naista. Hän sanoo ymmärtävänsä jotenkin sen, että vanhoja ihmisiä kuolee kotiinsa, jos omaiset eivät pidä koko ajan yhteyttä. Mutta kohtuullisen nuori, hyväkuntoiselta vaikuttanut ihminen. Eikö ole edes ketään kaveria, joka olisi huolissaan?
- Eihän hän taivaasta tippunut voi olla! Oritupa liittyy varmasti jotenkin tapaukseen. Tuntuu jotenkin, että selviääkö tämä ikinä. Kunpa ihmiset vielä muistelisivat, ovatko naisen jossain nähneet, Rouvari pohtii.
Kenen vuokralaisen vuokrat ovat maksamatta? Mistä tukiryhmästä tai harrastuspiiristä puuttuu yksi jäsen? Kenen naapurista ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan? Kenen tytär on hukassa? Kenen äidistä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään?
Kuka hän on, jota kukaan ei kaipaa? Kuka?
Kursivoidulla kirjoitetut tekstit ovat kuvitteellisia.
Tämän me hänestä tiedämme
Noin 25-40-vuotias nainen.
Pituus 166 senttimetriä, paino 52 kiloa.
Hyvin hoidetut hampaat.
Nainen on todennäköisesti synnyttänyt.
Tummanruskeassa olkalaukussa oli tupakkaa, kertakäyttösytkäri, hiusharja, voideputkilo, sakset, kynä, taskulamppu, aurinkolasit ja mp3-soitin.
Mukana oli kolme Novelle-merkkistä juomapulloa, joista kaksi oli juotu.
Paikalta löytyi yhdeksän millimetrin levyinen hopeasormus, jossa on lila kivi, mutta ei kaiverruksia.
Kukkarossa oli alle sata euroa seteleinä sekä runsaasti saksalaisia kahden sentin kolikoita. Henkilöpapereita ei ollut ja ainoa kuitti oli pieniksi revitty bussilippu Jämsästä Tampereelle. Lippu oli päivätty helmikuulle, vuosilukua ei ollut näkyvissä.
Vinkkejä!!!!!
Lähetetty: Ma Syys 01, 2008 9:39 pm
Kirjoittaja Poiroo
Anile kirjoitti:Miksi kuolleella oli mp3-soittimen kieliasetuksena englanti ja saksan passin palasia laukussa?
Joku arveli naisen olevan venäläinen tai virolainen, itse veikkaisin että
Virolainen tai Viron Venäläinen, Virossa on ollut hyvä hammashoito niille joilla on ollut varaa hoidattaa hampaitaan. Samaten hiuslisäke/poninhäntä tms. viittaa enempi tuosta maista tulleeseen kulttuuriin.
Myös vaatetuksen takki, jossa turkisvuori antaa aihetta epäillä että nainen olisi eteläisen naapurimaan asukki. Tuonkaltaiset takit ovat todella suosiossa Virossa. Samaten jos hänellä oli next:n vaatteita. Niitä saa osataa postimyynnin kautta ja next on myös suosittu vaatemerkki postimyynnin kautta.
No miksi sitten saksan kolikoita? Virolaiset ovat kautta aikojen käyneet saksassa töissä ja heillä on paljon sukulaisia siellä. Entä englanti mp3:ssa, no englanti taasen on yleinen kommunikoiti kieli virolaisten keskuudessa.
Varsinkin silloin kun he puhuvat ulkomaalaistten kanssa.
Paikalta löytyi yhdeksän millimetrin levyinen hopeasormus, jossa on lila kivi, mutta ei kaiverruksia.
Värien kieli teoksen kertoo lilasta väristä seuraavaa;
Lila, violetti
Lila on uusiutumisen väri, jolla on voimaa-antava ja tasaava vaikutus. Lila edustaa mystiikkaa ja tiedostamattomuutta. Lila on myös rikkauden, kuninkaallisten ja hienostuneisuuden väri, jolla voidaan kuvata myös työn hedelmiä ja voittoa.
Onko nainen tullut sittenkin uudestisyntymään tuohon paikkaan? Ainakin hän uskoo mystiikkaan. Jos nainen on 35 - 40 vuotias vironvenäläinen saattaa tuollainen new age-maailman katsomus kuulua hänen "uskonnokseen" koska 1970 luvulla nuoruuden viettänyt Virossa tai vironvenäjällä uskonto ei kuulunut jokapäiväiseen elämään vaan haettiin enemmänkin uskonnottomuutta joka sitten nuoruuden jälkeen korostuu.
Samaiseen kategoriaan menee myös se että nainen oli synnyttänyt. Monet Viroslaiset naiset ovat 1 - 2 lapsen äitejä vaikka eivät heitä aktiivisesti ole hoitaneetkaan tai kasvattaneet. Kulttuuriin kuuluin ikäänkuin se että oma mummo hoiti lapsien lapset kun työikäiset kävivät töissä.
Mutta miksi tuollaisen taustan omaava nainen tulee kuolemaan Orivedelle ja suolle?
Monet eivät taitaa tietääkään että Oriveden suot olivat 1970-luvulla suunnattoman kuuluisia UFO-soita.
Kyllä luit aivan oikein alueen soilla tehtiin paljon Ufo-havaintoja, joiden julkisuus levisi aikatavalla ulkoamaita myöten. Ja nykyään netissä saa kaiken tiedon niin tässäpä muutama linkki;
keskustelu on poimittu Suomen Ufotutkijat ry:n sivuilta.
http://www.suomenufotutkijat.fi/keskust ... ht=orivesi
mattijar kirjoitti:
Niitä on nähty pohjoispirkanmaalla 70 luvun alkupuolella (2 kertomusta) ja 1998 (yksi kertomus).
Kerros nyt se tarkempi paikka. Onko Orivesi
http://maps.google.fi/local?hl=fi&q=&q=Orivesi
Tuohon Ufo-juttuun ja niiden pois viemiseen viittaa myös tuo Calves&hobbes sarjakuvakin. Monethan meistä kantavat mukanaan kaikkein rakkaimpia uskonnollisia symboleja jotka sitten vievät meidät pois tai auttavat meitä jos meille sattuu jotakin. Calves&Hobbesin avulla Ufot tietävät että nainen haluaa pois, heidän mukaansa.
...
Että siis nainen on ollut Viron venäläinen, joka on tullut Ufojen matkaan, New Age uskovainen. Se miksi häntä ei kaivata saattaa olla se että sukulaiset luulevat hänen olevan matkalla jossakin suuressa Venäjän maassa sukulaisten tai tuttavien luona. Eikös Viron venäläiset ole hiukan syrjeksitty ryhmä Virossa tällä hetkellä, ehkä viranomaisetkaan eivat oikein jaksa ilmoitella kaikkia kadonneita naisia siinä maassa?
Lähetetty: Ke Syys 03, 2008 10:18 am
Kirjoittaja WILHELMIINA
Ylempänä oli puhetta siitä, että mikäli nainen on tehnyt itsemurhan, niin mikä on saanut naisen niin epätoivoiseksi, että on tehnyt kaikkensa, ettei henkilöllisyys selviäisi.
Iltapäivä lehdessä on taas tänään juttua ruotsin poliisista, joka etsii 21. joulukuuta 2002 kuolleena löydetyn vastasyntyneen vauvan äitiä suomesta..
Tammikuussa 2007 ruotsin poliisi sai kolme itkuista soittoa vauvan äidiltä..
Tämän jälkeen äidistä ei ole kukaan kuullut.. (?)
Onkohan heidän dna:ta verrattu..
synnyttänyt,ehkä myös murheen murtama sekä lapsi/lapsen isä ei kaipaa 
ajallisestikkin voisi vielä sopia 
