Sivu 21/50

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ti Marras 17, 2009 12:21 pm
Kirjoittaja Sirpa
Aika hurjalta kuulostaa, jos ilmoitustauluilla on ollut oikein varoituksia, mikä viittaa todella siihen, että on tiedetty saalistajien liikkuvan alueella. Eli ei mikään uusi keksintö nämä pedofiilijutut ja niistä varoittaminen.

Edelleen minua kiusaa tuon Paltiomon tilan rakennetut selillit, kalterit ja käymälät, koska se nyt jos joku viittaa melkoiseen suunnitelmallisuuteen. Mitenkähän tuo Paltimon tila tuli ilmi ja miten se tutkittiin ja onko todella pelättävissä, että jossakin muualla Suomen korvessa - kuten tässä edellä myös arveltiin - olisi tällaisia "vankiloita"? Jutussa sanotaan, että olisi tarkistettu ettei uunia oltaisi käytetty krematoriona, mutta ei puhuta, että oliko viitteitä siitä, että vankilassa todella olisi säilytetty jotakin, tai että oliko maastoa tai maata haravoitu mahdollisten ruumiiden löytämiseksi.

Ilmeisesti viitteitä on ollut, jos uuniakin on ajateltu käytetyn krematoriona?

Toivon mukaan ihmiset ovat valppaina ja tarkistavat epäilyjään ja toimivat, jos havaitsevat jotakin salamyhkäisen kummallista toimintaa jossakin.

Jätettiinkö tuo Paltimon tilan tutkiminen siihen kun se löydettiin ja Jammu pidätettiin, vai miten sen kanssa mahtoi käydä...

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ti Marras 17, 2009 12:29 pm
Kirjoittaja esmes-
..nii, suomessa riittäisi syrjäisiä paikkoja ja naapurimaissa orpoja ja kodittomia lapsia, joiden perään ei virkavalta tai sosiaalihuolto kysele. luulen ettei lasten tuominen salaa suomeen venäjältä tai virosta ole ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelisi, etenkään nykyisin. joku voisi tällaisella bisneksellä kerätä taskuihinsa sievoisia summia rahaakin + että pääsee toteuttamaan omia kieroutumiaan.

lapsia kukaan ei kaipailisi, tuhkat ripoteltaisiin pelloille ja perheenisät palailisivat viikonlopun jälkeen metsästysreissulta kotiin ja töihin :shock:

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ti Marras 17, 2009 1:12 pm
Kirjoittaja Maybrick
Jätettiinkö tuo Paltimon tilan tutkiminen siihen kun se löydettiin ja Jammu pidätettiin, vai miten sen kanssa mahtoi käydä...
Epäilen että Paltamon tila jätettiin ihan rauhaan ja tutkimatta sen jälkeen kun Jammu pidätettiin. Jos jollakin on muuta tietoa mökin tutkimuksista, ilmoittakoon.

Kun itse näin tilan, tai ei siitä näkynyt kuin se pelkkä mökki, ei sitä ollut ainakaan mitenkään suojattu eikä mitään merkkejä poliisitutkinnasta ollut. Sinne olisi voinut mennä sisään jollain konstilla kuka tahansa. Se mökki oli todella yksinäisellä paikalla, mutta lähellä tietä olevana keräsi silti turisteja, ja Paltamon päättäjät romututtivat tuon kiusallista kuuluisuutta paikkakunnalle tuoneen mökin.
Olisi pitänyt ottaa edes kuva paikanpäältä. :?

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ti Marras 17, 2009 2:24 pm
Kirjoittaja John Doe
Muistan jossain vaiheessa (kauan sitten) olleen jutun tuosta Paltamon mökistä Alibissa tai Rikospostissa.Kuvia oli niistä "selleistä" yms.Mahtaisikohan joltakulta löytyä kyseinen lehti?Olis nimittäin ihan OK skannata se juttu/kuvat tänne.Nii että kaivelkaas arkistoja kaikki asiaan "vihkiytyneet".Itseltäni kyseinen lehti on vuosien saatossa kadonnut jonnekkin. 8)

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ti Marras 24, 2009 1:55 pm
Kirjoittaja Jansku
Stephanie Plum kirjoitti:Missähän Jammu asui?
Jammu asui Itäkeskuksessa Kauppakartanonkadulla.

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: La Kesä 26, 2010 9:23 am
Kirjoittaja matlockb
Onkohan kenellään mitään sisäpiiritietoa onko Jammu todellakin edelleen niuvassa? Sukulaiseni oli vuosia sitten hoitotyössä niuvassa, mutta kertoi ettei tiennyt Jammusta mitään, vaan hänen osa alueeseensa kuului jotain muuta, vaikka voihan olla ettei vaitiolovelvollisuuden vuoksi olis saanu kertoa mitään, varsinkaan jos olis Jammua hoitanutkin. Ainakaan terveytensä puolesta ei ole Jammu kenellekkään vaaraksi, että periaatteessa sama onko vuodepotilaana vanhainkodissa vai niuvassa, tuskin kukaan tajuaa kiinnittää huomiota jos vanhainkodin huoneen ovessa lukee "Siltavuori" tai "V. Siltavuori" näin ainakin sellaisissa vanhainkodeissa missä itse olen omaisia käynyt tapaamassa. Voihan tosin elellä ihan eri nimellä ja omistaa salaisen puhelinnumeron, on varmasti ulkonäkö muuttunut huomattavasti noista vanhoista kuvista eli tuskin tunnistaa jos kävelee vastaan (Siltavuorihan tosin ei enää kävele ainakaan omin avuin). Jossain kirjoitettiin reilu pari vuotta sitten että on viettänyt paljon aikaa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa erittäin huonon terveydentilan ja tajuttomuuksien vuoksi, olisikohan jo potkaissut tyjää..

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ma Elo 16, 2010 3:18 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Saakeli että meni fillarilla tänä iltana ohi ihan Siltavuoren näköinen noin 80-kymppinen äijä! Siis ihan samanlainen turpavärkki kuin Jammulla, heti välähti mieleeni kun ukko paineli ohi siitä vierestä kun kävelin että oliko toi perkele Jammu? Ei kai yhtä rumia äijiä nyt ihan metelinä Suomessa ole, samanlaisia länttäturpia? Espoon keskuksen lähellä näin tämän äijän.

Mistä tuo juttu on että olisi liikuntakyvytön nykyisin, faktaa vai huhujuttuja?

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ma Elo 16, 2010 3:23 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Chopper kirjoitti:Itseasiassa tuo oli kirje jonka lähetti Jammu lähetti Rikospostille -92 .
Siinähän hän mainitsee tuosta Helsingissä rehottaneesta pikkuhuorabisneksestä ja sanoi että ne tytöt odottelivat uhreja :roll:
Miestiskelin silloin että pitiköhän Jammu itseäänkin uhrina jonka pikkutytöt vietteli...

Wagner tuolla pari sivua taaksepäin kertoili mielenkiintoisia juttuja (ei nyt liity Paltimoon) , kävitkö ne lukemassa?

edit. Anile olikin samalla asialla

On tainneet pikkutytöt ja nykyiset Jammut siirtyä rautatieasemalta Kampin asemalle/liikekeskukseen?

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 1:19 pm
Kirjoittaja matlockb
Mopoterroristi kirjoitti:Saakeli että meni fillarilla tänä iltana ohi ihan Siltavuoren näköinen noin 80-kymppinen äijä! Siis ihan samanlainen turpavärkki kuin Jammulla, heti välähti mieleeni kun ukko paineli ohi siitä vierestä kun kävelin että oliko toi perkele Jammu? Ei kai yhtä rumia äijiä nyt ihan metelinä Suomessa ole, samanlaisia länttäturpia? Espoon keskuksen lähellä näin tämän äijän.

Mistä tuo juttu on että olisi liikuntakyvytön nykyisin, faktaa vai huhujuttuja?
Muistan kyllä useammasta lehdestä lukeneeni että liikuntakyvytön ukko on ollut jo vuosia. Tuskin on pyöräilemässä ollut, mahtuuhan noita vanhoja ukkoja tänne.

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 7:01 pm
Kirjoittaja Maybrick
Sellaista turpavärkkiä kuin Jammulla ei ole kovin montaa. Yhden lähes identtisen miehen naaman näin kirjassa, joka kertoi Valamon luostarin historiasta ja vaiheista, siinä oli ryhmäkuva munkeista ja veljistä. Yksi näistä oli täydellisesti Jammun kaksoisolento. Näytin kuvaa muillekin Jammun lärvin kuvien perusteella tunteville, ja olivat samaa mieltä. Ajattelimme jopa, että pakko olla sukunäköä eikä sattumaa...
Ei mahda olla elämä kaikin ajoin helppoa sille iäkkäälle syklistille, joka niin suuresti muistuttaa Jammua.

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 7:19 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Kyllä noita pappoja Suomeen mahtuu jammumaisilla piirteillä. Muutamakin pappa on saanut jopa turpiinsa kun on luultu Jammuksi. Turun seudulla näin oli ainakin käynyt ja Alibi katsoi pari vuotta sitten asiakseen rauhoitella ihmisiä vakuuttamalla että huonokuntoinen Siltavuori (Alibin lähteiden mukaan...) on edelleen pakkohoidossa Niuvanniemessä.

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: To Elo 19, 2010 2:46 pm
Kirjoittaja matlockb
Ja muistakaa nyt hemmetti hyvät ihmiset että viimeisimmät kasvokuvat Jammusta ovat tv-haastattelusta yli 10 vuoden takaa ja muut vuodelta 1989!!! Voi olla että Jammun naamavärkki on sen verran muuttunut ettei tunnistaisi vaikka vastaan kävelisi. On se ihme kun joku todellakin luulee että Siltavuori kävelee kaikessa rauhassa kotoaan lähimpään Siwaan ruokaa hakemaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa pyöräilee kuten vanhan miehen tuleekin että terveys pysyy kunnossa. Ei hemmetti mitä ajatuksen juoksua...

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: To Elo 19, 2010 5:57 pm
Kirjoittaja Maybrick
^ Päivän paras! :D
Mutta ei Jammun suupielet ole ainakaan ylöspäin lähteneet iän mukana kohoamaan. Jos ei ole käynyt kauneusleikkauksessa ja muutattanut piirteitään edullisempaan kuosiin...

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: La Elo 21, 2010 11:22 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
matlockb kirjoitti:Ja muistakaa nyt hemmetti hyvät ihmiset että viimeisimmät kasvokuvat Jammusta ovat tv-haastattelusta yli 10 vuoden takaa ja muut vuodelta 1989!!! Voi olla että Jammun naamavärkki on sen verran muuttunut ettei tunnistaisi vaikka vastaan kävelisi. On se ihme kun joku todellakin luulee että Siltavuori kävelee kaikessa rauhassa kotoaan lähimpään Siwaan ruokaa hakemaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa pyöräilee kuten vanhan miehen tuleekin että terveys pysyy kunnossa. Ei hemmetti mitä ajatuksen juoksua...

Voi himputti sentään, muistetaan toki kun matlockki sanoo :mrgreen: Kyllä tuo lärvi on sen muotoinen että kyllä sen tunnistaa. Ei ihmisen kasvonpiirteet muutu 20 vuodessa niin paljoa etteikö niitä tunnista samaksi, varsinkaan tuollaisella Siltavuoren persoonallisella lärvillä varustettua, joten kaada vain itsellesi typerys. Miksi ei kävisi? Eiköhän nämä Nisset ja Nasset ihan tavavallisesti elä, huolimatta siitä vaikka ovat olleet aiemmin julkisuudessa.

Re: Jammu siltavuori

Lähetetty: Su Elo 22, 2010 8:35 am
Kirjoittaja matlockb
Väitän kyllä mopoterroristille että ainakaan Jammu ei tavallisesti elä (kuten valitettavasti monet muut pedofiilit) jo oman turvallisuuden takia sitä ukkoa ei niuvasta päästetä pois, ainakaan pk-seudulle, jokuhan sen hakkaa heti, viimeisen kahden vuoden aikana ei ole annettu ukosta mitään tietoa, johonki hemmetin tietosuojaan vedoten, eli ei tiedä vaikka olis jo kuollu. Viimeisin tieto oli 2007 tai 2008 että Siltavuoren pakkohoitoa jatketaan.