Tässä vähän pidempi juttu tästä Lusun vapauttamisyrityksestä Vaasan lääninvankilasta 1979
PPK 1981
Aseellinen vangin vapauttamisyritys
Komisario Reino Vuorimaa
Synkkänä ja sateisena lokakuun iltana 1979 Vaasan lääninvankilan vartija yhtäkkiä huomasi jotain kiiltävää vilahtavan vankilanmuurin harjalla ja sitten sille ilmestyvän ihmishahmon.
Tarkoituksena oli suuren maailman tyyliin väkivalloin ja aseisiin turvautuen vapauttaa muuan vankilan asukeista.
Suunnitelmat olivat selvät ja valmiit, mutta kuinka kävikään?
Siitä kerromme tässä artikkelissa.
Lääninvankila
:
:
- Vaasan lääninvankilan etelänpuoleinen muuri.jpg (176.7 KiB) Katsottu 3578 kertaa
Ilmoitus
Hyvin sateisen ja kolean tiistaipäivän, lokakuun 16 päivän 1979 illansuussa, tarkemmin sanoen klo 18.10 aikaan Vaasan järjestyspoliisin puhelin soi ja lääninvankilasta ilmoitettiin hyvin lyhyesti, että siellä oli tapahtunut vangin vapauttamisyritys, joka kuitenkaan ei ollut johtanut tulokseen.
Poliisia pyydettiin kiireesti paikalle. Järjestyspoliisin päivystäjä ohjasi sinne heti kaikki sillä hetkellä liikenteessä olevat järjestyspoliisin partioautot, ja päivystäjä jäi odottamaan lähempiä tietoja paikalta.
Klo 18.30 hälytettiin asian johdosta rikososasto.
Järjestyspoliisin partioautot olivat jo tuolloin paikalla.
Vaasan kokoisen kaupungin rikososaston vahvuus tällaisena arkipäiväiltana ei ole järin suuri.
Normaalisti siellä tähän aikaan on kaksi miestä päivystyksessä, tutkintatyössä yksi tutkintaryhmä eli ylikonstaapeli ja kaksi miestä sekä teknillisen ryhmän mies ja autonkuljettaja ja yksi henkilö huoltopoliisin puolella.
Kuten usein suurempien juttujen aikana on poliisilla sikäli huono onni, että vahvuudet eivät ole täysilukuiset, ja niin oli nytkin.
Ylikonstaapeli ja autonkuljettaja olivat vuosilomalla ja huoltopoliisin mies oli muualla, joten paikalle saatiin ensi hätään irrotettua kolmen henkilön tutkijaryhmä.
Löytöjä
Rikospoliisiryhmän päästyä lääninvankilan alueelle - sinne ei poliisilaitokselta ole matkaa kuin puolisen kilometriä - sille ilmoitettiin, että maasta muurin sisäpuolelta meren puoleiselta sivulta oli löydetty ase, jota ensin ei varmuudella ollut osattu tunnistaa, sitä oli ensin luultu pikakivääriksi, mutta se oli sittemmin tunnistettu rynnäkkökivääriksi, josta perä oli katkaistu osaksi pois, sekä voimapihdit, jotka rikospoliisin miesten toimesta oli heti nostettu sateesta sisälle kuivumaan.
Tilanteen saatua näin voimaperäiset puitteet, hälytettiin paikalle myös rikososaston komisario, joka otti käsiinsä tutkimuksen johdon. Välittömästi tiedon saatuaan komisario hälytti työhön vapaavuorolaisia sekä rikos - että järjestyspoliisista sekä ilmoitti asiasta myös poliisipiirin päällikölle eli Vaasan poliisimestarille, joka myös saapui paikalle.
Järjestyspoliisin päällikkö miestensä kanssa otti tehtäväkseen Vaasasta johtavien teiden sulkemisen siinä laajuudessa kuin se käytettävissä olevalla poliisivoimalla oli mahdollista ja rikospoliisin henkilöstön tehtäväksi jäi rikospaikan ja sen ympäristön tutkiminen, sekä silloin toimessa olleiden lääninvankilan virkailijoiden puhuttelu.
- Kohtalokkaiksi muodostuneet pulttipihdit.jpg (174.66 KiB) Katsottu 3578 kertaa
:
:
:
Paikkatutkimus
Kuitenkin jotain toki paikalta löydettiin. Läänin vankilan muurin sisäpuolelta, meren suuntaan pistävän länsipäädyn kohdalta aivan muurin juurelta löydettiin edellä mainittu Valmetin Tourulan tehtaiden valmistama rynnäkkökivääri, josta oli perä katkaistu ja jossa oli panos piipussa ja lipas kiinni.
Lipas oli puolilleen täytettynä. Rynnäkkökivääri oli toimintavalmis ja hyväkuntoinen. Lisäksi rynnäkkökiväärin läheltä maasta löytyi Unibolt-merkkiset uudet pulttipihdit (voimapihdit), joiden paino oli 9 kg, pituus 107 cm ja leikkaavien terien väli suurimmillaan 30 mm. Tarkastettaessa muurin ulkopuolta vastaavalta kohdalta löytyi putkimallinen kangaslaukku, joka sisälsi rautasahan ja muovipussin, jossa oli 20 kpl rynnäkkökiväärin patruunoita, sekä muuria vasten pystyyn nostetut kaksiosaiset alumiiniset tikkaat, joiden yhteinen pituus oli vähän yli 5,5 metriä. Tikkaiden yläpää oli hiukan muurin harjan yläpuolella.
Edelleen pienen etsiskelyn jälkeen löytyi vankilan eteläpuolella olevalta veneiden säilytysalueelta punainen Morris Mailer, rek. n:o ITL-98, jonka ovet olivat lukitsemattomat, rattilukko kiinni ja ilman avaimia. Auton sisätiloissa oli pihtien leikkausosan muotoinen osaksi avattu, mutta toisesta päästä vielä kiinni teipattu käärepahvi, jonka sisäpinnalla oli samanväristä punaista maalia kuin pihdeissäkin. Kaikki löydetyt tavarat otettiin luonnollisesti poliisin haltuun ja auto hinattiin poliisilaitoksen suojiin myöhemmin toimitettavaa perusteellista jälkitutkimista varten.
Vankilan muurin sisäpuolelta löydetty rynnäkkökivääri pystyttiin heti tietokoneen etäispäätteen avulla tunnistamaan numeron perusteella Imatralta 28.6. 1973 varastetuksi aseeksi. Sieltä oli samalla kerralla varastettu useampiakin aseita.
Vaasan lääninvankilan ja Vaasan poliisilaitoksen henkilökuntien yhteiset etsinnät eivät vielä klo 22.30 mennessä olleet johtaneet minkäänlaiseen tulokseen, jolloin ne tutkimusten johdon toimesta keskeytettiin. Tänä aikana olivat poliisin partiot levittäneet tapauksesta rajoitettua tietoa etupäässä rekkakuskeille ja pyytäneet heitä ilmoittamaan epäilyttävistä liikkujista lähimmälle poliisille. Poliisina täytyy näille ammattimiehille antaa täysi tunnustus siitä, että he tosi tapauksen tullen kiitettävällä tavalla olivat poliisin apuna.
Morris Mailerin omistaja
Tapahtumaillan aikana koetettiin löydetyn Morris Mailer-auton omistussuhteita selvittää, mutta auto oli kiertänyt Etelä-Suomessa kädestä käteen nopeammin kuin pullo miesringissä. Se oli parhaina päivinä vaihtanut omistajaa useammankin kerran.
Seuraavana päivänä saatiin selville, että auton viimeinen omistaja oli sillä hetkellä Vaasan lääninvankilassa tutkintovankina oleva henkilö,
Osmo ”Lusu” Ahlquist.
:
:
Pulttipihdit
Seuraavan päivän aamusta lähdettiin pulttipihtien kanssa kiertämään paikkakunnan rautakauppoja ja jo ensimmäisessä kaupassa ilmeni, että edellisenä päivänä kaksi mieshenkilöä oli käynyt sellaisia kyselemässä ja olisivat sellaiset ostaneetkin. Kun he kuitenkin olisivat halunneet ostaa ne laskuun, ei pihtejä heille myyty, koska miehet olivat tuntemattomia. Toinen miehistä kuvattiin etelämaalaisen näköiseksi ja hänestä saatiin melkoisen hyvät tuntomerkit.
Puolenpäivän aikaan löydettiin liike, josta pihdit oli myyty - ja laskuun.
Täällä myyjä oli vaatinut ostajalta kuvalla varustetun henkilötodistuksen varmistaakseen sen, että tämä esiintyi omalla nimellään.
Näin päästiin ostajan henkilöllisyydestä selville.
Kyseisen henkilön todettiin olevan paljon rangaistu erilaisista omaisuusrikoksista ja kun sekin oli jo selvillä, kenen vankilan läheltä löydetty auto oli, oltiin täysin selvillä siitä, että vastassa olivat kovat miehet.
Heidän taholtaan ei minkäänlaista yhteistyöhalukkuutta varmastikaan löytyisi ja jokainen syyllisyyttä osoittava seikka olisi näytettävä. Nimitettäköön tämä nyt pulttipihtien ostaja. Hän oli
Osmo Laukkanen.
Osmosta saatiin tietää, että hän oli hiljattain päässyt pois rangaistustaan sovittamasta ja oli ehdonalaisessa vapaudessa, viimeinen tuomio oli ollut tuollaista 5–6 vuoden luokkaa. Kun tähän vielä lisätään, että viimeisestä kymmenvuosikaudesta hän ei paljoakaan ollut ollut rangaistuslaitosten ulkopuolella, niin kuva on valmis.
Osmon valvontapaikka oli Helsinki, mistä sikäläinen rikospoliisi nappasi hänet melkoisen pian kiinni. Mutta Osmon yhteistyöhalukkuus oli hyvin vähäinen kuten epäiltiinkin, hän ei suostunut sanomaan koko asiasta sanaakaan.
Hänet tuotiin Vaasaan, missä hänet varmuudella todettiin siksi henkilöksi, joka oli ostanut pulttipihdit. Mutta se ei asiaa auttanut, Osmo ei puhunut koko asiasta mitään eikä myöskään suostunut sanomaan, kenen kanssa hän oli Vaasassa ollut.
- Osmon muurilta vankilan pihalle heittämä katkaistu rynnäkkökivääri. Tällä aseella olisi syntynyt selvää jälkeä.jpg (160.19 KiB) Katsottu 3578 kertaa
Rynnäkkökivääri
Tutkimukset veivät tutkijat Helsinkiin, missä heillä lopuksi oli onnea mukana. Siellä eräs henkilö otti yhteyden tutkijoihin ja häneltä saatiin niin paljon tietoa, että Pielisjärvellä oli nähty lokakuun alkupuolella nimeltä mainittu mieshenkilö, jolla oli ollut hallussaan samanlainen rynnäkkökivääri kuin se, joka nyt oli löytynyt Vaasan lääninvankilan pihalta.
Kyseinen henkilö tunnistettiin ja hänet pidätettiin 26.10.1979. Tutkijat suorittivat hänen asunnossaan etsinnän, jolloin sieltä löydettiin erittäin taitavasti suuren kaapin pohjan alle piilotettuna Smith & Wesson 38 kai. revolveri, 7.65 kai. mauser-pistooli, rynnäkkökiväärin katkaistu perä, em. aseiden patruunoita ja nahkaiset kainalokotelot molempiin aseisiin, vangin saha sekä erilaisia naamiointitarvikkeita, kuten irtotukkaa ja irtoviikset.
Kaikki tavarat oli pakattu pahvilaatikkoon. Hyvin pian todettiin, että rynnäkkökiväärin katkaistu perä sopi täysin lääninvankilan muurin juurelta löydettyyn aseeseen.
Näin oli päästy suurehko askel asian tutkimuksissa eteenpäin. Sanomme henkilöä, jonka luota aseet löytyivät, Eeroksi.
Toimitetuissa kuulusteluissa Eero hyvinkin pian käsitti heikon asemansa, vaikka ensin hän kiven kovaan kiisti tietävänsä koko asiasta kerrassaan mitään. Hän ei ollut tiennyt edes sitäkään, että hänen asunnossaan oli ollut piilotettuna aseita.
Kun Eerolle väläytettiin Pielisjärven matkaansa ja hänen aseiden käyttöään siellä, hän huomasi asian kieltämisen lankeavan omaksi turmiokseen ja kertoi aseiden alkuperän.
Ne olivat ennen mainitun Osmon, joka oli Eeron hyvä tuttava. Eero kiisti kuitenkin tietävänsä, mistä Osmo oli aseet hankkinut, mutta aavisteli tarkoitusta, mitä varten ne oli hankittu.
Se oli Vaasassa tapahtunut nyt ilmi tullut teko, Eero ei kuitenkaan sanonut tietävänsä, kuka Osmon oli ollut tarkoitus yrittää saada vankilasta pois. Smith & Wesson osoittautui sittemmin varastetuksi Helsingistä eräästä liikkeestä vuonna 1978.
Eero kertoi edelleen, että Osmo oli käynyt viimeksi hakemassa kyseiset aseet 12.10.1979 hänen luotaan. Aseiden joukossa oli tällöin ollut myös katkaistu rynnäkkökivääri.
Osmon palauttaessa aseet hänen luokseen 17.10.1979 aseiden joukosta puuttui rynnäkkökivääri.
Eero ei ollut uskaltanut kysellä mitään Osmolta, mutta hän oli lehdistä lukenut Vaasan tapauksista ja osannut yhdistää nämä seikat mielessään.
Tikkaat
Vankilan muuria vasten olleiden tikapuiden omistussuhteita tutkittiin myös.
Osmon todettiin asuneen Helsingissä ns. Kurvin seutuvilla talonmiehenä toimineen Jussin luona ja tuumilleen paljon tätä.
Koska tutkijoiden mielessä oli vankka epäilys siitä, että Jussi tiesi asiasta myös jotain, Jussi otettiin kuulusteluun.
Lopuksi tämä tunnustikin, että hän oli lainannut kyseiset tikapuut Osmolle. Tämän piti tehdä korjaustöitä morsiamensa luona kadunkulman päässä Jussin asunnosta.
Jussi kertoi antaneensa kyseiset tikkaat Osmolle14.10.1979. Osmo oli lastannut ne jonkin punaisen henkilöauton katolle.
Jussi kiisti tietävänsä mihin tikkaat vietiin ja kenen kanssa Osmo oli matkassa tikkaita hakiessaan, hänellä kun oli ollut joku kaveri mukanaan auton luona.
Tässä kertomuksessa Jussi pysyi loppuun saakka ja vieläpä oikeudessakin, vaikka tutkijat pystyivät näyttämään toteen, että tikkaita oli Osmon kanssa ollut hakemassa Jussin veli.
Tämä oli samana päivänä Osmon toimeksiannosta hakenut punaisen Morris Mailerin yhdessä erään Hämeenlinnan seuduilta olevan miehen - Hannun - kanssa Haminan lähellä olevan motellin luota.
Kun tikkaat oli lastattu kattotelineeseen, autoa oli lähtenyt ajamaan Jussin veli.
Autoon olivat nousseet myös Jussi itse, Hannu ja kaksi samana päivänä etelästä tullutta miestä. Nämä kuten Hannukin jätettiin matkalla kotiinsa. Jussi vei veljensä kanssa auton Vaasan rautatieaseman parkkialueelle, ja jättivät sen sinne lukittuna. Avaimet pantiin Osmon ohjeiden mukaan toisen takapyörän päälle.
Vaasasta Jussi ja hänen veljensä olivat palanneet takaisin Helsinkiin.
Jussin velipoika sentään myönsi autonhaun Kouvolan lähistöltä ja sen tuomisen Vaasaan.
Mutta hän, niin kuin Jussikin kiisti kivenkovaan sen, että heillä olisi ollut minkäänlaista tietoa siitä, mihin tarkoitukseen autoa ja tikkaita tultaisiin käyttämään.
Tokkopa nyt kuitenkaan Helsingissä asuvan Ossin morsiamen asunnon remonttiin.
Hannu
Tutkijoiden ollessa 30.10 käymässä Osmon morsiamen asunnolla tätä kuulustelemassa oli siellä eräs heille tuntematon mieshenkilö.
Tähän mennessä kukaan asiaan sekaantuneista ei vielä ollut sanonut tietävänsä, kuka oli ollut Osmon mukana Vaasassa ostamassa pulttipihtejä.
Joskus tutkijoittenkin sielussa käy jonkinlainen sähkövirta ja heti nähtyään miehen KRP:n komisario otti hänet mukaansa kuulusteluun. Hänestä otettiin Helsingissä värivalokuva, joka vielä samana iltana toimitettiin lentokoneella Vaasaan. Vaasassa pulttipihdit myynyt henkilö tunnisti kuvasta henkilön melkoisella varmuudella samaksi, joka oli ollut Osmon mukana pihtejä ostamassa.
Tämä henkilö oli juuri sama Hannu, joka oli Jussin ja tämän veljen kanssa lähtenyt 14.10.1979
Helsingistä Vaasassa löydetyllä Morris Mailerilla ja jäänyt autosta pois Hämeenlinnassa. Tämä seikka ei kuitenkaan vielä silloin ollut tutkijoiden tiedossa.
Hannu oli kuitenkin kuulustelussa juuri yhtä harvasanainen kuin muutkin, hän ei paljon muuta suostunut sanomaan kuin nimensä.
Nyt alkoi asia kuitenkin pääpiirteissään olla tutkijoiden hallinnassa, näyttöä kaikkia vastaan oli niin paljon hankittuna, että tiedettiin varmuudella asiasta voitavan nostaa syyte ja saada se oikeuskäsittelyyn.
Hannusta voidaan myös mainita sama asia kuin muistakin, hän oli nuoresta iästään huomattavan osan istunut eri rangaistuslaitoksissa. Hannun hermot olivat ajan kanssa menneet aivan piloille, ja hänellä olikin lääkärin suositus hakeutua hoitoon.
Kuten monilla muillakin hänenlaisillaan, hänellä oli vielä toisena riesana alkoholi, joka pahensi hänen oloaan vapaudessa melkoisesti.
Hannu tuotiin Vaasaan, jossa myös Osmo oli pidätettynä. Kumpikaan ei siihen mennessä ollut sanallakaan myöntänyt olevansa lääninvankilan tapauksen kanssa missään tekemisissä.
Rikospoliisissa miehet laitettiin vastakkain siten, että he saivat hetkisen valvottuna keskustella toistensa kanssa.
Yllättäen kumpikin ilmoitti nyt puhuvansa oman osuutensa tapauksesta, mutta siten, ettei siihen sotkettaisi ketään muita.
Miten kaiken piti käydä ...
Kuulustelussa Osmo myönsi, että hän oli ollut lokakuun 16 päivänä Vaasassa ja yrittänyt saada vapautettua lääninvankilasta henkilön, jonka henkilöllisyyttä hän ei halunnut ilmoittaa. Hän oli joskus syksyllä saanut eräältä henkilöltä tietyn rahasumman tätä vapauttamistarkoitusta varten, mutta hän ei kuitenkaan ilmaissut, keneltä.
Samoin hän oli saanut ohjeet hakea määrätystä paikasta hänellä Vaasassa mukanaan olleet aseet: rynnäkkökiväärin sekä 2 taskuasetta panoksineen, joita hän sitten oli säilyttänyt Eeron asunnossa. Eerolle hän oli valehdellut ostaneensa aseet.
Noin viikkoa ennen vapauttamisyritystä hän myönsi saaneensa kirjeitse yksityiskohtaiset toimintaohjeet. Saamiensa ohjeiden mukaisesti hän oli ottanut yhteyden Hannuun, joka myöskin oli saanut asiaa koskevat ohjeet ja Kaakkois-Suomesta 1800 markan suuruisen rahalähetyksen, jonka lähettäjäksi oli merkitty Vaasan lääninvankilassa vapauttamisajankohtana istunut Lusu.
Yhdessä Osmo ja Hannu olivat sitten tehneet alustavat suunnitelmat saamiensa ohjeiden mukaisesti ja menneet Vaasaan, jonne Osmo saapui vähän aikaisemmin kuin Hannu. Ohjeiden mukaan asialla täytyi olla kaksi henkilöä, toinen suorittamassa varsinaista vapauttamistehtävää ja toinen muurin toisella puolella avustamassa. Tehtävän suorittamiseen tarvittiin aseita, jotka siis jo oli hankittu, tikkaat muurin yli menemiseen, pulttipihdit kalterien katkaisemiseen, auto pakotien varmistamiseen ja tietenkin rahaa kaiken hankkimiseen. Rahaa miehet olivatkin jo saaneet.
Suunnitelman mukaan - kun kaikki välineet oli hankittu - piti toisen nousta tikkaita pitkin muurin yli ja apurin antaa hänelle aseet sen jälkeen, kun tikkaat oli nostettu toiselle puolelle muuria. Sen jälkeen varsinaisen vapauttajan piti mennä vankilarakennuksen luo, katkaista kalterit ja vapauttaa vapautettavaksi suunniteltu vanki, jonka jälkeen pakomatka olisi alkanut aseiden turvin ja tikkaiden avulla jälleen ensin muurin yli ja sitten muurin toisella puolella odottavalla nopealla autolla eteenpäin.
Ja tietenkin koko operaatioon tarvittiin apuria. Kaikki piti suorittaa sellaisella hetkellä, jolloin vartija olisi kierroksellaan aivan muualla.
... ja kuinka sitten kävi
Ensiksi piti siis hankkia pulttipihdit, joilla saisi leikatuksi 18 mm vahvuista terästankoa (läänin vankilan ikkunan ristikot ovat juuri näin paksua tankoa) ja niin ryhdyttiin Vaasasta etsimään sellaisia. Mutta Osmo ja Hannu olivatkin kuluttaneet saamansa rahat niin loppuun, etteivät pystyneet ostamaan pulttipihtejä käteisellä. Kun niihin kuitenkin perustui koko vapauttamisyritys, ostettiin ne kaiken uhallakin velaksi, jopa niin että Osmon piti riskeerata ja esittää henkilöllisyystodistuksensa myyjälle kaupanteon yhteydessä.
Tutkijoita askarrutti kovasti se, miten suuren uhan täytyi Osmoa painaa, kun tämä vanhana tekijänä meni tekemään näin harkitsemattoman teon.
Keskustelussa myöhemmin hän myönsikin sen olleen täysin itsemurhaan verrattavan teon. Hän oli aivan varma, että hänen henkilöllisyytensä tulisi pian poliisien tietoon, mutta hän oli hengessään varautunut siihen, ettei hän puhuisi kuuluste luissa asiasta sanaakaan.
Entäs nopea auto! Osmo ja Hannu totesivat Vaasassa harmikseen, että Jussin ja tämän veljen tuoma Morris Mailer-auto oli mennyt rikki. Sillä pääsi juuri ja juuri hiljalleen ajamalla eteenpäin, mutta minkäänlaisena pakovälineenä - niin kuin alun perin oli suunniteltu - se ei tullut kysymykseenkään.
Kun Osmo ja Hannu veivät autoa ja sen katolla olleita tikapuita lääninvankilan lähellä olevalle parkkialueelle, lähitiedustelut he olivat hoitaneet jo aikaisemmin päivällä, he ajoivat autolla pitkin Rantakatua ja lääninvankilan pääportin ohi. Portilla seisoi vanginvartija, joka oli Hannun mielestä katsonut kovin pitkään autoa. Hannu oli tuntevinaan vartijan samaksi henkilöksi, jonka kanssa hän oli joutunut joskus aikaisemmin vankilassa ollessaan tekemisiin ja hän oli varma siitä, että vartija oli tuntenut hänet.
Hannun "päreet” paloivat nyt lopullisesti, hänen hermonsa pettivät, hän lähti rannasta heti pois ja nousi Vaasasta iltapäivällä lähtevään junaan ja meni kotiinsa. Näin Osmo jäi yksin suorittamaan tekoa, joka näin vaikeutui tietenkin aivan ratkaisevasti.
Fiasko
Saamiensa ohjeiden mukaisesti Osmo kantoi vähäistä ennen klo 18.00 autolta ensin tikkaat vankilan muurin juurelle länsisiiven kohdalle, haki sen jälkeen pihdit ja rynnäkkökiväärin, nousi läheiseen lehmukseen ja tähysti, että kaikki oli selvää.
Hän oli nähnyt vartijan kulkevan paikan ohi ja hänelle annettujen ohjeiden mukaan kestäisi ainakin 15 minuuttia, ennen kuin vartija seuraavan kerran sivuuttaisi paikan.
Hän laskeutui puusta ja muutama minuutti yli klo 18.00 hän nosti tikkaat muuria vasten ja vei muurin harjalle ensin pihdit ja sitten rynnäkkökiväärin, sillä niiden yhteinen paino oli niin suuri, ettei hän voinut niitä yhdessä käsitellä.
Molemmat pistoolit hänellä oli kainalokoteloissa.
Muurin harjalla hänelle tulikin vaikea tilanne, hänen piti pitää hallussaan sekä pihdit että rynnäkkökivääri ja samalla siirtää tikkaat muurin ulkopuolelta sisäpuolelle muuria vasten pystyyn pakotien varmistamiseksi. Kun tästä ei tullut yksin mitään, Osmo otti jälleen riskin: hän heitti pihdit ja rynnäkkökiväärin maahan muurin sisäpuolelle.
Mutta juuri, kun hänen piti ryhtyä siirtämään tikkaita, ilmestyikin äkisti vartija vankilan pihamaalle alkaen huutaa hänelle, ja hän käsitti heti pelin olevan menetetyn. Hän laskeutui muurilta tikkaita vapauden puolelle ja lähti karkuun.
Lusu
Lääninvankilan länsisiiven päätyikkunalla katseli ystävämme Lusu muurilla tapahtuvaa näytelmää, ja saattaa vain arvata, mitä hänen ajatuksissaan risteili, kun hän näki hankkeen epäonnistuvan.
Ei kuulusteluissa eikä myöhemmin oikeuden käynninkään yhteydessä Lusu myöntänyt tietävänsä koko asiasta kerrassaan mitään.
Hän muutti aikaisempaakin kuulustelukertomustaan siten, että hän ei enää myöntänyt omistavansa lääninvankilan läheltä löydettyä henkilöautoa, vaan väitti sen myyneensä, mutta kieltäytyi sanomasta kenelle. Se ei hänen käsityksensä mukaan kuulunut kenellekään.
Hannun saamista rahoista, joiden lähettäjäksi oli merkitty juuri Lusu, hän ei sanonut tietävänsä mitään.
Hän ei itse niitä olisi voinut lähettääkään, koska hän oli silloin ollut Vaasan lääninvankilassa, joka seikka olikin totta.
Selvittämättä jäi, kuka oli rahojen lähettäjä.
Osmo puolestaan kielsi loppuun saakka, että väkivalloin lääninvankilasta vapautetuksi tarkoitettu henkilö olisi ollut Lusu, mutta ei suostunut myös sanomaan sitä, kuka tämä henkilö oli.
Hannu puolestaan myönsi käyneensä viikkoa ennen tapausta tapaamassa Vaasan lääninvankilassa entistä vankilatuttavaansa Lusua.
Hannu joutui myöntämään tämän sen takia, että käynnistä oli merkintä lääninvankilan vieraskirjassa. Käynti oli kuitenkin Hannun mukaan ollut vain vanhojen kavereitten keskeinen tapaaminen, jonka yksinomaisena tarkoituksena oli kohentaa Lusun mielialaa lääninvankilassa.
Muuten Hannun kertomus oli sellainen kuin edellä on kerrottu, joskaan hän ei maininnut ainuttakaan nimeä, niin kuin ei Osmokaan.
Lusua taasen oli asian takia aivan turha kuulustelukaan, mutta tietenkin se oli pakko tehdä.
Lusu ei tiennyt mistään mitään, hän ei ollut nähnyt tai kuullut mitään, hän ei ollut antanut kenellekään minkäänlaista toimeksiantoa eikä minkäänlaisia ohjeita, ei lähettänyt rahaa eikä tiennyt, kuka hänen nimissään oli rahaa lähettänyt.
Ainoa, minkä hän myönsi, oli se, että kyseisenä iltana hän oli ollut siinä vankiryhmässä, joka oli ollut länsipäädyn ensimmäisen kerroksen käytävällä pelailemassa siellä olleita pelejä. Mutta ei hän muistanut edes sitä, olisiko hän jossakin vaiheessa vilkaissut käytävän ikkunasta ulos, hänen mieleensä sellainen ei ainakaan ollut jäänyt, niin vähäpätöisenä hän sellaista seikkaa piti.
Viimeinen pisara
Kuka sitten loppujen lopuksi tässä jutussa näytteli pääosaa eli mihin suunniteltu yritys kaatui?
Vanhempana vartijana Vaasan lääninvankilassa toimivan Juhanin työvuoro oli lokakuun 16 päivänä 1979 alkanut klo 17.00. Työhön tulonsa jälkeen hän oli osallistunut yhdessä toisen vartijan kanssa ns. sisämiesten (vankien) kävelyn vartiointiin suljetulla vankilan pihalla.
Kävely oli loppunut noin klo 17.45. Tällöin oli satanut melkoisesti ja sade piiskautunut tuulen kanssa.
Koska Juhani näin kastui ulkona ollessaan, hän meni sisälle vankilaan vaihtamaan päälleen kuivan takin ja sadetakin.
Tämän jälkeen noin klo 17.45–17.50 aikaan hän meni uudelleen ulos.
Hän kiersi lääninvankilan päärakennuksen suunnassa pohjoinen-länsi-etelä eli pääportilta puusepänverstaalle ja sieltä länsipäädyn kautta pajalle ja sieltä edelleen pääportille, johon kierrokseen häneltä kului muutama minuutti. Hänellä ei tällöin ollut vielä kelloa mukanaan.
Varsinainen ulkovuoro joka Juhanilla tänä iltana oli, alkoi kuitenkin vasta klo 18.00, ja tämä hänen nyt tekemänsä kierros oli ylimääräinen tarkastus, koska hän halusi ennen työvuoronsa alkua tarkastaa, että paikat olivat kunnossa.
Sivuuttaessaan länsipäädyn ensimmäisen kerroksen ikkunan, hän totesi ystävämme Lusun nojaavan ikkunaan selkä siihen suuntaan, josta hän oli tullut. Tämä ei herättänyt hänessä minkäänlaisia epäilyksiä, koska hän tiesi, että käytävällä vangit pelasivat erilaisia pelejä, siellä oli mm. kuntopyörä, pingispöytä ym. välineitä, joita aina osa vangeista sai iltaisin olla käyttämässä.
Päästyään kierrokselta takaisin sisälle, hän viipyi siellä ehkä 10 tai 15 minuuttia, otti sitten vartiokellon ja lähti sen kanssa uudelle kierrokselle. Tällöin kello oli melko tarkalleen 18.00. Hän kiersi alueen juuri päinvastoin kuin edellisellä kerralla ja kävi vetämässä kellon ensimmäisessä paikassa, jonka jälkeen hän jälleen sivuutti länsipäädyn ja näki Lusun edelleen nojaavan ikkunaan.
Nyt hän totesi Lusun kuitenkin erittäin tarkkaavaisesti seuraavan häntä, jopa niin terävästi, että hän huomasi sen selvästi.
Tietenkin tämä herätti hänen epäluulonsa, vaikka hän ei ulkona todennutkaan mitään erikoista.
Hän koetti kävellä paikan ohi kohti puusepänverstasta niin kuin hän ei olisi mitään havainnutkaan.
On syytä edelleen muistaa se, että oli täysin pimeä, satoi ja tuuli melkoisesti, joten näkö- ja kuulohavaintojen tekeminen oli vaikeaa. Vankilan muurilla paloivat kyllä valonheittäjät, valaisten vankilan pihamaata, muttei niistäkään ollut suurta apua vankilan muurin taakse näkemisessä.
Todetessaan tilanteen hän ratkaisi asian siten, että hän meni pihamaalla olevan puusepänverstaan ikkunasta vähäksi aikaa seuraamaan, tapahtuisiko lähistöllä mitään. Puusepänverstas sijaitsee länsipäädystä (tai Merihaasta, niin kuin paikkaa myös kutsutaan) parinkymmenen metrin päässä kaksikerroksisen tiilirakennuksen toisessa kerroksessa ja sieltä on erittäin hyvä näköala länsipäätyyn ja sitä vastapäätä olevalle muurille.
Päästyään puusepänverstaan ikkunalle hän näki heti jotain kirkasta häilähtävän juuri länsipäädyn kohdalla muurin ulkopuolella. Ilmeisestikin Osmo pystytti juuri alumiinitikapuita, joiden yläosa välähti valonheittimien valossa. Nyt hän lähti niin nopeasti kuin pääsi ulos ja juoksi puusepänverstaan meren puoleiseen päähän, jolloin hän näki muurin harjalla ihmisen hahmon.
Tämä heitti jonkin kovan esineen maahan muurin sisäpuolelle.
Tällöin hän huusi maasta niin lujaa kuin jaksoi jotain sentapaista, että "saatanan jätkä, äkkiä alas tai täältä alkaa tulla", hänen itsekään olematta myöhemmin oikein varma siitä, mitä hän oli huutanut.
Hahmo muurilta hävisi salamannopeasti muurin ulkopuolelle.
Tämän jälkeen hän juoksi länsipäädyn käytävän ikkunoiden alapuolelle ja totesi ikkunoiden ja kaltereiden olevan ehjät. Kukaan ei siis ollut karannut ainakaan sieltä, jonka jälkeen hän juoksi uudelleen pääportille ja pyysi siellä olevaa virkatoveriaan suorittamaan hälytyksen.
Täältä hän sitten tuli uudelleen länsipäädyn kohdalle ja löysi muurin vieressä olevat pulttipihdit.
Paikalle oli sitten tullut kotoaan hälytetty ylivartija, jonka kanssa paikkaa oli tarkastettu vielä lähemmin ja löydetty maassa ollut rynnäkkökiväärikin.
Onni onnettomuudessa
Kun vartija Juhani juoksi puusepänverstaalta länsipäädyn käytävän ikkunoiden alle ne tarkastaakseen, hän ei muistamansa mukaan nähnyt Lusua ikkunalla, mutta tultuaan hälytyksen jälkeen uudelleen paikalle, oli Lusu hyvin hermostuneen näköisenä kävellyt ikkunan luona.
Tapaus olisi voinut muodostua erittäin vaaralliseksi ja jopa ihmisuhreja vaativaksikin, mikäli Osmolla ei olisi ollut niin monia vastoinkäymisiä, onneksi!
Ensinnä Hannu luopui koko jutusta ja Osmo jäi tehtävää yksin suorittamaan. Hän ei kuitenkaan muurin harjalla kyennyt hallitsemaan kaikkia tarvikkeitaan ja joutui heittämään muurilta alas rynnäkkökiväärin ja pihdit.
Sitten vartija Juhani tuli kuvaan mukaan niin "Kreivin aikaan" kuin vain mahdollista toimien varsin päättäväisesti.
Mainittakoon vielä, että Juhani oli aseeton, jota sivullinen tietenkään ei voinut tietää. Juhanin teko olikin esimerkillinen suoritus virassa osoitetusta henkilökohtaisesta neuvokkuudesta, valppaudesta ja rohkeudesta.
:
:
:
Tuomio
Asia oli esillä useampiakin kertoja Vaasan raastuvanoikeudessa, joka 4.12.1979 antoi päätöksensä.
Se tuomitsi Osmon yksin teoin tehdystä vangin vapauttamisyrityksestä ja ampuma-aseiden ja -tarpeiden luvattomasta hallussapidosta
1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeuteen,
Lusun yllytyksestä vangin vapauttamisyritykseen yhdeksi vuodeksi vankeuteen ja Hannun avunannosta vangin vapauttamisyritykseen ja sen kanssa osittain yksin teoin tehdystä moottoriajoneuvon kuljettamisesta
ilman ajolupaa 4 kuukaudeksi vankeuteen.
Sen sijaan syytteet Jussia ja hänen veljeään vastaan hylättiin.
Oikeudenkäyntikuluina syytettyjen asiamiehille, joita oli aina Helsingistä saakka - kaikilla syytetyillä oli asiamiehet valtion laskuun - maksettiin useita tuhansia markkoja.
Mainittakoon tässä yhteydessä pienenä episodina, että kun Vaasan poliisilaitoksen tutkija teki tutkimusmatkoistaan matkalaskun vajaan kahden viikon ajalta, lasku oli yhteensä hieman alle 1500 markkaa, meni siihen poliisilaitoksen kaikki silloin käyttämättä olleet matkustusmäärärahat.
Näinkin voi tässä yhteiskunnassa vielä käydä.
Saamastaan tuomiosta Lusu ja Hannu valittivat Vaasan Hovioikeuteen, joka kesäkuun loppuun mennessä ei vielä ole antanut päätöstään. Sen sijaan Osmo tyytyi saamaansa rangaistukseen.
Cut. Pykälä 21.
-NILS-