Re: 11-vuotias tyttö jäi kuorma-autosta pudonneen kuorman alle Helsingissä
Lähetetty: Su Helmi 13, 2022 8:11 pm
Kyllä kuljettaja on edelleen syyllinen ja vastaa tekemästään vahingosta.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Enemmän täällä: IltaSanomatPukinmäen onnettomuudessa kuolleen 11-vuotiaan Milanan perhe sai apua sadoilta tuntemattomilta – ”On syntynyt usko ihmisiin”
Tytön kuolemasta on pian kulunut kolme kuukautta, ja kynttilät palavat edelleen onnettomuuspaikalla. Perheen tueksi perustettu keräys veti puoleensa lähes 700 lahjoittajaa.
JOS olisimme jääneet yksin, olisimme varmasti todella masentuneita. En usko, että meillä olisi ollut voimaa elää normaalisti tämän olon kanssa. Meille on syntynyt usko ihmisiin.
Näin kiteyttää tuntemuksensa helsinkiläinen Anastasia, 34, jonka perhettä sadat hyväsydämiset ihmiset auttoivat vuoden alussa musertavaa surua vastaan taistellessa.
...
Vain päiviä artikkelin julkaisun jälkeen naapurusto käynnisti rahankeräyksen perheen tukemiseksi. Alkujaan sen piti kestää kuluvan viikon torstaihin saakka, mutta tavoitteen täytyttyä keräys keskeytettiin pienkeräysluvan mukaisesti jo tammikuun loppupuolella.
Keräystä johtanut naapuri, helsinkiläinen Martti Löppönen sai konkreettisesti huomata, kuinka lapsen kohtalo liikutti ihmisiä ja kirvoitti osaa läpikäymään myös omia koettelemuksiaan.
– Välillä sain kuulla hyvinkin koskettavia elämänkokemuksia, kun keskustelin lahjoittajien kanssa. Monia ihmisiä tämä tapaus kosketti hyvinkin syvältä. Melkein kaikissa tilisiirroissa pyydettiin välittämään osanotto perheelle ja näin onkin tehty, Löppönen kertoo.
KUN Milana tammikuun loppupuolella siunattiin haudan lepoon Malmin hautausmaalla, myös useat naapurit olivat mukana häntä saattamassa.
Anastasia-äiti luonnehtii hautajaisten sujuneen ”hyvin ja valoisasti”. Äärettömän raskasta päivää oli hänen mukaansa helpompi sietää, kun perheen ei tarvinnut selvitä koettelemuksesta aivan omillaan.
Äiti ajattelee, että niin tuttujen kuin tuntemattomienkin tarjoama tuki esti perhettä vajoamasta synkkyyteen, kun suru oli suurimmillaan ja voimavarat pienimmillään.
Tästä he ovat hyvin kiitollisia.
– Kotiimme tuli ihmisiä, he soittivat ja lähettivät viestejä, auttoivat jokainen tavallaan. Lähellämme on niin hyviä ihmisiä. Saimme apua naapureilta, ystäviltä, sukulaisilta, lastemme opettajilta ja kuraattorilta, muiden koululaisten vanhemmilta, seurakunnalta ja monilta muilta, joita emme edes tunne, perheenäiti kertoo.
– Kun menin ulos tai kävin vaikkapa kaupassa, mietin aina, että kuka tahansa näistä vastaantulijoista on voinut auttaa meidän perhettämme tässä kamalassa tilanteessa. Haluamme kiittää näitä kaikkia ihmisiä.
...
Perheenäiti kertoo saaneensa vertaistukea vanhemmilta, jotka ovat menettäneet lapsensa. He ovat kertoneet, ettei menetyksen aiheuttama tuska tietyllä tavalla lopu koskaan.
– Vielä on paljon työtä onnellisen elämän palauttamiseksi.
VIIDETTÄ luokkaa käynyt Milana kuoli paluumatkalla koulusta kotiin 15. joulukuuta, kun pysähtyneenä olleen kuorma-auton levykuorma putosi hänen päällensä Pukinmäenkaaressa.
Vanhemmat huolestuivat, kun tyttöä ei iltapäivällä kuulunut koulusta kotiin. He olivat juuri lähdössä ulos etsimään tytärtään, kun ovikello soi.
Rappukäytävässä odotti poliisipartio Milanan reppu käsissään.
Tapauksen tutkinta on yhä kesken Helsingin poliisissa. Tutkinnanjohtaja Jouni Jokinen sanoo, ettei hän edelleenkään pysty kommentoimaan tapausta tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi.
Poliisi on luvannut tiedottaa aikanaan lyhyesti, kun esitutkinta on saatu päätökseen ja juttu etenee syyteharkintaan. Kuorma-auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Keskeiset, yhä vastausta vailla olevat kysymykset liittyvät siihen, miten kuorma pääsi sortumaan ja miksi tyttö kiersi auton epäonnisesti juuri ojan puolelta, jonne levyt romahtivat.
Hänellä olisi ollut kotiinsa enää parin sadan metrin kävelymatka.
Tytön kuolemasta tulee pian kuluneeksi kolme kuukautta. Naapuri Martti Löppösen mukaan onnettomuuspaikalle tuodaan ja siellä palaa edelleen kynttilöitä.
– Se on varmasti eräänlainen muistutus myös ohi kulkeville autoilijoille.
Enemmän täällä: IltalehtiMilana, 11, kuoli järkyttävällä tavalla Helsingissä – Tapausta käsitellään oikeudessa
11-vuotias jäi kotimatkallaan kuorma-auton lastin alle. Asian käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa 24. lokakuuta.
11-vuotias Milana kuoli joulukuun 15. päivä 2021 tapahtuneessa järkyttävässä onnettomuudessa: kuorma-auton vanerilevykuorma putosi tytön päälle Helsingin Pukinmäessä.
Asian käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa 24. lokakuuta.
Kuorma-auton kuljettajaa syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Syyttäjä vaatii kuljettajalle ankaraa sakkorangaistusta. Uhrin perhe vaatii, että kuljettaja tuomitaan rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kuljettaja kiistää syytteet.
Elämä edessä
11-vuotiaan Milanan perhe antoi Iltalehdelle haastattelun keväällä 2022.
Perheen äiti kertoi nähneensä hälytysajoneuvojen valot makuuhuoneen ikkunasta aavistamatta, mitä on tapahtunut.
Tyttärestä huolestuttiin, kun hän ei saapunut kotiin nuorisotalolta. Juuri, kun perhe oli lähdössä etsimään lasta, soitti suru-uutista tuova poliisi ovikelloa.
Seuraavat kuukaudet menivät lamaannuttavassa sokissa. Tragediasta seurasi kuitenkin myös valtava määrä rakkautta, perhe kertoi. Naapurusto ja perheen lähipiiri auttoivat asian käsittelyssä ja hautajaisten järjestelyssä.
– Tästä onnettomuudesta on noussut jonkinlainen rakkaustsunami. Se lisäsi rakkautta, Milanan äiti kertoi.
Vanhemmat kuvasivat videon tyttärestään syksyisellä niityllä eivätkä tienneet, että se jäisi viimeiseksi: "Kuin hyvästijättö"
Vanteet pettivät
Kirjallisessa vastauksessaan kuljettaja kertoo olleensa vasta-alkaja. Puolen vuoden koulutuksessa opetettiin vain yhden päivän ajan, miten kuorma sidotaan. Koulutuksessa korostettiin, että lähettäjällä on vastuu kuormien oikeaoppisesta sidonnasta.
Kuljettaja kertoo pysäyttäneensä auton heti, kun havaitsi lastin liikkuvan. Hän kertoo koettaneensa asetella levyjä uudelleen, kun vanteet pettivät ja lasti sortui ojaan.
Kuljettaja soitti avuksi kollegan. Vasta vanerilevyjä siirtäessä he huomasivat lapsen jääneen kuorman alle ja menehtyneen.