ILTALEHTI
Vantaan vankilasurma: viisi vangittiin ilman vahvaa näyttöä – tämä kaikki epäillyistä tiedetään
Teosta epäillään viittä miestä.
-
lainaukseen alleviivasin epäilyjen ansiot ja iät
Tänään klo 10:52
Vantaan vankilasurmasta epäiltyinä vangittiin viikonlopun aikana yhteensä viisi miestä.
Kaikki miehet on vangittu alemmalla syytä epäillä -perusteella. Tästä voi päätellä, ettei poliisilla ole ollut ainakaan vielä vangitsemisten aikaan tarkkaa käsitystä siitä, kuka tai ketkä heistä ovat henkirikoksen tehneet. Rikosnimikkeenä on tappo.
Jos epäilty on vangittu syytä epäillä -perusteella, on häntä koskeva vangitsemisasia käsiteltävä uudelleen viikon kuluessa ensimmäisestä käsittelystä. Tähän mennessä poliisin on hankittava lisänäyttöä syyllisyydestä.
Tapaus voi olla poliisille hankala selvitettävä, jos kukaan epäillyistä ei puhu kuulusteluissa, sillä matkasellissä ei ollut valvontakameroita eikä teolla ainakaan tiettävästi ollut muita silminnäkijöitä kuin sellissä olleet vangit.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä kuitenkin vakuuttaa, että tutkinnassa on edetty.
– Jonkinasteista selvyyttä tässä on, ja sen mukaan edetään. Esitutkintatoimenpiteitä on tehty, ja asiassa on edistytty.
Tämä epäillyistä tiedetään
Tyynelän mukaan epäiltyjä on jo kuulusteltu. Kuulustelut jatkuvat kuluvalla viikolla.
Vangituista yksi on 19-vuotias, toinen 23-vuotias ja kolmas 33-vuotias.
Vanhimmat vangitut ovat 41- ja 42-vuotiaita.
Nelikymppisistä epäillyistä toinen on ollut tapahtuma-aikaan tutkintavankina epäiltynä törkeästä kiskonnasta. 23-vuotias vangittu on ollut tutkintavankina tapon yrityksestä epäiltynä.
Toisella nelikymppisellä vangitulla on taustallaan ainakin omaisuusrikoksia, mutta vankilassa olon syy ei ole Iltalehden tiedossa.
Tästä kyse
Vanki löytyi menehtyneenä Vantaan vankilan matkasellistä varhain torstaiaamuna. Kyseessä on kuuden henkilön selli.
Rikoskomisario Tero Tyynelä on aiemmin kertonut, että henkirikosepäily perustuu siihen, että
uhrissa oli ulkoisia merkkejä väkivallasta.
Iltalehden tietojen mukaan uhri oli tuomittu seksuaalirikoksista.
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsi parikymppisen miehen viime syksynä 2 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen. Miehen syyksi luettiin kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja yksi raiskaus. Rikosten uhreina olivat 14- ja 15-vuotiaat tytöt.
Vankilan turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Jaakko Jokinen kertoi aiemmin, että laki kieltää valvontakameroiden sijoittamisen matkaselleihin.
– Jos on viisi vankia sellissä ja siellä ei voi lain mukaan olla kameravalvontaa niin silloin emme voi valvoa yöaikaan, mitä siellä tapahtuu, hän sanoi.
Matkasellit ovat tilapäismajoituksia. Matkaselleihin sijoitetaan vankeja, jotka ovat matkalla toiseen vankilaan tai ovat esimerkiksi matkalla oikeudenkäsittelyihin.
----
Nyt pääsee jatkamaan vääntämistä aiheesta.