Pietniemen veriteosta syytetyn asianajaja esitti kovan väitteen: ”Sellaisesta ei ole edes esitetty kuvaa” – Osapuolet tekivät oikeuslääkärin havainnoista täysin päinvastaisia tulkintoja
Loppulausunnoissa kuultiin, kun puolustus kyseenalaisti ehkä tärkeimmän todistusaineiston tapauksessa. Murhaoikeudenkäynnin tuomio annetaan kuukauden kuluttua.
ERIÄVÄT näkemykset teräaseista ja oikeuslääkärin löydöksistä nousivat pääosaan keskiviikkona, kun Porin oikeustalolla käytiin loppuun Pietniemen epäillyn henkirikoksen oikeudenkäynti.
Loppulausunnossaan aluesyyttäjä Jenna-Lotta Perkiökangas ihmetteli, miksei syytetty poistunut paikalta ja hälyttänyt apua, kun menehtynyt nainen väitetysti alkoi vahingoittaa itseään.
”Sen sijaan hän jäi paikalle ja vei uhrin omaisuutta, mikä näyttää olleen alkuperäinen tarkoitus.”
Syyttäjä tarkensi, että todennäköisesti syytetyn ja uhrin vaihtokauppa Playstation-pelikonsolista meni jotenkin pieleen. Uhrille amfetamiinia tuonut epäilty halusi syyttäjän mukaan Playstationin itselleen, vaikka väkisin.
ALUESYYTTÄJÄ kuvaili murhasta syytetyn kertomusta epäuskottavaksi ja ristiriitaiseksi.
”Harjoitellun kuuloinen vaihtoehtoinen kertomus. Vaikeampi pysyä valheessa kuin totuudessa. Hän ei ole pysynyt edes jo muuttamassaan kertomuksessa.”
”[Syytetty] on selittänyt kertomuksen muuttumista tapahtumien muistamisella paremmin nyt kuin esitutkinnan aikana. Ihmisen muisti ei kuitenkaan toimi niin, että se toimisi paremmin ajan saatossa”, lausui uhrin omaisten oikeusavustaja Sami Hiisikero.
Hän lisäsi murhasta syytetyn kertoneen ennen kiinnijäämistä tuntemalleen henkilölle, että hänellä on jo mietittynä tarina tapahtumista.
Puolustus: oikea teräase hukassa?
Räikein näkemysero syyttäjän ja puolustuksen välillä ilmeni oikeuslääkärin havaintojen tulkitsemisessa.
Aluesyyttäjän mukaan oikeuslääkäri oli sitä mieltä, ettei itsemurhan tehnyt henkilö puukottaisi itseään naisesta löytyneiden vammojen tavoin. Viiltoja löytyi esimerkiksi kaulan molemmilta puolin.
Murhasta syytetyn asianajaja Jukka Ylikahri löysi kuitenkin seikkoja tukemaan kertomusta uhrin väitetystä itsetuhoisuudesta.
”Oikeuslääkärin mukaan kaulan alueen vammat eivät ole tarvinneet erityistä voimaa. Lääkäri ei kyennyt sanomaan kuin yhdestä vatsan vammasta, että se oli syvempi.”
Puolustus korosti, etteivät vainajan kaulasta löytyneet nirhaumat tue syyttäjän versiota silmittömästä väkivallasta. Ylikahri totesi, että pinnalliset nirhaumat ovat oikeuslääkärin mukaan tyypillisiä itsetuhoisen henkilön vammoja.
PUOLUSTUSASIANAJAJA esitti myös kovan teorian: vammat naiselle aiheuttanut teräase ei olisi yksikään niistä kolmesta veitsestä, joiden ympärille syyttäjä on rakentanut juttunsa.
”Oikeuslääkäri esitti arvion, että tekovälineessä on kaksi leikkaavaa terää. Sellaisesta ei ole edes esitetty kuvaa. Jokaisessa kolmessa veitsessä on terä vain toisella puolella. Ei ole osoitettu millä teräaseilla vammat tehtiin. Sormenjälkiä ei otettu puukoista.”
SYYTETYN dna:ta löytyi näistä kolmesta asunnosta löytyneestä veitsestä. Aluesyyttäjän mukaan on selvää, että jokainen niistä on henkirikoksen tekoväline.
Ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä syytetyn asianajaja selitti dna-löydöksiä toisen ihmisen kautta kulkeutuneella dna:lla.
”Ihon kautta toisen ihmisen dna:ta ei siirry loputtomasti, vaan se kuluu pois. Ei ole uskottavaa, että sitä siirtyisi niin moneen paikkaan”, aluesyyttäjä Perkiökangas totesi.
Elinkautinen ensisijaisena vaatimuksena
Aluesyyttäjä vaatii vuonna 1997 syntyneelle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Syyttäjän mukaan teko oli murha raakuuden ja julmuuden vuoksi.
Mikäli henkirikos katsotaan tapoksi, siitä ja törkeästä ryöstöstä sekä huumausainerikoksesta vaaditaan noin 13 vuoden vankeusrangaistusta.
MURHASTA SYYTETYN miehen naisystävän asianajaja Ilkka Härmäläinen vaati naisen syytteitä kätkemisrikoksesta ja huumausainerikoksesta hylättäväksi. Härmäläisen mukaan naisella ei ollut tekemistä mahdollisesti laittomasti saadun omaisuuden ja huumeiden kanssa, vaikka niitä säilytettiin hänen asunnossaan.
Asianajaja vetosi myös naisen tulevaisuudensuunnitelmiin.
”Syyksi lukeminen merkitsisi, ettei hän työllistyisi moneen vuoteen ammattiin, jota on opiskelemassa.”
Odottaa tuomiota vapaalla
Poliisin esitutkinnassa epäiltyihin rikosnimikkeisiin kuului myös lievä ampuma-aserikos, josta ei kuitenkaan nostettu syytteitä. Päätös perustuu rikoskonkurrenssiin, joka on rikosten erittelemiseen sekä esi- ja jälkitekojen rankaisemattomuuteen liittyvä lainoppi.
Havaittu ampuma-aselain rikkominen johtui syytetyn naisystävän asunnosta löytyneestä repusta, jossa oli kymmeniä 22-kaliiperisen aseen patruunoita. Kuulustelussa murhasta syytetty sanoi löytäneensä repun patruunoineen viime vuonna Tampereelta.
HENKIRIKOKSESTA syytetty vapautettiin tutkintavankeudesta oikeudenkäynnin päätteeksi. Aluesyyttäjä kuitenkin vaati syytetyn tutkintavankeudessa pitämistä rikosten jatkamisvaaran perusteella.
Käräjäoikeus antaa tapauksen tuomion kesäkuun lopussa.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 44450.html