Anteeksi Pekka -kohukeräyksestä syytteet kolmelle lahtelaiselle – huijattuja lahjoittajia on jopa 600
Kevättalvella 2025 paljastuneesta Anteeksi Pekka -kohukeräyksestä on nostettu syytteet kolmelle lahtelaiselle: kahdelle naiselle ja yhdelle miehelle. "Pekan" kohtalosta järkyttyneet ihmiset eri puolilta Suomea lahjoittivat keräykseen kuukaudessa noin 20 000 euroa. Päätekijäksi katsotaan 34-vuotias nainen, joka sai syytteen törkeästä petoksesta. 54-vuotiasta miestä ja 53-vuotiasta naista syytetään rahanpesusta. Poliisi epäili heitäkin törkeästä petoksesta, mutta syyttäjä katsoi heidän osuutensa rikoksissa pienemmäksi.
Lahjoittajia eli huijatuksi tulleita ihmisiä on noin 600. Lahjoitussummat olivat yleensä 5–20 euroa. Pienimmät lahjoitukset olivat euron ja suurin yksittäinen lahjoitus noin 500 euroa. Epäillyiltä saatiin takavarikoitua muutamia tuhansia euroja yhteensä 20 000 euron lahjoitusvaroista.
Tapauksessa on kyse siitä, että pääkaupunkiseudulla toimiva hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry julkaisi helmikuussa 2025 sosiaalisessa mediassa Anteeksi Pekka -päivityksen, jossa kerrottiin, että rankasti koulukiusattu vantaalaisnuori "Pekka" oli tehnyt itsemurhan 15-vuotiaana.
Apuna kehotti lahjoittamaan perheelle rahaa hautajaiskuluihin. Tätä ennen "vähävaraiselle Pekalle" oli kerätty rahaa muun muassa uusiin vaatteisiin. Pian paljastui, ettei "Pekkaa" ollut olemassakaan. Aiempien tietojen mukaan sydänsärkevät Pekka-viestit kirjoitti "Pekan äitinä" esiintynyt kolmikymppinen lahtelaisnainen, joka sai syytteen törkeästä petoksesta.
Lahjoitusrahaa pyydettiin muun muassa "Pekan" tilille. Tätä kautta petos paljastui, koska MobilePay-palvelussa lahjoittajat näkevät rahan vastaanottajan oikean nimen. Rahat menivät viisikymppisten miehen ja naisen tileille ja päätyivät sieltä "Pekan äidille".
Hämeen poliisin mukaan tapaus on tyypillinen nigerialaiskirje- tai romanssihuijaustyyppinen harhautus, jossa on käytetty hyväksi ihmisten auttamishalua ja herkkäuskoisuutta. Helsingin poliisi selvitti Apuna ry:n osuutta mahdolliseen rahankeräysrikokseen, joka siirtyi syyteharkintaan. Tässä asiassa tehtiin päätös syyttämättä jättämisestä.
Syyteharkinnan aikana paljastui, ettei oikeuslaitoksen uusi Aipa-tietojärjestelmä pysty käsittelemään näin suurta määrää asianomistajia eli huijattuja ihmisiä. Aineisto jouduttiin jakamaan kolmeen osaan eli 200 asianomistajaa yhteen haastehakemukseen.
Juttumassan laajuudesta saa käsityksen siitäkin, että poliisi lähetti syyttäjälle 600 esitutkintapöytäkirjaa. Samanlaisen ongelman edessä voidaan olla kohta uudelleen, sillä Hämeen poliisi tutkii parhaillaan myös toista suurta hyväntekeväisyyshuijausta. Siinä oltiin keräävinään rahaa Päijät-Hämeen vähävaraisille perheille ja vanhuksille. Rikoksista epäillään hollolalaisnaista.
Poliisin mukaan rikosvahinko on 100 000 euroa eli viisi kertaa enemmän kuin Anteeksi Pekka -keräyksessä. Petkutettuja lahjoittajia on kuitenkin kolmannes vähemmän eli noin 400. Lahjoitetut summat olivat siis huomattavasti suurempia.
https://www.ess.fi/paikalliset/9341799