Sivu 21/439

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 3:34 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
MissHolmes kirjoitti: Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kosto mustasukkaisuuksissaan tai raivopäissään. Joskaan en ole varma siitä, onko kohde kuitenkaan ollut oikea, vai vaan mustasukkaisen miehen mielikuvitusta.
Aivan, ja pitää muistaa, että kohde on tosiaan voinut olla oikea joskus - vaikkapa Lahden entinen naisystävä muinaisesta nuoruudesta. Riittävä määrä mustasukkaisuutta kaikkea puolison entistä toimintaa kohtaan, ja pam. Kannattaisi siis tutkia Lahden entisten naisystävien nykyiset miehet.

Tai Lahden läheisten työtoverien miehet. Mitäpä, jos joku mustasukkainen mies on kokenut kohtuullisen menestyvän Lahden uhkana vaimolleen, joka tätä on säännöllisesti töissä tavannut? Vaikkei syytä siis ole ollutkaan.

En usko, että Lahdella olisi ollut suhde, se olisi varmasti tullut esille. Mutta uskon, että joku on voinut luulla, että Lahti olisi uhka hänen liitolleen tai suhteelleen.
Minusta tapa vaikuttaa siltä, että tekijä on halunnut omin silmin nähdä uhrinsa kuolevan. Halunnut nähdä uhriinsa sattuvan. Halunnut nähdä uhrin pelosta ja tuskasta vääristyneet kasvot ja sen kauhun ja epätoivon.
Eikö tätä mieltä ole myös poliisi? Myös se, että Lahden perhe jätettiin rauhaan, tukisi tätä teoriaa. Ehkäpä kyseessä oli mustasukkaisuusdraama, jonka kokija tunsi jopa sääliä Lahden vaimoa ja lapsia kohtaan?

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 3:35 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
Sleeper kirjoitti: Ehkä murhaaja oli kokematon ja sen takia käytti tappamiseen enemmän väkivaltaa kuin olisi tarvinnut. Amatööri voisi puhua hermostuksissaan jotain uhrille teon aikana tai ennen tekoa. Saattaisi helposti antaa kuvan, että tekijä tuntisi Lahden, vaikkei näin olisikaan?
Kokemattomuutta minäkin veikkaan, silloinkin jos kyseessä on ollut palkkamurha. Nimittäin Suomessa ei tosiaan noita ammattipalkkamurhaajia hirveästi varmasti ole, ei ainakaan sellaisissa piireissä missä Lahden voisi kuvitella liikkuvan. En usko, että Lahdella olisi yhteyksiä vaikka huumeliigoihin.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 4:01 pm
Kirjoittaja skoone
mh1 kirjoitti: On ikävää, jos kuollut mies leimataan kaiken muun lisäksi vielä parittajaksi, vaikka kyseessä oli mitä ilmeisimmin väärinymmärrys.
Toistan edelleen, että en ole väittänyt mitään, enkä leimannut. Mutta mielestäni k a i k k i mahdolliset, jopa yhteensattumat, kannattaisi ainakin tsekata, kun näyttää tuo tutkimus menevän vähän hitaanlaisesti eteenpäin.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:21 pm
Kirjoittaja rapier
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1584137

Poliisi paljasti: Ulvilan surman avaintodiste on ongelmallinen
09.09.2008 16:58

Psykologi Jukka S. Lahden surmaa tutkiva Porin poliisi paljasti tiistaina Ilta-Sanomille, että Ulvilassa yli 1,5 vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen avaintodisteena olevasta äänitallenteesta ei ole mitään apua, vaikka se laitettaisiinkin julkisuuteen.

Monet ovat ihmetelleet internetin keskustelupalstoilla asiaa. Sen kautta on uskottu löytyvän joku, joka tunnistaisi surmaajan äänen perusteella.

- Siinä ei kuulu lainkaan tekijän ääntä, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta kertoi IS.lle.

Nauhoite tallentui, kun Lahden puoliso soitti hätäkeskukseen.

- Nauha on perattu läpi perusteellisesti, Kuusiranta selvitti.

- Tutkinnan kannalta siitä ei ole ainakaan toistaiseksi saatu irti mitään sellaista, mikä auttaisi tämän raaan rikoksen selvittämisessä.

Dna-testeistä ei läpimurtoa

Poliisi suoritti keväällä satojen miesten dna-tutkimuksen Lahden entisellä työpaikalla. Tulos jäi laihaksi.

- Lähes kaikki tulokset ovat jo meillä, eikä läpimurtoa ole tullut.

Kuusiranta tuli Juha Joutsenlahden tilalle pitkään pimeänä olleen tapauksen tutkinnanjohtajaksi loppukesällä. Kuusirannan aikana ketään ei ole kuultu epäiltynä. Kukaan ei myöskään ole ollut vangittuna.

- Meille tulee edelleen vihjeitä, muun muassa siitä punaisesta Volvosta. Jokainen vinkki tarkistetaan tarkasti, kaikkiin suhtaudutaan erittäin vakavasti, Kuusiranta vakuuttaa.

Lähipiiriä ei kuultu epäiltynä

Tällä hetkellä juttua tutkii aktiivisesti yksi poliisi.

- Resursseja irrotetaan heti lisää, jos tämä alkaa aueta.

Poliisi on jatkuvasti yhteydessä Lahden leskeen. Häntä on kuultu Kuusirannan mukaan useita kertoja.

- Lähiaikoina kuullaan jälleen. Tämä on luonnollisesti hyvin raskasta hänellekin, se yksi yö on hänellä koko ajan taustalla ajatuksissa, Kuusiranta toteaa.

- On itsestään selvää, ettei tuollainen unohdu koskaan.

Kuusirannan mukaan tutkintalinjoja on edelleen useita. Hänen mukaansa uhrin henkilökohtaisia tekemisiä ennen kuolemaa on selvitetty niin tarkasti kuin mahdollista. Myös lähipiiriä on kuultu.

Onko ketään epäilty?

- Meillä ei ole ollut mitään syytä kuulla lähipiirin ytimeen kuuluvia tässä asiassa epäiltynä. Mikään ei todellakaan viittaa tutkimuksissa siihen, Kuusiranta painottaa.

Porin poliisi ottaa edelleen vastaan yleisövinkkejä tapauksesta.
IS

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:45 pm
Kirjoittaja joey
Mitä hittoa, aikaisemminhan on sanottu että tekijän ääni on tallentunut nauhalle?

Nyt on joku sössinyt jossain välissä... Luullut kenties Lahtea itseään tekijäksi?

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:57 pm
Kirjoittaja spiderman83
joey kirjoitti:Mitä hittoa, aikaisemminhan on sanottu että tekijän ääni on tallentunut nauhalle?

Nyt on joku sössinyt jossain välissä... Luullut kenties Lahtea itseään tekijäksi?
Poliisi päivänselvästi yrittänyt pistää tekijän paniikkiin.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:00 pm
Kirjoittaja che che
joey kirjoitti:Mitä hittoa, aikaisemminhan on sanottu että tekijän ääni on tallentunut nauhalle?

Nyt on joku sössinyt jossain välissä... Luullut kenties Lahtea itseään tekijäksi?
Mikähän oli taustalla täs asias et eka ilmotettiin et murhaajan ääni on tallentunut? Haluttiinko ehkä pelotella tekijää.
Olishan poliisi voinut tän aiemminkin kertoa. Alkaa tympimää.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:17 pm
Kirjoittaja H.P.
Mikähän oli taustalla täs asias et eka ilmotettiin et murhaajan ääni on tallentunut?
Ei mikähän vaan kukahan, ja ylläri pylläri - J. Joutsenlahti :lol:

*Pitäiskö tähän lisätä, etten sanonut tuota mitenkään loukkaavaan sävyyn, ettei ala syytteitä ropisemaan?*

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:35 pm
Kirjoittaja Yggdrasil
Ja miksei tekijän ääntä kuulunut.. Olisiko koska mitään ulkopuolista tekijää ei ollutkaan?

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:38 pm
Kirjoittaja pate
Mitenköhän tarkkaan on selvitetty tuon löytyneen kengänjäljen taustat.
Oli kaiketi kalliin merkkikengän pohjakuvio. Missä tuollaisia kenkiä on myyty, kun poliisi tiedotti, että Porista ei niitä ainakaan saa.
Jotenkin viittaisi varakkaampaan henkilöön, sillä jos kyseessä olisi joku alamaailman palkkamurhaaja, niin tuskin hänellä olisi tuollaisia elitistisiä kenkiä.
Toisaalta on etsitty vanhaa ja hyvinkin halpaa henkilöautoa.
Olisiko tappaja ostanut tuollaisen vain tätä tekoa varten. Olisi erehtynyt laittamaan nuo kalliit maastokengät, kun ei arvannut jättäväsä paikalle jälkiään.
Minusta tekijä on noissa murhahommissa aloittelija, niin henkilökohtaista ja riskejä kaihtamatonta oli hänen toimintansa.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:41 pm
Kirjoittaja skoone
Yggdrasil kirjoitti:Ja miksei tekijän ääntä kuulunut.. Olisiko koska mitään ulkopuolista tekijää ei ollutkaan?
Tai jospa tekijä oli siinä vaiheessa jo lähtenyt?

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 6:50 pm
Kirjoittaja che che
skoone kirjoitti:
Yggdrasil kirjoitti:Ja miksei tekijän ääntä kuulunut.. Olisiko koska mitään ulkopuolista tekijää ei ollutkaan?
Tai jospa tekijä oli siinä vaiheessa jo lähtenyt?
Jep, annettu hoitaa homma ja saada kunnon etumatka?

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 7:13 pm
Kirjoittaja Loka
che che kirjoitti:
skoone kirjoitti:
Yggdrasil kirjoitti:Ja miksei tekijän ääntä kuulunut.. Olisiko koska mitään ulkopuolista tekijää ei ollutkaan?
Tai jospa tekijä oli siinä vaiheessa jo lähtenyt?
Jep, annettu hoitaa homma ja saada kunnon etumatka?
Amen. Pikkuhiljaa alkaa hiipiä vaimon osallisuus mieleen. Mutta vain pikkuhiljaa, koska mitään häntä vastaan ei ilmeisesti ole -varsinkaan meillä.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 7:19 pm
Kirjoittaja joey
En tajua, minkä takia poliisi antaisi julkisuuteen valheellista tietoa tekijää pelotellakseen? Onko kellään muistissa, että niin olisi aiemmin menetelty? Ja minkä ihmeen takia peloteltaisiin äänellä, kun tallessa on DNAtakin (...jos on)?

Ilmeisesti tekijä on saanut Lahden todella nopeasti puolustuskyvyttömäksi. Ei kai siinä sitten enää hirveästi tarvitse tapahtumia kommentoida tai muutoin rupatella... Ajattelin silloin kun vielä elin siinä käsityksessä että tuo ääni tosiaan oli saatu talteen, että tekijä on esimerkiksi kieltänyt Lahden vaimoa soittamasta poliiseja, vastannut Lahden aneluun (Lahti: "Lopeta!" Tekijä: "En!") tms.

Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 7:26 pm
Kirjoittaja H.P.
Komppaan pikkuhiljaa Lokaa. Mutta vain pikkuhiljaa :lol:

Mutta kyllähän tämä saattaa homman uuteen valoon. Mielestäni juurikin tuo hälynauha oli ainut VARMA todiste siitä että talossa oli ulkopuolinen mies murhaa suorittamassa, koska siitä oletetusti kuului hänen sekä Lahden tappeluäänet. Nyt meille tosiaan jää jäljelle vain epäilyttävä ja kömpelö sisäänmenotapa, kenties paikalle tuotu DNA sekä epämääräinen kengänjälki..
No myönnettäköön että tuo DNA:n 'istutus' murhapaikalle kuulostaa hieman uskomattomalta, mutta toisaalta, onhan tämä koko tapaus aika uskomaton.

Tekoa on luonnehdittu hyvin henkilökohtaiseksi, joten voisi olettaa että murhaaja oli jotain sanonut Lahdelle tätä puukottaessaan.