Sivu 202/250
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Su Heinä 17, 2011 12:25 pm
Kirjoittaja INES 7
Mariacka kirjoitti:Ärsyttää ketjut, joista on tullut pelkkää OT:ia ja chattailua.
Pitäisikö perustaa esittelyketju uusille tulokkaille, kun sääntöjen lukeminen ja sisäistäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa? Sinne voisi sitten rauhassa avautua perhesuhteistaan ja rintojensa koosta, noin esimerkkinä.
Niin, olisiko sittenkin parempi, ettei automaattisesti yhdistettäisi "saman" aiheen ketjuja, vaan luotaisiin jopa uusia? Ja niihin ei sitten "juupas-eipäs-tappopas-eihänkunDNAkertoo-ikikilvoittelijat ottaisivat heti alkuun porttikiellon? Sitten ollaan periaatekysymyksessä: "Eikös täällä ole tarkoitus keskustella vain henkirikoksista ja vakavista rikoksista?"
Helvetin ärsyttävä kysymys. Miten rajata mikäkin kuuluvaksi minnekin. Rintojen koko tai perhesuhteet voivat kertoa jotakin ko. rikoksen motiiveista, varsinkin jos lukija ei ole itse osannut sitä hoksata/edellinen kirjoittaja yhdistää. En siis tunne kyseisiä koti-rinta-ketjuja ja uskon että paskaa ovat. Paljoltihan sitä on, eikä liity mihinkään. Toisaalta poliisikin usein korostaa, siis ihan oikeat rikostutkijat(!), ettei mikään seikka ole liian vähäpätöinen kerrottavaksi ilmi. Lisäksi ihmisten lähestymiskulma on usein aika eri samaan rikokseen (esim. "Pedofiili raiskasi, ei linnaa"-ketjuissa). Moni sanoo heti "kiikkuun vaan", moni taas "tutkitaisko ensin", joku sitten "uhrin syy", ehkäpä "ei rikosta, laki määrittelee blaa blaa blaa" jne.
Ei tää siis mikään totuus oo, mutta hyvä aina pohtia.
Paskanjauhaminen asiaketjuissa ihan vaan huvikseen ja chattailu ja muu flirttailu tai loputon vitsinheitto on typerää ja usein ne tunnistaa onneksi sekalaisista hymiöistä ja minä ainakin "oikoluen" ne melko haipakkaa etiäppäin ja seuraavaan.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Su Heinä 17, 2011 12:48 pm
Kirjoittaja Mariacka
^Lähinnä tarkoitan muutamia uusia nikkejä, jotka ainakin ensivaikutelman perusteella ovat tulleet tänne lörpöttelemään
omista rinnoistaan, kesälomanvietostaan tai lapsistaan. Näitä löytyy ainakin Ulvilan puolelta. En usko, että näillä on kyseisen rikoksen ratkeamisen kannalta mitään merkitystä.
Sotkevat vain ketjua. Itse pedanttina ihmisenä yritän lukea kaiken pysyäkseni kärryillä. Siksi ärsyttää. Eli juuri tätä tarkoitin:
INES 7 kirjoitti:Paskanjauhaminen asiaketjuissa ihan vaan huvikseen ja chattailu ja muu flirttailu tai loputon vitsinheitto on typerää ja usein ne tunnistaa onneksi sekalaisista hymiöistä ja minä ainakin "oikoluen" ne melko haipakkaa etiäppäin ja seuraavaan.
Nämä avautumiset voisivat olla Vapaan keskustelun puolella, mistä varmasti löytyisikin jo valmis ketju.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Su Heinä 17, 2011 7:46 pm
Kirjoittaja Koljo
Mikä jankkaavien paratiisi tästä on tullut?
Melkein joka ketjussa on pari samaa nimimerkkiä pätemässä ja jankkaamassa kuinka SE oma ajatus/idea on se ainoa oikea? Jos joku erehtyy esittämään oman ideansa (mikä on jankkaajan idean vastainen) niin alkaa armoton JANKKAUS siitä, että joku kehtaa tulla jankkaamaan tyhmiä juttujaan...
Pitäisi kehittää joku porttikielto jankkaajille, juuri niille jankkaajille ketkä syyllistävät toisia samasta asiasta mitä itse tekevät. Vaikuttavat ihan idiooteilta ja harmittaa, kun se pieni asiakin jonka saattavat kirjoittaa muuttuu ihan epäuskottavaksi tuollaisen sairaanloisen pätemisen ja jankutuksen vuoksi.

Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Heinä 20, 2011 12:44 am
Kirjoittaja Damien
Koljo kirjoitti:Mikä jankkaavien paratiisi tästä on tullut?
No eipä kyllä mikään, samaa paskoohan tämä on aina ollutkin...
Vikahan ei ole yksin ylläpidossa eikä itse palstassa vaan sen käyttäjissä.
Siinä missä minfo oli aikoinaan pienemmän piirin kohtaamispaikka ja niiden jotka todellakin
olivat kiinnostuneita "historiallisista" selvittämättömistä rikoksista, jaksoivat myös paneutua ja uppoutua niihin. Toki sielläkin sitä "minäminä"-asennetta ja kuppikuntaa löytyi mutta....
Nykyminfoiluhan on sitä että vähintään 85% käyttäjistä haluaa olla se ensimmäinen joka postaa uutisen
mummon fillarin pöllinnästä, grillijonon turpaan vetämisestä tai siitä että joku nutipää nussi Seurasaaren kurren pähkinän jonka Aulikkimummo oli sille hetkeä aikaisemmin antanut.
Adhd-lapsen paratiisi.
Siinä ketjut sitten kerääkin sen muutaman kymmentä viestiä voivottelua, toivottelua, kulttuurin rikastusta tai uhrin kummin kaiman facebook sivuja kysellen.
Kun se ketjujen ja viestien informaatioarvo on aika pyöreä nolla, rölöilyä ei edes tahdo huomata
siitä viestitulvasta. Eli se kuuluisa punainen lanka puuttuu.
Ja loppuun vielä phoxinus phoxinus:

Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Heinä 20, 2011 5:48 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
Damien kirjoitti:Koljo kirjoitti:Mikä jankkaavien paratiisi tästä on tullut?
No eipä kyllä mikään, samaa paskoohan tämä on aina ollutkin...
Vikahan ei ole yksin ylläpidossa eikä itse palstassa vaan sen käyttäjissä.
Siinä missä minfo oli aikoinaan pienemmän piirin kohtaamispaikka ja niiden jotka todellakin
olivat kiinnostuneita "historiallisista" selvittämättömistä rikoksista, jaksoivat myös paneutua ja uppoutua niihin. Toki sielläkin sitä "minäminä"-asennetta ja kuppikuntaa löytyi mutta....
Nykyminfoiluhan on sitä että vähintään 85% käyttäjistä haluaa olla se ensimmäinen joka postaa uutisen
mummon fillarin pöllinnästä, grillijonon turpaan vetämisestä tai siitä että joku nutipää nussi Seurasaaren kurren pähkinän jonka Aulikkimummo oli sille hetkeä aikaisemmin antanut.
Adhd-lapsen paratiisi.
Siinä ketjut sitten kerääkin sen muutaman kymmentä viestiä voivottelua, toivottelua, kulttuurin rikastusta tai uhrin kummin kaiman facebook sivuja kysellen.
Kun se ketjujen ja viestien informaatioarvo on aika pyöreä nolla, rölöilyä ei edes tahdo huomata
siitä viestitulvasta. Eli se kuuluisa punainen lanka puuttuu.
Ja loppuun vielä phoxinus phoxinus:

Kyllä siinä on ideaa, että tuoreet rikosuutiset tuodaan tänne. Esimerkiksi jokin katoaminen saattaa osoittautua Raisan tapaiseksi arvoitukseksi. Silloin on mielenkiintoista, että jutun alusta lähtien on ihmisten ajatuksia luettavana. Siitä olen Damienin kanssa samaa mieltä, että ei kannata kommentoida, jos ei ole mitään sanottavaa. Kevyt huumori on mukava lisä, mutta tämän sivuston tarkoitus ei kai ole tarjota kevyttä huumoria.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Pe Heinä 22, 2011 10:29 am
Kirjoittaja matlockb
Laitetaas tänne lautamies-osioon, ihan vain varmuuden vuoksi ettei tule sanomista:
Ressu>> kirjoitti:Awa! Logiikkasi on minulle aina vain suurempi mysteeri. Olet valmis teilaamaan NG:n 40v myöhästyneen havainnon onkimiehistä. Samalla olet kuitenkin valmis hyväksymään näiden ylläritodistajien yhtäkkiset "muistiaukkojen korjaantumiset" ihan nikottelematta, jos heidän todistuksensa on NG:tä vastaan. Tällainen lynkkauslogiikka syö uskottavuutta kirjoituksiltasi erittäin pahasti. Pyri kirjoittamaan vähemmän tekstiä, mutta harkitummin niin se loppu uskottavuudestasi on mahdollisuus säilyttää. Ehkä. Veikkaan että alan saada siipeeni aika pian......

Awan logiikasta on mahdoton sanoa mitään, eli kuten Ressulla niin myös itselleni se on täysi mysteeri ja mitä tulee awan uskottavuuteen, on se omissa silmissäni mennyt jo aikaa sitten, juurikin tuon takia että Awa uskoo kaiken mitä esimerkiksi Virpi ja satutäti-Marjatta puhuvat yli 40 vuotta tapahtuman jälkeen mutta NG:n (joka uhrit varmasti tunsi ja paikalla on ollut murhayönä ja epäiltynäkin) kertomukset awa on valmis tallomaan niin syvälle suohon kuin vain mahdollista. Mitä uskottavuutta tuollaisen kirjoittajan mielipiteissä enää on? Ei sitten yhtään mitään.
Todistettavasti Virpi tai Marjatta ei ole saanut yhtä ainoata iskua päähänsä kun ovat väittäneet tapahtumat havainneensa ja kuulleensa mutta silti heille molemmille aiheutui tapauksesta vuosikymmenten muistiaukko, vähintäänkin outoa..
Muutenkin Marjatalla tuntuu tuo muisti tekevän temppuja kun ei muista telttailija ystäviensä nimiä edes varmuudella, paitsi sen että molemmat olisivat kuolleet 1980-luvulla.
Kertoi ottaneensa Bodomilla kuvia mutta oli muistiaukon vallassa kadottanut kuvat. Mutta awalta kun kysytään näihin kaikkiin on varmasti "luonnollinen selitys" ei ole vielä kukaan antanut sellaista selitystä jonka uskoisin.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Pe Heinä 22, 2011 12:07 pm
Kirjoittaja Valdovas
matlockb kirjoitti:

Niin, ja tämähän siis oli Bodom-ketju...

Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Pe Heinä 22, 2011 12:20 pm
Kirjoittaja matlockb
^ Laitoin siksi tänne että osa kirjoituksestani oli mielestäni lautamiestekstiä.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Su Heinä 24, 2011 10:54 am
Kirjoittaja tj_eme
Norjan terrori-iskun ketjussa ärsyttää aivan tavattomasti hedelmätön politiikan jankkaaminen. Vaikka teolla on poliittinen motiivi, se ei tarkoita, että siitä kirjoitettaessa pitäisi toistella omia poliittisia näkemyksiä.
Minfon poliittiset keskustelut ovat pääosin täysin laaduttomia. Toistellaan omaa mantraa ja sen erinomaisuutta, mutta yhdestäkään todellisesta asiasta ei puhuta mitään. Olisikin parempi, että ne viestit olisivat politiikka-osiossa, kun ei niillä ole mitään tekemistä riksoten kanssa. Jos ei oteta huomioon, että ne ovat rikollisen typeriä.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Su Heinä 24, 2011 11:09 am
Kirjoittaja INES 7
Just ni, ja tuo Norjan tapaus todisti, että ylipoliittiset tyypit on pohjimmiltaan vaan hulluja. Siis nää hörhöt. Oikeat poliitikot on eri asia.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 2:00 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Minua ärsyttää se, että muutamien kohtalaisen vähällä ajalla toteutettujen huoltotoimienkaan jälkeen sivusto ei rullaa aina riittävän nopeasti. Aina saa odotella toiminnon päivittymistä. Kuormitusta kun on niin hurjasti. Vikahan on tietysti tekniikassa. Lisää rautaa, kiitos!
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 4:46 pm
Kirjoittaja Waakku
Mitäs se kesti et sain salasanani palautettua, joku 5kk
YP:lle otin siinä välissä yhteyttä ja kehoitetaan vaan palauttamaan salasana (sillä samalla toiminnolla mikä ei toiminut), tietenkin olin sanonut että ei toimi, ei paljoa kiinnostanut, ei edes uuden tunnarin teko vaikka sanoin mistä ip-ossista olin tänne kirjoitellut.
Mailissa sanoin IP-ossani mistä olin tänne kirjoitellut, joten sen perusteella olisi voinut semivarmasti todeta minut samaksi henkilöksi...
Tais olla liian vaikea asia.
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 5:16 pm
Kirjoittaja Clyde
Waakku, kiitos kokemuksesi jakamisesta. En siis ole ainoa. Uusien salasanojen hakeminen ei auttanut, uusi tunnus ei aktivoitunut, sähköposteja lähetin enkä mihinkään saanut vastausta. Sähköpostiosoitettakin piti hetki kalastella, että sen kirjautumattomana löysi.
Toki tässä kai pitäisi nyt sitten kiittää sitä, että onneksi pääsin takaisin. Itse pääsin takaisin omilla vanhoilla tunnuksilla ja sillä vanhalla salasanalla (joka ei ollut vaihtunut, vaikka olin tilannut pari uuttakin salasanaa..)
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 9:23 pm
Kirjoittaja Clyde
Ärrinmurrin!!
Tein pitkää referaattia Kestin uutisoinnista, painoin "lähetä" ja ilmeisesti koska on paljon porukkaa, ei sivu auennutkaan ja kun palasin - tadaa! ei kirjoitus ollut tallessa enää
Ja sitten tällaiset lyhyet tekstit kyllä tulee perille..
Re: Ärsyttää Murha.infossa->
Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 10:51 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Muutama ketju on mennyt aivan lukemattomaan kuntoon.
Ulvila, Madeleine, Karoliina Kesti, Bodom ovat ainakin sellaisia, että herkempää hirvittäis!
Teoriaa pukkaa tietenkin hirveää kyytiä ja kun aina parillakymmenellä kirjoittajalla on sama idea..