Sivu 203/328
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 2:46 pm
Kirjoittaja nellistiina
Olisko poika haettu kotoa vähän nopeammalla tyylillä mikäli epäilisivät todennäköisin syin osalliseksi? Eivät ehkä olisi antaneet aikaa huomiseen asti lampsia omatoimisesti kamarille kuultavaksi...en tiedä ehtishän sitten sumplia muiden kavereiden kanssa mitä puhellaan?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 2:53 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
Poliisi saanut noin 50 vihjettä Tesoman vanhaan pahoinpitelyyn liittyen
Tällä hetkellä poliisi arvioi, että noin 2,5 vuotta sitten tapahtunut pahoinpitely ja myöhemmin tehty murha eivät liity toisiinsa.
9.1.2017 klo 11:03 päivitetty 9.1.2017 klo 12:46
Poliisi on saanut viitisenkymmentä vihjettä koskien Tampereella noin 2,5 vuotta sitten tapahtunutta pahoinpitelyä.
Poliisi julkaisi loppiaisena kuvan kolmesta nuoresta, joiden epäillään pahoinpidelleen miehen Tesoman Länsitorin läheisyydessä elokuussa 2014.
– Olemme saaneet nimivihjeitä, joista osa on tuttuja, osa ei, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Jari Kinnunen.
Poliisin mukaan vihjeet ovat lupaavia. Pahoinpidelty tai epäillyt tekijät eivät ole itse ilmoittautuneet.
– Se on selvä, että kyllä tekijät tuosta porukasta löytyy. Täytyy vain ensin päästä haastattelemaan heitä.
Poliisi alkaa tarkistaa vihjeitä tällä viikolla.
Liittyykö pahoinpitely Tesoman surmaan?
Julkisuudessa pahoinpitelystä epäillyt on liitetty Tesoman surman yhteydessä etsittyyn kolmikkoon. Kinnusen tämänhetkisen arvion mukaan tapaukset eivät liittyisi toisiinsa.
– Tällä hetkellä en usko, että liittyvät. Ei niihin voi yhtäläisyysmerkkejä vetää. Ne ovat kaksi erillistä tutkintaa, jolleivat sitten jostain syystä yllättäen yhdy.
Molempia tutkimuksia tekee sama poliisin tutkijaryhmä.
– Olemme tutkineet monia muitakin väkivallantekoja Tesomalla tänä aikana, ja ne on tarkoitusmukaisuussyistä tutkittu tässä samassa porukassa, joka tutkii henkirikostakin.
Poliisi on kuitenkin saanut pahoinpitelykuvan julkaisemisen jälkeen lisää vihjeitä myös Tesoman surmaan liittyen. Osa henkirikosta koskevista vihjeistä on täysin uutta tietoa.
– Pahoinpitelyasia on kirvoittanut ihmisten muistia ja kieliä. Niihin vihjeisiin en halua ottaa tässä vaiheessa kantaa, ne täytyy tutkia erikseen.
http://yle.fi/uutiset/3-9393114
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:01 pm
Kirjoittaja miesasiamies
nellistiina kirjoitti:Olisko poika haettu kotoa vähän nopeammalla tyylillä mikäli epäilisivät todennäköisin syin osalliseksi? Eivät ehkä olisi antaneet aikaa huomiseen asti lampsia omatoimisesti kamarille kuultavaksi...en tiedä ehtishän sitten sumplia muiden kavereiden kanssa mitä puhellaan?
Kieltämättä aika loivaliikkeiseltä hommalta tuntuu. Ensin etsitään kissojen ja koirien kanssa, sitten saa tulla kamarille kun (jos) jaksaa. Jos Kinnunen ei tiedä edes miehen ikää, niin onko tässä mahdollista sellainenkin kuvio, jota valetunnustajat harrastavat..? Jos tietää yhdenkin nimen kolmikosta, voi periaatteessa kuka vaan soittaa ja kertoa kuuluvansa porukkaan. Tai jopa jos ei tiedä yhtään nimeäkään, ilmoittaa vain jonkun nimen. Toimisi, jos poliisi ei varmuudella tiedä kaikkia nimiä. Teoreettista, mutta tunnetuimpiin rikostapauksiin löytyy toisinaan yllättävän paljon tunnustajia tai osallisia. No, "virallinen hypoteesini" ei ole tämä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:18 pm
Kirjoittaja Rikollinentutkija
Joku jippohan tässä pojan antautumisessa on, voi olla niinkin yksinkertainen ettei vain enää kestä jatkuvaa painetta kun on jaettu jo selvät kuvatkin hänestä (julkkiksena ei paeta).
Poika vainoilee jatkuvasti, joka paikassa kerrotaan ja tutkitaan tapausta jatkuvastai, jatkuvaa pelkoa, kaikki on pojalle jatkuvaa joka ei todellakaan ole kivaa elämää.
Nyt poika vanhentumisen myötä ehkä järkiintyy, haluaa siirtyä elämään normaalia elämää.
Tälläisten tekojen/jälki vainoilujen jälkeen ei vain voi elää normaalisti ellei ole epänormaali.
Tonen ihan hyvä syy voisi olla se että poika sitkeänä yrittää tämän pikku jutun avulla pestä itsensä murha jutusta pois, tyyliin "en mä nyt noin pahoja juttuja voisi ikipäivänä tehdä mutta en mä nyt mikään puhdas pulmunenkaan ole", todellisuudessa voi olla vaikka itse puukkojunkkari.
Kaksi muuta poikaa on vain hiljaa koska ovat alempi arvoisia porukassa ja pelossa puolustavat toisiaan (varsinkin puukkojunkkaria)
Kolmantena voisi olla vanhempien painostus, mutta tarkemmin kun miettii voiko tälläisellä pojalla olla kunnon vanhempiakaan jotka ohjaa poikaa? En usko että on jos on jo ryöstöjen asteellekin edetty, puhumattakaan niistä monista muista hölmöilyistä?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:20 pm
Kirjoittaja Pekkapp
Järki nyt taas käteen, teillä ei ole yhtään mitään käryä mitä poliisi tekee/on tehnyt, tietää ja ei tiedä ja vielä kolmanneksi mitä antaa julki lehdistölle, mikä siitä on totta ja mitä salaa/ei kerro.
Hyvin mahdollista että alustava kuulustelu on jo suoritettu, poliisi pelaa aikaa ja aiheuttaa kuumotusta ja partiot on jo nappaamassa kiinni toverin kahta muuta kaveria.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:25 pm
Kirjoittaja White Death
Erikoinen hiillostustaktiikka poliisilla. Puukottaja ei liene kaikkein kovahermoisin kaveri kun heitti puukon ja tupen menemään heti verityön jälkeen. Nyt poliisi selveästi yrittää julkisuuden kautta kuumottaa puukottajia tulemaan julkisuuteen tai lipsauttamaan jotain seuratussa viestintäkanavassa.
Pidän myös ihmeellisenä, että poliisi joutui edes turvaantumaan yleisön apuun ABC-aseman lähellä tapahtuneen pahoinpitelyn kolmikon tunnistamisessa. Tämä siis mikäli on varma tieto, ettei kyseisellä ABC-asemalla todellakaan ole seteliautomaattimaksutapaa. Luulisi olevan helppo nakki löytää tieto, kenen kortilla on maksettu ko ajankohtana määrä bensaa mikä mahtuu mauton tankkiin (1-20L.) Mopoautoilija voi myös olla Tampereen ympäryskunnista, Nokialta, Ylöjärveltä tai vaikkapa Pirkkalastakin. Varsinkin Ylöjärven nuorisolla on ollut noita härveleitä riesaksi asti.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:32 pm
Kirjoittaja Diego
Pekkapp kirjoitti:Järki nyt taas käteen, teillä ei ole yhtään mitään käryä mitä poliisi tekee/on tehnyt, tietää ja ei tiedä ja vielä kolmanneksi mitä antaa julki lehdistölle, mikä siitä on totta ja mitä salaa/ei kerro.
järki käteen poju. joltain pohjalta on spekuloitava jos spekuloida haluaa ja siksi täällä ollaan. muuta pohjaa spekulle nyt vaan ei ole kuin lehtijutut.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 3:51 pm
Kirjoittaja Pekkapp
Diego kirjoitti:Pekkapp kirjoitti:Järki nyt taas käteen, teillä ei ole yhtään mitään käryä mitä poliisi tekee/on tehnyt, tietää ja ei tiedä ja vielä kolmanneksi mitä antaa julki lehdistölle, mikä siitä on totta ja mitä salaa/ei kerro.
järki käteen poju. joltain pohjalta on spekuloitava jos spekuloida haluaa ja siksi täällä ollaan. muuta pohjaa spekulle nyt vaan ei ole kuin lehtijutut.
Fiksu spekuloida tiedon pohjalta joka ei pidä paikkansa, vain yksinkertaisesti senkin takia että toimittaja on vain voinut kirjoitella omiaan kohdan "ei ole tiedossa" == "poliisi ei kommentoi" ikää.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:14 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Kai tässä kaikkein todennäköisin selitys on se, että tunnustaja ei ole murhaaja vaan syyllistynyt pelkästään kesällä tapahtuneeseen ryöstön yritykseen tai avunantoon siinä, mistä selviää suht vähällä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:18 pm
Kirjoittaja Lamminsuo
^ Kyllä. Todennäköisesti tämä pahoinpitely kyllä selviää mutta Petrin murha ei.
Jos olisi syytä epäillä niin eiköhän epäillyt olisi jo haettu. Etenkin kun yks tiedetään niin pienen istunnon jälkeen tiedetään muutkin.
Tosin niinkuin sanottu, voihan poliisi tarinoida. Kaikki on kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:27 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Tällä mahdollisella tyypillä joka on mahdollisesti menossa laitokselle ei ole mitään hätää mistään. Tarttis löytää pahoinpitelyn uhri ja sitten voitaisiin kopittaa edes pahoinpitelystä. Nythän tämän mahdollisen pahoinpitelyn uhria ei ole olemassakaan ennen kuin sellainen löydetään.
En kuitenkaan usko että kukaan on huomenissa menossa laitokselle kertomaan mitään, vaan tämä on edelleen Kinnusen huonohkoa psykologiaa. Koettaa saada epävarmuutta kolmikon sisälle.
Heitetään paikallisaviisille randomina että nyt niitä alkaa tulemaan sisälle tunnontuskissaan, mutta ei pidetä kiirettä, ja säästetään kun ei käydä noutamassa.
Kait sitä poliisina on kaikki keinot yritettävä, vaikka vähän hymyilyttääkin koko juttu.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:49 pm
Kirjoittaja Tähtisade
Tuntuu kieltämättä erikoiselta tiedottaa tässä vaiheessa ko. tyypin ilmoittautumisesta, mikäli häntä ei ole vaivauduttu edes kuulemaan vielä. Mikä kiire sillä tiedolla olisi ollut? En usko sitäkään, etteikö tutkinnanjohtajalla olisi tietoa ko. henkilön iästä.
Poliisilla ei olisi varmasti mitään intressiä etsiä tätä nk. kesäkolmikkoa noin näyttävästi valtakunnan mediassa, kun kerran uhriakaan ei (vielä) ole tiedossa. Epäilen itsekin, että tutkinnanjohtaja pelaa median kautta (kuten täällä on usein jo arveltu) tai sitten tämä kesäkolmikko oli tutkinnalta epätoivoinen oljenkorsi, mutta ovat jo keksineet, että tapauksilla/kolmikoilla ei ole yhteyttä toisiinsa.
Edit: täsmennys.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:53 pm
Kirjoittaja nellistiina
Sitäkin täs miettinyt, että miksi se tekijä juoksi yksin sen metsäkumpareen yli pois tekopaikalta
heitti tai pudotti puukon? Mihkäpäin ne kaksi muuta juoksivat vai olivatko häipyneet jo aikaisemmin? Jäikin vaan Salonen sen puukkojunkkarin kanssa yksin?
Olihan silloin teon jälkeenkin joku klenkkaava tarjonnut puukkoa jolleen joka ollut yksin kotiin kävelemässä? Mitähän sille kuuluu?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:53 pm
Kirjoittaja Diego
Pekkapp kirjoitti:Diego kirjoitti:Pekkapp kirjoitti:Järki nyt taas käteen, teillä ei ole yhtään mitään käryä mitä poliisi tekee/on tehnyt, tietää ja ei tiedä ja vielä kolmanneksi mitä antaa julki lehdistölle, mikä siitä on totta ja mitä salaa/ei kerro.
järki käteen poju. joltain pohjalta on spekuloitava jos spekuloida haluaa ja siksi täällä ollaan. muuta pohjaa spekulle nyt vaan ei ole kuin lehtijutut.
Fiksu spekuloida tiedon pohjalta joka ei pidä paikkansa, vain yksinkertaisesti senkin takia että toimittaja on vain voinut kirjoitella omiaan kohdan "ei ole tiedossa" == "poliisi ei kommentoi" ikää.
mistä helvetistä sä tiedät mikä tieto pitää paikkansa ja mikä ei?? varsinainen besserwisser taas. muutenkin jos ei speku miellytä niin suksi kuuseen tältä palstalta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2017 4:57 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Kakkosurpon logiikkaa en nyt ymmärrä. Jos pahoipitely on kuvattukin, niin varmasti tuo sen uhrikin on olemassa (mikäli ei ole kuollut sittemmin yms.). Se että ei itse penää pojille sanktiota, ei silti tarkoita, etteikö pahoinpitely olisi tapahtunut. Pahoinpitely se on siitäkin huolimatta, oli motiivi teon takana mitä hyvänsä. Vai mitä tarkoitat?
Vaikka tämä nyt on saanut kiitettävän paljon medianäkyvyyttä niin tuskin mitään ihan CSI-käänteitä asiassa on, en ainakaan omalla logiikallani näe mitään syytä, miksi julkisuuteen valehdeltaisiin yhden pojista ilmoittautuneen. Äkkiäkös trio toisilleen kilauttaa ja toteaa että uutinen on valhetta. Sitäpaitsi sellainen valehtelu voisi vaarantaa lisää henkiä, kun yhden oikeasti uskottaisiin vasikoineen, vaikka se ei olisi totta, saattaisi siinä sanktiota seurata ryhmän sisäktä (sen vuoksi aiemmin jo kirjoitin että toivottavasti ilmottautuja osaa suojella itseään). Tai ainakaan minä en sellaista riskiä ottaisi että joku pojista ottaa köniinsä kun poliisi valehteli. Ei siitä olisi mitään hyötyä.