Sivu 2024/2055

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 7:21 pm
Kirjoittaja Hank Voight
holmesin haamu kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:03 pm Korona ja koronatoimet on ollut poliittisesti niin arka aihe, että niitä ei ole käsitelty missään vaiheessa kunnolla julkisesti, vaikka onhan tilanne kestänyt jo monia vuosia.
No ihan tässä viimeisen vuoden aikana sentään sieltä sun täältä on kuulunut kritiikkiä noiden suhteen. Kun ovat sentään jotkut päättäjistäkin alkaneet tajuta, että ehkäpä siinä hässäköinnissä ammuskeltiin haulikolla hyttystä.

Keskustelu on tosiaan puuttunut. On ollut lähinnä vain kaksi ääripäätä. Itse olisin aina halunnut olla jossain siinä välissä, mutta hankalaa on ollut.

Koronatoimia pidin kohtuuttomina. Olen koko ajan ollut varma, että sillä järjettömällä touhulla aiheutettiin enemmän haittaa kuin mitä saatiin hyötyä. Myöskin itse taudin vaarallisuutta liioiteltiin raskaasti.

Mutta, rokotteet olen ottanut, enkä usko Illuminatiin enkä salaliittoihin. Kunhan nyt vaan päättäjät perseilivät. Eihän se niille tavatonta ole.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 7:27 pm
Kirjoittaja Hank Voight
Ja muuten mitä tulee tuohon Asko Järviseen, niin jumalauta mua on vituttanut alusta asti sen ja Eeva Ruotsalaisen kaltaiset tuomiopäivän pasuunan soittajat. Krista Kiurusta nyt puhumattakaan.

Noiden kaltaisia oli alusta asti ihan liikaa, ja juuri nämä tyypit saivat eniten palstatilaa. Ilman noita pahanilmanlintuja koko koronasta oltaisiin selvitty helvetisti helpommin ja vähemmällä häslingillä.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 7:36 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Hank Voight kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:21 pm
holmesin haamu kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:03 pm Korona ja koronatoimet on ollut poliittisesti niin arka aihe, että niitä ei ole käsitelty missään vaiheessa kunnolla julkisesti, vaikka onhan tilanne kestänyt jo monia vuosia.
No ihan tässä viimeisen vuoden aikana sentään sieltä sun täältä on kuulunut kritiikkiä noiden suhteen. Kun ovat sentään jotkut päättäjistäkin alkaneet tajuta, että ehkäpä siinä hässäköinnissä ammuskeltiin haulikolla hyttystä.
Poliittiset päättäjät ovat varmasti jollain tavalla heränneet aiheeseen ja sen huomaa samoin.
Mutta tuota julkista keskustelua ei ole tullut missään vaiheessa. Hyvin mahdollista miten sitä ei tule koskaan.
Hank Voight kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:21 pm Koronatoimia pidin kohtuuttomina. Olen koko ajan ollut varma, että sillä järjettömällä touhulla aiheutettiin enemmän haittaa kuin mitä saatiin hyötyä. Myöskin itse taudin vaarallisuutta liioiteltiin raskaasti.
Kysymys onkin siinä miten nykyisen tietoisuuden aikana voidaan toimia pitkään näin, vaikka vaarallisuus oli liioitteluun nähden todella vähäinen.
Monella tavalla mielenkiintoista aikaa noin muuten, että pidin jopa hyvänä tilannetta dystopian laittamista käytäntöön.
Hank Voight kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:21 pm Mutta, rokotteet olen ottanut, enkä usko Illuminatiin enkä salaliittoihin. Kunhan nyt vaan päättäjät perseilivät. Eihän se niille tavatonta ole.
Itselläni on asiasta aivan eri näkemys. Monet asiat tuossa eivät tapahtuneet sattumalta. Pidän myös erikoisena, että miten voi olla virallinen vuoden 2018 suunnitelma tiekartasta, joka toimii loistavasti yhteen koronan kanssa.
Samoin miten tuollainen suunnitelma toteutetaan koordinoidusti käytäntöön maailmanlaajuisesti.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 7:40 pm
Kirjoittaja VäärinMeni
damfin kirjoitti: La Marras 18, 2023 6:53 pm
VäärinMeni kirjoitti: La Marras 18, 2023 5:26 pm Olkiukkoja kehiin kun argumentointi loppuu :mrgreen: ei voi kuin nauraa

Millon ne rokottamattomien massakuolemat alkaa ?

Aivan turhaa väitellä rokotteen hyödyistä kun vieläkään ei ole mitään dataa siitä kuinka paljon rokottamattomia on tähän virukseen kuollut.
Ota rokote josta ei ole mitään hyötyä mutta et kuole siihen välttämättä ja valtio (WHO) on näin käskenyt niin pakkohan se on ottaa
Ei niistä rokottamattomien massakuolemista ole missään uhkailtu, mutta tilastot näyttivät että kuolleista suhteellisesti suurempi osa oli rokottamattomia, eli kutakuinkin jos kymmenestä kuolleesta neljä oli rokottamattomia siinä vaiheessa kun 80% kansalaisista oli rokotettu, niin siitä voi kukin vetää jotain johtopäätöksiä... ja nuo lukemat ei ole mistään poimittuja tarkkoja lukuja vaan esimerkki siitä mitä tilastot näyttivät.
Ja sitten valheisiin olkiukkojen kautta. Onhan siitä uutusoitu Tuhansia uutisia kuinka rokottamattomat ovat vaarassa ja vaarana kaikille?

Totuus oli kuitenkin että rokottamattomat eivät ollut vaarana itselleen eikä kenellekään muulle.

Media valehtelee, lammas silti uskoo vaikka media myöntää valehdelleensa.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 7:46 pm
Kirjoittaja VäärinMeni
Kaikkihan tietävät, että jos rokotteet olisivat toimineet , uutiset olisivat täynnä kuinka rokottamattomat kuolevat. Sen sijaan näin ei ole käynyt, joten hyvin helppo lopputulema koronalle :
Media valehtelee
WHO valehtelee
EU on korruptoitunut (Ursula von den leyer mm.)
Kaikki maat tekevät yhteistyötä
Totalitarismi on tavoite

Et voi todistaa vääräksi.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Marras 18, 2023 9:04 pm
Kirjoittaja Hank Voight
holmesin haamu kirjoitti: La Marras 18, 2023 7:36 pm Itselläni on asiasta aivan eri näkemys. Monet asiat tuossa eivät tapahtuneet sattumalta. Pidän myös erikoisena, että miten voi olla virallinen vuoden 2018 suunnitelma tiekartasta, joka toimii loistavasti yhteen koronan kanssa.
Samoin miten tuollainen suunnitelma toteutetaan koordinoidusti käytäntöön maailmanlaajuisesti.
Eikö sinua yhtään mietitytä se, että jos tällaista projektia suunnitellaan koordinoidusti maailmanlaajuisesti vuosikausia, niin miksi koko maailmasta löytyy kourallinen edes jonkin verran asiantuntijastatuksen omaavaa, jotka yrittävät asiaa tuoda esiin. Luulisi hiukan enemmän löytyvän. En mä oikein osta sitä, että sadat miljoonat asiasta tietoiset olisivat hiljaa siksi, etteivät uskalla puhua. Tai siksi, että keräilevät asian tiimoilta massia.

Toinen juttu mikä ihmetyttää on se, että mitä tällä Waterloolla saavutettiin. Jos piti suorittaa depopulaatiota, niin aika heikosti näyttää sujuvan. Vai oikeastiko tällainen koronapelleily tarvittiin petaamaan jotain tulevaa totalistista maailmaa? Jos jotain muuta, niin mitä?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 2:21 am
Kirjoittaja acp
Hank Voight kirjoitti: La Marras 18, 2023 3:21 pm
acp kirjoitti: La Marras 18, 2023 4:09 am "Tärkeät" rokotteet on jo jaettu. Ne ketkä eivät ole rokotteita ottaneet, eivät tule niitä ottamaan jatkossakaan.
No nyt tuli uusi termi mulle, "tärkeät rokotteet". Avaas hiukan tarkemmin. Kenen näkökulmasta ja millä tavalla tärkeät? Siis tärkeämmät kuin nämä nyt ja jatkossa annettavat.
Kirjoitin tähän ketjuun vuosi/pari sitten räätälöidyistä rokotteista. Kaikille oli tarkoitettu omanlaisensa. Yhteiskunnantaakoille --> vanhuksille, sairaille, vammaisille ja työttömille annettiin tappavatpiikkit, jotka sisälsivät n. 50 erilaista patogeeniä. Patogeenien tarkoituksena on tappaa ihminen monella eri tavalla, lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Kun taas kuuliaisille hyvässä työkunnossa oleville annettiin grafeenioksidipiikkit, transhumanismi.

:arrow:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 4#p1316964
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 9#p1225499

Tähän koronaan ja rokotteisiin (variantit ja 4 rokotetta) liittyy muutakin. Koronaa ei pitänyt edes tulla, varatoimenpide/paniikki. Kerron myöhemmin lisää jos jotakin sattuu kiinnostaa.

Jokin kyseli myös illuminaatin surkeudesta. Ei se ole surkeutta vaan sairasta, hidasta kissa- ja hiirileikkiä. Tämä olisi ollut 7. ihmisten resetointi, joten kyllä "he" asiansa osaavat.

Ps. Maailmassa on yli 13 miljardia ihmistä, joten tappamista riittää. Meille on valehdeltu KAIKESTA, aivan KAIKESTA.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 2:28 am
Kirjoittaja sikakoira
damfin kirjoitti: La Marras 18, 2023 6:53 pm
VäärinMeni kirjoitti: La Marras 18, 2023 5:26 pm Olkiukkoja kehiin kun argumentointi loppuu :mrgreen: ei voi kuin nauraa

Millon ne rokottamattomien massakuolemat alkaa ?

Aivan turhaa väitellä rokotteen hyödyistä kun vieläkään ei ole mitään dataa siitä kuinka paljon rokottamattomia on tähän virukseen kuollut.
Ota rokote josta ei ole mitään hyötyä mutta et kuole siihen välttämättä ja valtio (WHO) on näin käskenyt niin pakkohan se on ottaa
Ei niistä rokottamattomien massakuolemista ole missään uhkailtu, mutta tilastot näyttivät että kuolleista suhteellisesti suurempi osa oli rokottamattomia, eli kutakuinkin jos kymmenestä kuolleesta neljä oli rokottamattomia siinä vaiheessa kun 80% kansalaisista oli rokotettu, niin siitä voi kukin vetää jotain johtopäätöksiä... ja nuo lukemat ei ole mistään poimittuja tarkkoja lukuja vaan esimerkki siitä mitä tilastot näyttivät.
No katsos kun ei sinun täytynyt olla kuolemansairas Coronasta vaan riitti että sinulla oli tartunta kun kuolit niin pääsit sinne tilastoihin. :lol:

Kuolemalla uhkailtiin kyllä presidenttejä myöden rokottamattomia ja pandemia oli rokottamattomien pandemia :wink: :mrgreen:

Tällaista jälkeä sitten syntyi aika usealle rokotetulle

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 3:01 am
Kirjoittaja Hank Voight
acp kirjoitti: Su Marras 19, 2023 2:21 am Kirjoitin tähän ketjuun vuosi/pari sitten räätälöidyistä rokotteista. Kaikille oli tarkoitettu omanlaisensa. Yhteiskunnantaakoille --> vanhuksille, sairaille, vammaisille ja työttömille annettiin tappavatpiikkit, jotka sisälsivät n. 50 erilaista patogeeniä. Patogeenien tarkoituksena oli tappaa ihminen monella eri tavalla, lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Kun taas kuuliaisille hyvässä työkunnossa oleville annettiin grafeenioksidipiikkit, transhumanismi.
:shock:

No mutta, kiitos joka tapauksessa vastauksesta. Asiallista vastausta pitää aina arvostaa, sen sisällöstä riippumatta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 10:22 am
Kirjoittaja 1lpo
acp kirjoitti: Su Marras 19, 2023 2:21 am
Hank Voight kirjoitti: La Marras 18, 2023 3:21 pm
acp kirjoitti: La Marras 18, 2023 4:09 am "Tärkeät" rokotteet on jo jaettu. Ne ketkä eivät ole rokotteita ottaneet, eivät tule niitä ottamaan jatkossakaan.
No nyt tuli uusi termi mulle, "tärkeät rokotteet". Avaas hiukan tarkemmin. Kenen näkökulmasta ja millä tavalla tärkeät? Siis tärkeämmät kuin nämä nyt ja jatkossa annettavat.
Kirjoitin tähän ketjuun vuosi/pari sitten räätälöidyistä rokotteista. Kaikille oli tarkoitettu omanlaisensa. Yhteiskunnantaakoille --> vanhuksille, sairaille, vammaisille ja työttömille annettiin tappavatpiikkit, jotka sisälsivät n. 50 erilaista patogeeniä. Patogeenien tarkoituksena on tappaa ihminen monella eri tavalla, lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Kun taas kuuliaisille hyvässä työkunnossa oleville annettiin grafeenioksidipiikkit, transhumanismi.

:arrow:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 4#p1316964
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 9#p1225499

Tähän koronaan ja rokotteisiin (variantit ja 4 rokotetta) liittyy muutakin. Koronaa ei pitänyt edes tulla, varatoimenpide/paniikki. Kerron myöhemmin lisää jos jotakin sattuu kiinnostaa.

Jokin kyseli myös illuminaatin surkeudesta. Ei se ole surkeutta vaan sairasta, hidasta kissa- ja hiirileikkiä. Tämä olisi ollut 7. ihmisten resetointi, joten kyllä "he" asiansa osaavat.

Ps. Maailmassa on yli 13 miljardia ihmistä, joten tappamista riittää. Meille on valehdeltu KAIKESTA, aivan KAIKESTA.
No nyt oli kyllä taas uskomattomalta kuulostava teoria. Eli lääkärit ja hoitajat ympäri maailman mukana hommassa. Miten helvetissä niillä on ollut aikaa ja tekniikkaa valita eri piikki vaihtoehdoista jokaiselle se oikea piikki? Miksi tämmöisestä ei ole lääkärit ja hoitajat vasikoinut mediaan. Jos vastaus on että heidät on lahjottu niin silti tilastollisesti heissä pitäisi olla huomattava määrä vasikoita. Toisaalta tuo tekisi taas siitä eliitistä ihan idiootteja. Eliitillä on miljardeja käytössä depopulaatioon, mitäs keksitään? No tehdään erilaisia rokotteita, maksetaan lääkärit ja hoitajat ympäri pallon hiljaiseksi hommasta, hyvä idis bill!

Jos tuommoinen idea ei ole surkeutta niin mikä sitten on? Eikö mitään yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa keksitty? Ja jos tämä oli 7. Resetointi mutta silti vaan jengi lisääntyy pallolla, niin eikö tää nyt ole ihan helvetin surkeeta ja noloa? En kutsuisi edes kissa ja hiiri leikiksi kun ei se kissa ole saanut hiirtä kiinni vielä kertaakaan, luulis nyt että 7 yrittämällä olisi saatu edes jonkilainen väli jossa pallon väki edes hetken vähentyis mutta ei, pelkkää kasvua.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 11:35 am
Kirjoittaja damfin
sikakoira kirjoitti: Su Marras 19, 2023 2:28 am
damfin kirjoitti: La Marras 18, 2023 6:53 pm
VäärinMeni kirjoitti: La Marras 18, 2023 5:26 pm Olkiukkoja kehiin kun argumentointi loppuu :mrgreen: ei voi kuin nauraa

Millon ne rokottamattomien massakuolemat alkaa ?

Aivan turhaa väitellä rokotteen hyödyistä kun vieläkään ei ole mitään dataa siitä kuinka paljon rokottamattomia on tähän virukseen kuollut.
Ota rokote josta ei ole mitään hyötyä mutta et kuole siihen välttämättä ja valtio (WHO) on näin käskenyt niin pakkohan se on ottaa
Ei niistä rokottamattomien massakuolemista ole missään uhkailtu, mutta tilastot näyttivät että kuolleista suhteellisesti suurempi osa oli rokottamattomia, eli kutakuinkin jos kymmenestä kuolleesta neljä oli rokottamattomia siinä vaiheessa kun 80% kansalaisista oli rokotettu, niin siitä voi kukin vetää jotain johtopäätöksiä... ja nuo lukemat ei ole mistään poimittuja tarkkoja lukuja vaan esimerkki siitä mitä tilastot näyttivät.
No katsos kun ei sinun täytynyt olla kuolemansairas Coronasta vaan riitti että sinulla oli tartunta kun kuolit niin pääsit sinne tilastoihin. :lol:
Millä lailla tuo liittyi siihen että kuolleista suuhteellisesti suuri osa oli rokottamattomia?

Olisiko antaa jotain näyttöä tuolle väitteelle että mediassa uhkailtiin rokottamattomien massakuolemilla?

Se että mediassa kerrottiin rokottamattomilla olevan suurempi riski kuolla koronaan tartunnan saadessaan kuin rokotetulla tartunnan saaneella ei ole massakuolemilla uhkailua vaan pelkkä tilastollinen fakta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 11:48 am
Kirjoittaja sikakoira
damfin kirjoitti: Su Marras 19, 2023 11:35 am

No sillä lailla että asialla ei välttämättä ollut mitään tekemistä flunssan kanssa vaan tilastointi tapojen kanssa. Sillä lailla se liittyi siihen kuolleisuuteen jolla kansaa peloteltiin 24/7 pari vuotta. Tämä myöskin sitten tehosi hämmästyttävän hyvin.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja damfin
sikakoira kirjoitti: Su Marras 19, 2023 11:48 am

Kuitenkin täälläkin on tuotu sitten näitä tilastollisia ihmeitä, kuten esimerkiksi nimimerkki väärinmeni joka juuri kertoi jo kolmen hänen läheisensä kuolleen koronaan, melko kuolevaista porukkaa hänen läheisensä, itseltäni on kuollut koko tämän korona-kauden aikana kaksi jollain lailla läheistä henkilöä, toinen työn kautta tuttu ja toinen puolison kaukainen veli jonka olen tavannut pari kertaa... ja kumpikaan ei kuolleet koronaan.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 12:27 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
"Kuoli Coronaan" rokotteen ottamisen jälkeen tarkoitit sanoa :wink:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Marras 19, 2023 12:44 pm
Kirjoittaja damfin
sikakoira kirjoitti: Su Marras 19, 2023 12:27 pm ^
"Kuoli Coronaan" rokotteen ottamisen jälkeen tarkoitit sanoa :wink:
Suomessa se kirjoitetaan ihan kovalla k:lla, eli kuoli koronaan, siitäkin huolimatta että tauti on joidenkin mielestä pelkkä kausiflunssa.

Itse kyllä veikkaan että ei väärinmenneen läheisistä kukaan rokotettu ole kuollut koronaan vaan heitti tuon väitteen ihan vaan rokotteen tehottomuutta korostaakseen, ei vaan tajunnut että väärin meni siinä mielessä kun pitäisi samalla korostaa sitä kuinka vaaraton tauti korona on. :wink:

Tai sitten väärinmenneen lähipiiri koostuu hoitolaitoksissa makaavista heikkokuntoisista vanhuksista, joita tosiaan edelleen kuolee koronaan rokotuksista huolimatta.