sisotalo kirjoitti:
Kaikkien, jotka uskovat Uotin ja kumppanien puheisiin Ulvilan surmassa, pitää katsoa ensimmäinen rekonstruktio, siis Järvilahden venesurmasta. Todella harmi, että Uotin ohjelmaa Ulvilasta ei esitetä. Se paljastaisi, että hänellä ei ole yhtään sen enempää annettavaa kuin Järvilehto ohjemassa siis pelkästään asenne Annelia vastaan. Hän ei tunne edes Järvilehdon asian käsittelyä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Siis Ulvilan surmassa hän ei tunne käräjäoikeutta tai hovioikeutta!! Täällä ovsat kaikki paljon pidemmällä, asenteita riittää omasta takaa
Kiitos panettelun tuomitsemisesta, mutta kerro mikä asia on se "ripunen", jonka minun kirjoituksissani hyväksyt? Esimerkkisi ovat sellasia, joissa olemma samaa mieltä.
Katsoin ensimmäisen jakson ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että se oli pettymys, hyvin hataraa ja mitäänsanomatonta rekonstruktiota. Voihan olla, että Ulvila-jaksossakaan ei olisi mitään kyetty todistamaan, kuten tekijät väittävät.
Kirjoitin huolimattomasti tuosta rippusesta. Kokonaisnäkemyksesi viimeaikaisista tapahtumista on ajattelemisen arvoinen, erityisesti jo aiemmin mainitsemani asiantuntijat ja mahdolliset valemuistot. Lasten kuulusteluja useaan kertaan lukeneena olen samaa mieltä siitä, että mylly on ollut kova, enkä olosuhteet huomioiden pidä lainkaan mahdottomana että homma on lähtenyt kaikilta, sekä lapsilta että aikuisilta ns. lapasesta ja tuloksena on tämä nykyinen sekava vyyhti. Saatananpalvonnat, lsh:t, taustanauhat ja suojakilvet ovat kaikki tätä surullista sekametelisoppaa.
Se miten tällaista pääsisi tapahtumaan, liittyy siihen samaan demonisoimiseen mitä täällä jatkuvasti harrastetaan eli yhteen (tai kahteen) ihmiseen tiivistyisi lähes kaikki maailman pahuus. Jos syyttäjäpuolella ja heidän asiantuntijoillaan on jonkinlainen uskonnollinen kytkös tai näkemys, suhtautuisin suurella varauksella heidän tulkintoihinsa. Tästähän ei kai mitään konkreettista tietoa muuta ole kuin että saatananpalvonta-asiassa asiantuntijaksi on mainittu KA joka yhdistyy ainakin toisen kirjansa kautta Kansanlähetykseen. Kuuntelin tuoreeltaan mm. oheisessa linkissä mainitun Hjelmin kommentit:
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/polii ... eskuudessa Jos syyttäjä ei muka ole löytänyt KA:ta kovempaa asiantuntijaa, esim. Hjelmia, he ovat joko laiskoja tai sitten heillä on jokin muu syy ottaa yhteyttä lähimaastosta löytyvä DIY-tutkija mukaan, jos nyt ei todistajana niin nimenä papereihin joka tapauksessa. Tätä ratkaisua on todella vaikea ymmärtää.
Jotain spekulaatioita on ollut myös AA:n veljen eli kolmen lapsen nykyisen perheen uskontokytköksistä. Mitään varsinaista tietoahan tästäkään ei ole, tai ei ole ainakaan silmiini osunut.
AA:n viimeisin oma kirjoitus jossa hän vertasi lasten olinpaikkaa Lumikuningattaren linnaan oli mielenkiintoinen. Sen voi tulkita kahdella tavalla, en ole vielä päättänyt kumpaan enemmän uskon;) Joko niin, että äiti todella kokee tai tietää lastensa olevan manipuloinnin kohteina tai että syytetty/syyllinen selittelee ja syyttelee tahoa josta lsh-selvitys on alkunsa saanut.
Viranomaisten ja asiantuntijoiden aukottomaan oikeassaolemiseen en ole uskonut enää vuosiin. Varsinkin lastensuojelun nimissä voi tapahtua aika karmaiseviakin ylilyöntejä. Tätä ei pidä lukea niin, ettenkö uskoisi esimerkiksi siihen, että myös äidit kykenevät julmiin tekoihin omille lapsilleen - tiedän näin olevan. Toisaalta tiedän myös, että jos jostain syystä joutuu viranomaissyyniin pienillä asioilla ja jopa henkilökemioilla on merkitystä millaiseksi prosessi menee. Yleistyksenä voisi sanoa että jos perhe ei ole ihan joka kohdasta normit täyttävä, ymmärrystä ei välttämättä löydy jos viranomainen/asiantuntija on arvoiltaan ja asenteiltaan aivan eri maailmasta. Puhun nyt aivan tavallisista perheistä joihin ei liity mitään rikollista tai edes epäilyä sellaisesta. Olen sivusta seurannut pariakin tällaista pienimuotoista ajojahtia: oli mm. perätön, ilmeisesti kostoksi tehty lastensuojeluilmoitus (ratkesi onnellisesti) ja valtavirrasta elämäntavoiltaan poikkeava perhe - jossa rakastavat ja huolehtivat, mutta hieman erikoiset vanhemmat - joka on alati ongelmissa koska heihin suhtaudutaan epäluuloisesti.
BTW voitte vapaasti laskea tuosta ylläolevasta kuinka montaa kertaa käytän verbiä uskoa. Uskonasioitahan nämä, kun kunnon tietoa ei kertakaikkiaan tunnu löytyvän ainakaan tästä jälkimmäisestä oikeuskäsittelystä (lsh). Tapossa, surmassa tai murhassa - kas kun tämäkin on vielä auki - 100 % varmaa on vain yksi kuollut ja yksi varmuudella soitettu hätäkeskuspuhelu.