Sivu 206/256
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 9:08 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Katselin ja kuuntelin kansalaisten mietteitä Sanna Marinin vetäytymisestä puolueen puheenjohtajan paikalta. Oli monenlaista kommenttia, mutta aika moni ilmoitti, ettei ole kauhean yllättynyt kuitenkaan loppujen lopuksi, vaikka aluksi ehkä yllättyikin. Sanna ilmoitti myös kuulemma, ettei ole käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaan tehtäviin ja jotain muutakin hän taisi vielä kommentoida.
Minua on ihmetyttänyt eilisessä uutisessa kaikkein eniten se, että Sanna ilmoitti palaavansa takaisin rivikansanedustajan tehtäviin. Miten hän meinaa siihen hommaan motivoitua kaiken tämän jälkeen? Tietenkin on mahdollista, että hän keskittää tarmoaan perheeseensä. Sanna saattaa kuitenkin nyt istua jonkin sellaisen tiedon päällä, mitä ei vielä saa julkaista.
Anne Berner (kesk.) säntäsi Suomen asioita mahdollisimman paljon sekoitettuaan ja sabotoituaan ruotsalaispankki SEB:n hallitukseen. Jotain tällaista palkkiovirkaa minä olen odottanut Sannallekin putkahtavan jostain suunnasta. Saattaahan se vielä olla tulossa. Koko ajan minulla joka tapauksessa on ollut sellainen tunne, että Sanna olisi lähdössä ulkomaille. Aika moni muukin arvaili, että Sannan seuraava pesti voisi olla jossain ulkomailla.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 9:23 pm
Kirjoittaja Collie
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:08 pm

Aivan oikein täällä ja muuallakin on ennustettu SannaSannan Suomesta pakoa ja palkitsemista jollain suojapestillä ulkomailla. Yle mukaan SannaSanna on "Rock-tähtitason poliitikko" ja povailee hänelle jo virkoja tyyliin: "Kansainvälinen valuuttarahasto? YK? Mitä näitä on."
https://yle.fi/a/74-20025964
Kyllähän mm. 10 miljardin lahjoittamisella etelä-eurooppaan suomalaisten veronmaksajien ja "boomereiden" pussista jo aikamoisen pestin varmaan saakin.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 10:04 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:23 pm

Ihan sama mihin menee(pääsee) kunhan se paikka on mahdollisimman kaukana ja mediapimennossa , siellä voi sitten rauhassa nauttia Ilosta, Valosta ja Olavista -niin ja tietysti koko jauhojengin kanssa, homppa-Imppa mukana totta kai.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 10:26 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Kummisetä kirjoitti: To Huhti 06, 2023 10:04 pm

Olen eri mieltä. Useampaan kertaan olen täällä todennut, että Sanna Marin on maanpetossyytteen veroisesti sössinyt menemään. Hän ei tosin ole ainoa viimeisimmän hallituksen jäsen, jonka toivon joutuvan oikeuteen teoistaan ja onhan niitä muitakin. Tarkennan vielä sen verran, että tässä asiassa en edes vitsaile, vaikka usein kaikenlaista läppää heitänkin. En todellakaan halua Sannan päätyvän kauas Suomesta, sillä minun mielestä ainoa oikea paikka hänelle on suomalainen vankila. Ainoa järkevä vaihtoehto saattaisi olla jokin ulkomainen vankila, mutta sellainen tilanne pitäisi miettiä todella tarkkaan.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 10:44 pm
Kirjoittaja ajanpatina
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 10:26 pm

Samaa mieltä ollaan. Marin on täysin selkärangaton poliitikko, kuten oli Rinne ja moni muukin sosdem-poliitikko. Maanpetoksesta syytteeseen valtakunnanoikeuteen ja linnaan lusimaan.
Marini on myös Tampereen kaupunginvaltuutettu, eli kyllä sillä ämmällä virkoja riittää, mistä kupata.
Näyttää muuten siltä, että Marin ja sen vihitty puoliso olisi eroamassa. Eikä ihme, kun ämmä bilettää kännipäissään ja pöllyssä sateenkaaripoppoon ja sekopäisten popparien kanssa, eikä kerkiä edes pentuaan katsomaan. Jotenkin haiskahtaa, että suhde Räikköseen on kulissiavioliitto, kuten aikanaan Tavjallakin. Pentukin on porsittu, jottei "sateenkaarielämä" olisi niin näkyvää. Räikkönen kuitenkin sekoilee kapakissa kännipäissään muijiin, kertoo hevosmiesten tietotoimiston julkaisu SEISKA. Mikäli Räikkönen onkin hetero, niin ei tainnut arvata, että päätyi naimakaupassa kulissiksi ja nyt hakee muista muijista munilleen lohdutusta.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: To Huhti 06, 2023 11:58 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
ajanpatina kirjoitti: To Huhti 06, 2023 10:44 pm
Mikäli Räikkönen onkin hetero, niin ei tainnut arvata, että päätyi naimakaupassa kulissiksi ja nyt hakee muista muijista munilleen lohdutusta.
eikös halosesta sanottu samaa että 100% lettukestien lepakko ja arajärvi näön vuoksi vaan mukana?
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 12:03 am
Kirjoittaja dazu
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 7:55 pmAi, et just sattumalta lukenut just sitä Guardianin juttua mikä linkattiin tähän ketjuun ja jota kommentoitiin viestissä johon vastasit?
Luin jonkun Guardianin artikkelin juuri vähän ennen, kuin linkitit tuon jutun. Törmäsin siihen jossain muualla, kuin minfossa. Ajattelin, että olis sama artikkeli kyseessä, enkä jaksanut lukea.
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 7:55 pmMiksi poistit lainauksistasi juuri sen ainoan kappaleen missä kysyin kommenttia Guardianin uutisoinnin epäsuhtaan, jossa ainoastaan sdp:tä ei kuvailla poliittisilla lisäliitteillä? Voin laittaa sen tähän uudelleen:
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 5:44 pmErityisen huomion arvoista on, miten ainoastaan sdp:tä ei kuvata poliittisilla lisäliitteillä niin kuin kokoomusta ja perussuomalaisia? Arvaatko miksi näin on?
En yhtään arvaa, mitä olet miettinyt. Kerro nyt.
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:23 pmKyllähän mm. 10 miljardin lahjoittamisella etelä-eurooppaan suomalaisten veronmaksajien ja "boomereiden" pussista jo aikamoisen pestin varmaan saakin.
Sannan puolustukseksi sanon tässä tukipaketti -asiassa, että Marin ei ollut ollut suunnittelemassa tukipakettia ja toimi asiassa täysin "asiantuntijoiden" varassa, jotka suosittelivat Sannaa hyväksymään paketin. Hän arvioi, että hänellä ei ole asiantuntemusta lähteä touhuamaan paketin kanssa yksinään, joten hän toimi asiassa vain kumileimasimena.
Oppositio tietenkin haukkui Marinin tästä, mutta ei opposition juttuja kannata ottaa kirjaimellisesti todesta.
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 10:26 pmOlen eri mieltä. Useampaan kertaan olen täällä todennut, että Sanna Marin on maanpetossyytteen veroisesti sössinyt menemään. Hän ei tosin ole ainoa viimeisimmän hallituksen jäsen, jonka toivon joutuvan oikeuteen teoistaan ja onhan niitä muitakin. Tarkennan vielä sen verran, että tässä asiassa en edes vitsaile, vaikka usein kaikenlaista läppää heitänkin. En todellakaan halua Sannan päätyvän kauas Suomesta, sillä minun mielestä ainoa oikea paikka hänelle on suomalainen vankila. Ainoa järkevä vaihtoehto saattaisi olla jokin ulkomainen vankila, mutta sellainen tilanne pitäisi miettiä todella tarkkaan.
Jännä juttu, että samat, jotka kritisoivat Marinia Eu -tukipaketista, kuitenkin hiljenevät salatusta Elisa -tukipaketista, missä veronmaksajien rahaa meni 7 miljardin arvosta Elisalle. Mutta tämä nyt vain kertoo sen, että nämä "horuksen silmässä" elävät yhteiskuntakriitikot elävät täysin valtamedian juttujen varassa, vaikka kuinka puhuttaisiin "varjomedian" totuudesta.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 12:45 am
Kirjoittaja Collie
dazu kirjoitti: Pe Huhti 07, 2023 12:03 am
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 7:55 pmAi, et just sattumalta lukenut just sitä Guardianin juttua mikä linkattiin tähän ketjuun ja jota kommentoitiin viestissä johon vastasit?
Luin jonkun Guardianin artikkelin juuri vähän ennen, kuin linkitit tuon jutun. Törmäsin siihen jossain muualla, kuin minfossa. Ajattelin, että olis sama artikkeli kyseessä, enkä jaksanut lukea.
Minä en ole linkittänyt sitä juttua, mutta ei se mitään kun näköjään kommentoit lukematta. Se oli kyllä aika hieno kun muka tiesit mitä siinä Guardianin jutussa Suomen puolueista oli sanottu edes lukematta sitä juttua.
dazu kirjoitti: Pe Huhti 07, 2023 12:03 am
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 7:55 pmMiksi poistit lainauksistasi juuri sen ainoan kappaleen missä kysyin kommenttia Guardianin uutisoinnin epäsuhtaan, jossa ainoastaan sdp:tä ei kuvailla poliittisilla lisäliitteillä? Voin laittaa sen tähän uudelleen:
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 5:44 pmErityisen huomion arvoista on, miten ainoastaan sdp:tä ei kuvata poliittisilla lisäliitteillä niin kuin kokoomusta ja perussuomalaisia? Arvaatko miksi näin on?
En yhtään arvaa, mitä olet miettinyt. Kerro nyt.
Tässä kysyttiin sinun kommenttia selvään epäsuhtaan puolueista uutisoinnissa, etkö halua vastata? Jokainen aivoillaan ajatteleva tosin kuitenkin huomaa jos kahta puoluetta kuvaillaan leimaavilla ja kantaa ottavilla etuliitteillä, kun taas sitä yhtä puoluetta kutsutaan vain sen lyhennetyllä nimellä ilman etuliitteitä.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 7:43 am
Kirjoittaja ässähai
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:08 pm
Sanna saattaa kuitenkin nyt istua jonkin sellaisen tiedon päällä, mitä ei vielä saa julkaista.
Vähän kun vielä mietit ja kokoilet palapeliäsi, "H.Moilanen", niin huomaat osuneesi oikeaan tuon lauseesi kohdalla.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 8:20 am
Kirjoittaja aivoriihi
ässähai kirjoitti: Pe Huhti 07, 2023 7:43 am
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:08 pm
Sanna saattaa kuitenkin nyt istua jonkin sellaisen tiedon päällä, mitä ei vielä saa julkaista.
Vähän kun vielä mietit ja kokoilet palapeliäsi, "H.Moilanen", niin huomaat osuneesi oikeaan tuon lauseesi kohdalla.
Hyvin sanottu

. Itse olen tata uumoillut jo pidemman aikaa.
Like mother, like daughter

.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 8:35 am
Kirjoittaja Um-pah-pah
Collie kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:23 pm
H.Moilanen kirjoitti: To Huhti 06, 2023 9:08 pm
Anne Berner (kesk.) säntäsi Suomen asioita mahdollisimman paljon sekoitettuaan ja sabotoituaan ruotsalaispankki SEB:n hallitukseen. Jotain tällaista palkkiovirkaa minä olen odottanut Sannallekin putkahtavan jostain suunnasta. Saattaahan se vielä olla tulossa. Koko ajan minulla joka tapauksessa on ollut sellainen tunne, että Sanna olisi lähdössä ulkomaille. Aika moni muukin arvaili, että Sannan seuraava pesti voisi olla jossain ulkomailla.
Aivan oikein täällä ja muuallakin on ennustettu SannaSannan Suomesta pakoa ja palkitsemista jollain suojapestillä ulkomailla. Yle mukaan SannaSanna on "Rock-tähtitason poliitikko" ja povailee hänelle jo virkoja tyyliin: "Kansainvälinen valuuttarahasto? YK? Mitä näitä on."
https://yle.fi/a/74-20025964
Kyllähän mm. 10 miljardin lahjoittamisella etelä-eurooppaan suomalaisten veronmaksajien ja "boomereiden" pussista jo aikamoisen pestin varmaan saakin.
Tämä sama tuli heti mieleen.. Osti viimekesänä Suomalaisten rahoilla jonkin korkean viran itselleen.. "tehtiin hyvä diili"
Tulee mieleen just kuinka kävi eräiden Urpilaisen ja Kataisen tekemien "hyvien diilien kans..
No olihan ne hyviä niille itselleen, kun katsoo että mihin he sitten ei niin yllättäen päätyivätkään.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 2:04 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
No niih, nyt sitten korvat hörölle. Luvassa täyttä asiaa:
Politiikan puskaradio: Näistä syistä Sanna Marin ei saa EU-huippuvirkaa
Politiikan puskaradion pääsiäisjaksossa kurkistetaan historiallisen Nato-päivän kulisseihin, käydään läpi Sanna Marinin tulevaisuuden työnäkymiä ja kerrotaan, mitä puolueet vastaavat Petteri Orpon heille esittämiin hallitustunnusteluihin.
Politiikan puskaradio -podcastissa ollaan tällä viikolla pääsiäistunnelmissa, mikä ei ole politiikan ruuhkaviikkojen jälkeen iso yllätys. Hyvää pääsiäistä! Glad påsk!
Pääsiäisen kunniaksi Iltalehden politiikan toimittaja ja Politiikan puskaradion Nato-kirjeenvaihtaja Lauri Nurmi vie kuulijat mielenkiintoiselle äänimatkalle Brysseliin.
Pääsiäisjaksossa muina aiheina käsitellään pääministerin ja puheenjohtajan tehtävät jättävän Sanna Marinin tulevaisuutta ja sitä, miksi Marin ei saa EU-huippuvirkaa.
– Hänen pitäisi osata ranskaa tai saksaa, Nurmi sanoo EU-politiikan realiteeteista.
...
Viikon vitsissä on Marin timanttikauppiaana.
Politiikan puskaradiossa Iltalehden politiikan toimittajat käyvät läpi viikon kuumimmat puheenaiheet ja juorut. Uusi jakso julkaistaan yleensä perjantaisin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e ... 8c9700251e
7.4.2023 13:20
Hänen pitäisi osata ranskaa tai saksaa
Nii, mutku osaahan Sanna englantii... Vaan kun ei auta, sillä englanti on EU:ssa marginaalinen kieli mitä tulee jäsenmaiden äidinkieliin.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 2:44 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Kai sen joku lähiömarketti ottaa ainakin hyllyjä täyttämään. Voi olla ettei kassalle pääse ainakaan ihan heti takaisin, sen verran huonoa osaamista rahankäytöstä viime aikoina esittänyt.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 4:08 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Huutaja Jaana kirjoitti: To Huhti 06, 2023 11:58 pm
ajanpatina kirjoitti: To Huhti 06, 2023 10:44 pm
Mikäli Räikkönen onkin hetero, niin ei tainnut arvata, että päätyi naimakaupassa kulissiksi ja nyt hakee muista muijista munilleen lohdutusta.
eikös halosesta sanottu samaa että 100% lettukestien lepakko ja arajärvi näön vuoksi vaan mukana?
Kyllä vain.

Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 8:44 pm
Kirjoittaja Collie
Doctor Lecter kirjoitti: Pe Huhti 07, 2023 2:04 pm
No niih, nyt sitten korvat hörölle. Luvassa täyttä asiaa:
Politiikan puskaradio: Näistä syistä Sanna Marin ei saa EU-huippuvirkaa
Politiikan puskaradion pääsiäisjaksossa kurkistetaan historiallisen Nato-päivän kulisseihin, käydään läpi Sanna Marinin tulevaisuuden työnäkymiä ja kerrotaan, mitä puolueet vastaavat Petteri Orpon heille esittämiin hallitustunnusteluihin.
Politiikan puskaradio -podcastissa ollaan tällä viikolla pääsiäistunnelmissa, mikä ei ole politiikan ruuhkaviikkojen jälkeen iso yllätys. Hyvää pääsiäistä! Glad påsk!
Pääsiäisen kunniaksi Iltalehden politiikan toimittaja ja Politiikan puskaradion Nato-kirjeenvaihtaja Lauri Nurmi vie kuulijat mielenkiintoiselle äänimatkalle Brysseliin.
Pääsiäisjaksossa muina aiheina käsitellään pääministerin ja puheenjohtajan tehtävät jättävän Sanna Marinin tulevaisuutta ja sitä, miksi Marin ei saa EU-huippuvirkaa.
– Hänen pitäisi osata ranskaa tai saksaa, Nurmi sanoo EU-politiikan realiteeteista.
...
Viikon vitsissä on Marin timanttikauppiaana.
Politiikan puskaradiossa Iltalehden politiikan toimittajat käyvät läpi viikon kuumimmat puheenaiheet ja juorut. Uusi jakso julkaistaan yleensä perjantaisin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e ... 8c9700251e
7.4.2023 13:20
Hänen pitäisi osata ranskaa tai saksaa
Nii, mutku osaahan Sanna englantii... Vaan kun ei auta, sillä englanti on EU:ssa marginaalinen kieli mitä tulee jäsenmaiden äidinkieliin.
Tuo podcast on siinä mielessä eräänlaista kuulijoiden sumutusta, että mm. Ylellä mainitut mahdolliset Marinin pestit Kansainvälisessä valuuttarahastossa tai YK:ssa, sekä eri yhteyksissä mainittu Maailman talousfoorumi WEF eivät tietenkään ole EU-virkoja ollenkaan. Toki tuossa taitaa olla myös Marinin kielitaidottomuus eräänlaisena vitsailun aiheena.