KAROLIINAN ISÄ IL:LLE:
"Kadonneen suurperheen isoisä puhuu suunsa puhtaaksi: ”Te olette vastuussa siitä, että lapset ovat kadonneet”
Isoisä uskoo, että hänen sanansa saivat lastensuojelun ja poliisin etsimään perhettä näyttävästi.
Pohjalaisperheen lasten isoisä uskoo, että lastensuojelun paine sai poliisin etsimään perhettä vanhempien nimillä ja kuvilla kesäkuussa.
Isoisä tapasi lapsenlapset viimeisen kerran sijoituspaikassa viikkoa ennen perheen katoamista.
Isoisä kiistää viranomaishuolet lasten kaltoinkohtelusta ja kertoo, ettei ole koskaan havainnut mitään epäilyttävää vieraillessaan perheen luona.
Poliisin etsimän pohjalaisperheen lasten isoisä toivoo, että tapahtumat saisivat onnellisen lopun.
Hän kertoo Iltalehdelle myös käsityksensä siihen, miksi poliisi tiedotti perheen katoamisesta kesäkuun alussa poikkeuksellisesti vanhempien nimien ja kuvien kera.
Mies ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. Syynä on tapauksen saama mediahuomio. Tommy ja Karoliina Karfia epäillään muun muassa lastensa törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeistä vapaudenriistoista.
”Uskon, että tämä oli syy”
Poliisin mukaan pohjalainen suurperhe katosi 15. toukokuuta 2024, kun vanhemmat hakivat lapsensa Uusikaarlepyyssä sijaitsevasta sijoituspaikasta luvatta. Lasten isoisä kertoo tavanneensa lapsenlapsensa viimeisen kerran kyseisessä sijoituspaikassa viikkoa ennen katoamista 7. toukokuuta 2024.
Julkisuudessa on herättänyt ihmetystä, miksi suurperhettä alettiin etsiä nimen ja kuvan kanssa vasta vuosi katoamisen jälkeen. Poliisi tiedotti etsinnöistä 4. kesäkuuta.
Lasten isoisä kertoo nyt, että voi olla osittain hänen syytään, että asiaa alettiin selvittää näyttävästi.
– Vaasan lastensuojelu pyysi Helsingin lastensuojelua käymään meidän asunnossamme. Lastensuojeluviranomaiset kävivät vapunaattona yhdessä poliisin kanssa katsomassa, ovatko lapset meillä.
Viranomaisilla ei ollut isoisän mukaan etsintälupaa, mutta hän päätti päästää heidät sisään. Lapsia ei asunnosta löytynyt.
– Sanoin lastensuojelulle ihmetteleväni tätä. Sanoin, että lapset ovat olleet siellä lastensuojelun silmälläpidon alla jatkuvasti, että se on ilman muuta lastensuojelun syy.
Te olette vastuussa siitä, että lapset ovat kadonneet, mies kertoo.
Isoisä kertoo uhanneensa tuossa tilanteessa tekevänsä lastensuojelusta rikosilmoituksen ja vievänsä asian oikeuteen. Hän uskoo, että tästä syystä lastensuojelu painosti poliisia kesäkuussa julkistamaan etsinnät ja julkaisemaan Tommyn ja Karoliinan nimet ja kuvat.
– Uskon, että tämä oli se syy. Lastensuojelu on poliisille ilmoittanut, että tässä nyt on tämmöinen ärhäkkä äijä, joka aikoo panna asioita eteenpäin, jos ei ne muuten edisty.
”Toivon, että kaikki menee hyvin”
Poliisi perusteli lasten edunvalvojan hakemista vakavilla rikosepäilyillä. Vanhempia epäillään törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä. Oikeudenkäyntiaineisto.
Isoisällä on hyvät välit omaan tyttäreensä, tämän aviomieheen sekä perheen lapsiin.
Hän kertoo käyneensä useita kertoja perheen luona kylässä, eikä hänelle ole missään vaiheessa herännyt epäilyksiä, että lapsille olisi tehty jotain kamaluuksia.
– On vaikea ymmärtää, että lapset saisivat jossakin muualla suurempaa äidinrakkautta kuin oman äitinsä luona.
Isoisä pitää perheestä tehtyjä lastensuojeluilmoituksia perusteettomina.
Iltalehden saamien asiakirjojen perusteella viranomaisten huoli perheestä on kuitenkin ollut suuri. Viranomaisten mukaan lasten perustarpeista ei huolehdittu, lapsia kohdeltiin kaltoin ja heidän terveydenhuoltonsa laiminlyötiin.
Pieni pohjalaiskunta ja sosiaalitoimi ovat tuoneet lausunnoissaan esiin, että perheen kanssa on pyritty neuvottelemaan vuosia. Perhe oli tehnyt useita erikoisia osoitteenmuutoksia, joiden perusteella heidän uskotaan pyrkineen piilottelemaan viranomaisilta.
Lapset olivat kotikoulussa. Naapureiden mukaan heitä ei juuri ulkona näkynyt, mutta isoisä väittää viettäneensä lapsenlastensa kanssa aikaa pihalla muun muassa palloa potkien.
”Kertoivat haluavansa kotiin”
Perheen luottohenkilö otti lastensuojeluyksikössä nämä kuvat maaliskuussa 2024. Väitetysti lasten kirjoittamissa viesteissä kerrotaan, että he haluavat kotiin. IL
Isoisä ei pidä mahdollisena, että Tommy ja Karoliina Karf olisivat johtaneet häntä harhaan niin, että lasten arki olisi ollutkin todellisuudessa muuta, kuin mitä hän on vierailuillaan havainnut. Hän sanoo jutelleensa lasten kanssa myös kahden kesken ilman, että vanhemmat ovat paikalla. Esimerkiksi viimeisellä tapaamisella sijaishuoltopaikassa vanhemmat eivät olleet paikalla.
– Lapset kertoivat haluavansa kotiin, hän sanoo.
Isoisän mukaan lapsenlapset kertoivat myös kokeneensa vääryyttä, kun poliisit hakivat heidät tammikuussa 2024 kotoa. Syynä oli vanhempien rikosepäilyjen vuoksi tehty kiireellisen sijoituksen päätös.
– Kun poliisi vei heidät, niin ainakin kahdella pojalla oli hyvin traumatisoitunut tunnelma ja mieliala siitä, kuinka poliisit olivat raahanneet heidän väkisiin autoihin. Kuinka he silloin pelästyivät ja huusivat, yrittivät nyrkein ja hampain vastustaa. Vanhin poikakin oli pistänyt koko voimallansa vastaan, että siinä on tarvittu kaksikin poliisia.
– Haluan korostaa sitä, että
nämä pojat, jotka eivät ole vielä päässeet siitä traumaattisesta kokemuksesta yli, kokivat silloin ilmeisesti ensimmäisen kerran väkivaltaa poliisin taholta, jota he eivät koskaan aikaisemmin kokeneet. Ja nyt poliisi syyttää vanhempia jostakin väkivaltaisesta käytöksestä perheen sisällä.
Toivoo onnellista loppua
Mies uskoo, että Tommy ja Karoliina Karf päättivät viedä lapset sijaishuoltopaikasta kuultuaan, että lapset aiotaan hajottaa kahteen ryhmään.
– Kyllä minäkin kuulin siitä, että lapset oli tarkoitus jakaa. Että pienet lapset menisivät johonkin toiseen paikkaan ja isommat lapset johonkin toiseen. Ehkä jopa kolmanteenkin paikkaan.
– Toisaalta ymmärrän, ettei kovin moni ihminen halua ottaa huostaansa näin isoa perhettä kokonaan, hän pohtii.
Isoisä toivoo, että kaikki saisi onnellisen lopun.
– Toivon, että kaikki menee hyvin ja lapset pääsevät kotiin, hän sanoo."
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8f23 ... 4b31d372ef
Eipä muuta.