Re: Tuija Niemi äänitutkija
Lähetetty: Pe Loka 11, 2013 11:51 am
^Tuo alpon lista on mietinnän arvoinen. Itse olen oman ymmärrykseni pohjalta muodostanut käsityksen, että tuo FBI:n lausunto siitä, ettei etukäteen nauhoitetusta aineksesta ole merkkejä, tarkoittaisi juuri sitä, ettei häketallenteelta olisi erotettavissa juuri tuollaista selvää hurinaa, nauhurin naksahduksia, eriaikaisia ja eri paikoista nauhoitettuja pätkiä, muokattuja ääniä yms.
Ymmärrän kuitenkin asian niin, että taustanauhan käyttö on ollut mahdollista tiettyjen ehtojen vallitessa. Ensinnäkin taustanauhan tulisi pyöriä koko häkepuhelun ajan, jotta hurina tai sen puuttuminen ei olisi "korvin kuultavissa". Toisekseen nauhurin tai muun äänilähteen tulisi olla niin kaukana puhelimesta, jotta se ei tallentuisi selvästi häkeen. Myös avoimesta terassin lasi-ikkunasta (ja läpivetona) tuleva tuulen humina voi peittää alleen hurinaa ja kohinaa omalla "äänellään".
Taustanauha on nähdäkseni ollut hyvin yksinkertaisesti tehty: on vain nauhoitettu se oikea tilanne, jossa Jukka ääntelee ja Anneli astaloi Jukan. Mitään ääniä ei ole myöhemmin editoitu mitenkään. Taustanauhaa on soitettu siitä samasta paikasta, jossa nauhuri sijaitsi äänitettäessä. Koska taustanauhan äänitystilanteessa ikkuna oli vielä rikkomatta, häketallenteelta ei ole kuultavissa myöskään kaksinkertaista tuulenhuminaa.
FBI:n lausunto tarkoittaa käsittääkseni myös sitä, että Jukan äänissä ei ole sen mukaan ollut havaittavissa erilaisuutta, joka syntyisi siitä, että Jukan ääntä tulisi sekä livenä että nauhalta. Tämä saattaa olla yksi tekijä sille, että Tuija Niemi näkee varteenotettavana selityksenä juuri sen, että Jukka on ollut kuolleena häkepuhelun aikana ja kaikki Jukan äänet tulevat etukäteen äänitetyltä nauhalta.
Ainoa, josta etukäteistallenne saattaisi parhaiten olla "kuultavissa" onkin mielestäni Annelin äänet. Onko Annelin äänessä eroa silloin, kun hän puhuu livenä häkeen päin ja puhuu lapselle ja huikkailee niitä joko-se-lähti-kyselyjään vs. "mitäkö" ja "(u)ole" -lausahdukset? Viimeksi mainitut, joiden itse arvelen tulevan taustanauhalta, ovat kuitenkin muuta Annelin puhetta epäselvempiä ja tulevat ikään kuin "jostain nurkan takaa", joten niitä saattaa olla vaikeampaa analysoidakin. Onhan muistettava se, mitä puolustuskin on korostanut, ettei häken systeemi tallenna kaikkea.
Juoksujen askeläänten erilaisuus on sitten toinen ihmetystä herättävä seikka, joka mielestäni viittaa kyllä johonkin omituiseen. Oma tulkintani on täten se, että tämä omituisuus on juuri taustanauhan käyttö. Anneli on liikehtinyt sekä kengät jalassa että paljain jaloin.