Sivu 22/38

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 11:35 am
Kirjoittaja poepporoo
Sarabi kirjoitti:Pakko liittyä keskusteluun mukaan.
Ehdin tavata Eevan kerran, noin viikko ennen katoamista (hän oli minulla asiakkaana, kaupassa). Pitkään juteltiin ja hänellä oli samat vaatteet päällä silloin, kun kadotessa. Kun sitten facebookissa alkoi pyöriä tytärten ilmoitus kadonneesta äidistä - tunnistin Eevan naiseksi, jota palvelin. Odotin, että uutisiin nousisi asia, josta Eeva kertoi minulle asioidessaan kanssani, etsittiin paria erilaista tuotetta siinä ja juteltiin myymälästämme ja hänen harrastuksistaan - Eevan ajatukset karkailivat ja hän huomasi itsekkin toistelevansa samoja asioita... Eeva pahoitteli kovasti sekavuuttaan ja sanoi minulle useampaan otteeseen "Anteeksi, kun minä näin sönkötän - kun minulla on tämä aivovamma.." Hän piti minua olkapäästä välillä kiinni jutellessaan ja oli todella lämmin ja ystävällinen ihminen. Sympaattinen. Pieni ja siro. Minun on todella vaikea kuvitella häntä juopuneena tai että olisi itselleen mitään tehnyt, sen kuvan perusteella minkä sain jutellessa. Toki se oli vain noin 40minuuttia, mutta silti... Vaikea uskoa.
Minulle tuli olo, että oliko Eevan aivovamma? keksitty vika sekavuudelle (joka oli siis ihan normaalia hössötystä ja monen asian päällekkäin puhumista, jota harrastan itsekkin) - oliko hänellä jokin sairaus? syöpä? aivokasvain? Josta sukulaiset tai muut eivät tienneet ja paljasti tämän minulle (oudolle ihmiselle) siinä juttelun lomassa. Nuorella tuttavallani on aivovamma (saatu lapsena autokolarista) ja hän unohtelee tiuhaan asioita, eikä aina ole oikein kärryillä mitä tapahtuu... Mietin josko Eevalla tosiaan oli jonkin sortin vika aivoissa - saattoiko se olla syy katoamiseen? Unohti missä asuu? Unohti kuka on? Mutta toisaalta mietin hänen työtään - ei kai tuollaista työtä pysty tekemään, jos olisi oikeasti jokin saatu vika aivojen toiminnassa...? Ja kai tyttäret olisivat kertoneet uutisiin aivovammasta, jos sellainen hänellä olisi ollut...
Muuten hän vaikutti siis oikein huumorintajuiselta ja terve henkiseltä ihmiseltä, johon tykästyin. Kamalaa, että hän noin katosi.
Kyseessä ei varmaankaan ollut ostosreissu, vaan joku terveydenhoitoon liittyvä asiakkuus? Jalkojenhoito tai muu vastaava? Et sitä tietenkään voi paljastaa..mutta vahvistaako tämä "asiakkuus" sitä, että jotain terveydellistä häikkää Eevalla olisi ollut?

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 8:49 pm
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Pitkällinen alkolla läträäminenkin voi tehdä tuollaista oirehdintaa. Ja tavallaan se on aivovamma.
Mukavampi olisi selittää asia jollain sairaudella (muulla kuin alkoholismi)

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 9:44 pm
Kirjoittaja skoone
HerloCCi Solmunen kirjoitti:Pitkällinen alkolla läträäminenkin voi tehdä tuollaista oirehdintaa. Ja tavallaan se on aivovamma.
Mukavampi olisi selittää asia jollain sairaudella (muulla kuin alkoholismi)
Tai sitten oli lääkkeistä kyse. Olikohan Eevalla avaimet työpaikan lääkekaappiin...?
Toivottavasti ei kuitenkaan lääkkeitä ei joutunut työpaikan ulkopuolelle.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 9:48 pm
Kirjoittaja Sus4nn4
HerloCCi Solmunen kirjoitti:Pitkällinen alkolla läträäminenkin voi tehdä tuollaista oirehdintaa. Ja tavallaan se on aivovamma.
Mukavampi olisi selittää asia jollain sairaudella (muulla kuin alkoholismi)
En yhtään epäile, etteikö suurta osaa kadonneita tai henkirikoksen uhreiksi joutuneita yhdistäisi sama tekijä, alkoholi. Silti ihmettelen, mitä kaikkea täällä kirjoitetaan ajattelematta lainkaan, että näillä kadonneilla on omaiset, ja miltä nämä kirjoitukset mahtaa tuntua..

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 9:59 pm
Kirjoittaja raunse
Ihmettelen tätä tyttären tietoisuutta äitinsä avaimesta,jonka sopivuudesta äitinsä asunnon oveen ollut niin varma.että kokeilemassakin käyty??
Olivatko niin läheisiä, että tytär oli tiennyt avaimen olevan äidin asuntoon?
Miksi?
Roudannut äitinsä ennenkin`h :oops:

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 10:05 pm
Kirjoittaja ktaina
raunse kirjoitti:Ihmettelen tätä tyttären tietoisuutta äitinsä avaimesta,jonka sopivuudesta äitinsä asunnon oveen ollut niin varma.että kokeilemassakin käyty??
Olivatko niin läheisiä, että tytär oli tiennyt avaimen olevan äidin asuntoon?
Miksi?
Roudannut äitinsä ennenkin`h :oops:
No tuo avain ei hirveen yleinen taida vielä olla,ja varsinkin vielä tuo keltainen muovilätyskä perässä,ja eiköhän se nuo avaimet oo nähnyt ennenkin Eevalla.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 10:35 pm
Kirjoittaja raunse
Juupasjuu. Meitsin perikunnalla ei kyllä ole hölkäsenpölähtämää avaimistani asuntooni,autooni yms, enkä todellakaan haluaisi avaimieni omaan asuntooni heidän käyttöönsä :? ja se on oikein.
Vaikka olen 65v
Oliko Eeva antanut lapsilleen oikeuden tsekata asuntoaan?
Miksi?
Alko-ongelmainen välttelee viimoseen asti.että ei edes lapsoset ole tervetulleita yksityiseen tilaan. omaan kotiinsa kutsumattomina vieraina,,eivätkä muutkaan itsenäiset ihmisvanhukset
heh..

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 10:56 pm
Kirjoittaja Eilisaamu
No ei mitenkään ihmeellistä että tytär tietää avaimen ulkonäöltä. Minäkin tiedän niin isäni kuin äitinikin, jotka asuvat eri osoitteessa, avaimet ja avaimenperät jotka niissä on. Vaikka asumme eri paikkakunnilla. Siis miksi pitäisi olla outoa?? On tytär varmaan voinut nähdä avaimen äidillään lukuisia kertoja.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 10:57 pm
Kirjoittaja Wickeddy
Se että eevalla on edelleen ollut työpaikka niin mielestäni kertoo kuvaa siitä millainen ongelma se alkoholi (jos tätä ongelmaa edes ollut) on.
Minulla on ollut hyvät välit vanhempiini. Minulla on niiden vara-avain ja heillä minun. Asumme kohtalaisen lähelläkin toisiamme jolloin avaimen unohdettua kotiin ei tarvitse maksaa kalliita maksuja ovien availusta. Ja kyllä. Olen nähnyt usein vanhempieni avaimet ja niissä olevat avaimenperät jotka kyllä muistaisin ja tunnistaisin jos ne jossain joskus näkisin.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 11:00 pm
Kirjoittaja ktaina
Milloin ne Eevaa etsii koiran kanssa sieltä rantojen lähistöltä jostain luin mut en muista enää milloin.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 11:46 pm
Kirjoittaja Sarabi
poepporoo kirjoitti:
Sarabi kirjoitti:Pakko liittyä keskusteluun mukaan.
Ehdin tavata Eevan kerran, noin viikko ennen katoamista (hän oli minulla asiakkaana, kaupassa). Pitkään juteltiin ja hänellä oli samat vaatteet päällä silloin, kun kadotessa. Kun sitten facebookissa alkoi pyöriä tytärten ilmoitus kadonneesta äidistä - tunnistin Eevan naiseksi, jota palvelin. Odotin, että uutisiin nousisi asia, josta Eeva kertoi minulle asioidessaan kanssani, etsittiin paria erilaista tuotetta siinä ja juteltiin myymälästämme ja hänen harrastuksistaan - Eevan ajatukset karkailivat ja hän huomasi itsekkin toistelevansa samoja asioita... Eeva pahoitteli kovasti sekavuuttaan ja sanoi minulle useampaan otteeseen "Anteeksi, kun minä näin sönkötän - kun minulla on tämä aivovamma.." Hän piti minua olkapäästä välillä kiinni jutellessaan ja oli todella lämmin ja ystävällinen ihminen. Sympaattinen. Pieni ja siro. Minun on todella vaikea kuvitella häntä juopuneena tai että olisi itselleen mitään tehnyt, sen kuvan perusteella minkä sain jutellessa. Toki se oli vain noin 40minuuttia, mutta silti... Vaikea uskoa.
Minulle tuli olo, että oliko Eevan aivovamma? keksitty vika sekavuudelle (joka oli siis ihan normaalia hössötystä ja monen asian päällekkäin puhumista, jota harrastan itsekkin) - oliko hänellä jokin sairaus? syöpä? aivokasvain? Josta sukulaiset tai muut eivät tienneet ja paljasti tämän minulle (oudolle ihmiselle) siinä juttelun lomassa. Nuorella tuttavallani on aivovamma (saatu lapsena autokolarista) ja hän unohtelee tiuhaan asioita, eikä aina ole oikein kärryillä mitä tapahtuu... Mietin josko Eevalla tosiaan oli jonkin sortin vika aivoissa - saattoiko se olla syy katoamiseen? Unohti missä asuu? Unohti kuka on? Mutta toisaalta mietin hänen työtään - ei kai tuollaista työtä pysty tekemään, jos olisi oikeasti jokin saatu vika aivojen toiminnassa...? Ja kai tyttäret olisivat kertoneet uutisiin aivovammasta, jos sellainen hänellä olisi ollut...
Muuten hän vaikutti siis oikein huumorintajuiselta ja terve henkiseltä ihmiseltä, johon tykästyin. Kamalaa, että hän noin katosi.
Kyseessä ei varmaankaan ollut ostosreissu, vaan joku terveydenhoitoon liittyvä asiakkuus? Jalkojenhoito tai muu vastaava? Et sitä tietenkään voi paljastaa..mutta vahvistaako tämä "asiakkuus" sitä, että jotain terveydellistä häikkää Eevalla olisi ollut?
Ihan oli tavallinen ostosreissu, osti paperia tehdäkseen kortin jollekkin "kovia kokeneelle tuttavalleen" (käsitin, että oli nuoresta miehestä kyse ja hän halusi muistaa syntymäpäivänä - tai muuten piristää jonkun surullisemman tapahtuman vuoksi) Mikä vain vahvisti kuvaa, että hän on mukava, huolehtivainen ja sydämmellinen ihminen. Kenenkään jalkoihin en ole koskenut. Ihan tavallisissakin kaupoissa myyjille usein avaudutaan asioista.

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: La Helmi 13, 2016 12:00 am
Kirjoittaja Murehtija
Oon kans samaa mieltä siitä että lapsilla on suuri hätä äitinsä kohtalosta, äiti on kadonnut ja jos lukevat täällä et juoppo oli, ei ole kivaa, Eevalla on ollut mielestäni todella paha olla, inhimillisyyttä nyt peliin, eeva on ollut kadoksissa nyt pian kuukauden. Ja tää juoppojuttu mikä nyt on näköjään kova juttu, Eeva oli normaali nainen, joi niinkuin kaikki ei uskovaiset. Eeva oli näitten lapsien äiti eivätkä voi elää normaalia elämää ennenkuin äiti löytyy. Nyt inhimillisyyttä oikeesti lasten takia. Nää lapset ei voi ikinä surra äitiänsä jos häntä ei löydy, epätietoisuus ja tuska seuraa heitä.

Lähetetty: La Helmi 13, 2016 11:05 am
Kirjoittaja masi78
ktaina kirjoitti:Milloin ne Eevaa etsii koiran kanssa sieltä rantojen lähistöltä jostain luin mut en muista enää milloin.

16-18 helmikuuta oli siellä facebookin ruumiskoira sivuilla..

Re: KADONNUT SEINÄJOELLA LAUANTAINA 16.1.2016.

Lähetetty: La Helmi 13, 2016 11:47 am
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
skoone kirjoitti:
HerloCCi Solmunen kirjoitti:Pitkällinen alkolla läträäminenkin voi tehdä tuollaista oirehdintaa. Ja tavallaan se on aivovamma.
Mukavampi olisi selittää asia jollain sairaudella (muulla kuin alkoholismi)
Tai sitten oli lääkkeistä kyse. Olikohan Eevalla avaimet työpaikan lääkekaappiin...?
Toivottavasti ei kuitenkaan lääkkeitä ei joutunut työpaikan ulkopuolelle.
Lääkkeiden ottaminen omaan käyttöön (varastaminen ) työpaikalta ei yleensä ole homma eikä mikään.
Riippuu toki työpaikasta ja valvontakontrollista.
Lääkekaapin avaimia tuskin missään kotiin asti viedään, mutta työvuorossa ollessa sairaanhoitajilla (ja muilla lääkeluvallisilla)on yleensä mahdollisuus päästä lääkekaapille työvuoron aikana milloin vaan.