Pappa ollut jatsimiehiä ja isukki soittanut mustaa musiikkia - Aisa se muistaa, vaikka häipyi kolmevuotiaana kuvioista kohti amerikkaa. Hyvä on muisti ja salliva on Iran?
Oliskohan tämä Peter mainittuna jutussa, kun Aisa niin tärkeänä häntä on pitänyt?
KULISSIEN TAKANA: Muusikko ja MTV:n juontajatähti AXL SMITH
1.10.2009 klo 8:51
Kuka?
Tämä sympaattinen herra tuli tutuksi Music Television Nordicin juontajana. Maria Guzeninan jälkeen hän oli vasta toinen suomalainen, joka kelpuutettiin MTV:n ruutukasvoksi. Hän on tuottanut kanavalle omia ohjelmasarjoja, kuten Spankin’ New sekä Axl Meets, ja kesällä 2009 Smith aloitti työt MTV Finlandin musiikkipäällikkönä.
Erittäin musikaalisen taustan omaava Axl on juuri viimeistelemässä esikoisalbumiaan. Tie suoraan koulunpenkiltä globaalin musiikkikanavan tähtijuontajaksi tuntuu lähes uskomattomalta. Nyt on aika ottaa selvää, kuinka kaikki tapahtui.
Lisää potkua nimeen
Vuonna 2004 MTV:lle saapunutta Axlia ei ensisilmäyksellä uskoisi suomalaiseksi. Monikansallinen tausta selvittää asiaa.
”Biologinen isäni on kotoisin Iranista. Romanssi ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ja ollessani noin kolmevuotias äitini meni naimisiin amerikkalaisen kanssa. Siitä johtuu ”maailman harvinaisin” sukunimeni.
”Tunnen itseni siunatuksi, kun olen saanut kaksi isää. Lapsuuteni vietin Vantaan Martinlaaksossa. Virallinen nimeni on Caro Axel Smith. Eräs tuottaja Ruotsissa sai idean jättää nimestä e pois, jolloin siihen saisi enemmän rokkia – vähän kuin Axl Rose. Vitsinä lähtenyt juttu jäi elämään. Äiti on varmaan ainoa, joka kutsuu minua Caroksi”, kertoo Axl taustastaan.
Taiteellinen luonne verenperintönä
”Isoisäni on ollut jazz-miehiä ja häneltä löytyy musiikkia aikamoinen kokoelma. Muistan Iranin-faijan soittaneen paljon mustaa musiikkia, ja äiti kuunteli esimerkiksi EFW:ää, Princeä sekä Rick Jamesiä. Missasin kaiken, mitä muut kuuntelivat, enkä välttämättä vieläkään ole Suomi-musiikin asiantuntija. En ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi Lauri Tähkä -kohua.”
”Äitini on aina ollut taiteilijapersoona. Hän oli tosi kova maalaamaan ja vietti nuoruutensa Pariisissa. Huomaan varsinkin tänä päivänä, että meillä on paljon samanlaisia piirteitä ja eleitä. Eräältä äidin ystävältä löytyi ihan älytön kokoelma Michael Jackson -tavaraa, lakanoista lautasiin. Hän oli minulle ensimmäinen iso juttu ja suuri innostaja. Minun piti tietenkin kasvattaa samanlainen otsakiehkura, joka vedettiin geelillä eteen. Turkin-lomalta sain ekan kasettini, joka oli Michael Jacksonin Bad. Smooth Criminal jäi aina kuuntelematta, koska toinen puoli ei lähtenyt pyörimään. Silti siitä sai ihan uskomattomia kiksejä, ja levyä kuulemma kuunneltiin kyllästymiseen asti.”
Ala-astediscojen dj-kuningas
”Ala-asteella kaverini isä järjesti tapahtumia nimellä Kingidisco, ja innostuin levyjen soittamisesta. Siihen aikaan oli vain kahta soundia, oli valittava Metallica tai ysäritekno. En koskaan päässyt Metallicaan sisälle, joten minulle jäi tämä Haddaway-, Erotic- ja Dr. Alban -osasto. Jälkeenpäin ajateltuna kyseinen osasto on aika noloa, vaikka silloin se olikin tosi kovaa tavaraa. Siellä sitä viiletettiin menemään purkkarit jalassa ja valkoiset farkut vilkkuen.”
”Ostin paljon kokoelmia ja Hits 94:ltä vastaan tuli Busta Rhymesin Woo Haa! Got Ya All In Check. Tässä kahden levyn kokoelmassa eka CD oli eurohumppaa ja toiselta löytyi tuo kyseinen Bustan biisi. Se vaikutti tosi paljon elämääni ja kappale avasi silmäni. Levyn löytämisestä lähtien olen ollut hiphopin ystävä.”
Klaus Järvisen opissa Pop & Jazzissa
”Jo joskus 80-luvulla jalkani taputti rytmiä MTV:n tahtiin. Tämä sai vanhempani miettimään, että minulla voisi olla jotain tekemistä musiikin kanssa. Ensin halusin mennä tanssitunneille, varmaankin Michaelin innoittamana. Siitä päädyin musiikkileikkikouluun, ja kolmannella luokalla äitini pisti minut musiikkiluokalle sekä Pop & Jazz Konservatorioon. Näiden jälkeen minua ei ole enää tarvinnut pakottaa, vaan omaa mielenkiintoa on löytynyt enemmän kuin tarpeeksi.”
”Soitin aluksi saksofonia, mistä siirryin pikkuhiljaa lauluun. Opiskelin bändikoulun puolella Klaus Järvisen johtamana ja puhalsin saksofonia Junior Big Bandissä. Se oli hauskaa aikaa. Olin siellä kaikkiaan 3—4 vuotta. Innostus lopahti, kun toiminta meni enemmän teorian opiskeluun, ja itse halusin vain soittaa.”
”Vaskivuoren musiikkilukiossa sain sitten tehdä juuri sitä, mitä halusin. Meillä oli jopa koulun avaimet, jos halusimme viikonloppuna mennä käyttämään koulun studiota. Joka vuosi tehtiin musikaali ja bändimaratonkonsertteja, joita olin mukana järjestämässä. Toimin juontajana myös koulun viimeisten päivien kesäkonserteissa.”
Valittiin tuhansien hakijoiden joukosta
”Käydessäni lukion viimeistä vuotta MTV:llä alkoi pyöriä kanavaspotti, jossa etsittiin uutta juontajaa. Jokaisen hakijan piti tehdä neljän minuutin esittelyvideo. Videossa piti olla minuutti, jossa esittelet itsesi, minuutti, jossa on joku MTV:n biisi, minuutti, johon valitset oman suosikkibiisisi, ja viimeinen osio sai olla mitä tahansa. Koulusta löytyi pieni kuvausstudio, ja apua sain Alexander Seraidaris -nimiseltä tyypiltä, joka oli aikaisemmin duunannut koulun leffoja.”
”Siihen aikaan kova juttu oli Outkastin Hey Ya, jonka musiikkivideossa Andre 3000 esittää kaikkia bändin jäseniä. Päätimme tehdä esittelyvideon samaan tyyliin. Toimin juontajana ja heilun samalla videon taustalla kolmena Andrena. Lähetin videon eteenpäin ja mietin, että tajuavatko ne koko läppää. Näköjään tykkäsivät. Ensimmäiset koekuvaukset olivat Tanskassa ja seuraavat Helsingissä. Kilpailuun saapui yli 3 000 nauhaa ympäri Skandinavian, enkä vieläkään ole oikein tajunnut, kuinka hyvä tuuri minulla kävi.”
Erittäin salainen
”Ilmoitus valinnastani tuli hyvin nopeasti. Kun ensimmäisiä otoksia ruvettiin kuvaamaan, jouduin valehtelemaan lähteväni tapaamaan mummoa Belgiaan. Kenellekään ei saanut kertoa mitään, sillä juontajan paljastamiselle oli valittu tarkka päivä. Se oli aika top secret -juttua. Hyppäsin kelkkaan suoraan ylioppilaskirjoitusten keskeltä, ja siksi minusta ei varmaan tullut mitään kuuden L:n oppilasta”, Axl nauraa.
”Kuvaukset aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä ilman työhön perehdyttämistä. Minulle vain kerrottiin, mitä täytyy tehdä. Oli hienoa, että tyylistäni pidettiin, eikä sitä yritetty muuttaa. Se oli hyvä valinta. Jos haahuilen ruudussa hölmön näköisenä, se olen vain minä, ja homma on näin pysynyt tosi aitona.”
”Ruotsissa ehdin asua lähes kolme vuotta. Ohjelmaa tehtiin Tukholmassa, ja muutama päivä kuukaudesta vietettiin Lontoossa.”
Paluu Suomeen
”Vuonna 2005 lanseerattiin MTV Finland. Suomalaisilla on vähän erilainen maku kuin Tanskassa tai Ruotsissa, ja samat jutut eivät vain toimineet. Vaikka asumme hyvin lähekkäin, eroja mieltymyksissä löytyy. Täällä halutaan raskaampaa tavaraa, kun taas ruotsalaiset pitävät enemmän siirapista.”
”Oli hyvä päätös tuoda juttu lähemmäs kotimaata, koska näin on helpompi saada suomalaisia artisteja esille. Muutenhan MTV on nykyään erittäin globaali nuorten viihdekanava – samat Hillsit ja South Parkit näkyvät myös Singaporessa.”
”Koko vaihdos sattui hyvään saumaan, sillä kävin hoitamassa intin pois heti vuoden 2005 alussa. Tiesin muuttavani takaisin Suomeen ja samalla ehdin nähdä perhettäni ja elvyttää kuolleita kaverisuhteita. Aluksi ainut ero oli kielen muuttuminen suomeksi, mutta nyt muutaman vuoden aikana työsarkaa on tullut enemmän. Ryhdyin tuottamaan itse tv-ohjelmia. Se oli luonnollinen jatkumo, sillä työssä oppii koko ajan enemmän.”
”En ole siirtymässä kameran toiselle puolelle, mutta haluan kokeilla ja laajentaa osaamistani. Ensimmäinen tuottamani ohjelma oli Spankin’ New, uuden musiikin ohjelma, johon mallia haettiin Briteistä. Siellä samalla nimellä pyörivä show tarjoilee todella UG-musiikkia, mutta halusin saada Suomen-versiosta helpommin lähestyttävän kokonaisuuden. Vuodesta 2009 lähtien olen toiminut MTV:n musiikkipäällikön tehtävissä.”
Say No to Kissy Sell Out
”Juonnan tv:n lisäksi joitakin konsertteja ja tapahtumia, joissa voin olla nuorten tai musiikin kanssa tekemisissä. Saisin rahaa erilaisten firmatapahtumien juontamisesta, mutta se ei vain ole mun juttu, koska saan heti sell out -fiiliksen.”
”Kun Suomen Euroviisujen juontajaa pohdittiin ja valittiin, olen erittäin tyytyväinen, ettei pesti osunut minulle. Se olisi lähtenyt ihan lapasesta – taas yksi hermafrodiitti lavalle. Kisoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä musiikin kanssa”, tuhahtaa Axl.
Takaisin dj-koppiin
”Olen tehnyt dj-hommia koko ajan omaksi ilokseni muiden asioiden ohella. En vieläkään pidä itseäni oikeana deejiinä.”
”Ensimmäisen Tukholman-komennuksen aikana joku sai kuulla, että olen joskus soitellut levyjä. MTV järjesti kiertueen yhdessä Coca-Colan kanssa, ja minut pistettiin kiertueen tiskijukaksi. Se oli aika hektistä aikaa, viisi päivää viikossa töissä MTV:llä ja viikonloput soittamassa jossain päin Ruotsia. Jouduin silloin treenaamaan hieman saadakseni homman haltuun. Kiertueen jälkeen olen yrittänyt pitää taitoja yllä. Teen muutaman keikan kuukaudessa, jos sitäkään. Jos soitan monta kertaa viikossa, menetän itse fiilikset kappaleisiin.”
Vierailevana tähtenä muiden albumeilla
”Musiikkiurani alkoi periaatteessa siitä, kun Q-Continuum teki hiphop-levyä ja he kysyivät, haluanko tehdä heidän kanssaan pari biisiä. Totta kai se sopi minulle. Ennen tulevaa esikoisalbumiani olen vieraillut vain muiden levyillä, kuten Q-Continuumin, Osmo Ikosen ja Mp4-jazznelikon albumeilla. Ihan pelkkiä sneak peak -juttuja. Q-Continuumin kanssa teimme yhdessä myös keikkoja, esimerkiksi Ilosaarirockissa”, Axl tarkentaa.
People Come First
”Omaa albumia on nyt väännetty kolme vuotta. Se julkaistaan heti ensi vuoden alussa, ja ensimmäistä singlelohkaisua voi odotella marraskuun tienoilla. Albumi on tuotettu yhdessä Sami Baldaufin kanssa, jonka olen tuntenut kouluajoista lähtien. Hänellä on hallussaan Prince-soundi, ja olen itse tuonut mukaan hiphop-puolta.”
”Levy on nimeltä People Come First. Halusin tehdä tosi positiivisen albumin, jossa on paljon uplifting-lyriikkaa. Tavoitteena oli albumi, jonka voi kuunnella alusta loppuun ja jonka jälkeen jää hyvä fiilis. Minun on turha puhua ampumisista ja mimmeistä, koska mitään sellaista ei ole koskaan minulle tapahtunut. En voi myöskään adoptoida mitään yliampuvaa Prince-hässäkkää, vaan levyn pitää olla mun näköinen ja omaa aikakauttani.”
”People Come First on hiphop-soundeilla varustettu menolevy. Sekoitan oikeita ja koneinstrumentteja. Hullua bilemeininkiä, mutta lyriikkapuolelle on haettu soul-vaikutteita”, Axl kuvailee.
Turhat egoilut pois
”Olen myös halunnut päästä pois perinteisen räppilevyn kaavasta, jossa höpötellään valmiiden pohjien päälle. Levy kuulostaa ihan paskalta, jos siinä ei ole mitään linjaa, kun on yritetty vain hakea hittejä toisen perään.”
”Nyt olemme toimineet enemmänkin kuin Marvin Gaye aikoinaan. Biisintekijät ovat antaneet oman panoksensa, mutta jokainen kappale tuotetaan mun näköiseksi. Siinä on onnistuttu hyvin. Olemme ensin saaneet raakamateriaalin ja pähkäilleet sitten, mitä sille voidaan tehdä. En ole kiinnostunut egoilusta, kuka on tehnyt ja mitä. Jos biiseihin voi yhdistellä eri elementtejä, niin miksi niin ei sitten tehtäisi? On turhaa kaivaa PC:ltä halpoja soundeja, kun voin ottaa vaikkapa Tuomon soittamaan studioon Hammondia.”
”Olemme ensin soittaneet oikeita instrumentteja ja samplanneet niitä uudestaan koneelle. Albumilta ei löydy yhtään oikeaa bassolinjaa, vain kaikki ovat vanhan koulun synäbassoja. Olen halunnut välttää liikaa silottelua.”
”Pieniä mokailuja on jätetty tarkoituksella mukaan saadaksemme livetunnelmaa. Esimerkiksi melkein kaikki mun räpit on otettu yhdellä otolla purkkiin. Jos aamulla on ollut kurkku hieman kipeä, se kuuluu myös levyllä. Max C ja Tuomo Prättälä ovat käyneet laulamassa muutamien biisin kertosäkeissä. En ole halunnut ekalle albumille yhtään feattajaa. Haluan tuoda esille, miltä Axl Smith soundaa, enkä kuinka paljon kavereita mulla on”, Axl muistuttaa.
Suomesta on tullut hyviä soul-laulajia ja bändejä
”Pikkuhiljaa on tajuttu, että Suomi on muutakin kuin hevimaa. Täällä on tehty jo pitkään hyvää konemusiikkia, ja esimerkiksi Tuomo rikkoi paljon rajoja. Hän ei missään nimessä ole imitaatio, vaan täysin soul-miehiä. Tämä sukupolvi on jo kasvanut kyseiseen musiikkityyliin”, toteaa Axl.
”Myös globalisaatiolla on ollut suuri vaikutus, kun rajat ovat auenneet. Levyjä saa muualtakin kuin pelkästään Helsingin asematunnelin Anttilasta. Jenkkiräppääjät ottavat nyt vaikutteita Euroopasta, esimerkkeinä Twistan uusin sinkku, joka lainaa vanhaa K-Systemin kappaletta, Flo Ridan Sugar sekä Pitbullin Hotel Room Service, joka on taas suora Nightcrawlers-rippaus. Ysäri on nyt in – valitettavasti”, Axl naurahtaa.
Ensiesiintyminen tuhatpäisen yleisön edessä
”Bändiprojekti on mennyt musa edellä, eikä meidän ole tarvinnut vääntää väkisin. Ravintola Motelletissa meillä on ollut coveri-klubi. On tosi villiä, että yhtye, joka ei ole julkaissut mitään ja jota kukaan ei ole ehtinyt kuulemaan, vetää kaksi ensimmäistä keikkaansa tuhatpäisen yleisön edessä.”
”Meillä oli pääslotti De La Soulin kanssa Porin Jazzeilla – noin 3 500 kuulijaa. Taiteiden yönä Helsingin juhlaviikoilla oli toinen keikkamme, jonka näki 1 200 kävijää. Meillä ei ole ollut agenttia tai booking agencyä, vaan olen ainoastaan lähettänyt levyn ja sanonut, että ottakaa yhteyttä jos kiinnostaa.”
Tulevaisuudensuunnitelmat?
”Suunnitelmiini kuuluu jatkaa töitä MTV:llä ja tehdä ne mahdollisimman hyvin. Olen viettänyt paljon aikaa musavideoiden valitsemisen parissa. Muistan vielä ne päivät, kun itse sain kiksejä uusista bändeistä. Sitä samaa fiilistä yritän jakaa eteenpäin, ja siitä on tullut paljon hyvää palautetta.”
”On haastavaa yrittää tarjota tosi edge-kamaa ja samalla pitää myös poppikansa tyytyväisenä. Yritä siitä löytää jokinlainen kultainen keskilinja… Toivottavasti hommat myös levyn kanssa lähtevät rullaamaan, ja saamme festarikeikkoja. Kun saan viihdyttää ja olla tekemisissä viihteen kanssa, niin olen enemmän kuin tyytyväinen elämääni,” tiivistää Axl lopuksi.
Teksti: Ismo Mukala