Digi-Columbo.
Se mitä siinä puhutaan voi vaikka zem kirjoittaa grafiikan yläpuolelle tyyliin "klops, kriiks, kääk" ja esittää siitä psykologiset tulkintansa, koska mitään ääninäytteitähän hän ei omilla sivuillansa esitä. Samantyyppistä grafiikan kautta lukemista mikä se nyt oli se Jalmarrson Piponovitsin (taiHuiluholistitukimusta) - ja mikä se nyt oli se - jonkun Turremurteen tai Bergin täsmällisyydelllä.
Tuskin kirjoittaa tai esittää tulkintaa - en ennekään ole sellaista kuvan perusteella tehnyt.
"Klops, kriiks, kääk" oli CSI:n tulkinta tallenteen taustaäänistä, esitti että mitään mielekästä
ei tästä äänitetystä (etukäteis- tai ei) murhateosta taustaäänien perustella voitaisi päätellä.
Olin eri mieltä, CSI mukaili syyttäjän ja äänitutkijan silloisia kantoja.
Aikoinaan, alussa, täytyi tyytyä pelkkiin visuaalisiin näytteisiin siitä, että tallenteella jotakin
oli - sama strategia muuten näyttää olevan nyt DC:llä.
Porin poliisi oli toimittanut äänitutkija Tuija Niemelle hätäkeskuksen arkistota palautetun version - tämä versio ns. "meidän kuuntelemamme" päätellen siitä että kirkaisun aikainen napsahdus kuuluu terävänä.
Syksyllä 2012 (ja siitä eteenpäin) ääninäytteiden välttäminen perustui siihen, että kyseistä tallenneversiota ei oltu esitetty oikeudessa todisteena eikä se näin ollen ollut julkinen vaikka ilmeisesti joku viranomaislähde olikin jakanut sen tuolloin kiertoon...
Heti kun tallenne oli esitetty todistena käräjillä 2013, alkoi julkisuudessa esiintyä pätkiä
tallenteesta - mistä rohkaistuneena (ja lainpykälän tarkistettuani) latasin useita äänitiedostopätkiä sivutoilleni, missä ne edelleen ovat kultavissa. Eli tässä DC tulee
esittäneeksi väärää tietoa, mutta saa sen anteeksi...
No, pian saadaan kuulla, mitä "tyhjä kohta" sisältää - odotan todella kiinnostuneena, jotakin siinä näyttäisi kuvan perustella olevan.
DC:
Lisään tähän muistutukseksi että mikä tahansa pituus tuon "kahden sekunnnin" todelliseksi kestoksi arvioidaan, niin a) se voi olla mikä tahansa ja b) sillä ei ole kannaltani juuri väliä,
ainoastaan sillä mitä siinä puhutaan. Sitä paitsi eripituisia tauko-arvioita tai katkoskohtia voidaan helposti olettaa olevan läpi koko tallenteen (onhan sitä sanottu Mäkisen toimesta jopa oikeudessa "pätkityksi" ja kuinka paljon ja mitä on mistäkin pätkitty on arvailua. Mutta toisaalta mitä väliä sillä on, koska saman päätelmän voi tehdä niin monesta kohtaa tallenteelta jossa monesti sanat loppuvat äkisti kesken lopun tai jatkuvat erri "saundilla" josta voisi päätellä jenkkityyliin että wtf?)
"Kahden sekunnin `todellinen kesto´" on luultavasti juuri tuo kaksi sekuntia - Jemman ym.
spekulaatiot tauon pari minuuttia pitemmästä kestosta hätäkeskusvirkailijan möhlimisen
johdosta vaikuttaa epätodennäköiseltä - yli puolentoista minuutin tauko tuntuu jo pitkältä
ajalta partion hälyttämiseen:
0:43 Häke: Jaaha, odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. älä sulje puhelinta, älä me pois.
- -
2:26 Häke: Joo haloo.
Ne, mitkä saattavat kuulostaa "eripituisilta tauko-arvioilta tai katkoskohdilta", johtuvat
luultavasti luurin suunnan ja asennon muuttumisesta suhteessa puhujaan ja taustaan, yms.
"Mäkisen toimesta" pätkiminen on Taran kuvitelmaa - ei kai DC ota tosissaan? Edellä
on kerrottu "kuulemamme tallenteen" historia, eikä Mäkisellä ole osaa eikä arpaa tämän
uudelleen palautetun tallenteen käsittelyssä. Piste.
DC:
zemin lauseilla tyyyliin - "Digi-Columbolla on nyt jo ollut tarpeeksi aikaa siihen, tähän tai tuohon"
Tässä DC jälleen erehtyy - olen aina sanonut, että DC:n projekti vaatii aikansa, ja olen
valmis odottamaan kärsivällisesti. Moni muu on kyllä kiirehtinyt....
"Pahikset" tulevat selkeästi ilmi DC:n tähänastisista litteroinneista, ja uskon että DC on kyseisten "pahisten" huomion kyennyt herättämään ja on - pahoin pelkään - tarkkailun
alla (niinkuin moni muukin), mutta eihän se allekirjoittaneelle kuulu. Hyvä että DC tekee
litterointinsa niinkuin kuulee. Katsotaan mitä me muut kuullaan.
On hieman erikoista, että kun palstalle ilmaantuu kuuntelemisen ja audiotyöstämisen ammattilainen, hän keskittyy kuuntelemaan "sounds of silence" sen sijaan että keskityisi
tallenteella joka tapauksessa kuultavaan murhatyöhön. Mutta jokainen antaa panoksensa,
ja DC:n tutkimukset hyödyttänevät tavalla tai toisella meitä kaikia, uskon.