Vartiaiset menettivät poikansa rikoksen kautta – He eivät pysty antamaan anteeksi
Odotin poikaa mökille, mutta pihaan kääntyi valkoinen pakettiauto ja sieltä nousi kaksi siviilipukuista poliisia.
– Tiesin heti, että jotain pahaa on tapahtunut, Pia Vartiainen muistelee muutaman vuoden takaista kesäpäivää.
Kun Vartiainen kuuli parikymppisen esikoispoikansa, Eeliksen, kuolleen henkirikoksen uhrina, hän lyyhistyi maahan, eikä henki enää kulkenut.
– Lapset juoksivat sisälle hakemaan isää, Teuvoa.
Ensimmäinen vuosi pojan kuoleman jälkeen kului sumussa. Ihan alussa Vartiaiset eristäytyivät muista ihmisistä, mutta lähimmät ystävät ja perhe kantoivat eteenpäin.
– Menin kuitenkin heti syksyllä töihin. Ihmiset hämmästelivät ja tuntui pahalta, kun annettiin ohjeita, miten minun pitäisi suruani surra. Työ oli kuitenkin henkireikä, se toi arkeen muuta ajattelemista, Päivi Vartiainen sanoo.
Vartiaisilla on iso perhe. Tällä hetkellä pöytä katetaan kahdeksalle.8
– Mietimme, että näille nuoremmille olemme ainoat vanhemmat ja meidän on jatkettava elämistä, vaikka välillä tuntui, että olisi ollut helpompi luovuttaa, masentua ja jäädä kotiin, pysähtyä paikoilleen. Emme myöskään halua tulla tunnetuiksi kuolleen lapsen vanhempina.
Jossittelu turhaa
Aidot ystävät ovat pysyneet vierellä vaikeissa hetkissä, kuunnelleet, ymmärtäneet ja auttaneet.
– Aina ei tarvitse sanoa mitään, riittää että on. Joskus hiljaisuudessa on enemmän kuin sanoissa.
Katkeruus ei kuulu Vartiaisten sanavarastoon.
– Kovaksi, kylmäksi ja tunteettomaksi muuttuminen ei olisi hyväksi itselle eikä etenkään perheelle, joten miksi mennä siihen suuntaan. Eeliskään ei olisi halunnut sellaista. Hän oli itse iloinen, hymyileväinen ja hyväntuulinen nuori mies.

- Vartiaiset.jpg (222.54 KiB) Katsottu 2341 kertaa
Haaveet toteen heti
Vartiaiset ovat myös alkaneet toteuttaa haaveitaan heti, eikä eläkkeelle päästyä, kuten saattoivat aiemmin miettiä tekevänsä.
– Irlanninsusikoiran hankkimisesta olimme ajatelleet juuri noin, että sitten joskus eläkkeellä. Nyt meillä kuitenkin on jo tämä Iris Irmeli.
Myös monet ulkoiset asiat ovat menettäneet merkityksensä.
– Yhdessä vietetty aika on tärkeintä, ne läheisimmät ihmiset siinä ympärillä, jokainen hetki, tavallinen arki. Ja jokaisessa arkisessakin päivässä on niin paljon hyvää, ihan pieniä asioita. Lapselta saatu viesti tai makkaranpaisto mökillä, ihmisten kohtaaminen.
https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/8036541