Sivu 22/326

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 6:14 am
Kirjoittaja maxi
Mummo 68 kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 4:53 am Iltapäivä lehti uutisoi eilen, että viimeisen vangittavan kohdalla istunto kesti puolet pidempään kuin muilla, ylilaudalla oli otos eilisestä käräoikeuden istunnosta ja viimeinen vangittu oli Heikki. Poikaa mitenkään tuntematta mutta viesteistä päätellen ollut "kiltti" poika, olisiko näyttö ollut hänellä vielä vähäistä ja jostain luin että hän on juuri se joka oli hajonnut himassa. Mene ja tiedä, selviää varmasti, kunhan pohdin
En lähtis sanomaan kiltiksi ketään joka kykenee osallistumaan pahoinpitelyyn saatikka mätkimään toisen hengiltä tai edes osallistumaan sellaiseen.
Tuntuu, että kiltteys on nykyään varsin häilyvä olomuoto, mikä on kiltteyden määritelmä? mielestäni kiltti 16v. ei yöllä humalassa keiku kylillä mätkimässä ketään hengiltä. Kiltit pojat ovat kotona, kavereiden luona, harrastuksissa ja vanhempiaan heidän kasvatusta arvostavia sekä kotiintuloaikoja noudattavia. Normaalisti nuoret näin menettelevätkin, vaikka ollaan kavereiden kanssa ollaan itsekontrolloidusti eikä haluta aiheuttaa keissejä. No minä olen tietysti vanhanaikainen ja jämähtänyt mielipiteistäni, mutta pääsääntöisesti maaseudulla kasvaa kuvaamani tapaisia nuoria. Näitä ketjussa kuvattuja nuoria tuottaa ruuhkasuomi, kaikilla tuntuu olevan kiire koti on kääntymis paikka missä pikaisesti huudetaan heippa ja taas mennään. Kukaan ei koskaan tiedä missä toiset on tai milloin tulevat.
Onhan siellä kaupungeissa varmaan myös ihan samalla tavalla normaali perheitä siten, että tiedetään toisten menemiset ja kotiintulot ja vietetään yhteistä aikaa myös niiden aikuisiän kynnyksellä olevien teinien kanssa. Kaupunkimiljöössä joissa on paljon asukkaita myös eroavaisuuksia ja elämäntyyliä mahtuu monenlaista.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 6:44 am
Kirjoittaja Zipe
Ghost hunting kirjoitti: To Joulu 10, 2020 8:20 pm
ktaina kirjoitti: To Joulu 10, 2020 8:12 pm Mä uskon että tuo on suunniteltu ei noita ois muuten kiinnostanut tuota kutsua tuonne..
paikkakin sellainen ettei siellä ketään liiku ainakaan paljon.
Meinaatko että olis ansa niin kuin seinäjoen teinisurmassa, mikään mahdottomuus olisi.
Ennalta suunniteltu kiusaamis-/väkivaltatilanne eli ansan rakentelu on tyypillistä touhua psykoille kusipäille. Oppivat taidon jo ala-asteikäisinä ja kehittyvät lajissa iän myötä. Porukan johtohahmo on vakavimmin häiriintynyt. Hän manipuloi sekoiluunsa mukaan sopivan taipuisia miellyttäjätyyppejä. Jos tuosta porukasta joku oikeasti katuu, niin miellyttäjät. Joskaan en epäile, etteikö myös pääjehu osaisi kyyneltä tiristää, mutta niiden aitous on toinen juttu.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 7:50 am
Kirjoittaja Tak
Ulkona siis juhlittu syntymäpäiviä ja pojasta oltu kyllä huolissaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007675150.html

"Uhrista ei ollut ehditty tehdä virallista katoamisilmoitusta poliisille ennen ruumiin löytymistä. Poliisiin oli otettu yhteyttä ennen ruumiin löytymistä, ja uhrista oli oltu huolissaan."

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:03 am
Kirjoittaja Hellen
etoleystävä kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 12:57 am
terssi kirjoitti: To Joulu 10, 2020 11:53 pm Kun tää on kerta julkinen ja liittyy, niin jätän tähän:

https://www.instagram.com/p/CImA2onhX8z/?hl=fi
Voih :( Herkisti. Huomasin että seuratuissa on tuo I.N, (V.N äiti?) ja toivottelee oreokakku-synttärikuvassa onnea uhrille.
Eli vain kuukautta aiemmin vietettiin uhrin synttäreitä, iskän kokatessa lempiherkkuja :( Ja sitten oli tämän yhden tekijän syntymäpäivä, jonka hän sai viettää ulkona päihteissä hilluen ja tällaisen teon tehden. Sanattomaksi vetää kyllä.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:19 am
Kirjoittaja Gentle
Ja rangaistukset näille paskakasoille tulee olemaan taas olemattomat. Surullista

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:19 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Eikö kaikille sopinut, että uhrikin olisi menestynyt elämässä kun pääsi jatkamaan opintoja?
On näitä ennenkin ollut kun on tyyppejä jollakin systeemillä raivattu pois tieltä.
Toisten menestyminen, taidot on nykyään punaista katkeruutta psykopaateille ja on vielä aika yleistäkin.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:39 am
Kirjoittaja Maigreeni
22 sivua aihetta käsitelty, ja kaikilla tuntuu olevan selvä käsitys siitä, mistä on kyse, että rangaistukset tulevat olemaan liian lepsut ja että asialla olivat mannet, koska niitä asuu muutama perhe lähistön parakeissa, tai pahat henget tai ehkä molemmat. Ja niin pois päin.

Mutta onko sellainen pieni yksityiskohta kuin rikoksen motiivi selvinnyt?

Se, oliko kyseessä murha vai ei, lienee edelleen tutkimuksen alla.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:42 am
Kirjoittaja Gentle
Ghost hunting kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:19 am Eikö kaikille sopinut, että uhrikin olisi menestynyt elämässä kun pääsi jatkamaan opintoja?
On näitä ennenkin ollut kun on tyyppejä jollakin systeemillä raivattu pois tieltä.
Toisten menestyminen, taidot on nykyään punaista katkeruutta psykopaateille ja on vielä aika yleistäkin.
Juuri näin. Ja nyt kun vähän itketään krokotiilin kyyneleitä niin kaikki sosiaalitantat on huolissaan ettei vaan poikia liian kovasti kohdeltais. Nämä jäteläjät saa kyllä uudet nimet ja mahdollisuudet vaikka mihin, uhri ei enää saa mitään. Vaikka se olis kuinka yhteiskunnan kannalta parempi, että saavat uuden mahdollisuuden, se on minusta helvetin väärin. Toivon kaikkea paskaa heille

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:43 am
Kirjoittaja UusiPrometeus
JohanPomppas kirjoitti: To Joulu 10, 2020 11:34 pm
holmesin haamu kirjoitti: To Joulu 10, 2020 11:03 pm
JohanPomppas kirjoitti: To Joulu 10, 2020 10:01 pm Vaikka joku...
Ottaen huomioon miten porukka olisi ollut hyviä kavereita toistensa kanssa, niin se muuttaa ajatusta motiivista.

Yksi mahdollisuus on merkittävä päihteiden käyttö eli kaikki olivat käyttäneet paljon päihteitä. Ulkona tuli riitaa jostakin syystä ja väkivalta kohdistui uhria kohtaan.

Rajun pahoinpitelyn jälkeen kaikki uhrin tutut lähtivät pois tilanteesta omille teilleen ja uhri jäi paikan päälle vammoineen. Se johti nykyisiin seurauksiin.

Uhrilla ei olisi ollut vaatteita löydettäessä, niin on hyvin erikoinen piirre. Joko kyseessä oli pahoinpitelijöiden tai uhrin päähänpistos. Hyvin outoa joka tapauksessa.
Tässä ketjussa on sanottu, että ainakin joku näistä murhaajista (ellei kaikki), olis kiusanneet uhria vuosikausia. Jopa tarhasta lähtien. En jotenkin usko, että nää on tän uhrin kavereita olleet, kuten tähän ketjuun jo aiemmin kommentoin. Uskon että uhri on vaan sattumalta ollut liikkeellä samaan aikaan - ja nää on jotenkin joko houkutelleet, pakottaneet tai uhria takaa-ajamalla päätyneet tonne rakennustyömaalle. Ehkä uhri on jopa ollut vahvasti humalassa ja ollut siten helposti vietävissä tuonne tapahtumapaikalle. Tai sit ovat "kaveeranneet" tarkoituksella tän pojan kanssa jonkun aikaa, saadakseen hänet luottamaan itseensä, ja tarkoituksena on ollut koko ajan loppujen lopuksi pahoinpidellä ja nöyryyttää häntä. Jopa tappaa. Tuo uhrin alastomuus kertoo siitä, että kyse ollut nöyryyttämisestä. Ei kavereille tehdä tollasta.
Tiedän poikaporukoita joissa hyväntahtoinen hölmö kiusattava roikkuu mukana, vaikka päivästä toiseen rääkätään. Jos on jatkunut pienestä asti, niin ei ole kehittynyt tervettä itsetuntoa jotta osaisi suojella itseään kiusaajilta. Lisäksi voivat olla lähinnä "kaveria" mitä kiusatulla on. Eli ei siinä mitään raahaamista ja petkuttamista tarvita, että kiusattu saadaan paikalle. Pidän tätä ajatusta jopa vähän naiivina ja sellaisen ihmisen puheena joka ei tiedä mitä kiusaaminen on.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:48 am
Kirjoittaja UusiPrometeus
Gentle kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:42 am
Ghost hunting kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:19 am Eikö kaikille sopinut, että uhrikin olisi menestynyt elämässä kun pääsi jatkamaan opintoja?
On näitä ennenkin ollut kun on tyyppejä jollakin systeemillä raivattu pois tieltä.
Toisten menestyminen, taidot on nykyään punaista katkeruutta psykopaateille ja on vielä aika yleistäkin.
Juuri näin. Ja nyt kun vähän itketään krokotiilin kyyneleitä niin kaikki sosiaalitantat on huolissaan ettei vaan poikia liian kovasti kohdeltais. Nämä jäteläjät saa kyllä uudet nimet ja mahdollisuudet vaikka mihin, uhri ei enää saa mitään. Vaikka se olis kuinka yhteiskunnan kannalta parempi, että saavat uuden mahdollisuuden, se on minusta helvetin väärin. Toivon kaikkea paskaa heille
Kerro mulle missä on ne sosiaali"tantat" jotka on huolissaan ettei liian kovasti kohdella? Itse tiedän useita sossuja, niin mies- kuin naispuolisia, joiden mielestä isoin ongelma on juuri se että kovasti ei saa kohdella koska lait ja järjestelmä ei anna periksi, ja lähinnä ne on ne vanhemmat jotka haraa vastaan kovimpien keinojen käyttöä. Kyllä tämä keikka vituttaa sossuja aivan todella ankarasti, joten älä sinne katso.

Katso niitä vanhempia, näiden tekijöiden ja yhteisön muiden lasten, jotka antavat tällaisen tilanteen kehittyä eivätkä kykene pitämään lapsia kurissa. He ovat ainoita tässä maassa joilla siihen on edes teoriassa mahdollisuus. Toki voidaan keskustella siitä miten lain puitteissa sekin valta hyvin pieni, ja tietenkin vaatii korkeaa tunneälyä kasvattaa ilman väkivaltaa ja pakkokeinoja.

Kirjoittaja CharlesBronson
Olikos näiden nimet jo täällä?

Vangitut:
Koskivaara, Alexis Cristofer Juhani 7.1.2004
Neramo, Veeti Valtteri 4.12.2004
Juutinen, Heikki Evert 26.1.2004

Uhri:
Liuhanen, Atso

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:58 am
Kirjoittaja Gentle
UusiPrometeus kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:48 am

Olen asiasta erimieltä. Kyllä näiden alaikäisten avuksi tulee heti erinäinen armeija niiden etujen puolustajia. Ei pelkästään sosiaalitanttoja, mut niitäkin.
Kaikki tietää, että kodista ja vanhemmista se lähtee, mutta vaikka olis hyvät vanhemmat se ei välttämättä auta vaan lapsi on vaan paska. Silloin yhteiskunnan pitää rangaista ja niiden asioiden laimeus on se mitä kritisoin.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 8:58 am
Kirjoittaja UusiPrometeus
CharlesBronson kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:48 am Olikos näiden nimet jo täällä?

Vangitut:
Koskivaara, Alexis Cristofer Juhani 7.1.2004
Neramo, Veeti Valtteri 4.12.2004
Juutinen, Heikki Evert 26.1.2004

Uhri:
Liuhanen, Atso
En pidä uhrin nimen julkaisemisesta, tuottaa varmasti ahdistusta omaisille.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 9:01 am
Kirjoittaja UusiPrometeus
Gentle kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:58 am
UusiPrometeus kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:48 am
Gentle kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:42 am

Juuri näin. Ja nyt kun vähän itketään krokotiilin kyyneleitä niin kaikki sosiaalitantat on huolissaan ettei vaan poikia liian kovasti kohdeltais. Nämä jäteläjät saa kyllä uudet nimet ja mahdollisuudet vaikka mihin, uhri ei enää saa mitään. Vaikka se olis kuinka yhteiskunnan kannalta parempi, että saavat uuden mahdollisuuden, se on minusta helvetin väärin. Toivon kaikkea paskaa heille
Kerro mulle missä on ne sosiaali"tantat" jotka on huolissaan ettei liian kovasti kohdella? Itse tiedän useita sossuja, niin mies- kuin naispuolisia, joiden mielestä isoin ongelma on juuri se että kovasti ei saa kohdella koska lait ja järjestelmä ei anna periksi, ja lähinnä ne on ne vanhemmat jotka haraa vastaan kovimpien keinojen käyttöä. Kyllä tämä keikka vituttaa sossuja aivan todella ankarasti, joten älä sinne katso.

Katso niitä vanhempia, näiden tekijöiden ja yhteisön muiden lasten, jotka antavat tällaisen tilanteen kehittyä eivätkä kykene pitämään lapsia kurissa. He ovat ainoita tässä maassa joilla siihen on edes teoriassa mahdollisuus. Toki voidaan keskustella siitä miten lain puitteissa sekin valta hyvin pieni, ja tietenkin vaatii korkeaa tunneälyä kasvattaa ilman väkivaltaa ja pakkokeinoja.
Olen asiasta erimieltä. Kyllä näiden alaikäisten avuksi tulee heti erinäinen armeija niiden etujen puolustajia. Ei pelkästään sosiaalitanttoja, mut niitäkin.
Kaikki tietää, että kodista ja vanhemmista se lähtee, mutta vaikka olis hyvät vanhemmat se ei välttämättä auta vaan lapsi on vaan paska. Silloin yhteiskunnan pitää rangaista ja niiden asioiden laimeus on se mitä kritisoin.
No, aletaan sitten kartoittaa sitä armeijaa, kuka näiden rankaisemista estää ja paapomista puoltaa ja millä perusteilla. Varmasti niitä löytyy mutta missä ne lymyää ja missä vaiheessa vaikuttavat asioiden kulkuun, rangaistuksen vahvuuteen ja vankeuden kestoon, se onkin mielenkiintoista.

Toistaiseksi en ole kuullut yhtäkään hyssyttelevää puheenvuoroa.

Re: Helsinki Koskela: Kolme 16-vuotiasta poikaa vangittu samanikäisen pojan murhasta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 9:01 am
Kirjoittaja CharlesBronson
UusiPrometeus kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 8:58 am En pidä uhrin nimen julkaisemisesta, tuottaa varmasti ahdistusta omaisille.
Uhrin iskä on julkisesti somessa asiasta kertonut, joten tuskin tuottaa lisäahdistusta.