PostiNumero kirjoitti: To Marras 25, 2021 5:46 pm
Se että kaikki tahot (lasu, terveydenhuolto ym.) tuntuvat "hampaattomilta", johtuu pääasiassa aivan surkeasta lainsäädännöstä jossa hyysätään jokaisen yksilön oikeuksia siihen pisteeseen asti että jotain todella on tapahduttava konkreettisesti, tai on oltava erittäin kovaa näyttöä jonkun konkreettisen vakavan tapahtuman todennäköisestä toteutumisesta, ennen kuin kukaan pystyy riittävällä tasolla asioihin reagoimaan.
Täyskahjoja potilaita käännytetään päivystyspisteistä takaisin kotiin ja annetaan joku ajanvarausaika, koska ihan täysin 100% pakkohoidon ehdottomat kriteerit eivät juuri siinä hetkessä, siinä paikassa täyty ja potilas ei ole halukas hoitoon. Reagoidaan takautuvasti, ennakoinnin sijaan koska ketään ei voi "varmuuden vuoksi" pakkohoitaa tai ottaa säilöön ellei ole aivan varmasti itselleen tai toisille juuri sillä hetkellä arvion perusteella vaaraksi.
Sossut ovat hampaattomia myös, pelko väärästä tai valtuuksien ylittävästä toimimisesta (ja sen seuraamasta kritiikistä / lööpeistä / valituksista / potkuista) ohjaa vahvasti toimijoita. Väärin perustein tekaistuja lasuja on myös paljon ja kaikkea ja kaikkia on arvioitava skeptisesti tai hyvin objektiivisesti ja tarkistaa ettei kenenkään oikeuksia rikota, sen sijaan että edistettäisiin jonkun hyvinvointia.
Suomen lainsäädäntö antaa monessa tapauksessa sille rikolliselle kohtuuttoman suuret oikeudet siihen nähden, mitä oikeuksia tai asioita uhrilta poistetaan rikoksen myötä (pahimmillaan jonkun henki).
Poliisikin joutuu käsittelemään kovimman luokan rikollisen "asiakkaana" ja asiakaspalvelun täytyy olla top, tai tämä rikollinen tekee valituksen poliisin toiminnasta, jossa hyvässä lykyssä käy niin että poliisin tekemä ylilyönti saa suuremmat mittasuhteet kuin rikollisen tekemä rikos.
Tämän sanottuani, en tietenkään kannusta ajatusta että poliisi voisi mielivaltaisesti kohdella ja esim. mukiloida kiinniotettua rikollista, mutta jo se että esim. normi kansalainen omaisuuttaan tai henkeään/hyvinvointiaan puolustaessaan joutuu miettimään miten mitoittaa oma vastarintansa ettei sorru hätävarjelun liioitteluun puolustautuessaan (lyökö pienenä naishenkilönä kynttilänjalalla rosvoa päähän riittävän kovaa että hyökkäys loppuu, mutta riittävän "hellästi" ettei hän saa siitä sellaisia vammoja että puolustautuja saa tuomion liiallisesta voimankäytöstä??) kertoo miten vaikeaa on olla uhrin asemassa vs. rikolliseen.
Esim. lähestymiskiellon saanut vaimonhakkaaja voi vapaasti toteuttaa aikeensa jos siltä tuntuu, koska lähestymiskielto on vain paperilappu ja jos ei ole konkreettista päällekäymistä, niin etukäteen ei voi mitään tehdä, uhri voi vaan odottaa tikittävän aikapommin posahtavan eli että se karmein skenaario jossain vaiheessa toteutuu. Kuten niin monesti on käynytkin.
Jos sosiaali- ja terveysalan toimijoille toivotaan enemmän valtuuksia ja keinoja puuttua asioihin, on lainsäädäntöä muokattava aika reippaasti.
Mistään ei saa hiiskua minnekään, koska siinä saattaa loukata tietosuojaa. Tieto ei siirry paikasta toiseen, järjestelmiin ja käytäntöihin rakennettujen estojen takia. 4-5 eri alan toimijaa saattaa olla huolissaan jostain lapsesta tai perheestä, mutta näiden tiedot eivät tavoita toisiaan koska tietosuoja. Tee nyt siinä sitten hyvää työtä sossuna tai hoitoalan henkilöstönä.
Kirjoitit todella hyvn ja asia on ehdottomasti myös noin, mutta se ei ole koko totuus. Meillä on myös paljon sellaistakin puuttumattomuutta, johon ei aidosti ole esteitä. Omalla ja monen vertaisen kohdalla on toistunut se, ettei asioista puhuta riittävästi ja suoraan edes kaikille _asianosaisille_itselleen_, vaikka sitä ei mitkään säännöt ym. estä. Yksi esimerkki on lastenvalvojat. Meillä toinen osapuoli halusi sanella mielivaltaisesti kaiken eikä oikein minkäänlainen neuvottelu onnistunut. Tätä hän teki kuitenkin vain minulle ja läheisilleni, mutta auktoriteetteja hän pitkälti uskoi, olihan hän aiemmin elämässään kokenut, että sieltä raja tulee viimeistään vastaan ainakin joissain tapauksissa. Kävimme eri aikaan vo:lla, sillä tilanne oli niin vaikea ja tulehtunut. Suorastaan anelin vuosia, että lastenvalvojat puhuisivat hankalalle osapuolelle mitkä ovat kunkin vastuut, velvollisuudet ja oikeudet ja kuinka kaikki tulee huomioida joustavasti ja tasapuolisesti, lapsi ensisijaisesti ymv. Joka kerta vastaus oli, ettei kuulu heille. Ei, vaikka selitin tilanteen ja sanoin, että se mitä luultavimmin auttaisi ja että tilanne on lapselle ja minulle nyt raskas ja kohtuuton. Vastaus pysyi samana ja sanottiin, että voitte mennä oikeuteen. He ovat siis pelkkä kumileimasin, vaikka jokainen tietää, ettei joidenkin ihmisten kanssa pysty "sopimaan keskenään" ja että oikeusprosessi on pitkä, kallis ja arvaamatonkin, sillä ainakaan tuohon aikaan ei juuri psykologeja käytetty, joka on kuitenkin näissä tapauksissa lähes poikkeuksetta enemmän kuin tarpeen. Enkä pyytänyt mitään erikoista, vaan minun mielestä aivan normaalisti heidän työhönsä kuuluvaa asiaa! Aivan pähkähullua!! Ja tämä kaikki on täysin totta.
Lasussa taas suurin ongelma oli se, että tekivät päätelmiä/päätöksiä omien kuvitelmiensa pohjalta. Mietin usein, että miten ihmeessä voi olla mahdollista, että nämä ihmiset ovat käyneet vuosia korkeakoulua, joka perustuu syvälliseen ja kriittiseen ajatteluun, kun kenttätyö on paikoin jopa pähkähullua ja järjenvastaista mutuilua. Itselleen tuntemattoman ihmisen tarinat uskottiin vailla todisteita, sillä tämä ihminen _vaikutti_ uskottavammalta ja sanoivat tämän minulle kerran ihan ääneenkin! Samoin pystyivät muka tarkkoja taustoja tietämättä arvioimaan jo parin tapaamisen jälkeen ihmisen persoonaa, terveydentilaa ym. eikä todistuksia kuulemma tarvita tai oteta edes vastaan!! No, esimies kyllä sentään sanoi, että tietenkin toimitetut asiakirjat tulee ottaa vastaan (_koulutetun_lääkärin todistus ym.). Paljon oli kaikenlaista raskasta sekoilua, mutta tuossa nyt jotakin.
Tätä hulluutta jatkui lähes 10 vuotta. Elämä oli yhtä uuvuttavaa ja ahdistavaa vuoristorataa narsun sätkynukkena ja lapsen "terapeuttina". Pahimpina hetkinä sai pelätä vielä Eerikan tapauksen kaltaista tunarointia (ei sentään murha vaan muuten), että lapsi joutuu kokonaan narsun luo rikottavaksi, kaltoinkohdeltavaksi ym., sillä omat voimat, talous ja muu oli jatkuvasti kovalla koetuksella ja silloin kyllä jaksoi lasu kytätä ja selvittää. Sitkuteltiin sitten läheisten avun turvin ja lakattiin pyytämästä turhaan apua. Lopulta oma terveys petti tämän vuosien rääkin seurauksena ja voimat loppuivat kokonaan ja omalla päätöksellämme läheinen otti lapsesta suurimman vetovastuun. Tässä kohtaa lasun piti lakien takia tarkistaa tilanne ja totesivat, että olemme hoitaneet asian hyvin. Niin, miksipä emme olisikaan olimmehan aidosti vastuullisia, fiksuja ja kyvykkäitä oikeasti aikuisia ihmisiä...Tässä kohtaa otettiin sitten vihdoin myös psykologi arvioimaan tilannetta ja todettiin, että hupsista keikkaa kaikki olikin mennyt täysin perselleen ja että mun tilanne oli ollut vaikea ja olin ollut oikeassa. Jumalauta 10 vuotta!!! Anelin 10 vuotta apua joka taholta mitä kuvitella saattaa. Soittelin, selitin, todistelin ja pyysin apua, mutta turhaan. 10 vuotta lasukin leikki poliisia ja psykologia vailla mitään osaamista, ymmärrystä ja varsinaista näyttöä!! S A A T A N A N T U N A R I T!!!! Jumalauta mä itkin monet illat täynnä TUSKAA ja nämä vitun möllikät eivät edes kuunnelleet. Nyt eivät sitten oikein tiedä mitenpäin olisivat ja yrittävät pysyä pois häiritsemästä ja hyvä niin!! En halua nähdä enää ikinä yhtäkään niistä älykääpiöistä. Kaiken tämän kokeneena varmasti kuristan seuraavan idiootin, joka tulee vinkumaan, että oma vika, apua saa aina ja sitä halutaan vaan leikkiä uhria ja muuta paskaa. Tai sitten toisaalta, että voi kun me ei voida tehdään mitään, ei kuulu meille, osataan kaikkien eri ammattialojen hommat jne. Kyllä voitte, mutta ette vain viitsi, osaa tai uskalla. Ja kyllä kuuluu juurikin teille ja ei, ette osaa muuta kuin hädin tuskin omaa koulutustanne vastaavan työnne jos sitäkään.
Tuota se "auttaminen" meillä Suomessa aivan liian usein on ja sen näkee usein myös näistä otsikoihinkin päätyneistä jutuista eli meidän kokemus ei todellakaan ole ainoa. Meilläkin oli pari hetkeä, että olisimme voineet päätyä lööppeihin. Siinä mielessä sentään onnistuin, että sain taisteltua lapsen pysymään itseni ja läheisteni huollossa ja hän voikin siksi olosuhteisiin nähden hyvin. Se olikin ainoa tavoitteeni ja sen saavutin, vaikka se vaati oman elämäni sivuuttamisen ja monin tavoin suoranaisen tuhoutumisen. Näin ei olisi tarvinnut käydä ja myönnän olevani siitä katkera. Mutta koska valinta oli minä tai lapsi, oli itsestäänselvää mitä teen. Minun "voittoni" on siis pelastettu lapsi, jolla on nyt paremmat lähtökohdat tulevaisuuteen kuin mitä psyyke ym. rikottuna olisi koskaan ollut. Enää en kuitenkaan usko viralliseen apuun ja jos vielä koskaan joudun yhtä kohtuuttomaan tilanteeseen, käytän omankädenoikeutta, sillä vain siten Suomessa ihminen saa todellista oikeutta. Minä en ole mikään oikeudeton ovimatto ja turha uhriutuja (en ole koskaan ollut!) ja siksi voinkin vannoa, että jos joku vielä yrittää kohdella minua tai lasta niin, saa maksaa siitä kuten oikein on.
, raukka pieni niin iloisena ja täynnä elämää…vaikutti olevan äidin kanssa niin lämpimät välit kuvien perusteella. Voi miksi piti pieni raukka tappaa ja äitinsä myös
