Re: Miss Suomi menettää kruununsa käyttäydyttyään epäasiallisesti
Lähetetty: Pe Joulu 19, 2025 1:36 pm
Jos tästä tapahtumasta syntyneestä julkisesta keskustelusta siivoaisi pois kaiken, mikä perustuu puhtaasti haluun vittuilla Perussuomalaisille, niin hyvä jos kymmenen prosenttia tekstistä ja siihen laitetusta energiasta ja tunnelatauksesta jäisi jäljelle.
Leikitään vaikka, että peruskoulussa on kaverukset Masa ja Eikka. Eräänä välituntina Masa vahingossa kusee housuun. Tai vaikka hetken mielijohteesta kusisi tahallaan, se ei jatkoa muuta mitenkään. Eikka kertoo tästä kaikille. Siis kirjaimellisesti aivan kaikille. Tilanne menee niin pahaksi, että Masa joutuu vaihtamaan koulua, koska kaikki tuntevat hänet nyt yhdestä housuun kusemisesta, eivätkä mistään muusta. Eikka uskoo, että ei ole tehnyt mitään väärää, koska sehän oli Masa, joka kusi housuun. Hän vain teki kaikki tietoiseksi tästä pelkästä tosiasiasta.
Perussuomalaiset olisivat menestyneet parhaiten kun olisivat sanoneet, että haistakaa paska, emme pyydä anteeksi mitään. Itse kannatte vastuun siitä, jos haluatte käsittää väärin ja paisutella asiaa. Me tiedämme, mitä teimme, sanoimme ja tarkoitimme. Pidämme kiinni siitä ja olemme sen teille jo kertoneet.
Siihen media, vasemmisto, Kiinan hybridivaikuttajat ja punavihreät kadunmiehet huusivat, että haaste otettu vastaan. Paitsi että monetkaan Perussuomalaisten edustajista eivät ole olleet yksiselitteisiä eleensä viestistä ja tarkoituksesta, vaan ovat yrittäneet esittää sen jotenkin viattomana ja nokkelana.
Ison eron tässä tekee se, että Perussuomalaisilla ja heidän kannattajillaan on nörttimäinen taju siitä, mikä on oikein, mikä on väärin ja mikä on kohtuullista tai kohtuutonta. Siihen kuuluu ajatus, että se, joka valehtelee, on väärässä. Mutta myös että se, joka tahallaan käsittää väärin, on väärässä.
Siihen kuuluu myös demonstratiivinen tapa debatoida. "Jos se, mitä sanot, pitää paikkansa, niin silloin minä voin tehdä näin." Ajatuksena, että henkilö sen jälkeen korjaa tai oikaisee väitettään. Vaikka siten, että eleessä itsessään ei ole mitään dramaattisen väärää, eikä se edes ollut syy missikruunun menetykseen, eikä Sarahia syytetä kuvan leviämisestä, mutta eleen tekeminen tarkoituksella julkisesti on sopimatonta. Johon Eerola olisi sitten voinut sanoa, että "oho, aivan, totta, ymmärrän, anteeksi".
Heidän vastustajillaan on narsistinen taju siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Siihen nimenomaan ei kuulu mitään käsitystä siitä, mikä on kohtuullista tai kohtuutonta, tai mikä on laadultaan ja kooltaan oikea seuraus jostain teosta tai virheestä. Vaan siihen kuuluu ajatus, että tietyt persoonat ovat luonnostaan täydellisen hyviä, toiset persoonat luonnostaan täydellisen pahoja. Silmien vääntely on osoitus, että Juho Eerola kuuluu luonnostaan täydellisen pahoihin persooniin. Eikä mikään määrä matelua avaa hänelle enää pääsyä hyvien kirjoihin.
Tämä on vähän kuin yksi kohtaus Goldfingerissä. Juho James Eerola Bond kysyy, "odotatko minun pyytävän anteeksi?" Goldfinger, joka kansainvälisen terrorismin lisäksi tekee freelancerina juttuja Ilta-Sanomille, vastaa, "ei, vaan odotan sinun tuhoutuvan".
Minä uskon, että Suomen politiikka on lähes täysin pelkkää ylhäältä sovittua teatteria, jonka tarkoitus on pitää kansalaiset jatkuvassa kiihottumisen ja disorientaation tilassa. Tiedostusvälineiden tehtävä on synnyttää ongelmia, jotta niistä olisi mahdollista yhdessä angstata. Vasemmisto angstaa sitä, miten Perussuomalaisten annetaan olla olemassa, koska ovat täydellisen pahuuden puolue. Perussuomalaiset angstaavat sitä, miten heitä vaaditaan hyppimään ja ryömimään sen perusteella, mitä joku muu tahallisesti käsittää väärin.
Matt. 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Vasemmisto ja media noudattaa tässä sellaista pakanalliselle ihmiselle luonnollista tapaa toimia, jossa kaikki jaetaan mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin. Hyviä ovat ne, joista minä pidän. Heitä en tietenkään tahdo vahingoittaa. Pahoja ovat ne, joista minä en pidä. Heitä saa ja pitää vahingoittaa kaikilla tavoilla.
Tämän jakeen idea on kuitenkin se, että ihminen kykenee, jos vain haluaa, uskomaan siihen, että tekojen hyvyys tai pahuus arvioidaan yksilöistä riippumattomien periaatteiden valossa. Kuten että tahallinen päälle ja ohi puhuminen ja väärin käsittäminen ei ole oikein. Ensin valitaan, sovitaan tai löydetään mittari. Sitten vasta mitataan. Tai jos onnistunut kommunikointi on itsessään hyvä asia, niin tahallinen kommunikoinnin haittaaminen tai estäminen on silloin väistämättä paha asia, teki sitä kuka tahansa, kenelle tahansa, missä tahansa, milloin tahansa.
Tai jos henkilö tahallisesti puhuu päälle ja ohi ja käsittää väärin, niin se tarkoittaa sitä, että hänen mukaansa on oikein, että hänen omaan asiaansa reagoidaan puhumalla päälle ja ohi ja käsittämällä tahallisesti väärin.
Ongelma kertautuu siten, että tämä vasemmiston ja median mustavalkoinen asenne, jossa ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin, tai kunnon ihmisiin vastaan natseihin ja rasisteihin, projisoidaan Perussuomalaisiin. Siis vaikka Perussuomalaiset miten esittäisivät ne perusteet tai periaatteet, minkä pohjalta haluaisivat palkita tai rangaista, puoltaa tai vastustaa mitäkin, niin ne perustelut latistetaan heidän vastustajiensa puheissa ja julkisessa keskustelussa tähän mustavalkoiseen jaotteluun, jossa tapellaan vain siitä, kuka leimataan hyväksi ihmiseksi ja kuka pahaksi ihmiseksi. Kaikki monimutkaiset, tarkat ja pitkälle viedyt pohdinnat siitä, vaikkapa minkälainen suhtautuminen maahanmuuttoon on perusteltua, latistetaan "ulkomaalaisten vihaamiseksi".
Jos Perussuomalaiset saisi lakkautettua puolueena, niin Suomen politiikka ja poliittinen keskustelu voisi olla pelkkää loputonta hyvien ihmisten keskinäistä ringissä runkkaamista. Toisaalta he ovat liian älykkäitä ja rehellisiä tämän maan politiikkaan. Toisaalta heidän seassaan on tavallista enemmän mokailijoita ja sekoilijoita. Uskon, että nämä pitävät paikkansa samaan aikaan.
Tästä tilanteesta on vaikea löytää moniakaan älykkäitä, rehellisiä tai hyvää tarkoittavia osallistujia. Älykäs, rehellinen ja hyvää tahtova tahtoisi saada parhaan, tarkimman ja neutraaleimman mahdollisen käsityksen asioista ja tapahtumista, joka sisältäisi mahdollisimman neutraalin ymmärryksen siitä, missä tilanteessa, miltä pohjalta ja missä tarkoituksessa kukin on toiminut.
Se nimenomaan tarkoittaa sitä, että ei yritetä vetää köyttä siitä, ovatko Perussuomalaiset yksiselitteisesti oikeassa vai yksiselitteisesti väärässä. He eivät ole kumpaakaan. Mutta mistään tosiasioista on hyödytöntä keskustella, jos siihen tulee reaktiona pelkkää möykkäämistä, joka edelleen haluaa esittäää Perussuomalaiset vain yksiselitteisesti täysin hyvinä tai pahoina. Perussuomalaisia kutsutaan möykkääjiksi ja öyhöttäjiksi. Mutta se ei ole mitään sen rinnalla, miten media ja poliittiset vastustajat reagoivat heihin. Perussuomalaisten alkuperäinen tarkoitus ei juuri koskaan ole möykätä tai öyhöttää, mutta julkinen reaktio heidän ulostuloihinsa on yleensä kilpailu siitä, kuka möykkää ja öyhöttää eniten. Sen Perussuomalaiset sitten yleensä häviävät. Kuten on taas kerran käynyt. Ja silti he ovat se porukka, jolla on maine möykkääjinä ja öyhöttäjinä.
Joka tapauksessa "Suomen maineen tuhoaminen ulkomailla" on 10 % Perussuomalaisten tekoa ja 90 % suomalaisen median tekoa. Tällainen tapahtuma ei ole uutinen Aasiassa siksi, että se on tapahtunut. Tällainen tapahtuma on uutinen Aasiassa siksi, että se on niin suuri uutinen Suomessa.
Olen myös sitä mieltä, että Japanin olisi kannattanut pysyä hiljaa. Mutta Japanilla on menossa oma sisäpoliittinen rajojen kiinni vetäminen. Nämä tapahtumat, ja mahdollisuus loukkaantua niistä, olivat oikeasti palvelus heille.
Viimeisenä jää jäljelle vain se kysymys, että mitä tarkoitetaan sillä, että jokin ele on "rasistinen" jotain ryhmää kohtaan? Tämä vaikuttaa joltain intuitiiviselta ja fiilispohjaiselta jutulta. En ole edes sanomassa, että se on tai ei ole sitä. Mutta en usko tällaiseen epämääräiseen mustaan magiaan. Kun silmien vinoon vääntäminen itsessään ei tarkoita, että henkilö vihaa tai haluaa vahingoittaa kiinalaisia. Eikä teko itsessään tee fyysistä väkivaltaa yhtäkään kiinalaista kohtaan. Se ei edes inspiroi eikä yllytä ketään mihinkään näistä.
Voisiko se olla vain huono vitsi kiinalaisten kustannuksella? Huonoja vitsejä saa kertoa kavereiden kesken, mutta ei julkisesti. Jos kaveriporukka tykkää huonoista vitseistä, niin se on ne silloin ansainnut. Mutta jos se haluaa niistä eroon, niin sen voisi tehdä muualla kuin julkisuudessa.
Mitä vielä Eerolaan ja kumppaneihin tulee, niin jos kuvitellaan vaihtoehtoinen universumi, jossa Sarah ei menettänyt kruunua diivailevan twiittinsä seurauksena, vaan kohu eleen "rasistisuudesta" olisi yksinään riittänyt aiheuttamaan sen, niin siinä tapauksessa tällainen "pöö, olette tyhmiä" ja "hieroin silmäkulmiani vahingossa ja tuhat kiinalaista kuoli, läl läl lää" olisi osunut maaliinsa.
Mutta kun valitettava tosiasia on, että nämä Perussuomalaisten ilveilyt perustuivat kaikki väärinkäsitykseen. He eivät rynnänneet huonosta vitsistä epäreilusti teilatun henkilön, vaan ylimielisen diivan tueksi. Joten kaikki tämä kärsimys ja koko maksettu hinta on heidän kannaltaan oikeastaan ihan turha.
Toisaalta tämä olisi huonosta vitsistä lähtenyt kansainvälinen selkkaus. Vaikka monet puhuvat tästä sillä tavalla kuin Perussuomalaiset yrittäisivät valmistautua kiinalaisten kansanmurhaan. Tänään väännellään silmiä, ensi viikolla lämmitellään uuneja. Mutta kun jostain syystä aasialaiset ovat herkkiä ulkonäöstään ja etenkin silmistään. Vaikka länsimaat olisivat puolillaan animeista japania tankkaavia ja keltakuumeesta kärsiviä inceleitä, niin se ei oikeasti lievennä asiaa yhtään. "Ei! Älkää suuttuko! Me pidämme teistä!"
Tästä syystä juuri olen sitä mieltä, että huonoja vitsejä saa kertoa, kunhan kuuloetäisyydellä ei ole ketään, joka niistä voisi oikeasti loukkaantua. Ja kunhan niiden kertominen ei synnytä kertojissa tai kuulijoissa oikeita negatiivisia asenteita niiden aiheita kohtaan. Siis ainakaan aiheettomia negatiivisia asenteita. Ketään ei saa vahingoittaa, mutta kenestäkään ei ole pakko tykätä.