Sivu 22/28

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 4:45 pm
Kirjoittaja Perilla
McPanty kirjoitti: To Maalis 05, 2026 4:29 pm Hieno kysely.

30% kyselyn saaneista vastasi ja todennäköisesti suuri osa näistä vastanneista on kokenut väkivaltaa ja kokee vastaamalla saavansa oikeutta ja äänensä kuuluviin. Tämä vääristää tulosta eniten.
Ne väkivallattomissa, normaaleissa suhteissa elävät eivät näe tarpeelliseksi vastailla kyselyihin ja jatkavat elämäänsä.

Sitten sinne mahtuu myös niitä miehiä vihaavia feministejä, jotka eivät mitään väkivaltaa ole kokeneet, mutta vastaavat kokeneensa jotta saisivat maalattua miehistä kuvaa väkivaltaisina juntteina. Näihin kun miehet eivät oikeasti koske edes sillä nyrkillä.

Ja sitten vielä tämä: "Vastaajat ja heidän tulkintansa väkivallasta voivat olla muutenkin keskenään erilaisia."
Nykyisin tämän kovaäänisen vasemmistofeminismi-öyhötyksen marinoimassa ilmapiirissä kun henkiseksi väkivallaksi tunnutaan koettavan jo äänen korottaminenkin. Siihen sitten vielä jokin haukkumasana sekaan, niin itkuhan siinä tulee ja väkivaltakokemus on valmis.

Olisikohan kannattanut jättää tulokset julkaisematta koska ovat selkeästi vääristyneitä eivätkä kerro asioiden oikeasta tolasta mitään.
Ja tuohon vielä oikeiden asiantuntijoiden kritiikki.

”Tutkijat sanovat raportissa itsekin, että kyseessä on pohjoismainen paradoksi”, summaa tutkija Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

Hän listaa ainakin kolme syytä, mitkä voivat selittää Suomen kyseenalaista mitalisijaa.

Raportin tulokset ovat Suonpäälle tuttuja, sillä yli satasivuisen nivaskan luvut on julkaistu jo vuonna 2024. Tulokset olivat samansuuntaisia myös edellisessä, vuonna 2014 julkaistussa raportissa.

Tutkijan ensimmäinen huomio liittyy vastaajajoukkoon.

”Yksi ongelma on maiden välillä vaihteleva vastausprosentti.”

Suomesta vain noin 30 prosenttia kyselyn saaneista vastasi. Vastaavasti esimerkiksi Luxemburgissa jopa 45 prosenttia naisista raportoi kokemastaan väkivallasta, mutta vain joka viides kyselyn saaneista vastasi kyselyyn. Bulgariassa väkivaltaa ilmoitti kokeneensa vain 12 prosenttia, mutta vastausprosentti oli 68 prosenttia.

”Aina kun vastausprosentit laskevat, syntyy huoli. Miksi juuri nämä ihmiset ovat vastanneet?”, Suonpää kysyy.

On hyvin mahdollista, että väkivallan uhrit pitävät aihetta tärkeänä ja vastaavat todennäköisemmin myös kyselyyn. Varmaa selitystä asiasta ei kuitenkaan Suonpään mukaan ole.

Vastaajat ja heidän tulkintansa väkivallasta voivat olla muutenkin keskenään erilaisia.

”Raportin tekijät huomauttavat myös itse, että vastaajien taustatekijöissä voi olla eroja”, Suonpää sanoo viitaten muun muassa ikään ja tuloihin. Esimerkiksi eri ikäiset voivat antaa eri määritelmiä seksuaaliselle väkivallalle.

Toinen ongelma vertailun kannalta on se, että osa kyselyistä on tehty pääosin verkossa, osa ei.

”Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Luxemburgissa ja Alankomaissa kyselyt on tehty pääosin verkossa. Suurin osa näistä maista on myös kärkisijoilla tilastossa”, Suonpää sanoo.

Verkossa täytettävä kysely voi tutkijan arvion mukaan antaa jonkinlaisen matalamman kynnyksen raportoinnille, kun esimerkiksi puoliso ei ole kuulemassa puhelua.

Kolmas havainto on se, että muut tutkimukset eivät anna vastaavia tuloksia.

”Maailmanlaajuisessa koululaiskyselyssä Suomi ei ole tytöille väkivaltaisin maa”, sanoo Suonpää. Koululaiskyselyssä ei kysytä nimenomaan seksuaalisesta väkivallasta, vaan väkivallasta yleensä.

Henkirikostilastot ovat toinen vertailukohta.

”Suomi on naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa pahempi kuin Pohjoismaat keskimäärin, mutta ei Euroopan huippua.”

Ruotsi puolestaan on matalan henkirikollisuuden maa, joten sen tulos kyselyssä on ”äärimmäisen kummallinen”.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011853420.html

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 5:20 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna

Voihan se olla, että loppuja 70 pinnaa hakattiin just samaan aikaan, eivätkä siksi päässeet vastaamaan kyselyyn.

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 6:21 pm
Kirjoittaja Inkaa
Perilla kirjoitti: To Maalis 05, 2026 4:45 pm
Miksi spämmäät tuota samaa "Hyysärin" artikkelia jatkuvasti? Se on jo läpikäyty Niles Jarviksen toimesta. :roll:

*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 6:46 pm
Kirjoittaja Tuulenvire
Tavatkaapa ketjun otsikko "Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa" jos osaatte. Siten voisi ketjun aihe mennä paremmin jakeluun.

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 6:51 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Inkaa kirjoitti: To Maalis 05, 2026 6:21 pm
Perilla kirjoitti: To Maalis 05, 2026 4:45 pm
Miksi spämmäät tuota samaa "Hyysärin" artikkelia jatkuvasti? Se on jo läpikäyty Niles Jarviksen toimesta. :roll:
Virheellisesti läpikäyty.

Tämä kannattaa lukaista.

Hieno kysely.

30% kyselyn saaneista vastasi ja todennäköisesti suuri osa näistä vastanneista on kokenut väkivaltaa ja kokee vastaamalla saavansa oikeutta ja äänensä kuuluviin. Tämä vääristää tulosta eniten.
Ne väkivallattomissa, normaaleissa suhteissa elävät eivät näe tarpeelliseksi vastailla kyselyihin ja jatkavat elämäänsä.

Sitten sinne mahtuu myös niitä miehiä vihaavia feministejä, jotka eivät mitään väkivaltaa ole kokeneet, mutta vastaavat kokeneensa jotta saisivat maalattua miehistä kuvaa väkivaltaisina juntteina. Näihin kun miehet eivät oikeasti koske edes sillä nyrkillä.

Ja sitten vielä tämä: "Vastaajat ja heidän tulkintansa väkivallasta voivat olla muutenkin keskenään erilaisia."
Nykyisin tämän kovaäänisen vasemmistofeminismi-öyhötyksen marinoimassa ilmapiirissä kun henkiseksi väkivallaksi tunnutaan koettavan jo äänen korottaminenkin. Siihen sitten vielä jokin haukkumasana sekaan, niin itkuhan siinä tulee ja väkivaltakokemus on valmis.

Olisikohan kannattanut jättää tulokset julkaisematta koska ovat selkeästi vääristyneitä eivätkä kerro asioiden oikeasta tolasta mitään.

Ja tuohon vielä oikeiden asiantuntijoiden kritiikki.

”Tutkijat sanovat raportissa itsekin, että kyseessä on pohjoismainen paradoksi”, summaa tutkija Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

Hän listaa ainakin kolme syytä, mitkä voivat selittää Suomen kyseenalaista mitalisijaa.

Raportin tulokset ovat Suonpäälle tuttuja, sillä yli satasivuisen nivaskan luvut on julkaistu jo vuonna 2024. Tulokset olivat samansuuntaisia myös edellisessä, vuonna 2014 julkaistussa raportissa.

Tutkijan ensimmäinen huomio liittyy vastaajajoukkoon.

”Yksi ongelma on maiden välillä vaihteleva vastausprosentti.”

Suomesta vain noin 30 prosenttia kyselyn saaneista vastasi. Vastaavasti esimerkiksi Luxemburgissa jopa 45 prosenttia naisista raportoi kokemastaan väkivallasta, mutta vain joka viides kyselyn saaneista vastasi kyselyyn. Bulgariassa väkivaltaa ilmoitti kokeneensa vain 12 prosenttia, mutta vastausprosentti oli 68 prosenttia.

”Aina kun vastausprosentit laskevat, syntyy huoli. Miksi juuri nämä ihmiset ovat vastanneet?”, Suonpää kysyy.

On hyvin mahdollista, että väkivallan uhrit pitävät aihetta tärkeänä ja vastaavat todennäköisemmin myös kyselyyn. Varmaa selitystä asiasta ei kuitenkaan Suonpään mukaan ole.

Vastaajat ja heidän tulkintansa väkivallasta voivat olla muutenkin keskenään erilaisia.

”Raportin tekijät huomauttavat myös itse, että vastaajien taustatekijöissä voi olla eroja”, Suonpää sanoo viitaten muun muassa ikään ja tuloihin. Esimerkiksi eri ikäiset voivat antaa eri määritelmiä seksuaaliselle väkivallalle.

Toinen ongelma vertailun kannalta on se, että osa kyselyistä on tehty pääosin verkossa, osa ei.

”Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Luxemburgissa ja Alankomaissa kyselyt on tehty pääosin verkossa. Suurin osa näistä maista on myös kärkisijoilla tilastossa”, Suonpää sanoo.

Verkossa täytettävä kysely voi tutkijan arvion mukaan antaa jonkinlaisen matalamman kynnyksen raportoinnille, kun esimerkiksi puoliso ei ole kuulemassa puhelua.

Kolmas havainto on se, että muut tutkimukset eivät anna vastaavia tuloksia.

”Maailmanlaajuisessa koululaiskyselyssä Suomi ei ole tytöille väkivaltaisin maa”, sanoo Suonpää. Koululaiskyselyssä ei kysytä nimenomaan seksuaalisesta väkivallasta, vaan väkivallasta yleensä.

Henkirikostilastot ovat toinen vertailukohta.

”Suomi on naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa pahempi kuin Pohjoismaat keskimäärin, mutta ei Euroopan huippua.”

Ruotsi puolestaan on matalan henkirikollisuuden maa, joten sen tulos kyselyssä on ”äärimmäisen kummallinen”.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011853420.html

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 7:02 pm
Kirjoittaja Perilla
Nile Jarvis kirjoitti: Ke Maalis 04, 2026 2:01 am
Edelleen ne samat kriteerit on olleet käytössä jokaiselle maalle, myös Pohjoismaille. Tuota 57% osuutta ei sinänsä ole kritisoitu, vaan lähinnä eri maiden käytäntöjä ja ympäristötekijöitä väkivallan kokemuksen suhteen. Tuo tuskin koskee Pohjoismaita, tai joku voi kertoa koetaanko lähisuhdeväkivalta jotenkin eri tavalla esim. Tanskassa ja onko sen määrittely jotenkin eri kuin Suomen.
Miksi spämmäät tuota samaa virheelliseksi todistettua tutkimusta jatkuvasti? Se on jo läpikäyty ja valheeksi todettu kaikkien toimesta. :roll:

Miksi ylläpito ei puutu noihin ketjun paskomisiin

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 7:10 pm
Kirjoittaja Perilla
Puheenjohtaja kirjoitti: Su Maalis 01, 2026 2:47 pm

Huoh. Oletko lukenut tutkimuksen? 19,7% suomalaisista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa tai uhkailua ja 37,3% seksuaalista väkivaltaa.
https://ec.europa.eu/eurostat/documents ... 2193841491

Teidän mielestänne siis henkinen väkivalta ei ole väkivaltaa. Sellaisia naisten ja isämmaan pulustajia. :roll:

Miksi spämmäät tuota samaa virheelliseksi todistettua tutkimusta jatkuvasti? Se on jo läpikäyty ja valheeksi todettu kaikkien toimesta. :roll:

*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:34 pm
Kirjoittaja Inkaa
*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:37 pm
Kirjoittaja Inkaa
*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:41 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis
*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:41 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Inkaa kirjoitti: To Maalis 05, 2026 8:37 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: To Maalis 05, 2026 6:51 pm
Henkirikostilastot ovat toinen vertailukohta.

”Suomi on naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa pahempi kuin Pohjoismaat keskimäärin, mutta ei Euroopan huippua.”

Ruotsi puolestaan on matalan henkirikollisuuden maa, joten sen tulos kyselyssä on ”äärimmäisen kummallinen”.
Tutkimukset ja rikostilastot valehtelevat. Totuus löytyy murha.infon talebansiiven päästä ja MV-lehdestä. :roll:

Miksi ette muuta Afganistaniin,siellä tuollainen naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyminen ja vähättely olisi paremmin hyväksyttävää. Onneksi teillä sentään on murha.info jossa saatte purkaa naisvihaanne ja iloita pikkulasten kuolemista.
En minä vähättele naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kyseenalaistan vain kyseenalaiset tutkimukset. Afganistaniin ei kannata muuttaa kuin sellaisten naisten, jotka tykkäävät tulla ählymiestensä pieksemiksi.

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:49 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis

Tutkijan ensimmäinen huomio liittyy vastaajajoukkoon.

”Yksi ongelma on maiden välillä vaihteleva vastausprosentti.”

Suomesta vain noin 30 prosenttia kyselyn saaneista vastasi. Vastaavasti esimerkiksi Luxemburgissa jopa 45 prosenttia naisista raportoi kokemastaan väkivallasta, mutta vain joka viides kyselyn saaneista vastasi kyselyyn. Bulgariassa väkivaltaa ilmoitti kokeneensa vain 12 prosenttia, mutta vastausprosentti oli 68 prosenttia.
Tähän jo vastasin. Se on vain yhden ihmisen spekulaatiota, ei faktaa. Totesin myös, että tietenkin alhaisempi vastausprosentti on huonompi kuin 100% vastausprosentti.
Toinen ongelma vertailun kannalta on se, että osa kyselyistä on tehty pääosin verkossa, osa ei.

”Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Luxemburgissa ja Alankomaissa kyselyt on tehty pääosin verkossa. Suurin osa näistä maista on myös kärkisijoilla tilastossa”, Suonpää sanoo.

Verkossa täytettävä kysely voi tutkijan arvion mukaan antaa jonkinlaisen matalamman kynnyksen raportoinnille, kun esimerkiksi puoliso ei ole kuulemassa puhelua.
Tämä taas ei liity millään tavalla siihen,että siinä epäiltäisiin Suomen tulosta, vaan sitä, että jossain maissa esim. puhelimessa ei annettaisi rehellistä vastausta kun puoliso on kuuntelemassa jne.
Henkirikostilastot ovat toinen vertailukohta.

”Suomi on naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa pahempi kuin Pohjoismaat keskimäärin, mutta ei Euroopan huippua.”
Tässä ollaan ketjun aiheen ytimessä, eli ketjun otsikossa "Suomi on parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa. Se perustuu rikostilastoihin.

Tuon ei pitäisi olla normaalijärkiselle mitenkään vaikea asia käsittää, mutta niin vaan joka sivulle ilmestyy samaa jankkausta, jotka on ammuttu alas. Teidät on jauhotettu, taas kerran. Get over it.

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 8:50 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis
*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 9:29 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
*pltmtxtvp*tm

Re: Suomi parisuhdesurmien kärkimaa Pohjoismaissa

Lähetetty: To Maalis 05, 2026 9:31 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis
*pltmtxtvp*tm