Jassoo, siellä kolisi. Niin oli tarkoituskin, koska saan nyt hyvän syyn tehdä erittäin pitkän ja tieteellisen tekstin.
Veristi kirjoitti:
Sinä vaan syyttelet toisia peilailusta
Hämmentyneenä ihmettelin pitkiä, päivästä ja kuukaudesta toiseen tapahtuvaa saman asian ympärillä pyörivää kirjoittelua, joka ei analyyttisesti mene eteenpäin. Kunnes oivalsin, että ko. kirjoittajat peilaavat omia tunteitaan, tuntemuksiaa ja itseään Anneli Auerin toimintaan tyylillä "jos minä olisin, niin kyllä minä olisin...". Tämä on luettavissa heidän teksteistään, kun vilkaisee Ulvila-kirjoittamista.
Havainto ei ollut mitenkään mielenkiintoinen sinällään - sellaistahan se on lehtien yleisönosastopalstoillakin, mielipiteitä. Itse koen rikosasioista kun on kyse - että keskustelun kuuluu olla analysointia ja johtopäätösten tekemistä annettujen faktojen perusteella. Kyse on siis erilaisesta tiedon analysoinnista ja tuon prosessoinnin erilaisesta tasosta.
Mutta mielenkiintoista on liittää tähän sana:
SYYTTELET
Tämähän kertoo henkilön, kirjoittajan omasta tunnekokemuksesta, jonka hän sai tämän havaintoni perusteella, ja ehkä tärkeintä hänen olisi miettiä, että miksi hän koki tuon havaintoni syytökseksi.
Koko pitkän elämän ajan olen harmitellut, että ihmiset eivät havaitse aivojaan tärkeimmäksi elimekseen. Aivot ovat (mekaaninen) perusta koko elämällemme, ajattelullemme - sille mitä olemme, mitä pystymme tekemään ja mihin elämässämme pääsemme. Aivojen kautta pystymme hallitsemaan tulevaisuuttamme ja kohtaloamme, jos osaamme käyttää aivojamme oikein, tehdä oikeita johtopäätöksiä ja pitää niin järki kuin tunteetkin balanssissa. Tästä on kyse.
Jos tunteille antaa liian suuren vallan on tieteellisesti todettu, että niiden analysointikyky menee tukkoon, niin että tunteet pystyvät voittamaan jopa järjen äänen - kuten olen kesusteluissa havainnut. Esim. Ulvilan tapauksen analysoinnissa, kun tunnetasolla koetaan - tai halutaan kokea - AA syylliseksi vaakakupissa ei paina mitään, että annetut reaalifaktat, kuten aika, ei mitenkään voi täsmätä hänen syyllisyyteensä. Tällä ei ole mitään merkitystä keskustelussa, mikä aiheuttaa toiselle puolella suunnatonta hämmennystä, koska tilanne on todella vaikea ymmärtää järjen kautta. Miten joku yksinkertaisesti voi unohtaa tai jopa väittää, että annettujen faktojen puitteissa ihminen pystyisi tekemään järjettömän surman, lavastamaan tekopaikan, siivoamaan jäljet, piilottelemaan murhatavarat, niin että niitä ei löydetä ja vielä suihkuttamaan itsensä niin, että jää veritipat jalkapöydän päälle ja vaihtamaan vaatteita. Aika on annettu tähän toimintaa sekunteina. Totta kait, jos joku ajattelee tilannetta järjen kanssa, niin eihän se nyt mitenkään ole mahdollista, mutta - yllättävää kyllä - tämä ei millään tavalla haittaa tai rajoita ketjun keskustelua.
Kirjoittajia ei toki ole jaettu "älykkyys" ja "tunne" perusteella, vaan "anti" ja "pro" Anneli -perusteella. Ja jälkimmäinen jako perustuu vain pelkkään tunnekokemukseen, jolla sitten teilataan ja nuijitaan kirjoituksia ja kirjoittajia. Tilanne on ollut aika hämmentävää seurata. Itse olen saanut olla melko rauhassa, koska kirjoituksia ilmeisesti ei ole pystytty määrittelemään sen enempää antiseksi kuin prootakaan kuvaavaksi, kun olen liikkunut pelkällä analysointipuolella.
Ja sitten se tieteellinen puoli. Perustana käytän kognitiivisen psykologian dialektista (
vuoropuheluun perustuva) pohdintaa Yhdysvaltalaisen psykologian prof. Marsha Linnehan tapaan ja tekstiä luettaessa on huomioitava se seikka, että myös puhuminen ja itsensä ilmaisu on käyttäytymistä.
"Dialektinen tutkapari: ajatus ja tunne
Arkisessa kielenkäytössä tehdään selkeä ero tunteen ja järjen välille, puhutaan "sydämestä" ja "päästä". Sillä, että tietää jotakin sydämellään, on usein toinen, mahdollisesti syvempi merkitys kuin sillä, että tietää jotain järjellään. Mutta rationaalinen ja emotionaalinen kyky ohjata elämää ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Mitä tunnevaltaisempia olemme, sitä vaikeampi järjen on saada ääntään kuuluviin.
Daniel Goleman (1997) sanoo kirjassaan Tunneäly, että tunnekokemusten ymmärtämisessä voi onnistua tai epäonnistua "yhtä hyvin kuin matematiikassa tai kielissä, ja se vaatii aivan omia valmiuksiaan. Vain näiden valmiuksien avulla voi ymmärtää, miksi joku menestyy elämässään siinä kun toinen yhtä älykäs ajautuu umpikujaan" (suom. Jaakko Kankaanpää). Tunnekyky on Goldmanin mukaan metakyky, joka ratkaisee, kuinka hyvin pystymme käyttämään kaikkia muita valmiuksiamme, muun muassa älyä. Ajatuksen ja tunteen välinen tasavertaisuus tulee selväksi Golemanin kuvauksessa.
Tunteet kiilaavat
Millaista tämä tunteiden ja ajatusten välinen tasa-arvoisuus sitten on? Tunneperäisessä reaktiossa aktivoituvat ensin aivojen affektiiviset basaalialueet mantelitumakkeen eli amygdalan kautta, joka on - nimensä mukaisesti - mantelin muotoinen alue aivoissa ja osa limbistä järjestelmää. Mantelitumake on ehkä yksinkertaisemmin kuvattavissa tunteiden tietokoneeksi: "Mantelitumake arvioi aivoihin tulevan tiedon emotionaalisen merkityksen ja aktivoi sen pohjalta primaarin takkaisuusprosessin ... mantelitumakkeella on tähän prosessiin tarvittavat yhteydet oikeisiin paikkoihin aivoissa (LeDoux, 1996)."
Mantelitumake on yhteydessä myös hypotalamukseen, joka ohjaa tunnekäyttäytymistä. Mantelitumake ottaa vastaan informaatiota useilta aivoalueilta, niin aivokuoresta kuin alemmista järjestelmistä. Aivokuoren muodostavat aivojen kehittyneemmät, nuoremmat alueet, joissa havainnot tulkitaan ja joissa sijaitsevat kieli ja tietoisuus. Kiinnostavaa on, että aistielimistä tuleva informaatio voi mennä primaarista säätelykeskuksesta eli talamuksesta suoraan mantelitumakkeeseen käymättä ensin aivokuoressa. Voimme siis reagoida tunneperäisesti, ennen kuin olemme tulleet tietoiseksi vaikutteesta (mikä tapahtuu vasta sitten kun aivokuori on käsitellyt havaintoa).
Se, että mantelitumake toimii välillä oikoteitä pitkin, ilman kytköksiä aivojen kortikaalisiin osiin, voi aiheuttaa myös ongelmia. Me kaikki olemme kokeneet joskus, kuinka intensiivinen tunne vaikeuttaa ajattelua. Tunteet - ainakin perustunteet - ovat hallitsevassa asemassa ajatukseen nähden.
Tunteiden voimistuminen kapeuttaa tarkkaavaisuutta, niin että tunteiden kannalta merkitykselliset vaikutteet astuvat etualalle. Mitä voimakkaampi tunne, sitä kapea-alaisempi tarkkaavaisuus.Tunteet saavat usein "etuajo-oikeuden" ja laukaisevat käyttäytymisen. Lisäksi ne ohjaavat kogniitioita ja tarkkaavaisuutta siten, että tunteen ja tilanteen kannalta merkityksellinen informaatio saa etusijan muuhun informaatioon verrattuna." (Anna Kaver, Asa Nilsonne, suom. Riitta Bergroth, Edita Prima Oy, ISBN 951-37-3996-1)"
Veristi - mantelitumakereaktiosta puheenollen - miksi koit havaintoni
syytökseksi?
Veristi, kirjoitat myös 9.2.2012 näin:
^Ymmärsinkö oikein, että joku epäilisi minun kiusoittelevan Sirpaa? Päinvastoin, minulla on Sirpaan hyvin huolehtivainen asenne ja tahdon vain hänen parastaan. Yhteisymmärryksemme on lähestulkoon totaalinen.
Nyt kirjoitat näin:
Mitä on kyllä vaikea uskoa, niin eri polkuja ajatuksemme kulkevat. Matkaa välillämme tuntuu olevan valovuosien verran.
Veristi, eikö tässä ole nyt melkoista suurempi ristiriita?!