Sivu 22/40

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 5:02 pm
Kirjoittaja Puliukko
nuusku-nella kirjoitti:Ei ole pelleyilyn aihe mutta kysymys on ihan aiheellinen, kenen antamien tuntomerkkin mukaan se tehtäisiin? Anneli on sanonut nähneensä etäällä toisistaan olevat silmät, ison nenän ja laajentuneet huokoset. Sen perusteella on tunnistanut murhaajan ainakin yhdestä valokuvasta ja useamman kerran rivistä. En usko että huppis aina kulkee huppu naamalle kiristettynä joten tunnistus saattaisi olla haastavaa.. Vai tehdäänkö kenties josku keskivertokuva niistä kaikista keitä Anneli on murhaajaksi tunnistanut?
Pääasiassa voitaisiin tehdä Annelin kuvauksen pohjalta. Pitää muistaa, että Bodomin aikaan Olavi Kivilahti näki tuntemattomaksi jääneen murhapaikalta poistuneen miehen vaan sivusta, mutta silti hänen kuvauksensa perusteella tehtiin piirros. Joten miksei sitten Annelinkaan kuvauksen pohjalta?

Milloin Anneli on tunnistanut huppumiehen kuvasta tai rivistä ja onko sen perusteella tehty pidätyksiä?

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 5:24 pm
Kirjoittaja Severin A
Jo Häke-nauhalla AA sanoo, että ei näe Huppista tarkasti, koska on pimeää. Hetkeä myöhemmin AA sanoo haavansa vuotavan verta. Kielikuva vai sittenkin valoa havaintojen tekemiseksi?? Kuitenkin AA osaa kertoa suurista ihohuokosista myöhemmin ja tälläiset havainnot vaatisivat kunnon valaistusta. Häke-nauhan alun pimeydestä siirryttiin siis kohti 'valaistusta', mutta tapahtuiko se reaalimaailmassa vai AA:n mielikuvituksessa...

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 6:11 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
Puliukko kirjoitti:
nuusku-nella kirjoitti:Ei ole pelleyilyn aihe mutta kysymys on ihan aiheellinen, kenen antamien tuntomerkkin mukaan se tehtäisiin? Anneli on sanonut nähneensä etäällä toisistaan olevat silmät, ison nenän ja laajentuneet huokoset. Sen perusteella on tunnistanut murhaajan ainakin yhdestä valokuvasta ja useamman kerran rivistä. En usko että huppis aina kulkee huppu naamalle kiristettynä joten tunnistus saattaisi olla haastavaa.. Vai tehdäänkö kenties josku keskivertokuva niistä kaikista keitä Anneli on murhaajaksi tunnistanut?
Pääasiassa voitaisiin tehdä Annelin kuvauksen pohjalta. Pitää muistaa, että Bodomin aikaan Olavi Kivilahti näki tuntemattomaksi jääneen murhapaikalta poistuneen miehen vaan sivusta, mutta silti hänen kuvauksensa perusteella tehtiin piirros. Joten miksei sitten Annelinkaan kuvauksen pohjalta?

Milloin Anneli on tunnistanut huppumiehen kuvasta tai rivistä ja onko sen perusteella tehty pidätyksiä?
No huppumiestä on tuskin koskaan tunnistanut mutta syyttömiä miehiä sen sijaan on. Puputin valokuvaa näytettäessä totesi että tämä voisi olla murhaaja, samoin kävi näyttelijä Tannerin kohdalla ja käsittääkseni myös muita miehiä Anneli on tunnistanut ja se on johtanut kiinniottoihin. Minulla ei ole Ulvilan materiaalia itselläni, ehkä joku jolla on (tai muuten tarkempi tieto kiinniotoista) voisi kertoa tarkemmin.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 8:32 pm
Kirjoittaja pikasso
Pääasiassa voitaisiin tehdä Annelin kuvauksen pohjalta. Pitää muistaa, että Bodomin aikaan Olavi Kivilahti näki tuntemattomaksi jääneen murhapaikalta poistuneen miehen vaan sivusta, mutta silti hänen kuvauksensa perusteella tehtiin piirros. Joten miksei sitten Annelinkaan kuvauksen pohjalta?
Niinpä totta tosiaan. Miksi ei piirroskuvaa tehty!? Tuntematon hyökkääjä rikkoo nukkumalähiön rauhan raaásti tappamalla perheenisän lasten ja vaimon läsnäollessa. Erittäin hyvä pointti.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 8:56 pm
Kirjoittaja Valhalla
No eihän se Anneli ensin muistanut edes oliko miehellä huppu, huppumyssy vain huppunaamio. Sitten kohta muisti ihohuokosetkin.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 8:57 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
Valhalla kirjoitti:No eihän se Annelinensin muistanut edes oli miehellä huppu, huppumyssy vain huppunaamio. Sitten kohta muisti ihohuokosetkin.
No mutta kun alkuunsa se oli ihan pimee vai mitä se höpötti puhelimeen.. Ilmeisesti valkeni kummiskin. Eikä se mikään menninkäinen sitten ainakaan ollut.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 9:28 pm
Kirjoittaja pikasso
Lapsenkin havaitsemasta hupparista olisi voinut piirtää kuvan. Ehdottomasti terapeuttisempaa kun vain kuvailla. Vertailukohteita kuvalle olisi saanut laittamalla toinen toistaan erilaisia ikkunan kautta meneviä mustiin pukeutuvia hemmoja esimerkiksi.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 10:22 pm
Kirjoittaja Severin A
Lapsihan kertoo nähneensä vain ulos loikkaavan Huppiksen selän. Vai muistanko aivan pieleen? Edelleen jankutan tuosta AA:n Häkeen ilmoittamasta 'on pimeää'-kommentista ja myöhemmin tarkentuineista Huppiksen tuntomerkeistä. Jo tämän ristiriidan katson siirtävän Huppiksen kuvitteellisiin myyttisiin hahmoihin, joiden olemassaolo on vain uskon varassa.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 11:20 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Severin A kirjoitti:Lapsihan kertoo nähneensä vain ulos loikkaavan Huppiksen selän. Vai muistanko aivan pieleen? Edelleen jankutan tuosta AA:n Häkeen ilmoittamasta 'on pimeää'-kommentista ja myöhemmin tarkentuineista Huppiksen tuntomerkeistä. Jo tämän ristiriidan katson siirtävän Huppiksen kuvitteellisiin myyttisiin hahmoihin, joiden olemassaolo on vain uskon varassa.

Muistat oikein, lapsi ei ole kertonut nähneensä kasvoja, koska oli ekan kertomuksensa mukaan "keskellä olohuonetta", eli selän nähdäkseen terassin ovi-eteinen -linjalla.

Pimeää oli keittiössä, joskin sinne tuli heikosti valoa tievalaistuksesta.
Takkahuoneessa on sekä AA että tyttö päätelleet olleen jonkinlaisen valon, tyttö sillä perusteella, ettei olisi voinut nähdä isäänsä muuten ja AA sillä perusteella, ettei olisi voinut nähdä Huppista muuten.

HS:n kuukausiliitteessä olevassa pitkässä jutussa oli AA peräti laitettu pistämään valot päälle menneessään huppista katsomaan, mitä nyt kyllä kukaan ei ole väittänyt, eikä asiassa olisi mitään järkeä, kun katkaisija on maassa olevien lasien takana ja huppis 2 metrin päässä.

AA itse arveli, että Jukan on täytynyt valot laittaa. Yksi mahdollisuus olisi myös terassin ulkovalo, joka antaisi epämääräisen valonhehkun kaihtimien ja rikkinäisen ikkunan läpi.

Paikalle tulleet ensihoitajat ja partio havaitsivat kaikki valoa olleen, mutta kukaan ei muistanut mistä se oikein tuli. Kuitenkin pesuhuoneen oven raossa seissyt tutkija osoitti Jukkaa taskulampulla, joka minusta puhuu sen puolesta, ettei huoneessa nyt täyttä valaistusta voinut olla. Valaistushan oli lisäksi himmennettävissä.


Valokysymys on minulle ollut "vaikea", koska kertomukset ovat epämääräisiä. Eipä ole uskottavaa olettaa, että huppiskaan niitä valoja laittanut olisi. Jos huppis on ollut olemassa, niin jukan olisi valot luullut laittaneen ennen kuin huppis tuli sisään. Silti järkevintä olisi ollut laittaa terassin valot. En ole nähnyt/ainakaan muista mitään raporttia, missä olisi kerrottu paloivatko terassin valot partion tullessa. Paljon tästä on väännetty paikalta otettujen kuvien perusteella. Joissain kuvissa valot palavat, joissain eivät pala. Jos takapihalta etsittiin poistunutta huppista, niin tuntuu kummalta, ellei poliisikin olisi valoja laittanut, jos ne pois olivat.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ma Heinä 09, 2012 1:06 am
Kirjoittaja Elizzza
Miksei huppis tai AA käyttänyt lasinleikkuuvehkeitä?

Re: Huppumies

Lähetetty: Ma Heinä 09, 2012 3:26 am
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Taas kerran.

- Yolla tekniikan ottamissa kuvissa terassin valo ei pala.Tekniikka aloitti Makisen mukaan kuvauksen ulkoa. Ensipartio kieltaa mitaan valoja ramplanneensa. Mun mielesta ensipartion kuvissa ulkovalo ei myoskaan pala.

- Ulkovalo palaa keskella paivaa seuraavana (?) paivana jonkun lehden valokuvaajan ottamissa kuvissa. Kuka valon laittoi ja koska on tuntematonta. Toistan kuitenkin viela, etta tekniikan ottamissa kuvissa silloin heti YOLLA terassin valo EI PALA, ja kuvissa muutenkin nakyy valotilanne oletettavasti sellaisena kuin se oli poliisin tullessa.

- Anneli vastaa "Ei se o pimeeta" Haken kysymykseen tunsiko han hupun. Musta on kaukaa haettua vaittaa, etta tama tassa vain raportoi keittion valotilanteesta niinkuin Naakka ylla vaittaa. Saman han kertoo JJ:lle sairaalassa -- etta oli pimeaa kun mies tuli sisaan. Taskulamppu valkkyi mahdollisesti ulkona.

- Kun Anneli myohemmin kuitenkin siina hatyytysvaiheessa naki hupun sen verran selvasti, etta osasi jo Hakeen antaa tuntomerkkeja ja myohemmin taydentaa niilla suurilla ihohuokosilla yms., jonkun on sita ennen taytynyt lisata valoja. Myos tyton ja ensipartion konstan mukaan talossa oli riittavasti valoa hyvin/ilman taskulamppua nakemiseen ainakin siina vaiheessa kun Jukan lattialla nakivat.

- Annelin pompatessa arkun yli huppua karkuun--pimeassa-- takkahuoneen ikkuna oli taysin rikki, lattia lasin peitossa ja huppu sisalla Jukkaa maiskimassa. Valonappula on lasimeren takana, ikkunan vieressa. Jukan jaloissa ei kuitenkaan ollut kuin yksi lasihaava, eika lattialla ihan oven edessa nayttaisi olevan verisia paljaanjalanjalkia tai tippunutta verta. Valonappulassa tai heti sen vieressa seinassa ei ollut verta.

Mun mielesta on siksi aika epatodennakoista, etta Jukka olisi paassyt viela lisaamaan valoja tassa vaiheessa.

Eipa tassa siis jaa valojen laittajaksi oikein muita kuin huppu. Tarvitsi lisaa valoa kun tuli siihen ristipistovaiheeseen? Veriset hanskat kuitenkin vaihtoi ensin kuiviin nappylahanskoihin siita sarjakuvamurhaajan tyokaluliivista, siisti mies kun oli. Vaikea niilla paksuilla ikkunanrikkomishanskoilla olisi muutenkaan ollut mitaan hienompaa fileeraustyota tehda.

Tassa yksi niista miljoonista kerroista, jolloin valoista on puhuttu:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 40#p443693

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 15, 2012 12:49 pm
Kirjoittaja Hariton
Jos huppu on ollut olemassa viittaako mikään siihen että tekijä olis "ammattilainen" eli kyseessä olis tilaustyö ?

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 15, 2012 2:21 pm
Kirjoittaja örkki
Mulle tulee mieleen huppumiehestä, joskus 70 luvulla Satakunnassa, vai missä se oli. Kun eräs rouva tappoi lapsensa kivellä. Löi myös itseään pienemmällä kivellä ja väitti, että meni tajuttomaksi lyönneistä. Riisui osittain housunsa, väittäen, että huppumies oli raiskata hänet. Kovasti väitti tutkijoille , että tuntematon huppumies tuli ja tappoi lapsen ja yritti hänet raiskata.
Onneksi tämä asia selvisi, eikä mennyt läpi.
Valheella on lyhyet jäljet.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 15, 2012 2:43 pm
Kirjoittaja Severin A
Hariton kirjoitti:Jos huppu on ollut olemassa viittaako mikään siihen että tekijä olis "ammattilainen" eli kyseessä olis tilaustyö ?
Saattoihan Huppis olla jonkin alan ammattilainen, mutta ei todellakaan mikään 'palkkamurhaaja'. Kuka olisi niin hullu, että varustautuisi noin alkeellisella 'aseistuksella' ja mielettömän isolla kiinnijäämisen riskillä?? Ja mikä olisi 'ammattilaisen' motiivi tikata uhri seulaksi? Surma-aseita löytyy melkoinen määrä sellaisiakin, joilla henki lähtee helpommin eikä vaadi näin suurta 'käsityön' määrää. Paikkoja missä surman voisi suorittaa paljon pienemmällä kiinnijäämisriskillä löytyy pilvin pimein. Amatöörillekin surman aseistus ja paikka on idioottimainen valinta.

Re: Huppumies

Lähetetty: Su Heinä 15, 2012 2:51 pm
Kirjoittaja cicero
Mä uskon että Anneli keksi kuvauksensa siinä samalla kun katseli kuulustelijaansa. Niinhän useasti harjaantumaton valehtelija tekee...