Syyttäjien perustavanlaatuinen arviointivirhe oli nostaa syyte, sillä yhtään asiallista todistetta ei ollut tukemaan väitettä Gustafssonin syyllisyydestä. Ei yhtä ainoaa, ja se on tosiasia, joka ei inttämällä muuksi muutu.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Touko 23, 2026 3:55 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Rikostarinoita Suomesta. K6J5. Sikahuijaus ja aivovauriojuttu
Kohdasta 12.20 eteenpäin: Aivovauriojuttu.
Mieleenkiintoista on, että nuori mies onnistui huijamaaan ensivaiheessa viranomaisia, vakuutusyhtiöitä ja neurologeja. Tosin mainittakoon vielä erikseen, että hän onnistui huijaamaan osaa neurologeista vielä myöhemmissäkin vaiheissa, kun tapahtumaa jo tutkittiin törkeänä petoksena. Hän olisi saavuttanut rikoshyötynä yli miljoona euroa, mutta jäi lopulta kiinni (valppaan vakuutusvirkailijan ansiosta) ja sai tuomioksi ehdotonta vankeutta. Ilmeni, että hänellä ei ollut minkäänlaista aivovauriota, mutta osa neurologeista oli diagnosoinut vakavan aivovamman ja pysyvän työkyvyttömyyden.
Tahdon vielä erikseen korostaa, että tämä edellä kuvattu tapahtui 2000-luvun alussa. Ei siis esim. 60-luvulla, jolla huijaaminen on ollut olennaisesti lähes äärettömästi helpompaa.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Touko 23, 2026 5:45 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Nils Gustafssonin dokumentoiduissa vammoissa ei ole mitään, joka tukisi väitettä huijauksesta. Tämä osoitettiin oikeudessa, eivätkä syyttäjän lääkäritodistajat väittäneet vastaan.
Rikostarinoita Suomesta. K6J5. Sikahuijaus ja aivovauriojuttu
Kohdasta 12.20 eteenpäin: Aivovauriojuttu.
Mieleenkiintoista on, että nuori mies onnistui huijamaaan ensivaiheessa viranomaisia, vakuutusyhtiöitä ja neurologeja. Tosin mainittakoon vielä erikseen, että hän onnistui huijaamaan osaa neurologeista vielä myöhemmissäkin vaiheissa, kun tapahtumaa jo tutkittiin törkeänä petoksena. Hän olisi saavuttanut rikoshyötynä yli miljoona euroa, mutta jäi lopulta kiinni (valppaan vakuutusvirkailijan ansiosta) ja sai tuomioksi ehdotonta vankeutta. Ilmeni, että hänellä ei ollut minkäänlaista aivovauriota, mutta osa neurologeista oli diagnosoinut vakavan aivovamman ja pysyvän työkyvyttömyyden.
Tahdon vielä erikseen korostaa, että tämä edellä kuvattu tapahtui 2000-luvun alussa. Ei siis esim. 60-luvulla, jolla huijaaminen on ollut olennaisesti lähes äärettömästi helpompaa.
Eli KRP:n kannattaisi palkata em. vakuutusvirkailija selvittämään totuus tässäkin asiassa.
No niin, leikit sikseen. Jos henkilön työkyky palautuu aivovammasta paranemisen johdosta, niin asia todennetaan tutkimuksin, työkyvyttömyyseläke lakkautetaan ja henkilö menee töihin. Gustafssonhan ei ole tässä näytellyt työkyvytöntä kuukausia tapahtuman jälkeen ja nostanut aiheettomasti työkyvyttömyyseläkettä, kun ei hän ole edes yrittänyt väittää, että hänellä olisi ollut aivovamma/-tärähdys/tms. vielä monta kuukautta tapahtuman jälkeen.
Paul Karya sai suhteellisen vakavan aivovamman päähän kohdistuneen taklauksen johdosta Stanley Cupin finaaleissa 2003. Silti hän palasi samassa pelissä jäälle ratkaisten ottelun jatkoaikamaalillaan, vaikka myöhemmin voidaan todeta, että oli ratkaisumaalin tehdessään ainakin siinä mielessä työkyvytön, ettei olisi pitänyt pelata, sillä muistikatkoksensa kyseiseltä ajankohdalta ovat päiviä. Tämän jälkeen pelasi pari n. piste per peli kausia, joten voidaan sanoa, että oli erittäinkin työkykyinen em. taklauksen jälkeen. Vasta myöhemmät aivotärähdykset sitten alkoivat vaikuttaa tarpeeksi paljon, jotta ura piti lopettaa 35-36 vuoden ikäisenä.
Rikostarinoita Suomesta. K6J5. Sikahuijaus ja aivovauriojuttu
Kohdasta 12.20 eteenpäin: Aivovauriojuttu.
Mieleenkiintoista on, että nuori mies onnistui huijamaaan ensivaiheessa viranomaisia, vakuutusyhtiöitä ja neurologeja. Tosin mainittakoon vielä erikseen, että hän onnistui huijaamaan osaa neurologeista vielä myöhemmissäkin vaiheissa, kun tapahtumaa jo tutkittiin törkeänä petoksena. Hän olisi saavuttanut rikoshyötynä yli miljoona euroa, mutta jäi lopulta kiinni (valppaan vakuutusvirkailijan ansiosta) ja sai tuomioksi ehdotonta vankeutta. Ilmeni, että hänellä ei ollut minkäänlaista aivovauriota, mutta osa neurologeista oli diagnosoinut vakavan aivovamman ja pysyvän työkyvyttömyyden.
Tahdon vielä erikseen korostaa, että tämä edellä kuvattu tapahtui 2000-luvun alussa. Ei siis esim. 60-luvulla, jolla huijaaminen on ollut olennaisesti lähes äärettömästi helpompaa.
Ja vielä lisäyksenä:
Kontekstikin on erilainen kuin Bodomilla. Vakuutusyhtiön lääkärit ihan luontaisesti kyseenalaistavat diagnooseja varsinkin, jos ne johtavat satojen tuhansien eurojen (jopa yli miljoonan) euron korvaukseen. Nisseä sen sijaan on ensivaiheissa pidetty uhrina ja häntä kohtaan on osoitettu myötätuntoa, mikä on johtanut siihen, että hänen paskapuheensa ovat menneet kritiikittä läpi.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Su Touko 24, 2026 6:08 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Asia on tutkittu, eikä relevantisti mikään tue väitettä, jonka mukaan Gustafsson olisi teeskennellyt aivovaurionsa. Sellaisesta ei ole pienintäkään viitettä. Itse asiassa hän on vähätellyt vammaansa puhumalla siitä "tärskynä" ja "aivotärähdyksenä", vaikka lääkärien mukaan kyseessä oli aivoruhjetasoinen, siis vähintäänkin keskivaikea aivovamma.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 2:15 am
Kirjoittaja Quorthon
Jos Bodomin murhien takana ei ole joko Karl Valdemar Gyllström tai Nils Wilhelm Gustafsson, niin jo nyt on vittu kumma.
Jompikumpi, pakko olla.
Vallu on profiililtaan sopivampi, mutta Nissessä on sitten näitä hämmentäviä seikkoja:
1. Oli varmasti tekopaikalla
2. Oudon pienet vammat
3. Muistinmenetys moneksi päiväksi?
4. Liian rauhallinen oikeudenkäynnissä ja kuulusteluissa
Ja mitäs vielä...
Tosin oli se Vallunkin itsemurha ja touhut aikamoisia.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 6:58 am
Kirjoittaja LexVeritas
Quorthon kirjoitti: To Touko 28, 2026 2:15 am
Jos Bodomin murhien takana ei ole joko Karl Valdemar Gyllström tai Nils Wilhelm Gustafsson, niin jo nyt on vittu kumma.
Jompikumpi, pakko olla.
Vallu on profiililtaan sopivampi, mutta Nissessä on sitten näitä hämmentäviä seikkoja:
1. Oli varmasti tekopaikalla
2. Oudon pienet vammat
3. Muistinmenetys moneksi päiväksi?
4. Liian rauhallinen oikeudenkäynnissä ja kuulusteluissa
Ja mitäs vielä...
Tosin oli se Vallunkin itsemurha ja touhut aikamoisia.
1. Ei ole hämmentävää se, että Gustafsson oli tekopaikalla. Hän kuului kyseeseen telttaseurueeseen.
2. Gustafssonin vammat eivät dokumentoidusti ole "oudon pienet".
3. Gustafssonilla diagnosoituun aivoruhjetasoiseen - siis vähintään keskivaikeaan aivovammaan - liittyy tyypillisesti 1-7 vuorokauden pituinen muistiaukko.
4. Jos Gustafsson olisi käyttäytynyt kuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä enemmän hermostuneesti, olisi sekin sinusta hämmentävää.
Ei ole mitään järkeä olla pitämättä vahvimpana epäiltynä tunnetusti väkivaltaista rikollista, jonka tunnistettua omaisuutta löytyi keskeltä murhapaikkaa, ja jonka tuntomerkkeihin sopivan miehen nähtiin tulevan kenkien löytöpaikalta pian murhien oletetun tapahtuma-ajan jälkeen mukanaan kassi, jonka tuntomerkit sopivat murhapaikalta kadonneeseen.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 9:21 am
Kirjoittaja Quorthon
LexVeritas kirjoitti: To Touko 28, 2026 6:58 am
Ei ole mitään järkeä olla pitämättä vahvimpana epäiltynä tunnetusti väkivaltaista rikollista, jonka tunnistettua omaisuutta löytyi keskeltä murhapaikkaa, ja jonka tuntomerkkeihin sopivan miehen nähtiin tulevan kenkien löytöpaikalta pian murhien oletetun tapahtuma-ajan jälkeen mukanaan kassi, jonka tuntomerkit sopivat murhapaikalta kadonneeseen.
Tarkennatko vielä, kuka tämä henkilö on? En ole seurannut tämän osion vouhotuksia vuosikausiin.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 9:42 am
Kirjoittaja Childofhale
Delphin murhissa jotka olivat monta vuotta selvittämättä oli useampia epäiltyjä joiden monen kohdalla oli useita hämmentävän täydellisiä seikkoja syyllisyyden tueksi. Monen ehdokkaan kohdalla ihmiset olivat 100 % tai lähes 100 % vakuuttuneita syyllisyydestä koska moni asia sopi niin täydellisesti. Silti teoista tuomittiin hyvin vahvoin perustein henkilö, josta kukaan tapausta seurannut harrastaja ei ollut kuullutkaan ennen pidätystä.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 11:56 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Childofhale kirjoitti: To Touko 28, 2026 9:42 am
Delphin murhissa jotka olivat monta vuotta selvittämättä oli useampia epäiltyjä joiden monen kohdalla oli useita hämmentävän täydellisiä seikkoja syyllisyyden tueksi. Monen ehdokkaan kohdalla ihmiset olivat 100 % tai lähes 100 % vakuuttuneita syyllisyydestä koska moni asia sopi niin täydellisesti. Silti teoista tuomittiin hyvin vahvoin perustein henkilö, josta kukaan tapausta seurannut harrastaja ei ollut kuullutkaan ennen pidätystä.
"In September 2022, investigators reviewed a misfiled tip after a volunteer file clerk discovered the error. Richard Allen's last name was recorded incorrectly on the tip when submitted, and the file was therefore wrongly marked as "cleared";[20] the file clerk deduced that the tip from years earlier was regarding Richard Allen, and brought it to the case's investigator.[21] In the tip, Richard Allen self-reported three days after the murders to being on the trails on the day of the murders and seeing three girls on the trails.[22]"
Allenin syyllisyys olisi voinut ilmetä jo silloin tutkinnan alkuvaiheissa.
"Monen ehdokkaan kohdalla ihmiset olivat 100 % tai lähes 100 % vakuuttuneita syyllisyydestä" Allen oli kuitenkin ensimmäinen, jota vastaan nostettiin syyte. Nisseä KRP piti syyllisenä loppuun asti (ja taitaa pitää edelleen).
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: To Touko 28, 2026 1:05 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Haapala ja Tuominen mokasivat itsensä siinä määrin pahasti, että on yhdentekevää, ketä he pitävät syyllisenä, jos pitävät ylipäätään ketään.
Olisi mielestäni ollut aiheellista kysyä ajoissa esim. Lars Heikkilältä, kuka hänen mielestään mahdollisesti oli paras epäilty. Kenneth Cederberg sitä taisi häneltä kysyä, ja vastaus oli käsittääkseni selvä.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Pe Touko 29, 2026 7:38 am
Kirjoittaja Childofhale
Ross Sullivan kirjoitti: To Touko 28, 2026 11:56 am
Allenin syyllisyys olisi voinut ilmetä jo silloin tutkinnan alkuvaiheissa.
"Monen ehdokkaan kohdalla ihmiset olivat 100 % tai lähes 100 % vakuuttuneita syyllisyydestä" Allen oli kuitenkin ensimmäinen, jota vastaan nostettiin syyte. Nisseä KRP piti syyllisenä loppuun asti (ja taitaa pitää edelleen).
Kyllä, se ettei Allen jäänyt kiinni aluksi oli moka. Niitä on varmasti monen mielestä käynyt Bodominkin suhteen ja on voinut käydä sellaisia joista ei tiedetä, kuten Delphissä. Jos Delphi olisi ollut pimeänä 40 vuotta paha sanoa ketä kaikkia olisi viety oikeuteen. Ron Logan ehti kuolla 2022.

Ei Suomessakaan "viety" kuin Nisse. Suomessa KRP on erittäin ammattitaitoinen. Sanoisin, että osuvat syyllisyysarvioissaan yli 90 prosenttisesti oikeaan.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Pe Touko 29, 2026 12:47 pm
Kirjoittaja LexVeritas
On tosiaan huomionarvoista, ettei KRP pitänyt Gustafssonia syyllisenä 40 vuoteen ennen Haapalan ja Tuomisen vahvistusharhaisen päähänpinttymän julkituloa. Käsittääkseni KRP ei pidä syyllisenä yleensäkään ketään ilman syyllisyyden osoittavia todisteita. Näin ollen on erittäin epätodennäköistä, että siellä yksikään ammattitaitoinen tutkija pitäisi vieläkään Gustafssonia syyllisenä.