Sivu 212/410

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 4:57 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Tällainen teksti löytyi 20.10.2015, sivulla 4 (korostukset minun tekemät):
Betonipuu kirjoitti: Ti Loka 20, 2015 8:42 am
...
Silander oli sopinut, että tapaa työtoverinsa Etu-Töölössä sijaitsevassa kampaamossa maanantaina 24. elokuuta kello 15. Helsingin seudun liikenteen matkakorttitiedoista on selvinnyt, että Silander lähti kotoaan Viikistä metrolla keskustaan noin tuntia ennen tätä, mutta tapaamiseen hän ei koskaan saapunut.
Silanderin etsintöjen tilanteesta kertoi eilen ensimmäisenä MTV.

Viimeinen varma havainto Silanderiin liittyen on se, että hänen matkapuhelimensa linkittyi Tennispalatsin tukiasemaan katoamispäivänä kello 17.

Sijainti on siis tuolloin ollut Eteläisen Rautatiekadun alueella eli aivan lähellä hänen kampaamoaan.

Sitten puhelinkin sammui.
...
KADONNEEN kampaajan työtoveri kertoo huolestuneensa, kun Silander ei tullut sovittuun tapaamiseen, eikä häntä kuulunut töihin seuraavinakaan päivinä. Maanantaina kadonneen kampaajan seuraavat sovitut asiakkaat olivat keskiviikkona.

...
Miesystävä teki myöhemmin katoamisilmoituksen. Työkaveri ei tehnyt katoamisilmoitusta, vaikka kertoi huolestuneensa. Miksiköhän?

Siitä en muista, onko tietoa, selittikö työkaveri sovituille asiakkaille Birgitan katoamista mitenkään.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 5:24 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Todella erikoinen seikka, että Birgitta oli ilmeisesti keskustassa tapaamisaikaan, ei mennyt tapaamiseen ja puhelin on ollut seutuvilla klo 17 : sta asti.

Onko meillä tietoa siitä miksi hänellä ja Paulalla oli sovittu tapaaminen?

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 5:54 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
On oletettu, että tapaamisen aihe olisi liittynyt raha-asioihin. Työntekijän, Paula W:n oli kaiketi tarkoitus ostaa yritystoiminta Birgitalta. Jotain keskinäistä bisnestä naisilla tiettävästi oli.

Itse veikkaan, että B meni tapaamiseen, vaikka Paula muuta väittääkin. Paulan käytös oli todella epäasiallista, face-viestit ym. katoamisen jälkeen. Syytön ei toimisi noin.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 6:05 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Siis tämä ihmetyttää, että...

Birgitalla tapaaminen kl 15.

Matkapuhelin samalla alueella sulkeutuu kl 17.

Niin miten selitetään se, että Birgitta on kadoksissa samalla alueella kaksi tuntia, eikä kukaan kadulla törmää elävään Birgittaan, kuolleeseen Birgittaan tms.?

Kampaamo on avainpaikka jutun ratkaisulle.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 6:11 pm
Kirjoittaja Murheli
Joo, kyllä tämä aika selvältä tuntuu. Sitä ihmettelen, miksei poliisi saa asiaa selvitettyä?

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 6:22 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Samaa tässä ihmetelly jo vuosia. Kaiketi Paulaa kuultu/ kuulusteltu. Jos toinen kirkkain silmin väittää, etten mie tiiä mittään… Niin heti uskotaan. Miesystävä kaiketi antanut väärän alibin.

Siitä huolimatta kampaamo pitäisi tutkia.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 10:40 pm
Kirjoittaja skoone
Veijo Neste kirjoitti: Ma Maalis 21, 2022 6:22 pm Samaa tässä ihmetelly jo vuosia. Kaiketi Paulaa kuultu/ kuulusteltu. Jos toinen kirkkain silmin väittää, etten mie tiiä mittään… Niin heti uskotaan. Miesystävä kaiketi antanut väärän alibin.

Siitä huolimatta kampaamo pitäisi tutkia.
Oletko varma, että hänellä oli miesystävä?

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 11:01 pm
Kirjoittaja tokkaukko
Maksamatta jäi,toki tuon takia paloi luottotiedot.

bLzgdN6.png
bLzgdN6.png (51.35 KiB) Katsottu 1656 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ma Maalis 21, 2022 11:19 pm
Kirjoittaja Catdog
Veijo Neste kirjoitti: Ma Maalis 21, 2022 6:05 pm
Kampaamo on avainpaikka jutun ratkaisulle.
Yksi mahdollisuus on että on kokenut vastaavanlaisen kohtalon kuin toinen kampaaja, Seija Mörö...silloin eivät jäljet johtaisi työkaveriin vaan asiakkaaseen (tai muuhun tuttavaan). Jos siis tätä puhelinasiaa mietitään. Puhelimen sammuminen vasta 2h myöhemmin ei sinänsä tarvitse kertoa vielä mitään siitä oliko B. alueella vai ei.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 7:54 am
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Asiakas vaihtoehto katoamisen takana on käynyt mielessä minullakin. Ehkä ei Mörön tyyppinen, mutta miksipä ei.
Birgitan liikkuminen on silti erikoista. Hänhän jätti menemättä sovittuun aikaan kampaamolle, vaikka ilmeisesti oli sitä (kin?) varten kaupungille tullut. Jos hän jonkun työn vuoksi oli sopinut tapaamisen, niin kai sen ajan olisi pitänyt olla tapaamisen jälkeen?
Vaikka vaikuttaa siltä, että Wallin ei ihan puhtain pulmunen olekaan, niin pienistä rahoista kuitenkin kyse.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 8:16 am
Kirjoittaja Murheli
Ei se aina niin isosta välttämättä ole kiinni, jo pelkkä kasvojen menetyskin voi riittää. Ja tilanne on voinut karata hyvinkin nopeasti käsistä, eikä ole mitenkään ennalta suunniteltu. Tosin siinä tapauksessa on kyllä käynyt vieläkin parempi tuuri tekijän kannalta, kun tapaus on edelleen pimeänä.

Toki aina on mahdollista, että onkin tapahtunut jotain aivan uskomatonta, esim. Birgitta kiivennyt johonkin ilmanvaihtohormiin johon sitten kuollut. Mutta kyllä sekin äärimmäisen epätodennäköistä on, että tässä olisi tapahtunut jotain, mikä ei liity tuohon sovittuun tapaukseen.

Oliko niin, että tätä on aina tutkittu vain katoamisena? Jos on, niin mielestäni sekin on kummallista että miksi jotkut tapaukset kuitenkin tutkitaan epäiltyinä henkirikoksia, ja toisia ei, vaikka näin ulkopuolelta katsottuna "vihjeet" sellaiseen selvästi viittaavat.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 8:27 am
Kirjoittaja Zipe
Veijo Neste kirjoitti: Ma Maalis 21, 2022 4:57 pm Tällainen teksti löytyi 20.10.2015, sivulla 4 (korostukset minun tekemät):
Betonipuu kirjoitti: Ti Loka 20, 2015 8:42 am ...
...
KADONNEEN kampaajan työtoveri kertoo huolestuneensa, kun Silander ei tullut sovittuun tapaamiseen, eikä häntä kuulunut töihin seuraavinakaan päivinä. Maanantaina kadonneen kampaajan seuraavat sovitut asiakkaat olivat keskiviikkona.
...
Miesystävä teki myöhemmin katoamisilmoituksen. Työkaveri ei tehnyt katoamisilmoitusta, vaikka kertoi huolestuneensa. Miksiköhän?

Siitä en muista, onko tietoa, selittikö työkaveri sovituille asiakkaille Birgitan katoamista mitenkään.

Kovin on merkillistä, että PW ainoastaan "huolestui", kun Birgitta ei ilmaantunut sovittuun tapaamiseen. Jos omasta kampaamosta oli tarkoitus tulla P:n toimeentulon lähde, hänen olisi luullut olevan päättäväisen kiinnostunut saamaan bisneksen ostamiseen liittyvät asiat viimeisen päälle selviksi.

Koska hän tunsi myyjäpuolen eli Birgitan hyvin, miksi hän ei ryhtynyt selvittämään, oliko tämä tullut myynnin suhteen toisiin ajatuksiin ja siitä syystä ei saapunut paikalle vai jotain muuta?

Ajatteliko P oikeasti vaan jatkaa toimintaa kampaamossa, jonka omistajanvaihdos oli kesken, eikä Birgitan liikkeistä tietoa?

Mitä ja millä tavalla uusi kampaaja tarkkaan ottaen selitteli Birgitan vakioasiakkaille, ettei B olekaan paikalla? Olisi hyvä tietää.

Uudella kampaajalla on ollut erittäin painavat syyt ottaa yhteyttä B:n läheisiin sekä poliisiin viimeistään keskiviikkona, kun B ei ole tullut kampaamaan sovittua asiakasta, eikä hänen puhelimensa ollut hälyttänyt maanantain jälkeen.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 11:30 am
Kirjoittaja Catdog
Zipe kirjoitti: Ti Maalis 22, 2022 8:27 am

On vain olettamus, että juuri tuo tapaaminen olisi koskenut omistajanvaihdosasiaa, vaikka se näitä kahta ihmistä yleisesti yhdistikin. Jos omistajanvaihdosasiat olivatkin vaikka jo selvät, tai niitä oli tarkoitus käydä läpi toisella kertaa? Entäpä jos tapaaminen olikin esim. tältä pohjalta: "Hei meillä on maanantaina molemmilla vapaata, tuu kahville kun tuut keskustaan, voidaan kattoo samalla niitä Wellan uusia hiusvärejäki..oon kahdelta offises.."

Luonteesta riippuen, syytön ihminen voi alkaa käyttäytyä päältä katsottuna erikoisesti, jos häntä alkaa vituttaa asioista perillä olemattomien ihmisten epäilyt. Kaikki eivät jaksa ottaa rauhallisesti tai alistuen sitä, jos katoamistapauksesta lehdistä lukeneet ihmiset ovat päättäneet että olet syyllinen henkirikokseen.

Ja pakettiauton lainaaminen..tarvitaanko pakettiautoa 165cm pitkän normaalivartaloisen naisen kuljettamiseen? Olisiko Birgittaa sananmukaisesti kylmänviileästi säilytetty kampaamossa niin kauan kunnes Facebookin kautta olisi järjestynyt pakettiauto? Ja kuka pakettiautoa käytännössä tarvitsi, äiti, tytär vai joku muu? Ehkäpä pakettiautolle oli jokin ihan muu tarkoitus kuin ruumisautona toimiminen. Muutto, suurien esineiden siirtäminen kampaamotuotteiden kuljettaminen...you name it.

On itse asiassa heikkoa amatöörisalapoliisityötä täällä, että joidenkin saatavilla olevien tiedonmurusten perusteella luullaan että poliisi on tehnyt nyt jonkun kardinaalimunauksen, kun selvä henkirikoksentekijä on vapaana. Poliisilta jää henkirikokset yhä harvemmin selvittämättä, ja tässäkin tapauksessa poliisilla on tapauksesta kaikki saatavilla oleva tieto käytössään, ja niin - täällä ei varsinaista tietoa muutamaa riviä enempää.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 12:12 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
skoone kirjoitti: Ma Maalis 21, 2022 10:40 pm
Veijo Neste kirjoitti: Ma Maalis 21, 2022 6:22 pm Samaa tässä ihmetelly jo vuosia. Kaiketi Paulaa kuultu/ kuulusteltu. Jos toinen kirkkain silmin väittää, etten mie tiiä mittään… Niin heti uskotaan. Miesystävä kaiketi antanut väärän alibin.

Siitä huolimatta kampaamo pitäisi tutkia.
Oletko varma, että hänellä oli miesystävä?
Jotenkin muistelisin näin. Tää on pitkä ketju, mutta pitäisi lukea joskus uuudelleen.

Joka tapauksessa P. W. :n sanavalinnat Birgitan katoamiseen liittyen olivat facebookissa olleet loukkaavia. Vaikka asiaa miten pyörittää, niin syytön ihminen ei tekisi moista. + pakettiauton lainaaminen. Mielestäni liikaa yhteensattumia tässä.

Jos P on syytön, niin kampaamon tilojen tutkiminen olisi tärkeää siitäkin syystä, että P:n maine puhdistuu.

Jotain paikoilleen jämähtäneissä tutkinnoissa olisi kuitenkin tehtävä. Kampaamon tilojen perusteellinen tutkiminen olisi mielestäni hyvä lähtökohta.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2022 3:31 pm
Kirjoittaja Murheli
Eikös se ollut niin, että joku koira siellä ol käynyt, mutta ei poliisien. Ja toisaalta, jos siellä on tehty remontti, niin onko enää jälkiä löydettävissä? Teemu Puumalan tapauksessahan oli ehditty tehdä remonttia ennen tutkintaa, ja poliisi ei sen vuoksi pystynyt päättelemään mitään asunnosta?