No ei todella ole mitään teorioita - syyttäjä - jälleen kerran on sanonut vain spekuloivansa, ja puolustus on sanonut todistavansa syyttömyyttä, joka käytännössä on tapahtunut penkomalla poliisin jemmanimistä paikkaa.
Jonka tuloksena pengotaan nyt koko Satakunnan poliisilaitosta.
Elinkautinen jo tuomittiin, sitten se peruttiin, sitten syyttäjä kertoi Ulvilan murhatutkinnan tulleen finaaliin ja valtakunnansyyttäjävirastosta ilmoitettiin valtionsyyttäjän toimivan KKO:ssa Ulvilan murhan syyttäjänä.
Ja - MITÄH - sinä odotat Valkaman teoriaa AA:n juoksuaskelista?!
No, kyllä saat odotellakin...
Juu, ja ne uudet jutut oli syyttäjän mukaan vain mediaseksikästä lisämaustetta. Anneli Auerista.
Voi teitä.
Eikö yhtään kiinnosta, että ketä se valtionsyyttäjä sitten oli siellä KKO:ssa syyttämässä Ulvilan murhasta?
Tuo "syyttömyydentodistelufarssi" oli vain tuon aineiston penkomista varten, jotta todellinen Ulvilan murhaaja saatiin vastuuseen - kuten todettiin: poliisi ei tuota tutkintaa tehnyt, vaan se hoidettiin oikeuslaitoksen toimesta.
Olette auttamattomasti tipahtaneet kärryiltä. Siellä se oli - rakkaudenfrekvenssi häkenauhalla. Lavastus mikä lavastus.
Eikö se ollut niin, että sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja? Veikkaisin, että tässä oli kyseessä sota.
Jaa, että miksi tarvittiin elinkautinen?
Sen vuoksi, koska tarvittiin mielentilatutkimus.
Jaa, että miksi se tarvittiin?
Siksi, koska lain mukaan vain sillä tavalla saadaan koko aineisto käyttöön - sellainenkin, jota ei puolustukselle tarvitse muuten luovuttaa.
Tiedot löytyy niiltä kohdin, ja uutisista, kun asia oli ajankohtainen. Luultavasti ei murha.infosta, koska täällä on ollut muut intressit.